Turku

Latest answers

3880 results. Showing 3341–3360 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Mitkä olivat Suomen puolusvoimien palvelusajat vuosina 1982-1983? 2463 Puolustusvoimien kotisivulta http://www.mil.fi löytyy perustietoa kohdasta myös historiikki osio, josta käy ilmi seuraavaa: Vuonna 1950 näki päivänvalon uusi asevelvollisuuslaki, joka jäi voimaan pienin muutoksin 1980-luvulle asti. Siinä määritettiin varusmiespalvelusajaksi 240 päivää, erikoistehtäviin ja upseereiksi koulutettavilla 330 päivää. Uusi laki antoi myös perustan koulutuksen kehittämiselle. Pienenevät varusmiesikäluokat johtivat muutoksiin joukko-osastojen kokoonpanoissa ja sijoituksissa 1980-luvun lopulla (Laki 23.12.1988). Vanhoja joukko-osastoja lakkautettiin tai liitettiin muihin joukko-osastoihin. Asevelvollisuuslain muutokset muuttivat mm. varusmiespalvelun kestoaikaa, palvelukseenastumisikää ja -ajankohtia.…
Etsin kirjaa, joka kertoo pintamaasta, siis maailmasta, jossa on vain kaksi ulottuvuutta. Olettaisin sen kuuluvan scifi-kirjoihin. Pintamaa-haku ei tuottanut… 1291 Tarkoitat varmaan englantilaisen Edwin Abbott Abbottin kirjaa Tasomaa: moniulotteinen romanssi. Se julkaistiin 1997 Kimmo Pietiläisen suomentamana, kustantaja on Terra Cognita. Teoksen saatavuuden voit tarkistaa Turun kaupunginkirjaston Aino-aineistotietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=t_form2&sesid=1121856988 . Kirja on tieteiskirjallisuuden klassikoita, satiiri, joka ilmestyessään v. 1884 ivasi oman aikansa viktoriaanista yhteiskuntaa, mutta joka on aina ajankohtainen kuvatessaan ihmisten henkistä, fyysistä ja yhteiskunnallista rajoittuneisuutta.
Tarvitsisin nuotit biiseihin Killer: "All I want" ja Kemopetrol: "Child is my name". Voisiko teistä olla avuksi minulle? 1477 Killerin "All I want" laulun nuotit löytyvät nuottikokoelmalta "Hits" (Warner, 2001). Kyseinen nuotti kuuluu Turun kaupunginkirjaston Musiikkikirjaston kokoelmiin, mutta on tällä hetkellä lainassa. "Child is my name" laulun nuotit löytyvät kokoelmalta "Rokkivihko" (Love, 2000). Kirjaa pitäisi olla yksi kappale hyllyssä Musiikkikirjastossa.
Onko olemassa koostetta keskiajan tai muun esiteollisen ajan Euroopan ihmisten keskimääräisistä palkoista – tai siis lähinnä työn arvosta suhteessa erilaisiin… 1472 Kysymyksestäsi ei käy suoraan ilmi, haetko tietoa Suomen alueen vai jonkin muun Euroopan alueen taloudellisista olosuhteista keskiajalla. Tilanne on luonnollisesti vaihdellut myös yhteiskuntaluokittain. Keskiajan taloushistoriaa käsitteleviä teoksia on mm. Turun kaupunginkirjastossa useita. Tietoa taloushistoriasta löytyy myös yleisemmistä keskiajan historiaa käsittelevistä teoksista.Tässä muutama poiminta Turun kaupunginkirjaston kokoelmista: Heikkilä, Tuomas: Euroopan synty: keskiajan historia (2004) Kallioinen, Mika: Kauppias, kaupunki, kruunu: Turun porvariyhteisö ja talouden organisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle (2000) Kallioinen, Mika: Kirkon ja kruunun välissä: suomalaiset ja keskiaika (2001) Pirenne, H.: Economic and social…
IVAR VELDRE, Kilohaili. Teoksen painovuosi,(teoksen nimi), julkaisupaikka( kustantajan kotipaikka) ja julkaisija. 228 Ivar Veldren Kilohaili on ilmestynyt suomeksi 1990 Valtion painatuskeskuksen ja Ammattikasvatushallituksen julkaisemana (Helsinki: Valtion painatuskeskus 1990). Sen alkupeäinen nimi on viroksi Kilu (1986), suomentaja on Markku Lehtonen.
