| Missä (1980-luvun?) lastenlaulussa käsiteltiin eri maita/kansallisuuksia ja laulettiin mm. ”kiinalaiset ne sipsuttaa”? |
773 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet tätä laulua. Tunnistaisiko joku lukijoistamme sen? |
| Onko jossakin tietoa kuinka suuri prosentuaalinen osuus väestöstä toimii tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä eri maissa? |
141 |
|
|
|
YK:n alaisen Unescon tilastoinstituutin (The UNESCO Institute for Statistics) mukaan maailmassa on noin 1350 tutkijaa miljoonaa asukasta kohden ja täysiaikaisiksi toimiksi laskettuna vuonna 2021. Maiden ja maanosien välillä vaihtelu on arvatenkin suurta. Kehitysmaissa (Least Developed Countries) lukema on 73, Euroopassa 3816 ja Suomessa 7870. Suoria prosenttiosuuksia väestöstä ei ko. tilastossa ole. Tilastokeskus. Tutkimus- ja kehittämismenoissa 8,1 % kasvu vuonna 2021.The UNESCO Institute for Statistics. Science,technology and innovation : 9.5.2 Researchers (in full-time equivalent) per million inhabitants. |
| Olympialaisissa urheilijoiden asuissa valtion nimi on yleensä englanniksi, muttei aina (esim. kreikkalaisilla on Hellas). Onko tähän jotain sääntöä? |
674 |
|
|
|
Olympialaisten urheilijoiden asusteita koskeva säännöstö antaa varsin paljon vapauksia osallistujamaille päättää itse, miten sitä edustavien urheilijoiden asuissa näkyy osallistujamaan nimi, lippu ja mahdolliset muut kansalliset tunnukset. Asusteita koskevan säännöstön kohta 9 "NOC Emblems and National Identity" kertoo seuraavasti (NOC, eli National Olympic Committee, viittaa käytännössä osallistujamaahan): "NOCs are encouraged to use their national colours, name, flag and emblems, as well as NOC Emblems (together, National Identifications), in order to visually enhance the national identity of their Apparel. NOCs may choose the National Identification(s) which will be used by their delegations on Clothing. No maximum frequency or sizes… |
| Missä Helsingin kirjastossa voi varata tietokoneen käyttöönsä 3-4 tunniksi kerrallaan? Ja paikkaan, jossa voi rauhassa kirjoitella omiaan? |
729 |
|
|
|
Esimerkiksi Malmin kirjastosta voit varata Tietokonehuone 3, jonka maksimikäyttöaika on kolme tuntia. Huoneessa on varusteena asiakastyöasema. Työhuoneen voi varata Varaamon kautta : https://tilavaraus.hel.fi/reservation-unit/314Rikhardinkadun kirjastossa on työhuone Tyko, jonka voi varata korkeintaan kolmeksi tunniksi. Työhuoneen varusteluihin kuuluu kiinteä tietokone. Huoneen voi varata Varaamo-palvelun kautta Tilavarauspalvelu (hel.fi).Töölön kirjastossa on lainattavia kannettavia tietokoneita, joiden käyttöaika on 0,5 - 4 tuntia. Kannettavan tietokoneen lainaamiseen tarvitse voimassaolevan kirjastokortin. Kannettavassa tietokoneessa on vain LibreOffice -ohjelmisto. Koneella voi työskennellä vaikka kirjaston lukusalissa.… |
| Etsin uruguaylaisilta (nyky)kirjailijoilta suomennettuja teoksia. Osaatko auttaa? |
157 |
|
|
|
