Helsinki

Latest answers

26470 results. Showing 16481–16500 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Olen mielestäni palauttanut erään kirjan kirjastoon, mutta lainaustietojeni mukaan se on edelleen minulla. Muistaakseni olen kerran jättänyt palautettavat… 1756 Automaatilla voi lainata kirjan, joka on vielä edellisellä asiakkaalla lainassa, jolloin kirja samalla palautuu edelliseltä asiakkaalta. Mikäli lainausautomaatissa on tilapäinen häiriö, joka jää lainaajalta huomaamatta, ei uusi laina rekisteröidy vaan kirjan tiedot jäävät edelliselle asiakkaalle. Koska laitteissa voi olla toimintahäiriöitä ja ihmiset eivät aina näitä huomaa, ei palautettavaa aineistoa kannata koskaan jättää tiskille. Automaatilla palautetusta tai henkilökunnan päätteellä palauttamasta aineistosta saa aina pyytäessään myös palautuskuitin. Kiireessä kannattaa pitää kirja itsellä ja palauttaa se myöhemmin. Myöhästymismaksu on kuitenkin vähäinen verrattuna kirjan korvaushintaan, mikäli kirja ei koskaan palaudu kirjastoon. Kun…
Kysyin toista vuotta sitten Lappeen kunnan historiaa, ja teiltä kerrottiin, että sellainen on tekeillä. Asiahaulla en löydä. Onko se jo valmistunut? Terveisin 1220 Lappeenrannan kaupunginkirjaston/maakuntakirjaston aineistorekisterin mukaan Lappeen historian toinen osa on ilmestynyt: Ignatius, Tarja Lappeen historia 2 : kunta kaupungin kupeessa 1865-1966. - Lappeenrannan kaupunki, 2011. ISBN 978-951-785-126-8 http://weborigo.lappeenranta.fi/
Oliko suomalaisia sodissa 1830-1890 ja jos oli, missa sodassa/sodissa? 4050 Kyllä oli, suomalaisia oli mukana useammassakin sodassa tuona aikana. Suomalaisia osallistui vuonna 1831 Puolan kapinan kukistamiseen Varsovassa. Tällöin suomalainen sotilasyksikkö osallistui ensimmäistä kertaa sotaan Venäjän keisarikunnan alaisuudessa. Vuosina 1853 - 1956 suomalaisia taisteli Krimin sodassa. Suomalaiset tuntevat Krimin sodan ehkä parhaiten Oolannin sotana. Vuosina 1977- 1878 suomalaisia oli mukana Turkin sodassa. Aiheesta löytyy Wikipedia-artikkeli: http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_historian_sodista Perusteellisempi selvitys on kirjassa Suomalaisten taistelut Ruotsin, Venäjän ja itsenäisen Suomen riveissä (päätoimittaja Ohto Manninen, 2007)
Vanhemmat kuolleet-kolme lasta. Vanhempien asunto myyty ja rahat jaettu. Perikunnalla vielä kesämökki tallella. Vanhin perillisistä kuolee ja kesämökki… 1042 Kirjastolaisten asiantuntemus ei riitä selvittämään lakiasioiden kiemuroita. Finlex-säädöstietopankin kautta löytyy Perintökaari, josta tietoa aiheesta löytyy ainakin luvusta 3: Puolison perintöoikeudesta: http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1965/19650040
Voiko missään skannata Helsingissä valokuvanegatiiveja koko 6x6 cm? 1198 Kyllä voi, kaupunginkirjaston Kohtaamispaikassa. Ajan skannaukseen voi varata joko netitse tai puhelimitse: https://varaus.lib.hel.fi/default.aspx?m=fastsearch&lib=74 http://www.lib.hel.fi/fi-FI/laitteet/
Seuraava Shelleyn sitaatti on sonetista "Political Greatness". Onko se suomennettu? Mistä se löytyy? Kuka on suomentaja? Man who man would be, Must rule the… 1046 Valitettavasti näyttäisi kovasti siltä, ettei kysymääsi runoa ole julkaistu suomeksi. Lahden kaupunginkirjaston runotietokannasta osoitteesta http://runotietokanta.kaupunginkirjasto.lahti.fi/fi-FI/PoemList.aspx?Au… löytyy koko joukko Shelleyn runoja, mutta kysymääsi ei ole niiden joukossa. Suomennosta ei löytynyt muistakaan tutkimistani tietokannoista, eikä Shelleyltä ole julkaistu muuta kokonaista teosta kuin Jaakko Tuomikosken suomentama ”Shelleyn runoja” (Kirja, 1929). On olemassa pieni mahdollisuus, että runo olisi voinut ilmestyä jossakin sellaisessa lehdessä tai pienpainatteessa, joita ei ole luetteloitu runotietokantaan tai muihin tietokantoihin, mutta todennäköisesti runoa ei ole julkaistu suomennettuna.