Muistelen, että joskus on julkaistu kirja, jossa on selitetty, mistä yleisimmät sanonnat ovat lähtöisin. Jos tällainen teos löytyy, mikä sen nimi on ja milloin… 1712 Sakari Virkkusen toimittama Suomalainen fraasisanakirja (3. uud. p. 1981, 6. korj. p. 1985) sisältää kunkin hakusanan merkityksen, usein myös alkuperän.
Mistä, miten ja millä hinnalla voisin saada nähtäväksi sanomalehtien sivut, joilla kerrotaan Raision kirkon 650-vuotisjuhlasta Tapahtuma oli 21.8.1955. Olen… 1243 Turun kaupunginkirjaston käsikirjastossa on mahdollisuus ottaa kopioita mikrofilmatuista lehdistä, myös Uudesta Aurasta (1.1.1897-17.5.1964), Rannikkoseudusta (4.5.1948 - 28.12.1979) ja Turun Sanomista (1.1.1905 -28.2.2005). A4 kopio maksaa 0,40 euroa/sivu ja A3 0,50 euroa/sivu. Käsikirjastoon kannattaa soittaa etukäteen (puh.02-2620 629) ja varata itselleen tulostava mikrofilmin lukulaite. Laiteopastaja ohjaa laitteen käytössä, jos ette ole aikaisemmin käyttänyt lukulaitetta.
Voiko Turun kaupunginkirjaston koneilta tulostaa ja mitä se maksaa? 17911 Turun kaupunginkirjaston jokaisessa toimipisteessä tulostaminen tapahtuu Vaski-kirjastokortilla. Tulostaminen on maksullista. Tulosteiden ja valokopioiden hinnat/sivu: - A4, mustavalkoinen 0,20 € (sis. alv 24 %) - A3, mustavalkoinen 0,40 € (sis. alv 24 %) - A4, värillinen 0,80 € (sis. alv 24 %) - A3, värillinen 1,00 € (sis. alv 24 %)   Tiedoston skannaus muistitikulle tai sähköpostiin on maksutonta. Tarkemmat ohjeet kirjastokortin rekisteröinnistä tulostusjärjestelmään, tulostussaldon lataamisesta ja tulostamisesta saa henkilökunnalta ja osoitteesta: https://www.turku.fi/tulostaminenkirjastossa
Löytyykö jostakin luetteloa Turun kaupunginkirjaston lainattavista videoelokuvista mahd. saatavuustietoineen? 1102 Turun kaupunginkirjastossa ei ole enää paperiluetteloa videoelokuvista, koska luettelosta tulisi niin suuri. Voit hakea videoelokuvia Aino-tietokannastamme http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=t_form2&sesid=1116336603 käyttämällä luokkana 84.2 (luokka löytyy hakuvalikosta) ja aineistolajina videota. Haku on syytä rajoittaa tiettyihin vuosiin, koska muuten hakutulos on niin suuri. Uusimmat videot saat esiin rajaamalla haun esim. vuosiin 2004 - 2005.
Haluaisin tietää lisää kirjailija Annie Daltonista. (kirjojen nimet mitä on kirjoittanut, missä asuu, onko lapsia, onko naimisissa, mitä tekee työkseen, onko… 754 Hakuteos "Something about the author" kertoo,että Dalton (s. 1948) asuu Suffolkissa, Englannnissa. Hän on työskennellyt monissa ammateissa, tarjoilijana, siivoojana ja tehdastyöläisenä, mutta nyt hän elättää itsensä kirjailijana. Dalton on naimisissa ja hänellä on kaksi tytärtä ja yksi poika. Samoja tietoja löydät myös seuraavalta nettisivulta. Sivulla on lueteltu myös Daltonin kirjoittamat kirjat. http://www.fantasticfiction.co.uk/authors/Annie_Dalton.htm Turun kaupunginkirjaston Aino-tietokannasta saat hakemalla tekijän nimellä (dalton, annie) suomenkielisten kirjojen nimiä http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro
Mistä voisin löytää suomenkielistä tietoa Elisabet ensimmäisestä? 1108 Elisabeth I koskevia tietoja joutuu keräilemään useammasta lähteestä. Hänestä löytyy vähän mm. teoksista Daniell, Christopher: Matkaopas historiaan: Englanti (2004); Grimberg, Carl: Kansojen historia. 13: Uskonsodat; Suuri maailmanhistoria. 8: Uusi Eurooppa. Hänestä löytyy artikkeli vanhasta, 1948 ilmestyneestä kokoelmasta Valloittavia naisia. Suomalainen historiantutkija Erkki Kouri käsittelee Elisabethia ja protestanttisuutta artikkeleissaan teoksessa Historiankirjoitus, politiikka, uskonto (1990), mutta ne ovat englanniksi. Kannattaa myös tarkistaa kristillisen kirkon historiaa koskevia teoksia luokasta 28+, esim. Kristinuskon historia 2000.
