| Olen kuullut että myös uskonpuhdistaja Martti Luther arvioi tai ennusti vuosiluvun jolloin maailmanloppu hänen laskelmien mukaan pitäisi tulla. Löytyykö… |
1827 |
|
|
|
Luther (1483-1546) epäilemättä uskoi elävänsä viimeisiä aikoja. Tätä vakaumusta, joka oli hänen aikalaisilleen muutenkin tyypillinen, vahvisti kokemus, että katolisen kirkon korkein johto, Rooman paavi, torjui kokonaan hänen uudistusvetoomuksensa, vieläpä julisti hänet kirkonkiroukseen v. 1520. Kirkkoisä Augustinukseen (354-430) liittyen Luther oli tottunut ajattelemaan, että kirkon historiassa oli kolme vaihetta: vainojen aika - harhaopettajien aika - valheen ja väkivallan aika. Jo edellisillä vuosisadoilla kirkon uudistamista vaatineet olivat vakuuttuneet siitä, että elettiin tätä viimeistä vaihetta. Koska nyt oli osoittautunut, että paavi esti Jumalan sanan vapaan julistamisen, juuri hänen täytyi olla se Raamatun ennustama antikristus,… |
| Miten natsi-Saksassa vietettiin joulua? Ehtikö maassa muodostua jonkinlaisia kansallissosialistisia jouluperinteitä? |
1733 |
|
|
|
Kansallissosialistisen puolueen johtajat suhtautuivat kristinuskoon kielteisesti, koska sitä pidettiin juutalaisperäisenä uskontona. Lopullisen välienselvittelyn kirkkojen kanssa he toisaalta kuitenkin halusivat siirtää tulevaisuuteen ja edullisempaan ajankohtaan. Monet kansallissosialismin rivikannattajat eivät samassa määrin olleet kristinuskolle vihamielisiä. Käytännössä seurakunnat saattoivatkin toimittaa kansallissoisalistisena aikana jumalanpalveluksensa omien perinteittensä mukaisesti. Kotien juhlaperinteisiin virallisen vallan oli vaikeampi puuttua.
Joulusta ei natsi-Saksassa tahdottu luopua, mutta sen vietto haluttiin puhdistaa 'vieraista' aineksista. Kansatieteilijöiden avulla pyrittiin ammentamaan germaanisesta perinteestä… |
| Mistä voisin tietää missä Helsingin kirjastossa olisi hyvä skanneri ja Adobe Acrobat ohjelma (ei pelkkä Acrobat Reader!!!!) vapaana nyt sunnuntaina 4.12 tai… |
1764 |
|
|
|
Suosittelisin varaamaan ajan Lasipalatsissa sijaitsevasta Kohtaamispaikasta, jonka julkaisutyöasemissa on käytettävissä Adobe Acrobat Pro 6.0 ja skannerina 4800dpi:n Epson Perfection 4870 Photo. Koneissa olevalla Photoshopilla voi ehkä jälkikasvu piirrellä, jollei se ole liian monimutkainen sellaiseen tarkoitukseen. Muussa tapauksessa kannattaa varata jotakin muuta ajankulua, sillä Kohtaamispaikalla ei ole lapsille kirjoja. Julkaisutyöasemien tarkemmat tekniset tiedot löytyvät osoitteesta http://www.lib.hel.fi/Page/83033704-16bd-46d2-977f-b22d9300654c.aspx.
Kohtaamispaikka ei ole auki sunnuntaisin, mutta maanantaina sinne pääsee. Tarkemmat yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kohtaamispaikka/. Julkaisutyöaseman voi… |
| Löytyykö "Navionics"-Merikarttoja. Ne ovat yleensä "SD"- Muistikorteilla! |
1126 |
|
|
|
Valitettavasti Navionics-karttoja ei ole HelMet-kirjastoissa, eikä niitä näytä löytyvän muistakaan Suomen kirjastoista. Tarkistin asian osoitteesta http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search/ löytyvällä Frank-monihaulla. Saattaa olla, ettei niitä kirjastoon voida hankkiakaan, koska tietokoneohjelman – jollainen kartta kaiketi on – lainaamiseksi kirjaston pitäisi hankkia erillinen lainauslisenssi, eikä ohjelman valmistaja sitä välttämättä antaisikaan.
