| Mistä löydän tarkan syntymäajan? Olen syntynyt 30.10.1947 Syntymäkotikunta Oulu Asuinpaikka Tyrnävä |
2005 |
|
|
|
Tarkkaa syntymäaikaa voi astrologi Raimo Nikulan mukaan tiedustella ainakin kahdesta lähteestä. Jos sinulla on tiedossa sairaala, jossa synnyit, voit sinne suoraan yhteyttä ottamalla yrittää selvittää mihin kellonaikaan olet syntynyt. Syntymäsairaalassasi pitäisi olla arkistoituna synnytyskertomus, josta myös täsmällinen syntymäaikasi käy ilmi. Jos kyseessä on ollut kotisynnytys, tehdään tietopyyntö Kansallisarkistoon: https://arkisto.fi/index.php/palvelut/tietopyyntopalvelu?page=fi/palvel…. Tämä edellyttää kuitenkin, että synnytyksessä on ollut mukana kätilö, joka on laatinut synnytyskertomuksen.
http://www.raimonikula.net/syntymat.htm |
| Toinen maailmansota alkoi "virallisesti" vasta 1.9.1939, mutta mitä sotatoimiksi katsottavia operaatioita Saksan natsihallinto oli toteuttanut jo sitä ennen? |
885 |
|
|
|
Vaikka 1. syyskuuta 1939 on päivämäärä, jota yleisesti pidetään toisen maailmansodan alkamisajankohta, niin siitä ei ole kuitenkaan universaalia yksimielisyyttä historioitsijoiden parissa.
On esimerkiksi esitetty, että vuonna 1937 alkanut Toinen Kiinan-Japanin sota tai jopa sitä edeltänyt Japanin vuonna 1931 suorittama Mantsurian valtaus ovat sopivampia alkamisajankohtia.
On myös esitetty, että Euroopassa ja Asiassa eri ajankohtina 1930-luvulla alkaneet konfliktit yhdistyivat maailmansodaksi vasta vuonna 1941.
Myös seuraavia vaihtoehtoisia alkamisajankohtia on ehdotettu: Japanin ja Neuvostoliiton välillä käydyt rajakonfliktit Mongoliassa kesällä 1939, Italian hyökkäys Etiopiaan lokakuussa 1935.
Joka… |
| Kuuntelin ehkä viisi vuotta sitten Yle Areenan audiopuolelta aaveita etsivän ryhmän käynnistä jossakin vanhassa suomalaiskartanossa. Mikä ohjelma? |
204 |
|
|
|
Kyseessä voisi olla Perttu Häkkisen ja Panu Hietanevan toimittama Poltergeist -ohjelma 3.3.2015 Yle Areenassa noin kohdasta 36.00 alkaen. Poltergeist-ilmiön lisäksi Ghost Investigations Finlandin Anni ja Anna kertovat ohjelmassa nykyajan kummitusjahdista Voipaalan kartanossa.
https://areena.yle.fi/audio/1-2654861 |
| Tarvitsen apua, olen joskus lukenut yhden romaanin kirjan joka kertoo yhdestä suomalaisesta lukiolais tyttö jonka nimi en muista mutta muistan että kirjassa on… |
362 |
|
|
|
Voisiko kyseessä olla kirjailija Nelli Hietalan kirjasarjasta, jonka päähenkilö on Miia Martikainen. Kirjasarjassa on neljä osaa: Miia Martikaisen kärsimysviikko, Kenen joukossa seisot Miia Martikainen, Elämää eteisessä Miia Martikainen, Sisar hento, Martikainen. Kirjat kertovat lukiossa olevasta Miiasta ja hänen seikkailuistaan. Kolmannessa kirjassa, Elämää eteisessä, Miia Martikainen, on mukana Eduardo niminen poika. Voit lukea lisää kirjasta täältä: https://lukufiilis.fi/kirja-arviot/erilainen-lukukokemus/ ja tässä kuva sarjan ensimmäisestä kirjasta https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f…
|
| Mitä nimi Dante tarkoittaa ja millainen sen alkuperä on? |
1756 |
|
|
|
Dante on italialainen nimi, jonka kuuluisin kantaja on epäilemättä italialainen runoilija Dante Alighieri. Dante on johdettu nimestä Durante, joka taas tulee latinankielisestä kestävää tarkoittavasta sanasta.
