Olisiko joitain historiallisia romaaneja, jotka käsittelevät löytöretkiä Etelä-Amerikkaan, ja joiden tyyli muistuttaa Jose Saramagoa?

Posted

Olisiko joitain historiallisia romaaneja, jotka käsittelevät löytöretkiä Etelä-Amerikkaan, ja joiden tyyli muistuttaa Jose Saramagoa?

Answer

Answered
Last updated

Vaski-kirjastoista löytyviä suomeksi käännettyjä romaaneja 1500-luvun löytöretkistä Etelä-Amerikkaan ei montaa ole. Etsinnässä voi käyttää asiasanoja, esimerkiksi konkistadorit, valloitus, Peru, Etelä-Amerikka, 1500-luku, historialliset romaanit, löytöretket, Pizarro, inkat, ja kokeilla niitä erilaisilla yhdistelmillä.

1500-luvun Etelä-Amerikasta on Isabella Allende kirjoittanut kirjan Sydämeni Inés. Antoine B. Danielilla on jopa Inkat-sarja, jossa tätä ajanjaksoa kuvataan kolmessa kirjassa. Federico Andahazin Anatomi sijoittuu myös kuvaamaasi aikaan.

Näin pienestä on otoksesta on hankala löytää mitään Saramagoa muistuttavaa. Jos englanti sujuu, niin esimerkiksi Goodreads-palvelusta on helppoa etsiä kirjoja konkistadoreista ja Etelä-Amerikan 1500-luvusta. Etenkin Perusta ja Pizarrosta on kirjoitettu paljon.

Suosittelen myös tutustumaan tietokirjallisuuteen. Monet tietokirjat lähestyvät lukukokemuksellaan kaunokirjallisuutta.

1 votes
Was this answer helpful?
 
Do you want to leave a new question? Post your question here.

Add new comment

Basic HTML without CKEditor

  • Allowed HTML tags: <i> <b> <s>
  • Lines and paragraphs break automatically.
  • Web page addresses and email addresses turn into links automatically.