Uruguaylaista kirjallisuutta on suomennettu valitettavan vähän.Horacia Quirogalta (1878 – 1937) on suomennettu kertomuskokoelma Viidakkotarinoita (Cuentos de la selva, suom. Antti Immonen, 2014). Kertomukset sijoittuvat Argentiinaan. Antologiassa Kolmas maailma: uutta proosaa espanjankielisestä Amerikasta (toim. ja suom. Matti Rossi, 1966) on Quirogan novelli Höyhenpielus.Juan Carlos Onettilta (1909 – 1994) on suomennettu romaani Sitten kun (Cuando encontes, suom. Inkeri Tuomikoski, 1991).Mario Benedettiltä (1920 – 2009) on julkaistu Parnassossa novellit Rumien yö ja Muistinmenetys:https://finna.fi/Record/arto.012343241?sid=4764264035https://finna.fi/Record/arto.012734530?sid=4764264035Kolme Benedettin novellia (Tähdet ja sinä, Mozartia… |
| Mistä Ilpo Tiihosen kokoelmasta löytyy runo Siinä iässä? |
367 |
|
|
|
Ilpo Tiihosen runo Siinä iässä sisältyy kokoelmaan Tähtipumppu (1992).https://finna.fi/Record/kirkes.65422?sid=4764244997 |
| Etsin atomipommin historiasta kertovaa kirjaa. Sen on kirjoittanut mies, jonka nimi oli kovin pitkä ja varmaankin kreikkalainen/kreikkalaistaustainen, koska se… |
178 |
|
|
|
En löytänyt yhtään selvästi kuvaksesi mukaista kirjaa. Ainut jollain tavalla Kreikkaan linkittyvä tekijän nimi, jonka löysin Finnan ja Google Booksin avulla, on Richard Rhodes — hän on kirjoittanut muun muassa palkitun kirjan "The making of the atomic bomb". Jos joku kommentoijista osaisi vinkata, mitä kirjaa kysyjä voisi etsiä, olisimme kiitollisia. |
| Mistä Helsingin kirjastosta voisi löytää vuoden 2012 Parnassot? |
120 |
|
|
|
Pasilan kirjastossa säilytetään Parnasson vanhoja vuosikertoja, joten siellä voit käydä lukemassa niitä. Lehtiä ei lainata kotiin.https://helmet.finna.fi/OrganisationInfo/Home#84924Vanhoja Parnasson vuosikertoja voi lukea myös esimerkiksi Helsingin yliopiston Kaisatalossa.https://www.helsinki.fi/fi/helsingin-yliopiston-kirjasto/kirjaston-toim… |
| Etsin tietoa ruotsinkielisestä taiteilijasta nimeltä Brita Westerlund. Hän on oletettavasti vaikuttanut 1896 tai 1996. Hän on tehnyt tauluja piirtämällä … |
331 |
|
|
|
Hei,Brita Westerlundin kolmesta osiosta koottu sekatekniikalla toteutettu taideteos on huutokaupattavana HAGELSTAM & CO-huutokaupassa. HAGELSTAM & CO:n mukaan teos on tullut heille kauppiasvälittäjän kautta vuonna 2020. He eivät osanneet kertoa taiteilijasta enempää, mutta teos oli valikoitunut heille huutokaupattavaksi kiinnostavan aiheensa vuoksi. Teos on HAGELSTAM & CO:n mukaan arvioitu modernin tyylinsä vuoksi tehdyksi vuonna 1996.Lähteet:Hagelstam & Co | Etusivu |
| Mistä tulee sukunimi Rejsträm? |
167 |
|
|
|
Hei,Digi- ja väestörekisterin mukaan sukunimeä "Rejsträm" ei löydy Suomesta. Nimellä Rejsträm ei siis löydy tietoa, mutta sukunimi Rejström on hieman yleisempi. Esimerkiksi Tom Rejström on tunnettu suomalainen näyttelijä.Lisää Rejström-sukunimestä voi lukea osoitteesta:Rejström: Sukunimi-info (salste.net)Lähteet:Näyttelijäliitto: Tom Rejström Tom Rejström - Näyttelijäliitto - Skådespelarförbundet ry (nayttelijaliitto.fi)Digi- ja väestövirasto: NimipalveluNimipalvelu | Digi- ja väestötietovirasto (dvv.fi)Sukunimi-info: Tietoa suomalaisista sukunimistäSukunimi-info (salste.net) |
| Haluaisin kuulla kirjavinkkejä teoksista ja kirjailijoista, jotka kirjoittavat ihmiskunnan kehityksestä erityisesti positiiviseen sävyyn… |
189 |
|
|
|