Lähteet:
https://en.wikipedia.org/wiki/Dante_(name)
https://www.meaningofthename.com/dante |
| Kuka maalannut tämän taulun? |
214 |
|
|
|
Valitettavasti kuvien perusteella ei pystynyt tunnistamaan taulun tekijää.
Taulun kuvat kannattaisi lähettää taiteen asiantuntijalle, esim. netin sivustojen kautta ja tiedustella sieltä,
mm. Bukowskin huutokauppa-sivustolta löytyy Online-arviointi. Teostiedustelut näillä sivuilla ovat maksuttomia.
Tässä linkkejä sivustoille:
https://www.bukowskis.com/fi/valuation
https://hagelstam.fi/
Myös Antiikki & Design- lehdestä löytyy palsta, jonne voi lähettää tiedusteluja
https://antiikkidesign.fi/kysy-esineista
|
| Olen etsinyt Sakari Topeliuksen runoa Linnunrata. Se oli ehkä koulun 5-7 luokan lukukirjassa. Siinä ei ollut tämä versio ”Nyt lamppu sammutettiin, yö on kirkas… |
423 |
|
|
|
Runo löytyy kyseisessä muodossa teoksista:
Topelius; Zachris: Siivet enkelin: Valikoima runoja, toim. Tuula korolainen, Riitta Tulusto, Otava 1995 ISBN 95111384405
Laurinen, Inkeri: Viides lukukirjani, WSOY 1956 |
| Perimme liitteenä olevassa kuvassa olevan taulun, mutta emme saa selvää signeerauksesta (liitteenä lähikuvat sign). Oletamme, että taulu on kotimaisen… |
141 |
|
|
|
Kannattaa ottaa yhteyttä taiteen asiantuntijoihin, esim. netin sivustojen kautta ja lähettää kuvat heille. Heiltä voi kysyä tietoa mahdollisesta tekijästä ja taulun maalauksen ajankohdasta. Halutessaan voi kysyä myös taulun arvoa.
Tiedustelupyynnöt ovat näillä sivuilla yleensä maksuttomia.
Muutama esimerkki huutokauppojen sivuista ja muista mahdollisista paikoista:
https://hagelstam.fi/
https://www.bukowskis.com/fi/valuation
Turun taidemuseo on aiempina vuosina järjestänyt teosarviointipäiviä, kannattaa käydä heidän sivuillaan ja tarkistaa, onko sellaista tulossa:
https://turuntaidemuseo.fi/tapahtumat
Antiikki & Design-lehdestä löytyy palsta, jossa asiantuntijat vastaavat lukijoiden kysymyksiin, tässä linkki sivulle:
https://… |
| Singer 01114559 valmistusvuosi? |
354 |
|
|
|
Jos kyseessä on Singerin ompelukone, jossa ei ole sarjanumeron edessä kirjainta, löytyy Singerin sarjanumeroluettelosta vain tieto, että mainitsemasi sarjanumeron omaava ompelukone on vuodelta 1873.
https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-…
Jos joku kirjain löytyykin sarjanumeron edestä, löytyvät tiedot täältä kirjaimen mukaan https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-… |
| Mistä voi ostaa ohuita piirrustustusseja, 0.1mm paksuisia tai max. 0.2mm, mielellään permanent, ja erivärisiä? Nettikaupat ja Helsingin keskustan kaupat. |
254 |
|
|
|
Helsingin keskustassa on ainakin taidekauppa Tempera (Uudenmaankatu 16), josta kuvaamasi kaltaisia kyniä voi ostaa. On varmaan makukysymys mitä kyniä pitää parhaana piirustustarkoitukseen, mutta itse olen kokenut Pigma Micronin kuitukärkikynät sopivimmiksi. Pienin paksuus, jossa kyseisiä kyniä valmistetaan on 0.2mm. Tässä linkki Temperan sivuille: https://www.tempera.com/shop/contents/fi/p1095_Pigma_Micron-vaerilliset… Kyniä on saatavalla ihan Akateemisessa kirjakaupassakin, joskin värivalikoima saattaa siellä olla suppeampi. Nettikaupoista en ole tilannut, mutta Pigma Micronin kyniä näyttäisi olevan ainakin Taidetarvikkeet.org-kaupassa: https://www.taidetarvikkeet.org/tuoteryhma/sakura. Rever-verkkokaupassa on… |
| Onko kenellä tahansa oikeus mennä seuraamaan yliopiston luentoja? |
2976 |
|
|
|
Yliopistolain (558/2009) 6. pykälän mukaan
"Tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus
Yliopistoissa vallitsee tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapaus. Opettajan on kuitenkin noudatettava koulutuksen ja opetuksen järjestämisestä annettuja säännöksiä ja määräyksiä.
