Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Onko mahdollista saada Lilli Loiri Sepän kirjoittama kirja Selviämistarinoita tilattua kirjastoon. Se on uusi kirja. 1146 Voin kertoa, että kirjaa on jo tilattu HelMet-kirjastoihin. Hankintajärjestelmä kertoo, että sitä on saapunutkin jo Espooseen, mutta kirjaa ei ole vielä luetteloitu, joten sitä ei aivan vielä saa näkyviin HelMet-verkkokirjastosta. Kannattaa kuitenkin seurata tilannetta osoitteessa http://www.helmet.fi, sillä varauksen pystyt tekemään heti, kun ensimmäinen kappale kirjaa ilmestyy sinne.
Ylen lauantain aamu-tv:ssä oli joskus vuoden 2013 alussa musiikkivieras (yhtye), ja yhtyeen nimi muodostui naisen nimestä tyyliin "Virtasenaino" eli… 1119 Kyseessä on todennäköisesti yhtye nimeltään Viitasen Piia. Kappale on nimeltään "Miltä tuntuu?" ja se on yhtyeen mukaan nimetyllä debyyttialbumilla, joka on julkaistu 2.11.2012.
Muistelen, että joskus olympiakisojen uinnissa miesten 100 metrin vapaauinnin alkuerissä eräs uimari kulutti aikaa noin kaksi minuuttia. Sitovatko lajien A- ja… 941 Kyseessä täytyy olla Päiväntasaajan Guinean Eric Moussambani. Hänen aikansa vuonna 2000 pidettyjen Sydneyn olympiakisojen 100 metrin vapaauinnin alkuerissä oli 1.52,72. Tällä ajalla hän oli alkuerien ylivoimaisesti hitain. Toiseksi hitain aika alkuerissä oli 1.02,45. Moussambanin aika oli itse asiassa noin seitsemän sekuntia hitaampi kuin 200 metrin vapaauinnin voittajan aika. Moussambani pääsi kisoihin ns. villillä kortilla, joiden avulla Kansainvälinen olympiakomitea pyrki saamaan enemmän kehitysmaiden urheilijoita olympiakisoihin. Sydneyn kisojen miesten 100 metrin vapaauinnin tulokset löytyvät osoitteesta http://en.wikipedia.org/wiki/Swimming_at_the_2000_Summer_Olympics_%E2%8… Eric Moussambanista on lyhyt artikkeli suomenkielisessä…
Löytyisikö (taide)metallivalusta kirjallisuutta? Lähinnä jotain oppikirjatyyppistä tai ainakin tekstiä enemmän kuin pari riviä. Mielellään Helmet-valikoimasta. 617 Valitettavasti taidevalusta ei löytynyt oppikirjoja. Tampereella toimii Valimoinstituutti, jossa järjestetään myös taidevalukursseja. Alla olevan linkin kautta löytyy instituutin videoita, joissa esitellään mm. pronssiveistosten tekovaiheet ja hiekkavalumenetelmä: http://www.valimoinstituutti.fi/?q=taidevalu
Voiko myöhästymismaksut maksaa verkkopankin kautta? 1034 Toistaiseksi HelMet-kirjastojen myöhästymis- tai muita maksuja ei voi maksaa verkkopankin kautta. Ne voi kuitenkin maksaa mihin tahansa pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoon.
