Olen kuullut, että junissa ei enää nykyään työskentele koneapulaisia mutta milloin vielä työskenteli? Entä onko heitä työskennellyt muuallakin kuin junissa?

Posted

Olen kuullut, että junissa ei enää nykyään työskentele koneapulaisia mutta milloin vielä työskenteli? Entä onko heitä työskennellyt muuallakin kuin junissa?

Answer

Answered
Last updated

Aiemmin työskenteli veturissa kaksi henkilöä: veturinkuljettaja ja lämmittäjä. Diesel- ja sähköjunien tultua käyttöön lämmittäjää ruvettiin kutsumaan koneapulaiseksi, jonka tehtävä oli veturin ja sen  koneiston hoito ja kuljettajan auttaminen. Kahden miehen ajosta luovuttiin vähitellen.

Tiedustelin asiaa Haapamäen museoveturiyhdistys ry:ltä ja sain sitä kautta liikennepäällikkö Hannu Lehikoisen vastauksen:

"Yksinajoon alettiin siirtyä vaiheittain vuonna 1994 (sitä ennen jo Lättähatut, lähiliikenteen sähkömoottorijunat ja vaihtotyö yksinajossa). Yksinajo laajeni henkilöstötilanteen mukaisesti (ketään ei irtisanottu). Esim vaarallisten aineiden kuljetukset olivat pitkään kaksinajossa. Viimeiset kaksinajoa vastineet veturit (saneeraamattomat Dr13:t) poistettiin käytöstä 1999. Kokonaan yksinajoon on siirrytty 2000-luvulle tullessa, mutta tarkkaa vuotta en pysty sanomaan."

Koneapulaisia työskentelee myös teollisuudessa, esim. paperitehtailla.

 

2 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Kommentit

Laivoilla on myös ollut koneapulaisia. Toiset kutsuvat niitä nimellä dunkki eli donkeyman. Nykyään ovat kuulemma korjausmiehiä.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.