Yliopistojen opetus on julkista. Perustellusta syystä yleisön pääsyä opetusta seuraamaan voidaan rajoittaa."
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2009/20090558?search%5Btype%5D=p…
Luento-opetusta voi seurata, mutta merkinnän opintosuorituksesta saa vain yliopistossa kirjoilla oleva opiskelija.
|
| Ruostuuko rauta pakkasella? |
791 |
|
|
|
Ruostuakseen rauta vaatii aina sekä hapen että kosteuden (veden) läsnäoloa. Jos rautaesinettä siis säilytetään kuivassa paikassa ruostumista ei tapahdu. Tiede-lehden (2/2012) artikkelin mukaan "[u]lkoilma on talvisin Suomessa lähes aina kuivaa, koska kylmään ilmaan mahtuu vain vähän vesihöyryä". Tästä päättelisin, että jos raudan ruostuminen ei kokonaan pysähdy, niin se pakkasella ainakin hidastuu huomattavasti. Yksityiskohtaisemmin raudan ruostumiseen liittyvää sähkökemiallista prosessia kuvataan tässä artikkelissa: https://wd40.fi/vinkit-ja-neuvot/kuinka-ruostuminen-tapahtuu-ja-yleisia…
Ks. myös:
https://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_talvi_ilma_on_kui…
https://helecleaner.com/ruostetahrat-miten-ne-poistetaan/ |
| Mitä on ayurvedassa käytetty "pathimugham"? Onko suomalaista nimeä? |
240 |
|
|
|
Pathimugham (toiselta kirjoitusasultaan myös pathimugam) on juoma, joka valmistetaan sappankesalpinian (Caesalpinia sappan) lastuista ja kiehuvasta vedestä. Sappankesalpinia on Intiassa kasvava puu, jolla on punavärinen sisus. Sitä käytetään myös esim. kankaiden värjäämiseen. Pathimugham-juomallakin on näin ollen punertava sävy. Juomalla sanotaan olevan antimikrobisia ominaisuuksia ja lääkinnällisesti käytettynä sen uskotaan mm. parantavan verenkiertoa ja olevan hyväksi sydämelle.
Lisää tietoa löytyy englanniksi ainakin näistä myös vastauksessa käytetyistä artikkeleista:
https://www.chineseherbshealing.com/proven-herbal-remedies/caesalpinia-…
https://www.thehealthsite.com/diseases-conditions/health-… |
| Haluaisin alkaa lukea espanjankielistä (kauno)kirjallisuutta mutta en tiedä mistä aloittaa! Espanjan tasoni on hyvä, muttei erinomainen, ja pitkien tekstien… |
344 |
|
|
|
Kielellisen vaikeuden arvioiminen on melko vaikeaa, mutta jos haluaa aloittaa helpommasta päästä, suosittelen kokeilemaan espanjankielisiä lastenromaaneja tai hakemaan verkkokirjastosta easy reader -hakusanalla ja sitten rajaamaan tulokset espanjankielisiin. Tutun kirjan lukeminen uudella kielellä voi myös toimia, jotkut tuttavani käyttävät niin sanottua Harry Potter -metodia kielenopiskelussa - eli lukevat tutun mutta sanastoltaan melko monipuolisen kirjan uudella kielellä.
Espanjankielisistä romaaneista esimerkiksi Julia Navarron, Carlos Ruiz Zafónin, Cecilia Samartinin tai espanjaksi käännetyn Ken Follettin kirjoja ovat muutamat lukijat kuvanneet selkeälukuisiksi. Chileläisen Isabel Allenden Henkien talo eli La casa de los… |
| Miten Littoinen liittyy tarinaan Heinähatusta, Vilttitossusta ja Littoisten riiviöstä? Kirjailijat ovat tamperelaisia ja Littoinen Turun naapurissa. |
118 |
|
|
|
Tarina ei varsinaisesti liity Littoisiin. Mutta perheen äiti Hanna Kattilakoski on aikoinaan käynyt koulua Littoisissa. Ja kun poliisi Rillirousku haluaa selvittää, kuka on se riiviö, joka kasteli hänet vesi-ilmapalloilla, Hanna keksii hädissään, että riiviö on muuttanut Littoisiin. Hän nimittäin itse pudotti pallot Rillirouskun päähän vahingossa.