Löytyykö väitöskirjoja kirjaamisesta vuodelta 2005-2011? Olen etsinyt eri tietokannoista, mutta kirjaamista ei ilmeisesti ole kovin tutkittu. 452 Väitöskirjoja en minäkään onnistu mainitsemallasi termillä löytämään, muuta kirjallisuutta kyllä. Tuntuu hiukan siltä, että kirjaaminen sinänsä ehkä olisikin väitöskirjan aiheeksi melko suppea. Kannattaisiko sinun lähestyä asiaa käyttämällä joitakin laajempia tai rinnakkaistermejä? Yleinen suomalainen asiasanasto antaa asiasanalle 'kirjaaminen' seuraavat yhteydet: kirjaaminen Suppeammat termit: sähköinen kirjaaminen X Suppeampi termi: sähköinen kirjaaminen X Rinnakkaistermi: rekisteröinti X Korvaa termin: kirjaus X Kuuluu ryhmään: 71 Hallinto. Organisaatiotutkimus. Julkinen hallinto X Tyyppi: Asiasana X Ruotsinkielinen asiasana: diarieföring
Viattomalla 80-luvulla Laajasalon kirjastossa oli lastenkirja, jota olen yrittänyt sittemmin etsiä. Muistan, että kirja alkoi jotenkin näin: "lapset pienet… 1694 Ei ole isänne satuillut, vaan toden totta, sellainen kirja on olemassa! Kyseessä on Kornei Tsukovskin teos Barmalei. Suomeksi se on ilmestynyt Kirsi Kunnaksen riimittelemänä ja Weilin+Göösin kustantamana vuonna 1971. http://helmet.fi/search~S9*fin?/tbarmalei/tbarmalei/1%2C1%2C8%2CB/frame… Tässä hiukan maistiaisia: Lapset pienet kuunnelkaa: ei saa mennä Afrikkaan, Afrikkaan juoksemaan. --- On Afrikassa ryöväri, syöväri, kyöväri, On Afrikassa häijy Bar-ma-lei! Hän Afrikassa väijyy ja puree ja lyö ja lapsia syö - tuo kauhea, hirmuinen, ahne Barmalei!
Koska ilmestyy Raija Orasen Ruusun aika dvd:nä ja voiko sen varata? Siis kaikki osat. 488 Ruusun aikaa on tilattu kirjastoihin paketit 1-3, joiden sisältöinä ovat jaksot 1-12, 13-24 ja 25-34. Näitä paketteja on tulossa useisiin Helsingin kirjastoihin todennäköisesti jo aivan lähiaikoina. Varaukset niistä voi tehdä heti, kun HelMet-verkkokirjatossa näkyy luettelointitietojen lisäksi myös vähintään yksi kirjasto, johon aineisto on jo ehtinyt saapua. Tilannetta siis kannattaa seurata sivulta www.helmet.fi.