Karttoja on myynnissä suomalaisissakin nettikaupoissa, jos omaksi ostaminen on mahdollinen vaihtoehto. Ne tosin ovat kohtalaisen hinnakkaita satunnaiseen käyttöön.
|
| Onko mistään kirjastosta saatavissa lainaan Matti Pohjolan kirjoittamaa kirjaa Paperitiikeri? Helmetin valikoimista en sitä löytänyt tai sitten en osannut… |
641 |
|
|
|
Matti A. Pohjolalta löytyy kirja Paperitiikerin hampaissa vuodelta 1983. Kirja löytyy Pasilan varastosta ja on sieltä tilattavissa mihin tahansa pääkaupunkiseudun kirjastoista.
Suomalaisesta journalisimista ovat kirjoittaneet esim. Unto Hämäläinen, Risto Uimonen, Erkka Lehtola, Ville Pernaa ja Turo Uskali. Heidän kirjojaan on saatavilla pääkaupunkiseudun kirjastoista ja kirjojen saatavuustiedot voi tarkistaa osoitteessa
http://www.helmet.fi/search~S9*fin/a?SEARCH=uimonen+risto&searchscope=9
|
| Löytyykö teiltä nuotteja Kari Tapion kappaleeseen Yön tuuli vain ja Petri Laaksosen kappaleeseen Kyynelsilmin? |
2579 |
|
|
|
Kari Tapion esittämään kappaleeseen "Yön tuuli vain" löytyy nuotti vuonna 2001 julkaistusta kokoelmasta Olen suomalainen : Kari Tapion parhaat.
Petri Laaksosen Kyynelsilmin-kappaleen nuotti löytyy vuonna 1999 julkaistusta Salaa-nuottikirjasta.
|
| Asun Haminassa ja tarvisin nyt välttämättä Jouko Turkan version 7 veljeksestä. Katsoin, että Orimattilan kirjastosta sellainen löytyisi. Onko sitä mahdollista… |
805 |
|
|
|
Voit saada elokuvan kaukolainana, koska sitä ei ole omassa kirjastossasi eikä nähtävästi muissakaan Kyyti-kirjastoissa. Voit tehdä siitä kaukolainatilauksen osoitteessa http://www.kyyti.fi/lomakkeet/kaukolainalomake. Lisätietoa kaukolainauksesta voit katsoa osoitteesta http://www.kyyti.fi/palvelut/kaukolainaus.
|
| Mikä arvo tuhatmarkkaa 1945 |
1214 |
|
|
|
Suomen rahat arviohintoineen 2008 -kirjan mukaan vuoden 1945 tuhatmarkkasen hinta on rahan kunnosta riippuen 35-400 euroa. Rahojen kuntoluokituksesta löytyy tietoa mm. Suomen Numismaatikkoliiton sivuilta:
http://www.numismaatikko.fi/kuntoluokat.php
|
| Paperinpalalla lukee "Buumannin jenkka", johon asiakas haluaisi nuotit ja sanat. Haettavan jenkan kirjoitettu nimi voi olla joku muukin, siis kirjoitusasu voi… |
2350 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla huumorijenkka nimeltään Buumanni Afrikassa (tai Puumanni Afrikassa)? Kappaleen on levyttänyt Viljo Mannila Kalevi Nyqvistin orkesterin säestämänä vuonna 1972, ja se löytyy myös Pauli Koskipuiston esittämänä vuonna 2000 ranskalaisessa Musique du monde -sarjassa julkaistulta kokoelmalta Finlande: musiques d'Ostrobotnie : Kaustinen et alentours.
Kappaleen ensimmäinen säkeistö on katseltavissa nuottina ja kuunneltavissa Hummeripoikien esittämänä verkossa osoitteessa: http://lehti.tek.fi/node/1397
|
| Voiko Keravan tai lähikuntien kirjastoissa digitoida VHS-kasetteja? Miten palvelu toimii? |
2449 |
|
|
|
Keravan kaupunginkirjastossa on asiakkaiden käytössä digitointiasema, jolla voi siirtää VHS-videokasetin sisällön DVD-levylle. Digitointiaseman käyttöön tarvitaan voimassa oleva Kirkes-kirjastojen kirjastokortti. Asiakas opastetaan tarvittaessa digitointiaseman käytön alkuun.