Olen lainannut Seven samurai -kirjan Turun kaupunginkirjaston pääkirjastosta ja uusinnut lainan kaksi kertaa. Voinko käydä uusimassa lainan esim. Nummen… 1111 Voit uusia kirjan myös Nummen kirjastossa. Ota kirja mukaan uusiessasi, koska kahden uusintakerran jälkeen täytyy tuoda kirja näytille.
Muistokirjoituksissa näkee aina joskus virkkeen: "Lapseni, niissä kohdissa, joissa olet nähnyt vain yhdet jalanjäljet, minä kannoin sinua." Kai Vakkuri… 1366 Löysin Internetistä sivulta http://www.geocities.com/sus7anna/esko.html suomennetun version kyseisestä runosta. Ei ole kuitenkaan yksiselitteistä että kyseinen runo on juuri Ann Landersin kirjoittama. Sivulta http://www.wowzone.com/fprints.htm löytyy kolme erilaista englanninkielistä alkuperäisversiota runosta, ja missään niissä ei ole kirjoittajana Ann Landers. Runon englanninkielinen versio on siis mitä luultavimmin nimeltään "Footprints on the sand". Kyseessä on siis runo jonka alkuperä on mysteeri, mutta mitä yritetään aukottomasti selvittää ympäri maailman.
Olisiko teillä mitään tulevaisuudesta kertovaa kirjaa? Tai olisiko teillä the Sims 1,the Sims 2 tai Harry Potter- peliä? 455 Turun kaupunginkirjastossa on erilaisia Sim-pelejä; SimKaupunki, SimPuisto, SimSafari sekä TheSims. Harry Potter-pelejäkin on; HP ja viisasten kivi, HP ja salaisuuksien kammio sekä HP ja huispauksen MM-kisat. Voit katsoa, missä kirjastossa mikäkin on Aino-aineistotietokannasta. Hae nimekkeellä. http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=t_lform&sesid=1114089215 Hae asiasanalla "tulevaisuus" niin saat saaliiksi tulevaisuudesta kertovia kirjoja.
Saako Turun kaupunginkirjastossa käyttää skanneria? Maksaako käyttö jotain? Olen Nuorten Turussa työharjoittelussa ja täältä on kyselty skannerin… 1356 Turun kaupunginkirjastossa voi käyttää skanneria pääkirjaston käsikirjastossa. Aika on varattava etukäteen ja ensimmäinen varaus on tehtävä henkilökohtaisesti (ei puhelimitse) ja kirjastokortti on oltava mukana. Skannaus on maksutonta. Pääkirjaston lisäksi aluekirjastoissa on skannausmahdollisuus, tällä hetkellä Varissuon, Nummen, Runosmäen, Ilpoisten, Hirvensalon ja Maarian kirjastoissa. Kotisivullamme on listaus Internet-laitteista, myös skannereista http://www05.turku.fi/kirjasto/linkit/yhteiset/laitteet.htm
Kun lainan uusii Turun kaupunginkirjastossa, pitääkö olla kirjat mukana vai riittääkö pelkkä kuitti? 988 Voit uusia lainasi (mikäli niistä ei ole varauksia) kaksi kertaa tuomatta kirjoja mukanasi Turun kaupunginkirjastoon. Sen jälkeen kirjat on tuotava "näytille" uusittaessa. Kirjat voi uusia kirjastossa, puhelimitse tai verkossa, mikäli sinulla on käytössäsi tunnusluku http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=custs&sesid=1001336329 Lisätietoja saat kotisivultamme hakemistosta kohdasta "lainaaminen" http://www.turku.fi/kirjasto/
Onko dvd-levyä, jonka aiheena on Lapin kauniit vuodenajat, syksy, talvi ja kesästä kertovaa maisemallista kuvausta. Teksti englanniksi, taikka selostus… 1044 Valitettavasti Turun kaupunginkirjaston kokoelmista ei löydy englanninkielistä Lappia käsittelevää dvd:tä. Ainoa Suomen matkailuun liittyvä dvd-levy olisi Finlandia video souvenir, jossa taustamusiikkina soi suomalaista taidemusiikkia ja kuvituksena todennäköisesti on suomalaisia maisemia, ei siis välttämättä Lapista. Videokasettina meillä on kyllä Finnish Arctic-niminen kasetti, joka on kuvattu vaellusretkillä Lapin erämaissa.
