| Meillä olisi hukassa kirjan nimi. Se on vähän vanhempi ja juonesta muistamme vain sen, että mies hypnotisoidaan murhaamaan. Muistelemme että kirjasta on tehty… |
558 |
|
|
|
Vaihtoehtoja löytyi muutama, mutta en ole aivan varma onko mikään etsimänne.
Murder in mind on elokuva vuodelta 1997. Elokuvassa nainen, joka on syytettynä murhasta, hypnotisoidaan jotta oikea murha selvitettäisiin. Elokuva ei kuitenkaan perustu kirjaan.
http://www.imdb.com/title/tt0119732/
Lars Keplerin kirja Hypnotisoija on tehty myös elokuvaksi. Teoksessa hypnotisoijaa pyydetään mukaan murhatutkimukseen.
http://dekkarihylly.blogspot.fi/2010/05/hypnotisoija.html
Viimeisessä vaihtoehdossa juoni menee kohdalleen, eli psykiatri yrittää hypnotisoida potilaan murhaamaan vaimonsa. Elokuva on vuodelta 1957 ja on julkaistu sekä nimellä The Hypnotist että Scotland Yard Dragnet. Elokuva perustuu kuitenkin näytelmään, jonka on kirjoittanut… |
| Helsingin Alppiharjun kaupunginosa muodostuu Harjun ja Alppilan osa-alueista. Onko Harjun alue kuulunut joskus Kallion kaupunginosaan? |
2472 |
|
|
|
Kallion kaupunginosa näyttäisi olevan osin Harjun tilan mailla.
http://www.vihreatsylit.fi/?p=5087
Heikki Wariksen kirjassa Työläisyhteiskunnan syntyminen Helsingin Pitkänsillan pohjoispuolelle kerrotaan tilanteesta vuonna 1900: "entiset huvila-alueet olivat laajentuneet kaupunginosiksi, joista suurin oli Kallio... Sen takana olivat Kaiku, Surutoin, Harju ja satamaradan toisella puolella Vallila. (s. 53)
Alppiharjun (ja Harjun historiasta) löytyy tietoa mm. Alppila-seuran sivuilta:
http://www.alppila.net/alppiharju
|
| Tervehdys. Pitäisi löytää maaliskuun 1997 Helsingin Sanomat. Mistähän voisin löytää / kysyä? |
482 |
|
|
|
Vanhat Helsingin Sanomien vuosikerrat säilytetään Pasilan kirjaston lehtiosastolla mikrofilmattuina. Voitte käydä lukemassa haluamanne lehdet Pasilassa ja halutessanne voitte tulostaa lehdestä sivun tai artikkelin.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
|
| Teen lyhyttä elokuvaa omista kuvamateriaaleista käyttäen Google Photos -sovellusta. Onko sovelluksen tarjoama musiikki valmiiksi teostovapaata, jos julkaisen… |
452 |
|
|
|
Google Photos -sovelluksen musiikki on vapaata käytettäväksi sovelluksella tehdyissä videoissa ja näiden videoiden jakaminen sosiaalisessa mediassa on sallittua. Sen sijaan ko. musiikkikappaleiden yhdistäminen jollain muulla medialla tehtyyn videoon voi rikkoa tekijänoikeuksia.
Lähde:
https://productforums.google.com/forum/#!forum/photos
|
| Kysyisin voiko Helsingissä digitoida miniDV videoita? Kamera on kadonnut jo kauan sitten jne. |
388 |
|
|
|
Valitettavasti Helmet-kirjastoissa ei ole tällaista mahdollisuutta. Kaupallisia yrityksiä miniDV-digitointiin Helsingistä kyllä löytyy.
|
| Olen pari kertaa kuullut radiosta otteita todella kauniista orkesteriteoksesta, jossa on hyödynnetty linnunlaulua. Teos on sävelletty jonkin Suomessa… |
843 |
|
|
|
Etsimänne teos on Einojuhani Rautavaan Cantus Arcticus, konsertto linnuille ja orkesterille (1972), joka tilattiin säveltämältä Oulun yliopiston promootiojuhlaan. Äänimateriaalina konsertossa soi orkesterin lisäksi nauhalta tuleva, eri tavoin käsitelty arktisten lintujen (tunturikiurun, laulujoutsenen ja kurjen) laulu.
Sävellyksessä käyttämänsä lintujen äänet Rautavaara kopioi osittain Radion tehosteäänikokoelman linnunääninauhoituksista. Osan äänistä hän äänitti Limingan soilla.
Samuli Tiikkaja kertoo Rautavaaran elämäkerrassa, että kun esityksen kapellimestari kertoi säveltäjälle, että kaavailtu kuoro oli heikossa laulukunnossa, Rautavaara sai idean käyttää teoksessa lintujen ääniä.