Lisätietoja digitointiasemasta ja sen käytöstä voit tiedustella Keravan kaupunginkirjaston neuvonnasta, puh. 09 2949 2580. Katso myös nettisivu: http://www.kerava.fi/kirjasto_yleisopaatteet.asp
|
| Uusitaan liian pian - leffalainan kohdalla- milloin olisi sopiva aika uusia? |
879 |
|
|
|
Riippumatta siitä, onko kyseessä leffa tai jokin muu aineisto, kirjastojärjestelmä antaa virheilmoituksen "uusitaan liian pian", jos yrität uusia lainaa samana päivänä jona olet sen lainannut tai uusinut. Samana päivänä tehtävä uusiminenhan ei kuitenkaan muuttaisi eräpäivää miksikään, mutta käyttäisi sallituista kolmesta uusimiskerrasta yhden hukkaan, jos niin voisi tehdä. Siksi tämä on estetty. Sopiva aika uusia on siis milloin tahansa alkuperäisen lainaus- tai uusimispäivän jälkeen.
Jos uusit lainan ja käytät sen jälkeen selaimen Takaisin-/Back -painiketta, järjestelmä saattaa tulkita tämän toiseksi uusimisyritykseksi. Siksi HelMet-verkkokirjaston sisällä kannattaakin käyttää HelMetin omia navigointipainikkeita eikä selaimen painikkeita.
|
| Antti Nylen: Pahan kukat. Löytyykö kirjastosta? |
1302 |
|
|
|
Nylénin Baudelaire-suomennosta ”Pahan kukat” (Sammakko, 2011) löytyy HelMet-kirjastoista, joskin tällä vastaushetkellä kaikki kirjan kappaleet ovat lainassa ja niistä on varauksiakin. Kallion kirjaston Lukupysäkiltä löytyy selailtava kirja, jota ei saa kotilainaan.
Voit tehdä halutessasi kirjasta varauksen osoitteessa http://www.helmet.fi/record=b2014552~S9*fin. Klikkaa vasemmalla olevaa nappia ”Varaa” ja kirjoita sitten kirjastokorttisi numero ja pin-koodi. Varaus tulee, kunhan asiakkaat ovat palauttaneet kirjan kappaleita. Varauksesta peritään 50 sentin maksu sen noutamisen yhteydessä.
|
| Miten saa tunnusluvun? |
759 |
|
|
|
Tunnusluvun eli pin-koodin saat, kun menet mihin tahansa HelMet-kirjastojen eli Helsingin, Espoon, Vantaan tai Kauniaisten kaupunginkirjaston palvelupisteeseen, esität kuvallisen henkilöllisyystodistuksen ja pyydät tunnuslukua. Saat itse valita tunnuslukuun tarvittavat neljä numeroa.
Helsingin kaupunginkirjaston palvelupisteiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastot/. Tunnusluvusta löytyy tietoa osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastokortti/.
|
| Sain sähköpostitse alla olevan viestin. Joululaulun sävelmällä kirjoittaja viittaa R. Raalan lauluun Köyhän lapsen joulukuusi. En löytänyt kysyttyä laulua… |
2238 |
|
|
|
Kysytty laulu on Jean Sibeliuksen A. V. Forsmanin (Koskimies) sanoihin säveltämä "Tuule, tuuli leppeämmin", joka löytyy monesta laulukokoelmasta, mm. Suuren toivelaulukirjan osasta nro. 5.
Mainittu kohta on toisen säkeistön alusta, ja kuuluu sanatarkasti seuraavasti: "Laulakaa, te pienet linnut, köyhän pihapuissa, ilo köyhän ilmeneisi, tuntuis rintaluissa."
|
| Käsiini sattui Pekka Lipposen seikkailuja 1950- ja 1960 luvulta. Näissä kirjasissa mielenkiintoisinta lienee juuri nuo kauniisti maalatut kansikuvat. En… |
2175 |
|
|
|
Outsider-nimimerkin suojissa ilmestyi vuosina 1945-1964 96 Pekka Lipposen seikkailuja -kirjaa. Hahmon luoja oli Aarne Haapakoski, mutta hänen haamukirjoittajaan toimi myös Seppo Tuisku.