Tämä selviää kirjan uudemman painoksen (2014) sivuilta 22-23. |
| Milloin Suomessa alettiin ripustaa kärpäspapereita? Milloin kärpäspaperi on keksitty? |
332 |
|
|
|
Kyllä sota-aikana oli jo kärpäspaperia. Tanglefoot-nimisessä yhtiössä keksittiin 1880-luvulla laittaa risiiniöljyä, hartsia/pihkaa ja vahaa kärpäspaperiin, jolloin se toimi hyvin kärpäspyydyksenä. Aikaisemmat paperit olivat olleet huonosti toimivia, koska ne olivat joko liian kuivia tai liian märkiä.
https://www.tanglefoot.com/more-130-years-history
Ohessa erilaisia kärpäspaperipakkauksia 1900-1940-luvuilta suomalaisista museoista Finna.fi -hakupalvelusta:
https://finna.fi/Record/musketti_tmk.M20:TMM19051:75
https://finna.fi/Record/yo-museo_ah.M011-1476486
https://finna.fi/Record/yo-museo_ah.M011-1503458
|
| Miksi hammaslääketiede on aikoinaan erotettu muusta lääketieteestä - ja miksi jako on olemassa yhä? |
741 |
|
|
|
Aiheesta löytyy yllättävän hankalasti tietoa, eikä suomenkielisiä julkaisuja ole hakemani perusteella juuri lainkaan. Kysymykseen ei pysty antamaan kovin lyhyttä vastausta, sillä hammaslääketieteen historia on käynyt läpi monia vaiheita, jotka kaikki kuitenkin liittyvät siihen, miksi hammaslääketieteestä on tullut osittain muusta lääketieteestä erillinen osa-alueensa. Keskityn tässä pääasiassa hammaslääketieteen kehitykseen Euroopassa ja myöhemmin Yhdysvalloissa. Aiheesta voisi kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta olen yrittänyt poimia joitakin keskeisimpiä kohtia vastaukseen.
Hammaslääketieteen historiaa tutkiessani kävi ilmi, että ensimmäiset ”hammaslääkärit” olivat itse asiassa partureita, jotka muun laajan toimenkuvansa ohessa olivat… |
| Sain lapsenlapselta puhelun höystettynä pyynnöllä tehdä pikkutytölle (104/110 cm) pupuasun naamiaisiin. |
224 |
|
|
|
Naamiaisasujen kaavoja eläinhahmoille löytyy Askartelulehdestä 3/2007 (s. 26-29). Lehdestä löytyvät pupun, kissan, karhun, koiran ja ketun kaavat. |
| Asiakas etsii seuraavan runon tekijää: "Olihan niitä mattis' Otto, sokea Hanna ja parkkis Kalle..." |
102 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet tätä runoa eikä tekijää. |
| Mistä tulee samantekevyyteen liittyvissä sanonnoissa oleva sana viis? Mitä se tarkoittaa? |
360 |
|
|
|
Tätä on kysytty aiemminkin, mutta koska linkki näyttää vanhentuneen ja asiasta on sittemmin julkaistu lisäksi uudempi artikkeli, vastaan tässä kysymykseen uudelleen.
Kotimaisten kielten keskuksen ja Tiede-lehden artikkeleissa kerrotaan sanan viis viittaavan todennäköisimmin lukusanaan viisi. Sanonnoissa yhteys nimenomaan lukusanoihin ei välttämättä aina ole ilmeinen. Kuitenkin suomen kielessä on olemassa myös useita muita sanontoja, joissa niihin viitataan (esimerkkejä Tiede-lehden artikkelissa). Lukusanat eivät siten usein ilmaisekaan pelkkiä määriä. Ensimmäinen dokumentoitu sanan viisi (viis) käyttö nimenomaan samantekevyyttä ilmaisevassa merkityksessä sijoittuu 1800-luvun loppuun, jolloin Elias Lönnrot kirjoitti… |