Teos on kuunneltavissa Helmet-kirjastojen tarjoamassa… |
| Terve! Haluaisin tietää, milloin tapaamiset suomalaisten puhujien kanssa ovat? Olen Pietarista, tulen usein. Haluaisin puhua suomea. Kiitos! |
465 |
|
|
|
Tarkoittanet Helmet-kirjastoissa järjestettäviä kielikahviloita, joissa voit harjoitella suomen puhumista rennossa seurassa.
Alla olevasta linkistä löydät listan kaikista Helmet-kirjastojen kielikahviloista.
http://www.helmet.fi/download/noname/%7B5C5AB153-3FB8-4921-8724-4D096C5…
Voit etsiä sopivaa kielikahvilaryhmää myös Helmet-palvelusivuston tapahtumakalenterista.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Tapahtumat?t=Kielikahvi…
http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Suomen_kiele…
|
| Olisin tiedustellut, kuinka voi myyydä kirjastoille (ympäri maata) tuottamiaan kirjoja tai videoita. Edellinen vastaus tähän kysymykseen on vuodelta 2003. |
372 |
|
|
|
Kirjastot hankkivat yleensä suurimman osan aineistostaan välittäjien kautta. Niinpä paras tapa saada teoksia kirjastojen kokoelmiin on tarjota niitä välittäjille. Kirjastojen välittäjiä ovat Kirjavälitys, https://www.kirjavalitys.fi ja e-kirjojen osalta Ellibs, https://www.ellibs.com/fi/yhteystiedot
Toki myös suoraan yksittäisiin kirjastoihinkin voi ottaa yhteyttä, mutta kirjan tarjoaminen moniin kirjastoihin on varmastikin työläämpää kuin välittäjien kautta. Kirjastojen yhteystiedot löytyvät Kirjastohakemistosta, https://hakemisto.kirjastot.fi/.
|
| Löytyykö Strindbergin näytelmä Kuolemantanssi jostain kootuista teoksista tms? En löydä nopealla haulla sitä mistään. |
1129 |
|
|
|
August Strindbergin näytelmän Dödsdansen (1916) suomennosta Kuolemantanssi ei ole lainattavissa Helmet-kirjastoissa.
Anna-Maria Tallgrenin suomennos löytyy Suomen Teatteriliiton julkaisemana monisteena Teatterikorkeakoulun kirjastosta. Suomennos on tarkistettu vuonna 1987.
Lauri Sipari suomensi näytelmän vuonna 1997. Tämäkin suomennos löytyy näytelmämonisteena Teatterikorkeakoulun kirjastosta.
Näytelmä on suomennttu vielä vuonna 2010. Tuolloin asialla olivat Janne Rosenvall ja Joonas Untamo Heikkinen vuonna 2010. Tätä suomennosta ei kuitenkaan löydy kirjastotietokannoista, joten se ei liene lainattavissa.
https://finna.fi
https://finna.fi/
http://lapinylioppilasteatteri.net/vanhatsivut/naytelmat/kuolemantanssi…
|
| Yritin katsoa Kirjasto 10:n kokoustilan varausmahdollisuuksia syksylle 2018, mutta Varaamo ilmoitti, että tila ei ole käytettävissä. Onko kysymys siitä, että… |
235 |
|
|
|
Kirjastot voivat valita mihin asti varauksia saa tiloissa tehdä. Yleensä aika on 2-3 kuukautta.
Kirjasto 10:ssä on vielä semmoinen juttu, että kun keskustakirjasto Oodi valmistuu, kirjasto 10 suljetaan. Vielä ei ole päätetty, milloin tämä tapahtumm, mutta syksyn 2018 aikana.
|
| Miten saan kirjastokortin ja e-tunnusluvun? Edellinen kortti oli joskus 35 vuotta sitten. Nykyään vapaa-aikaa paljon, eli tulisi varmaan käytettyä paljon… |
452 |
|
|
|
Kirjastokortin ja tunnusluvun saat mistä tahansa Helmet-kirjastosta ilmoittamalla osoitteesi ja esittämällä kirjaston hyväksymän voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Kirjastokortin myöntämiseen tarvitaan Suomessa oleva osoite.
Voit myös tallentaa tietojasi etukäteen kirjaston asiakasrekisteriin alla olevasta linkistä aukeavalla lomakkeella. Lomakkeen täyttäminen etukäteen nopeuttaa kirjastokortin saamista. Kun olet tallentanut tietosi, voit käydä hakemassa kirjastokortin mistä tahansa Helmet-kirjastosta. Ota voimassaoleva henkilöllisyystodistus mukaan. Jos kirjastokorttia ei ole haettu kolmen kuukauden kuluessa lomakkeen täyttämisestä, tiedot poistetaan.
https://luettelo.helmet.fi/selfreg*fin~S9
Helmet-… |
| Kahden viikon kuluttua on Jokelan aseman seinälle kiinnitetty runoilija Eino Leinon muistolaatta "Oi, oppi ottakaatte joutsenista -säkein". Hankkeen eri… |
481 |
|
|
|
Tuusulan kirjastossa ei tällaisia karttoja ollut. Arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteisen Finna-palvelun kautta löytyi tieto Tuusulan pitäjänkartoista 1920-50-luvuilta. Nämä kartat ovat Jyväskylän yliopiston kirjaston kokoelmissa:
https://www.finna.fi/Search/Results?filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FMap…
Kysyin kartoista myös Tuusulan museosta. Palaan asiaan, kun saan sieltä vastauksen.