Tarvitsisin tietoa lineaarimoottorin teoriasta. Yleistä tietoa. 644 Lineaarimoottoreista on kirjanen: Riku Heikkilä: Kevyeen kokoonpanoon soveltuvat lineaarimoottorit, Raportti : Tampereen teknillinen korkeakoulu, 2000, 25 s., 11 lehteä. Saatavissa esimerkiksi Oulun yliopiston kirjastosta http://oula.csc.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?DB=local&PAGE=First , josta löytyi myös muuta lineaarimoottoreihin liittyvää kirjallisuutta (tarkennettu haku sanoilla linear? and motor?) . Joissakin kirjastoissa esim. Oulun kaupunginkirjastossa on Ebsco-artikkelitietokanta (myös asiakkaille). Ebscossa on englanninkielisiä artikkeleita ja artikkeliviitteitä. Ebscosta tuli kymmeniä viitteitä linear motors -hakusanalla, mm. seuraaviin lehtiin Mechanical Engineering, Machine Design, Design news. Suomenkielisiä lehtiartikkeleita…
Onko Carlo Laszlolta tullut muita nuortenkirjoja kuin "viides mies"? Missä järjestyksessä Mats Larssonin Axel Borell kirjat ovat tulleet (montako, minkä… 1243 Carlo Laszlon kirjoista on suomennettu vain Viides mies. Larssonin Borell-kirjojen järjestys on seuraava: Alex Borell ja rasistit. WS 1994 Alex Borell ja totuuden tien tulkit. WS 1995 Alex Borell ja rahan valta. WS 1996 Kylmä hiki -sarjassa on ilmestynyt vain yksi Jukka Parkkisen kirja, Jäljet vedessä. WS 1991. Jorma Ranivaaran Skeittaaja-sarjaa on ilmestynyt viisi osaa: Skeittaajan kesäloma.WS 1991 Skeittaaja kakkosketjussa. WS 1992 Skeittaaja lumilaudalla. WS 1993 Keskiyön skeittaaja. WS 1994 Skeittaajan paluu. WS 2004
Mistä voisin löytää miten kirjoitetaan MIKA japaniksi tai kiinaksi? 1498 Seuraavassa osoitteesta löytyy Miká nimi kiinaksi: http://www.chinese-tools.com/names/calligraphy/code_3255_mika.html
Löytyykö Richardin kirjastosta teosta Carlos Castaneda "Matka Ixlandiin" ? 780 Ajan tasalla olevan tiedon löydät pääkaupunkiseudun kirjastojen aineistotietokannasta www-osoitteesta http://www.libplussa.fi/. Valitse ensin kunta (Helsinki), niin saat esiin Pikahaku-lomakkeen. Vaihtoehto "nimeke" on oletusarvona, joten valintaa ei tarvitse muuttaa. Kirjoita hakuruutuun kirjan nimi "Matka Ixtlaniin". Voit myös katkaista nimekkeen risuaita-merkillä. Tämän haun kohdalla se olisikin tarpeen, sillä kysymässäsi muodossa ei löydy mitään--kirjan nimi on Matka Ixtlaniin ilman d-kirjainta. Rikhardinkadulla muuten on kolme kappaletta teoksen uusinta painosta (1994), mutta vastaushetkellä kaikki olivat lainassa. Sinun pitää siis mennä kirjastoon tekemään varaus, ellet soita johonkin niistä toimipisteistä, joissa se näyttää olevan…
Onko kirjastolla omakustannus kirjapaino palvelua? Mielestäni luin sellaisesta noin vuosi sitten. 1555 Helsingin kaupunginkirjastolla ei valitettavasti ole omaa kirjapainoa, mutta tarjoamme runsaasti omakustanteita ja muuta vähälevikkistä kirjallisuutta asiakkaiden käyttöön. Yksityishenkilöille löytyy useita kustantamoja, jotka tekevät omakustanteita, tässä muutama esimerkki. Pilot-kustannus http://www.pilotkustannus.com/ pilotkustannus@pilotkustannus.com Tämän kustantamon kirjoittaja osallistuu alkuvaiheessa kustannuksiin ostaen kirjaansa 85 kpl. Kustantaja hoitaa kustantamiseen liittyvät asiat, ulkoasun ja toteutuksen, markkinoinnin ja saatavuuden. Kirja kerrallaan -kustantamo http://kirja.lasipalatsi.fi/kauppa/ kioski@lasipalatsi.fi Kirjapainona Kirja kerrallaan tuottaa omakustantajille oman kirjan pieninä painoksina (ensisijaisesti alle…
Mistä saisi tietää Simo Penttilän Arizona -sarjan Punavyö -kirjojen summittaiset painosmäärät? Kirjasarja ilmestyi 1950-71 välillä. Kustantaja Otava ei… 2601 Jos kustantaja ei ole vastannut tiedusteluun, saattaa olla vaikea löytää muuta lähdettä. Yksi mahdollinen on Suomen kustannusyhdistys. Ehkä siellä on myös historiallista tietoa. http://www.skyry.net/ On olemassa myös Suomen antikvariaattien liitto. Sille en löytänyt yhteystietoja. Antikvariaateilla saattaa olla tietoa painosmääristä.
Onko laulua Sirkusparaati saatavana cd-levyllä? 2436 Laulu Sirkusparaati löytyy mm. vuonna 2004 ilmestyneeltä Piiri pieni pyörii cd-levyltä. Levyä löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista yhteensä 18 lainattavana kappaleena.