Muun muassa seuraavat tietokirjat voisivat kiinnostaa sinua:Rutger Bregmanin "Hyvän historia: Ihmiskunta uudessa valossa". Tämä kirja argumentoi, että ihmistä määrittää olemuksellisesti tietynlainen hyvyys, vaikka meillä on myös potentiaalia pahaan. Kirja käy läpi useita sekä historiallisia että nykyisiä esimerkkejä, jotka Bregmanin mukaan ilmentävät ihmisen pohjimmiltaan hyvää olemusta.Steven Pinkerin "The better angels of our nature: A history of violence and humanity" ja "Enlightenment now: The case for reason, science, humanism and progress". Molemmat näistä kirjoista argumentoivat, että maailmasta on tullut jatkuvasti aikaisempaa parempi paikka, kun valistuksen perinteen tietynlaiset modernit ja rationalisoivat arvot ja… |
| Kaipaisimme opinnäytetyöhömme lähdemateriaalia yhdestä tai kahdesta kirjasta, joka koskisi korkeakouluopiskelijoiden välistä kiusaamista (aikuisten… |
92 |
|
|
|
Kokoan listaan asiaa koskevia artikkeleita ja opinnäytteitä. Teosten lähdeluettelot kannattaa käydä läpi. Niistä voi löytyä lisävinkkejä.Suomenkielisiä artikkeleita :Hovi, Marjot ; Salomäki, Tapio : Tuovinen-Kallio, Tarja : Osallisia ei kiusata. Teoksessa: Rakentamassa ammattikorkeakouluyhteisöä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, 2011 (luettavana verkossa)Lievonen, Heta : Katveessa : haastateltavina päiväkotikiusaamista tutkinut väitöskirjatutkija Laura Kirves ja korkeakoulukiusaamista tutkinut puheviestinnän professori Maili Pörhölä Jyväskylän yliopistosta. Opettaja nor 12, 2012.Pörhölä, Mailia : Kiusaaminen opiskelijayhteisössä. Teoksessa: Opiskeluterveys. Duoccim, 2011.Pörhölä, Maili : Kiusaamiskokemukset yhteisöön kiinnittymisen esteenä.… |
| Miten banaanit liittyvät banaanikärpäsiin? |
479 |
|
|
|
Banaanikärpäset, joita kenties osuvammin kutsutaan myös hedelmäkärpäsiksi, liittyvät sikäli banaaneihin, että Suomeen banaanikärpäset saapuvat mm. hedelmien mukana - banaanikärpänen ei kykene talvehtimaan Suomessa. Liekö sitten joku huomannut niiden esiintyvyyden juuri banaanien yhteydessä vai mikä lie sanan alkuperä, etymologia. Banaanikärpästen ravinto tai elämä yleisemmin ei siis mitenkään rajoitu banaaneihin: "Ravinnokseen mahlakärpäslajit [joihin banaanikärpänen, Drosophila melanogaster, kuuluu] imevät käymistilassa olevia nesteitä, esimerkiksi hedelmien mehua ja mahlaa. Toukat elävät esimerkiksi mahlassa tai maahan pudonneissa marjoissa ja hedelmissä syöden nesteitä sekä hiivoja ja muita mikro-organismeja."Banaani (banani eli… |
| Miksi Joseph Haydnista ei ole julkaistu suomeksi ainuttakaan elämäkertaa, vaikka hän on niin keskeinen hahmo länsimaisessa musiikinhistoriassa? |
119 |
|
|
|
Tähän kysymykseen meillä ei ole vastausta. Suomi on pieni kielialue. Kustantajat päättävät kustannettavista kirjoista tapauskohtaisesti. Palautetta asiasta kannatta lähettää kustantajille. Haydnista löytyy sentään jonkinlaisia henkilökuvia suomeksi:Ranta, Sulho: Sävelten mesterieta : säveltäjien elämäkertoja Palestrinasta nykypäivään. WSOY, 1945Sinkkonen, Jari : Neroudne lähteillä : suuren säveltäjien hautas elämä. WSOY, 2015 (kuvaus 18 klassisen musiikin säveltäjän elämästä)Wichmann, Elina : Säveltaiteen suurmiehiä : kaunokirjallisia kuvauksia. Gummerus, 2016 |
| Viola Ardenen kirjoja kirjastoissa? |
166 |
|
|
|
Viola Ardene -nimisen kirjailijan teoksia on etsitty palvelussamme aiemminkin. Tuolla nimellä ei löydy tietokannoista kirjailijaa. Etsitty kirjailija on kaiketikin italialainen Viola Ardone. Hänen viidestä romaanistaan on suomennettu kaksi, Lasten juna (2022) ja Nimeni on Oliva Denaro (2023). Molemmat on suomentanut Laura Lahdensuu. Viola Ardonen teoksia Helmetissä |