Tuon ajan kirjoissa kuvittajaa tai kannen tekijää ei usein mainittu lainkaan. Joissakin Aarne Haapakosken 1940-luvulla ilmestyneissä teoksissa kannen kuvittajina mainitaan ainakin nimet Erkki Tanttu, V. Nokelainen ja P. Vesanto.
Pekka Lipposen seikkailuja -kirjojen kansien kuvittajista ei ikävä kyllä löytynyt tietoa. Kansikuvia voi ihailla Mikkelin kaupunginkirjaston hienolla Aarne Haapakosken seikkailuja -sivustolla:
http://www.mikkeli.fi/fi/kirjasto/outsider/index.htm
|
| Onko kirjastonhoitajana kivaa ? |
969 |
|
|
|
Kyllä kirjastonhoitajan työ on aika kivaa! Saa olla tekemisissä erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kanssa aina lapsista vanhuksiin. Pysymme myös ajan tasalla kaikista uusista kirjoista mitä julkaistaan, työnkuvaan kuuluu nimittäin kirjojen valinta kirjastoon – musiikkiosastoilla tietysti levyjen valinta.
Kirjastonhoitajan työ on aika monipuolista, toimipisteestä riippuen työhön kuuluu edellä mainitun kirjojen valinnan lisäksi kirjanäyttelyiden järjestämistä, tietopalvelua asiakkaille, verkkotietopalvelukysymyksiin vastaamista (kuten tämä Kysy kirjastonhoitajalta –palvelu), lukupiirien vetämistä, satutuntien pitämistä, kirjavinkkausta, kokoelman hoitoa, tietokoneen käytön opastusta vanhuksille, erilaisten kirjastossa pidettävien… |
| Missä runossa sanotaan "olen nähnyt silmät, jotka ovat nähneet silmät" ja Stalinin ja krokotiilin? |
1116 |
|
|
|
Runo on Paavo Haavikon ja alkaa "Minä olen nähnyt silmät jotka ovat nähneet miehen jonka silmät ovat nähneet silmät." Stalin ja krokotiili esiintyvät myös runossa.
Runo löytyy Haavikon kokoelmista Runot 1949-1974 (1975) ja Tyrannin ylistys: runot 1970-1981 (1994). Molemmat kokoelmat voi lainata Helmet-kirjastoista:
www.helmet.fi/
|
| Näin hiljattain TV:ssä insertin jossa kerrottiin kuinka kirjastossa voi itse digitalisoida vanhat VHS-elokuvat cd:lle. Etsin tätä palvelua Helsingin… |
299 |
|
|
|
VHS-kasetit voi siirtää DVD-levylle Lasipalatsissa sijaitsevassa Kohtaamispaikassa. Ajan voi varata etukäteen p. 09-31085900. Mukana pitäisi olla DVD-R -levy. Niitä voi myös ostaa paikan päältä 2€:n kappalehintaan.
|
| Voiko tsunami-sanaa käyttää vastaavasta ilmiöstä järvessä? Vai ainoastaan meressä? |
478 |
|
|
|
Ohessa merikeskuksen informaatikon selvittämä tsunami-asia. Sanaa voi käyttää myös sisävesissä tapahtuvista ilmiöistä.
Teoksessa
S.K. Runcorn (ed.)
International Dictionary of Geophysics
Pergamon.
todetaan näin:
TSUNAMI. Definition: Tsunami is a large wave caused in the sea or a lake subsequent to an earthquake, volcanic eruption, etc.
Informaatikko ehdottaa, että jos termiä käytetään sisävesien kohdalla, voi myös käyttää ilmaisua ”tsunamin kaltainen etc.”.
|
| Saako kirjastonhoitajaa tervehtiä seuraavan kaltaisen #==> kulttuuririemuvuoden voitontervehdyksin Desing -vuoden kunniaksi? https://www.facebook.com/photo.php… |
422 |
|
|
|
Kirjastonhoitajien tervehtimisessä pätevät samat tavalliset käytöstavat kuin kaikkien muidenkin. Kirjastonhoitajan voi yleensä odottaa vastaavan tervehdyksiin kohteliaasti ja jos mahdollista suunilleen samassa tyylilajissa jota asiakas käyttää.
|