Mitä tiedät kertoa kirjailijasta Pauli Matikainen (Kirjapaja)? 1115 Seuraavista internet-osoitteista löydät tietoa Pauli Matikaisesta: http://www.infoplaneetta.hyvan.helsinki.fi/kirjoista/matikainen.html http://www.lappeenranta.fi/kirjasto/carelica/kirj/matikain.html http://www.kirjapaja.fi/
Laulun nimi ja esittäjä? Joskus 2000 luvun alussa soi usein kappale jossa laulettiin ensin maalaan wc:n sitten korjaan pc:n eli jonkinlainen kesäälomabiisi??? 833 Laulun nimi: 23 varjossa. - Esittäjä: Mikko Salmi. - Julkaistu CD-levyllä: Salmi, Mikko: Jyviä ja pakanoita; tuotetunnus MEDIACD 230; julkaisija: Suomen Mediamusiikki,Helsinki,p2005. - Nuotti löytyy kokoelmasta: Hits - kesän parhaat; julkaisija F-Kustannus, c2009, ISMN 979-0-55008-204-5,ISBN 978-952-461-180-0.
Mistä kirjasta/kirjoista löytyy tietoa Taulun Antista? Hän vaikutti Kankaanpään Niinisalossa 1800-luvulla. 1040 Valitettavasti en löytänyt mitään tietoa kyseistä henkilöstä. Osoitteessa http://www.kankaanpaa.fi/html/fi/1052129161850224027.html oleva sivu on käytännössä ainoa maininta, jonka onnistuin kaivamaan. Tutkimissani historiikeissa Taulun Anttia ei ollut ainakaan hakusanahenkilönä, eikä hänestä löytynyt edes osumia vanhoista sanomalehdistä. Satunnaisten Kankaanpäästä kerättyjen sananlaskujen silmäilykin antoi tulokseksi nollan.
Mistä löytyy Jarno Saarisen elämänkerta? 1356 Jarno Saarisesta on elämäkerta Tjassens, Klaas : Jarno Saarinen : the flying Finn = der fliegende Finne, 2002. Siinä on teksti saksaksi ja englanniksi. Kirja löytyy Oulun kaupunginkirjastosta. Sitä ei valitettavasti ole suomennettu. Suomeksi Saarisesta on kirjassa Teronen, Arto : Kiveen hakatut : urheilusankaruuden jäljillä, 2009, s. 47-55. Se on tällä hetkellä myös Kiimingin kirjastossa paikalla.
Mitä nimi Kitty tarkoittaa, onko olemassa nimipäivää. Olisin kiitollinen vastauksesta, vuosia olen yrittänyt selvittää mutta turhaan. 1999 Kitty on englanninkielinen muunnos Katarina-nimestä. Suomen almanakassa Katariinan ja Katarinan päivä on 25.11. Samantapainen nimi Kitti on Kirstin kutsumamuoto. Kirstin, joka on muunnos Kristinasta, päivä on 24.7. Lähde: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. Lisää tietoa etunimistä voit kysyä lähikirjastostasi.
Olen jo kauan pohtinut, niten formulakuskit kuljettavat autojaan mantereelta toiselle? 830 Mantereelta toiselle siirryttäessä formulatallit käyttävät erikoissuunnitteltuja rahtilaatikoita, jonne saavat mahdutettua kaikki mahdolliset kisoissa tarvittavat välineet. Tällä hetkellä useimmat tallit vuokraavat Formula One Management, FOM:ilta tähän sopivan rahtikoneen. Ja kuten arvata saattaa, F1-sirkuksen siirtämiseen paikasta toiseen maanteitse tai ilmojen kautta, tarvitaan aikamoinen määrä väkeä. http://www.formula1.com/inside_f1/understanding_the_sport/5297.html
Jos tykkää 808 Staten Ninety -levystä niin mitkä olisivat samantyylisiä levyjä? 743 Amazonin verkkokaupassa eräs kirjoittaja suosittelee todella osuvasti seuraavia levyjä: S'Express "Original Soundtrack", Bomb the Bass "Uncharted Territory", LFO "Frequencies", Orbital "Green Album", Orb "Adventures Beyond the Ultraworld" Future Sound of London "Accelerator". 808 State edustaa 1990-luvun edistyksellistä brittiläista tanssimusiikia, jossa yhdistyi Detroitin kova teknosaundi, klassiset ambient sävyt sekä 80-90-lukujen vaihteen acid house vaikutteet.
Onkohan tästä Martti Haavion Tiina tonttutyttö ja Timo tonttupoika -sadusta tehty runoa ja jos on niin mistä sen voisi löytää 2183 Martti Haavion teoksesta Iloinen lorukirja (Wsoy, 1984) löytyy ainakin runo nimeltä "Tiina tonttutyttö". Runossa kerrotaan myös Timo Tonttupojan vaiheista.