| Onko olemassa omaa termiä sille, kun esim. romaanissa henkilö mainitsee toisen romaanin tai vaikkapa taulun? Tai vaikkapa toisin päin, eli tauluun olisi… |
1514 |
|
|
|
Kyseessä ollut termi saattaisi olla intertekstuaalisuus eli tekstienvälisyys. Sillä tarkoitetaan tekstissä esiintyvää viittausta johonkin toiseen tekstiin. Laajan tekstikäsityksen kautta ajateltuna ”teksti” voi tarkoittaa todellista ihmistä, taulua tai vaikkapa ideologiaa eikä pelkästään kirjoitusta. Intertekstuaalinen viittaus saattaa olla varsin selkeä, kuten vaikkapa Sherlock Holmesin nimen mainitseminen jossakin rikoskirjassa, tai paljon hankalammin huomattava, kuten jonkin tietyn kirjoja yhdistävän tilanteen esiintyminen, esimerkiksi arsenikilla tehty murha.
Intertekstuaalisuutta on määritelty hyvin monilla eri tavoilla ja monista eri lähtökohdista sekä luokiteltu hyvinkin hienovaraisesti, mutta niitä ei voi oikein kattavasti selostaa… |
| Etsin kirjaa joka kertoo salaisista paikoista helsingissä, mutta en muista kirjan nimeä. Muistan kuitenkin hämärästi että tällainen kirja on painettu äskettäin… |
2340 |
|
|
|
Voisiko etsimäsi olla Julia Donnerin ja Taneli Eskolan kirja Löytöretki Helsinkiin – Paikkoja, polkuja, puutarhoja? Se kertoo Helsingin "salaisista puutarhoista", huomaamattomista pienistä paikoista eri puolilla kaupunkia. kirja on ilmestynyt vuonna 2008. Kirjan mainos löytyy täältä:
http://www.multikustannus.fi/Products.asp?document_id=263
Kirjaa löytyy ainakin suurimmista kirjakaupoista. Sen voi myös lainata kirjastoista: http://www.helmet.fi tai http://monihaku.kirjastot.fi
Kysymykseen sopiva kirja olisi myös viime vuonna ilmestynyt Jussi Tiaisen ja Jussi Vepsäläisen Helsinki-tiloja (Parvs Publishing, 2009). Kirjassa esitellään yleisölle suljettuja, tavalla tai toisella kiinnostavia tiloja Helsingissä. Lisäksi löytyy tällainen kirja:… |
| Mieleeni on jäänyt jostain 1990-luvun lopulta seuraavanlainen laulun kertosäe (melodia päässäni yhä myös). "Ajatuksiin vaipuneena unelmiini matkan teen. Sinut… |
1541 |
|
|
|
Ikävä kyllä laulua ei ole tunnistettu. Sitä on kysytty myös kirjastojen valtakunnallisen tietopalvelulistan kautta. Toivottavasti sitä kautta saadaan vastaus, tai ehkä joku lukija tuntee laulun.
|
| Etsin runoa mummoista. Muistaakseni runossa on mm teksti "mistä on mummot tehty. |
7049 |
|
|
|
Runon tai lorun kirjoittaja on Eppu Nuotio ja se löytyy Anna-Liisa Haavikon ja Liisa Vihmasen toimittamasta teoksesta "Mummokirja" (Kirjapaja, 2004).
Loru löytyy kokonaisuudessaan alla olevan pdf-dokumentin alusta:
htts://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/7743/Heikkila_Nina_Nybom_Isto.pdf?sequence=1
|
| Olisiko mahdollista saada valikoima näitä lukulaseja, mitä esim. Tiimari ja apteekit myyvät, tiskille asiakkaitten lainattavaksi? On harmillista tulla… |
463 |
|
|
|
Lainattavia lukulaseja on kyllä saatavilla joissakin kirjastoissa, ainakin Itäkeskuksessa.
Ehdottaisin, että esität toivomuksesi kotikirjastossasi. Eiköhän asia järjesty.