Mistä juutalaisile ja islamilaisille yhteinen symboli: Fatiman käsi on tullut. Fatiman käsi esiintyy useissa koruissa ja ovikoristeissa. Mikä on historia?… 34093 Aiheesta Fatiman käsi ei varsinaisesti löydy kirjallisuutta suomen kielellä. Fatima oli profeetta Mohammedin tytär ja Fatiman käsi on hyvin tärkeä symboli islamissa ja etenkin shiamuslimeilla. Fatiman kädellä on kolme erilaista merkitystä - Että se antaa suojaa. - Että hänen sormensa symboloivat Muhahamdia, Fatimaa itseään ja hänen kahta poikaansa - Että viisi sormea symboloivat viittä peruspilaria, jolle islam rakentuu: *uskontunnustus *rukoukset *paasto *verot *pyhiinvaellus (Fredrik Hoffmann) Islamilaisessa kansantaiteessa esiintyy usein pahalta silmältä eli kateellisten ihmisten katseelta suojaavia symboleita, joista yleisin on levitetty pystyyn nostettu kämmen, niin sanottu Fatiman käsi. Samaa tarkoitusta palvelevat myös…
Onko suomeksi käännetty irlantilaista suht uutta kirjallisuutta/ romaaneja/ missä käsiteltäisiin irlantilaisten suhtautumista katolilaisuuteen? Onko aiheesta… 1912 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa on paljonkin käännetty irlantilaista kaunokirjallisuutta suomeksi. Niistä katolilaisuutta käsittelevät asiasanojen mukaan ainakin Binchy, Maeve: Italian illat Doyle, Evelyn: Evelyn McCabe, Patrick: Pikku teurastaja Thoene, Bodie: Irlanti-kronikka (4 osaa: Vain joki virtaa vapaana, Enkelten kielin, Tuhkasta toivo nousee, Kaikki joet mereen) Näiden lisäksi voi mainita myös Wilson, Robert McLiam: Eureka Street, Belfast ja Ripley Bogle, joka tosin sijoittuu Lontooseen, mutta mukana on kuvausta päähenkilön lapsuudesta Irlannissa. Myös Roddy Doylelta on käännetty useita romaaneja, jotka sijoittuvat Irlantiin. Tietokirjallisuudessa ei ole samanlaista runsautta. Suomenkielisiä Irlantia ja/tai katolisuutta…
Onko teillä lainattavaksi Turun kaupungin nähtävyyksistä ja historiasta kertovaa DVD:tä? 1039 Turun kaupunginkirjaston kokoelmista ei valitettavasti löydy Turku-aiheista matkailu-DVD:tä. Turku-Pisteestä kerrottiin, että tällainen matkailuohjelma olisi juuri valmistunut, mutta emme onnistuneet tavoittamaan henkilöä, joka olisi tuntenut tarkemmin ohjelman sisältöä, kieltä tai tallennemuotoa. Yritämme saada kyseisen ohjelman kokoelmiimme, kun tekijänoikeusasiat on selvitetty, mutta toistaiseksi voitte kysellä asiasta tarkemmin Turku-pisteestä, puh. 02- 33 00 33.