| Voiko ihminen käsittää avaruuden loppumattomuutta? Ja jos joku on sen käsittänyt, kuka hän on? |
553 |
|
|
|
Moni asiaa tutkinut fyysikko — tai oikeastaan käytännössä kaikki asiaa tutkineista fyysikoista — kertovat ymmärtävänsä, miten avaruus voi mahdollisesti olla ääretön/loputon. Aiheeseen vihkimättömälle, kuten tälle humanistisen koulutuksen saaneelle kirjastonhoitajalle, avaruuden äärettömyys (ja oikeastaan koko äärettömyyden abstrakti idea) on kuitenkin vaikeasti ymmärrettävä tai jopa mahdottomalta tuntuva ajatus. Fyysikot ovat kuitenkin kehittäneet lukuisia tarkkoja matemaattisia malleja sille, millainen maailmankaikkeuden geometria on, ja jotkut näistä malleista kertovat avaruuden olevan ääretön.Suurelle yleisölle suunnattuja täysin ei-matemaattisia esityksiä avaruuden äärettömyydestä löytyy runsaasti. Esimerkiksi Suomessa Kari Enqvist ja… |
| Maksetaanko veronpalautuksista veroja? |
1136 |
|
|
|
Veronpalautukset ovat verotonta tuloa. Veronpalautuksia voidaan kuitenkin joissain tilanteissa käyttää ennestään maksamattomien tai verotuksen päättymisen jälkeen erääntyvien verojen maksamiseen: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/maksaminen/veronpalautukset/veronp… |
| Kenen runo/runon osa alkaa näin: Sieluni on jo vanha, se on elänyt monessa ajassa. Se on tuntenut sodan ja köyhyyden ja viestit uusien aikojen. |
216 |
|
|
|
Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei muistanut kyseistä runon pätkää tai värssyä. Kuolinilmoituksissa julkaistut värssyt ovat monesti jonkun omaisen itsensä kirjoittamia. Värssyjä lainataan monesti aiemmista lehdessä julkaistuista kuolinilmoituksista, joten alkuperäinen tekijää tai kirjallista lähdettä voi olla hankala selvittää.Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen runon tai värssyn. Tietoja siitä voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään. |
| Helsingissä Hämeentiellä räjähti seinä irti talosta, missä kypsennettiin banaaneja kaasulla. Miten tämä tapahtui? Tämä sattui ehkä 1950 - luvulla. Sitten… |
708 |
|
|
|
19.4.1964 klo 12.30 Tukon keskusvaraston toisen kerroksen banaanikypsyttämössä tapahtui räjähdys, joka aiheutti yhden henkilön kuoleman ja 11 loukkaantumisen. Räjähdys romautti välikaton osittaisesti, osa ulkoseinää kaatui kadulle ja kaikki rakennuksen ikkunat särkyivät. Räjähdyksen arveltiin alustavissa tutkimuksissa johtuneen banaanivaraston tuulettimien tai sähkövalojen aiheuttamasta kipinästä, joka sai banaanien kypsyttämisessä käytetyn asetyleenin räjähtämään. Tukon keskusvarasto sijaitsi tuolloin Helsingin Sörnäisissä Panimokatu 1:ssä.
Autoja Tukon keskusvaraston pihalla, Panimokatu 1. Pietinen, valokuvaaja 1960-1963, Helsingin kaupunginmuseo.
Laatikoita puretaan autosta Tukon keskusvarastolla. Panimokatu 1.… |
| Muistan lukeneeni lapsena tummasävyistä ligne claire tyylin sarjakuvaa jossa ihmisiin tarttui jonkinlainen köynnösmäinen kasvin, myrkyn tms. takia. Sarjakuva… |
169 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Dick Brielin Tacho-kasvin arvoitus?https://www.goodreads.com/book/show/25520796-tacho-kasvin-arvoitusPiirrostyyli on samantapaista kuin Tinteissä. |