Voit myös esittää asiakaspalautteen täältä:
http://www.lib.hel.fi/Palaute/
|
| Tutkin lesboaiheista kirjallisuutta Suomessa ja olen kiinnostunut esim Radclyffe Hallin kirjasta "The Well of Loneliness" (1928). Ruotsissa se ilmestyi jo… |
1249 |
|
|
|
”The Well of Loneliness” löytyy vuoden 1928 ensipainoksena Kansalliskirjaston kokoelmista ja vuoden 1982 painoksena Topelia-kirjastosta. Osoitteesta https://finna.fi löytyvässä Helka-haussa kannattaa laittaa kirjan nimi artikkelittomassa muodossa ”Well of Loneliness”, koska muuten oikeita hakutuloksia ei tule. On tosin vaikea sanoa, miten varsinkaan vanhempi painos on kokoelmiin päätynyt, mutta ehkä kirjan lainaaminen auttaisi asiaa, jos kirjassa on vaikkapa merkintöjä, kenelle se on kuulunut ja milloin se on Kansalliskirjaston kokoelmiin liitetty. Molemmat kappaleet ovat tosin lainassa, mutta niistä voi tehdä varauksen.
Suomen kirjastoissa näyttää olevan jonkin verran kirjan eri painoksia. Maakuntakirjastojen valikoimaa voi katsoa… |
| Kuten monet muutkin tätä palvelua käyttäneet, etsin lapsuudessa minua liikuttanutta satua, jota en sen koommin ole onnistunut mistään löytämään. Muistan… |
791 |
|
|
|
Satu selvisi hyvämuististen kollegoiden avulla. Tässä siis tiedot:
Sadun nimi: Kaksitoista veljestä
Alkuperä: nykykreikkalainen kansansatu
Teos/Kokoelma: Lasten oma lukukirja
Kuvittanut: Laukkanen, Usko
Toimittanut/Kertoja: Somerkivi, Urho & Tynell, Hellin & Airola, Inkeri
Julk. Otava, 1958
Kirjaa löytyy Helsingin kirjavarastosta ja Käpylän kirjastosta:
http://www.helmet.fi/record=b1521546~S9*fin
|
| Tarvitsen Etelä-Amerikassa kasvavan kasvin (puun) suomenkielisen nimityksen. Tiedossa on kasvin tieteellinen nimi, joka on Aextoxicon punctatum. |
1914 |
|
|
|
Puulle ei ilmeisesti löydy suomenkielistä vastinetta. Ei löytynyt myöskään muilla kielillä (englanti, ruotsi, saksa) puulle nimeä. Saksankielisillä sivulla mainitaan, että puuta kutsutaan Chilessä olivilloksi.
http://de.wikipedia.org/wiki/Aextoxicon_punctatum
Puulla on Chilessä monta nimeä:
Tique, olivillo, aceitunillo, palo muerto, Aextoxicon punctatum, is the only representative of the Aextoxicae genus. This tree grows to some 20 - 25 metres and is common in the lower, warmer exposures of the Lake region. The indigenous name "tique" is still widely recognized, challenged by the unsmart designation "olivillo", a reference to the fruit which, with some imagination effort, could be seen as a small olive. "Palo muerto" refers to the ghastly… |
| Ketkä kirjailijat kirjoittavat tai ovat kirjoittaneet Helsingistä ja / tai Kalliosta? |
2251 |
|
|
|
Hyvä lähde Helsingin kirjallisuuteen on Helsingin kaupunginkirjaston tekemä Tarinoiden Helsinki:
http://www.tarinoidenhelsinki.fi/
Sieltä voi hakea mm. kirjallisuutta, elokuvia tai musiikkia, joka liittyy Helsinkiin tai tapahtuu Helsingissä. Haun voi rajata myös tiettyyn kaupunginosaan.
Tässä muutama ainakin pääosin Kallioon sijoittuva kaunokirja. Sivuston kautta löytyy monta muutakin.
- Tomi Kontio, Lukinkehrä
- Pirkko Saisio, Punainen erokirja
- Mikko Rimminen, Pussikaljaromaani
- Pirjo Tuominen, Hakaniemen kaunis Helena
- Ursula Sinervo, Polttaa ja palelee
|
| Mitä tarkoitetaan rintamamiestaloilla? Näitä taloja on Suomessa rakennettu paljon, mutta olen kuullut, että rintamalla olleet saivat näitä taloja valtiolta… |
6823 |
|
|
|
Maanhankintalaki oli 5.5.1945 säädetty laki, jonka perusteella muodostettiin niin sanottuja maanhankintatiloja eli asutustiloja rintamamiehille, kaatuneiden omaisille ja luovutettujen alueiden siirtoväelle. Sodan jälkeiseen asutustoimintaan käytettiin noin 250 000 hehtaaria valmista peltoa. Lisämaata jouduttiin raivaamaan noin 150 000 hehtaaria.
Maan saantiin oikeutettujen määrä nousi huomattavan suureksi. Lain mukaan maata voitiin antaa siirtoväestön lisäksi rintamamiehille ja kaatuneiden rintamamiesten omaisille, mutta myös niille jotka asutustoiminnan johdosta menettivät elinkeinonsa. Maata voitiin jakaa myös elinkelvottoman pienille tiloille.