Onko väärin tykätä räpistä???????????????????!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!???????????????????? 1431 Musiikissa ja ylipäätään taiteessa ei ole oikein tai väärin tykätä jostain tietystä lajista, tyylisuunnasta tai taiteilijasta. Tällaista tuomitsemista kuitenkin esiintyy monien aatteellisten ääriryhmien sisällä ja jopa valtiotasolla, kuten Hitlerin Saksassa tai Stalinin Neuvostoliitossa. Myös uskonnolliset yhteisöt saattavat suhtautua kielteisesti joihinkin taiteenlajeihin tai tyylisuuntiin. Suomenkielistä kirjallisuutta musiikista ja sensuurista: Rinne, Harri: Laulava vallankumous : Viron rocksukupolven ihme. Helsinki: Johnny Kniga, 2007. Korpe, Marie (toim.): Ampukaa artisti! : musiikkisensuuri nykypäivänä. Helsinki: Like, 2006. Suomenkielistä kirjallisuutta rapista ja hip hopista: Hilamaa, Heikki: Musta syke : funkin, diskon ja hiphopin…
Mikä on kinuri? Antti Hyryn Uunissa "Muuraukseen pitää jättää yhdeksän tuuman levyinen aukko, ja sitten kolme varvia korkea ja kahdeksan tuumaa syvä. Semmoinen… 1712 Suomen murteiden sanakirjan mukaan "kinuri" on pieni lasiton öljylamppu tai kitupiikki. Sanan käyttöä on merkitty ylös mm. Kuivaniemellä, missä Antti Hyry on syntynyt. Kitupiikki on myös yksinkertainen, lasiton öljylamppu, tuikkulamppu tai tuiju. Lähde: Suomen murteiden sanakirja (SKS, 2003) http://fi.wikipedia.org/wiki/Antti_Hyry
Onko olemassa jotakuinkin kattavaa luetteloa, mitä vironkielisiä romaaneja on käännetty suomeksi vaikka viime ja tänä vuonna? 2737 Fennicasta (Suomen kansallisbibliografiasta) löytyi tämä 26 kirjan luettelo: Absurdin suurvalta : elämää neuvostojärjestelmässä / Lauri Vahtre ; [suomentanut Turun yliopiston viron kielen opiskelijoiden käännöstyöryhmä: Anna-Maria Rantanen ... et al.]. 2010 Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus : rikosromaani vanhasta Tallinnasta / Indrek Hargla ; suom. Jouko Vanhanen. 2011 Atarma : elämäni Siperiassa / Ronald Rüütel ; [suomennos: Arvi ja Outi Tamminen]. 2010 Epätavallinen ja uhkaava luonto / [Mehis Heinsaar ; suomentanut Hannu Oittinen ; kuvittanut Priit Pärn]. 2011 Et ole yksin. VIII / Luule Viilma ; [suomentanut Mare Muhonen]. 2010 Hopeinen aarrearkku : salaseura Divarin toinen tapaus / Mika Keränen ; suomentanut Kaisu…
Mistähän voisin löytää UFC on Fox prelims, in english? 718 Televisiosta UFC-kamppailulajikilpailuja voi seurata maksulliselta MTV 3 MAX -kanavalta. Netin kautta löytyy jonkin verran YouTube-videoita. Kirjastojen kokoelmissa näitä kilpailuja ei ole.
Miksiköhän tätä Into Kustannuksen kustantamaa ja Jani Laasosen kirjoittamaa kirjaa Zeitgeist - Ajan henki ei löydy Helmet tietokannasta? http://www… 1183 Kyseinen teos on kyllä tilattu kirjastoihin jo elokuun loppupuolella, mutta ainakaan Helsingin kappaleet eivät vielä ole saapuneet kirjakaupasta hankinta- ja luettelointiosastollemme. Kirja voi ilmestyä HelMetiin piankin, joten kannattaa seurata tilannetta.