Kaupunkeihin ja niiden lähistölle perustettiin rakennustontteja ja "asuntotiloja" ilman… |
| Onko Marja-Leena Lempiseltä muita nuortenkirjoja kuin Punainen Lumme? |
1642 |
|
|
|
Marja-Leena Lempinen on kirjoittanut ”Punaisen lumpeen” lisäksi useita muitakin lasten- ja nuortenkirjoja. Tässä lista niistä:
”Haukkaprinssi” (Otava, 1994)
”Jääympyrä” (WSOY, 2004)
”Kerubin hymy” (Otava, 1996)
”Mustaa lunta” (WSOY, 2006)
”Mustan Suden aika” (WSOY, 2000)
”Pasi-Petteri ja näytelmäkerholaiset” (Kustannuskiila, 1988)
”Pasi-Petteri ja postimerkkivaras” (Kustannuskiila, 1987)
”Pasi-Petteri ja saaren vanki” (Kustannuskiila, 1990)
”Pasi-Petteri ja vanhan moskeijan kissat” (Kustannuskiila, 1989)
”Pasi-Petterin talviloma” (Kustannuskiila, 1983)
”Pelastuspartio Reppu” (WSOY, 2009)
”Pohjantähden valtakunta” (Otava, 1998)
”Romunokka ja Romppainen” (Idun, 2005)
”Tsuppari” (Otava, 1974)
|
| Koska kirjastoon on tullut lehtien lukumahdollisuus mutta en löytänyt mistään tietoa onko lehtien luku maksullinen? |
1430 |
|
|
|
Sekä perinteisten lehtien että ePress- ja Pressdisplay-palveluiden sähköiten lehtien luku on maksutonta Helsingin kirjastoissa. Sähköisiä lehtiä voi lukea kirjastossa asiakastyöasemilla mutta ei kotoa käsin.
|
| Heippa! Mistä löytäisin kirja-arvosteluja tai artikkeleita koskien William Goldingin teosta Kärpästen herra? |
2277 |
|
|
|
Goldingin Kärpästen herra ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran 1960. Siitä on ilmestynyt useita arvosteluja tuolloisissa sanomalehdissä.
Seuraavista Pasilan kirjaston lehtisalista löytyvistä mikrofilmeistä löytyy kirja-arvostelu Goldingin Kärpästen herrasta.
Helsingin Sanomat 1961 6.1. sivu 6
Uusi Suomi 1961 6.1. sivu 19 ja 1966 22.1.
Huvudstadsbladet 1959 30.12.
Suomen Sosiaalidemokraatti 1961 19.2. sivu 7
Lisää arvosteluja löytyy kausijulkaisuista ja aikakauslehdistä, joita on Pasilan kirjaston varastossa.
Suomalainen Suomi 1961 nro 29, sivut 52-54 (Aarne Kinnunen)
Parnasso 1961 nro 11, sivut 51-52 (Eila Pennanen)
Lukufiilis 2001 nro 2, s. 11 (Juha Isotalo: Näinkö täytyy tapahtua?)
Esseitä William Goldingin tuotannosta:
Syrjä, Juhani:… |
| Asumme Espoossa ja sisälle 1. krs tuli läpikuultavia pieniä n. 2-3mm hyönteisiä , runsaasti. Suurennuslasilla katsoen 4 paria jalkoja. Borrelioosin… |
1792 |
|
|
|
Punkki on nymfivaiheessa n. 1-1,5 mm:n kokoinen ja toukkavaiheessaan vain 0,3-0,5 mm. Kuva nymfipunkista löytyy ainakin täältä:
http://www.exspot.fi/punkit/yleista.asp
Kuvia ja tietoa kirvoista ja muista hyönteisistä ja ötököistä esim. täältä:
http://www.luonnossa.net/Hyonteiset/
|
| Miten psykologia selittää sen, että toiset ihmiset ovat tuhoavia toisia ihmisiä kohtaan ja toiset taas tuhoavia itseään kohtaan? Onko se opittu/omittu… |
3918 |
|
|
|
Tyhjentävää selitystä tähän lienee mahdotonta antaa, mutta aihetta on paljon tutkittu psykologian kentällä. En pysty antamaan kattavaa vastausta, mutta joitain perusasioita uskon voivani tässä esittää.
Tuhoamisen motiivi on usein peräisin aggressiosta, vihan tunteesta, jota ihminen ei pysty käsittelemään vaan jonka hän purkaa tuhoavana toimintana. Se, mihin tai kehen tuhoava toiminta kohdistuu, riippuu ainakin osittain syntipukkiajattelusta: kenet tekijä syyllistää, itsensä vai toisen/toiset. Sekä muita että itseään vahingoittavalla ihmisellä voi olla huono tai vääristynyt itsetunto. Opitut käyttäytymismallit, kulttuuri, ihmisten jako "meihin" ja "heihin" ynnä muut kognitiiviset (tiedolliset tai ajatustoimintaan liittyvät) tekijät myös… |
| Voitko kerro minulle ydinvoimasta? |
744 |
|
|
|
Ydinvoima on yksinkertaistetusti sanottuna energiantuotantotapa, jossa atomien ytimiä hajottamalla tai yhdistämällä saadaan energiaa. Fissio eli ytimien hajottaminen on tapa, jolla ydinvoimaloissa uraanista tai plutoniumista saadaan energiaa. Ydinvoimalan toiminnasta syntyy radioaktiivista ydinjätettä. Suomessa mielipiteet ydinvoimasta vaihtelevat: toiset kannattavat sitä energiamuodon halpuuden ja vähäisten hiilidioksidipäästöjen vuoksi, kun taas toiset vastustavat sitä ydinvoimaan liittyvien turvallisuusriskien ja hyvin pitkään radioaktiivisena pysyvän jätteen vuoksi
Ydinvoima on sen verran laaja aihe, ettei tässä ole oikein mahdollisuutta kertoa siitä kattavasti. Siksi annankin tässä alla sinulle linkkejä sivustoilla, joista voit lukea… |
| Missähän Kuutti Lavosen teoksia esittelevässä taidekirjassa on myös hänen runojaan? |
1119 |
|
|
|
Kuutti Lavosen kirjassa Havahtumisia (2005, toimittanut Satu Itkonen) on sekä hänen runojaan että kuvataidettaan.
|
| Miten löydän helpoiten kaukalainattavat kuunnelmat?? Kun pääsisi selailemaan luetteloa...niin olisi helppoa valita mielenkiintoisimmat.. Kiitos etukäteen! |
1608 |
|
|
|
Satakirjastojen (Satakunnan kirjastojen) kuunnelmien luettelon löydät Satakirjastojen tietokannan kautta. Kirjoita Hakusanat-ruutuun kuunnelmat ja paina Hae-painiketta. Voit halutessasi rajata hakua esim. vain cd-levyillä oleviin kuunnelmiin (aineistolaji) ja/tai pelkästään aikuisten tai lasten osastoihin (osastot). Näitä tarkennuksia voi tehdä sivuston Tarkennettu haku -kohdassa.
http://www.satakirjastot.fi/
|
| Etsin tietoa suomalaisista ladoista ja lähinnä niiden historiasta sekä rakennusmateriaaleista. Mistä löytyvät vastaukset näihin kysymyksiin? |
1047 |
|
|
|
Suomalaisten latojen historiasta ja rakennusmateriaaleista löytyy tietoa Sirkka-Liisa Rannan kirjasta Hellettä, heinäpoutaa: heinänteon kulttuurihistoriaa (2006) ja Pirkko Ikävalkon Riukuaita ja pärekatto: opas perinteisestä rakentamisesta (2001). Tietoa ja muisteluita on Esa Keron kirjassa Lato (2006). Aihetta käsittelee myös Ritva Liisa Snellmanin artikkeli Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä: Mennyt maisema: ladot ovat kuuluneet suomalaiseen maaseutuun satoja vuosia. Kohta niitä on vain muistoissa ja tauluissa (2003, nro 7, s. 54-59).
|
| Voiko Yhdysvalloissa (Floridan osavaltiossa lähinnä) altistua punkin puremalle, jos on esimerkiksi telttailemassa. |
1206 |
|
|
|
Kyllä voi. Joidenkin punkkien aiheuttama tauti, Lymen borrelioosi, on saanut nimensäkin amerikkalaisen Lymen pikkukaupungin mukaan. Lymen kaupungin asukkailla esiintyi 1970-luvulla runsaasti nivelreuman kaltaista tautia, jonka aiheuttajaksi osoittautuivat alueen punkit. Tietoa tästä Punkkinetin kautta:
http://www.punkki.net/artikkelit/lymenborrelioosi.html
http://www.punkki.net/index.html
Floridan alueen punkeista löytyy tietoa esimerkiksi täältä:
http://www.wildflorida.com/articles/Ticks_in_Florida_Deer_Tick.php
|