Onko Helmetissä (tai muualla) palvelua, mistä näen tietyn kirjaston hyllyssä olevat DVD:T? 892 Ikävä kyllä HelMet-haussa ei vieläkään toimi toivotulla tavalla sellainen rajausmahdollisuus, jolla voisi saada esiin vain yhdessä tietyssä kirjastossa tällä hetkellä paikan päällä olevan tietyntyyppisen aineiston. Lähimmäs tätä hakutulosta pääset seuraavalla tavalla: Valitse HelMetin etusivulta kohta "Tarkennettu haku". (Tarkennetun haun lomake on toistaiseksi osittain englanninkielinen, mutta suomenkielinen käännös on tulossa lähiaikoina.) Näppäile Keyword-kenttään * (siis yksi asteriski). Valitse Aineisto-pudotusvalikosta DVD-levy ja Sijainti-valikosta haluamasi kirjasto. Napsauta painiketta "Hae". Hakutuloslistan vasemmalla puolella on kohta "Saatavuus". Napsauta sen alla olevaa linkkiä "Kirjastossa". Harmillista kyllä, tuloksessa…
Miks kirjastossa on koneita millä ei voi mennä minnekkään muuhun kuin helmetitn sivuille???????????????? 420 Siksi, että HelMet on kirjaston oma tietokanta, jonka täytyy aina olla asiakkaiden käytettävissä. Jos kaikilla koneilla pääsisi vapaasti myös Internetiin, saattaisi käydä niin, että kaikki koneet olisivat varattuina surffailuun eikä asiakas pääsisikään käsiksi kirjaston omaan tietokantaan. Silloin hän ei pystyisi esimerkiksi tarkastamaan, onko hänen tarvitsemaansa kirjaa saatavissa vai ei.
Terve! Hakusessa on muutaman vuoden ollut Roald Dahlin elokuva Kuka pelkää noitia, vuodelta 1990. Aineistohaulla ei löytynyt, joten olisiko jotain ideoita… 1035 Tätä Nicolas Roegin ohjaamaa elokuvaa löytyy Suomesta Ylivieskan kirjastosta. Voit pyytää elokuvan kaukolainaan oman lähikirjastosi kautta. Elokuva on vain videokasettimuodossa.
Onko SEKSI kirjoja? 1447 Aineistoa löytyy runsaasti, mm. Jorma Palon monipuolinen tietokirja "Rakkaudesta seksiin" (1999) tai David Reubenin "Kaikki mitä olet halunnut tietää seksistä, mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä "(2000) tai Gilbert Tordjmanin "Kahden kesken - opas rakkauteen ja seksuaalisuuteen." (1998) Lisäksi voisit tutustua seuraavaan kirjaan: Jansson, Leena: Seksi ja erotiikka: valikoima kauno- ja tietokirjallisuutta. Haulla erotiikka tai seksuaalisuus löytyy mm. seuravaanlaista kaunokirjallisuutta. Alanne, Outi: Neiti N:n tarina Coelho, Paulo: Yksitoista minuuttia Groult, Benoite: Rakastajatar Melissa, P: Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa Nedjma: Manteli: intiimi kertomus. Joitakin klassikkoja Apollinaire, Guillaume: esim. Hirveä Hospodar ja…
Onko olemassa puhelinnumeroa tai osoitetta, mihin ilmoittaa jos haluaa nimensä ja numeronsa pois lehtimyyjiltä yms. Luulisi, että sen pitäisi olla ilmaista… 1228 Maistraatille tai väestörekisterikeskukseen voi ilmoittaa suoramarkkinointikiellosta: http://vrk.fi/default.aspx?docid=218&site=3&id=177 Tämä kielto ei kuitenkaan koske puhelinmyyntiä. Väestörekisterikeskuksella ei ole tietoa puhelinnumeroista, joten heidän kauttaan puhelinmyyntiä ei saa estetyksi. Täydellistä tapaa estää puhelimitse myyntiä ei ole. On olemassa kaupallisia toimijoita, jotka lupaavat estää puhelinmyynnin. Esimerkiksi Asiakkuusmarkkinointiliitto lupaa, että liiton jäsenyritykset luopuvat puhelinmarkkinoinnista kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Muiden liittojen jäsenyritykset voivat kuitenkin edelleen jatkaa markkinointiaan. http://www.asml.fi/rajoituspalvelut/kuluttajille/puhelintarjonnan_rajoi…
Sain haltuuni Grimbergin Kansojen historian (uudistettu laitos, 22 nidoksena), jossa on 11 kaksoisnidosta, jotka on julkaistu vuosina 1964-1965. Joissakin… 3382 Grimbergin Kansojen historia -kirjasarjan uusimmat painokset (3. uud. laitos) ovat ilmestyneet 1980-1985. Tarkemmat tiedot löytyvät Suomen kansallisbibliografia Fennicasta: https://finna.fi