|
| Löytyykö teiltä mikrofilmejä vanhoista sanomalehdistä (Raahenseutu 1959-1962)? |
676 |
|
|
|
Raahen seutu -lehteä ei ole Helmet-kirjastojen kokoelmissa, ei paperisena eikä mikrofilmattuna. Lehden vanhoja vuosikertoja voi käydä lukemassa Kansalliskirjastossa. Lehdet on mikrofilmattu ja mikrofilmit voi tilata lukusaliin alla olevalla lomakkeella.
https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/50431/lomake.html
https://finna.fi
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi
Pasilan kirjastossa voi lukea vanhoja sanomalehtiä mikrofilmattuina. Mikrofilmatut lehdet löytyvät Helmet-haulla kirjoittamalla hakulaatikkoon "sanomalehdet" ja valitsemalla vasemmassa laidassa olevista rajoittimista aineistotyypin "mikrofilmi". Voitte myös hakea etsimänne lehden nimellä ja sitten tarkistaa, onko ko. lehti mikrofilmattu.
http://www.helmet.fi/fi-FI
|
| Mitkö olivat viime vuonna kolme entien myytyä kotimaisen nais artisitn levyä suomessa ja kuinka paljon on ostettu jenni vartiaisen levyjä? |
628 |
|
|
|
Vuonna 2016 myydyimpien levyjen listalla, eniten myyneet naisartistit olivat Paula Vessala - Vesala, Sanni - Sanni ja Suvi Teräsniska - Sinä olet kaunis.
Jenni Vartiainen on myynyt levyjä (toukokuu 2017 mennessä) 332365 kpl. Tieto Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:ltä
http://www.ifpi.fi/
|
| Onkohan Suhmuran Santra muuttanut Viroon? Mulla on Suhmuran sanat ruotsiksi, saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi... Onko joku yleisesti kattava laululuettelo,… |
696 |
|
|
|
Kaikenkattavaa laululuetteloa ei ole, mutta Suomen kansalllisdiskografia Violasta on paljon apua. Violan sivuilla kerrotaan näin: "Suomen kansallisdiskografia ja nuottiaineiston kansallisbibliografia. Tietokantaan on tallennettu tiedot kotimaisista äänitteistä vuodesta 1901 sekä kotimaisista nuoteista vuodesta 1977. Viola-tietokannassa on tiedot sekä musiikkijulkaisuista että niihin sisältyvistä yksittäisistä teoksista ja kappaleista."
https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/kansallisbibliografiapalve…
Violasta voi siis hakea myös yksittäisiä, nuotteihin tai äänitteisiin sisältyviä lauluja, ja sen mukaan Suhmuran Santra ei ole muuttanut Viroon. Viola-haku löytyy alta:
https://finna.fi
Tarkoitat ehkä Cornelis Vreeswijkin En… |
| Olisin tiedustellut että onko tietoa mistä kirjan Miltä sSipukaisesta tuntuu voisi löytyä? Tai mitä kautta ostaa? Tuntuu ettei sitä ole saatavilla missään... |
522 |
|
|
|
Eeva Huikon ja Eliisa Isoniemen kuvakirja Miltä Sipukaisesta tuntuu? (2006) kuuluu useiden Helmet-kirjastojen kokoelmiin.
Teoksen saatavuuden voitte tarkistaa Helmet-haulla.
http://www.helmet.fi/fi-FI
Kirjakaupoista näin vanhaa teosta ei enää saa, mutta mikäli haluatte hankkia kirjan itsellenne, kannattaa etsiä antikvariaateista ja ennen kaikkea nettiantikvariaateista. Nettiantikvariaattien osoitteita löytyy helposti googlettamalla.
|
| Mitä materiaalia löytyy perhetyön menetelmistä? (sosiaali- ja terveysala) erityisesti tieteellisiä artikkeleja |
717 |
|
|
|
Finna-palvelun (Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen hakupalvelun: https://www.finna.fi/) kautta löytyy runsaasti materiaalia aiheestasi. Alla linkki hakutulokseen (hakusanoina perhetyö menetelmät). Voit tarpeesi mukaan rajata hakua sivun vasemmasta reunasta esim. opinnäytteisiin tai artikkeleihin, tai rajata haun koskemaan esim. vain verkossa saatavilla olevia:
https://www.finna.fi/Search/Results?lookfor=perhety%C3%B6+menetelm%C3%A…
|
| Tiedustelen mistä löytäisin parhaiten selkokielisiä kirjoja? Kuulin, että mahdollisesti kotihoidolla tai laitoksilla on käytössään selkokirjoja. Miten niihin… |
508 |
|
|
|
Helmet-kirjastojen kokoelmissa on lainattavissa paljon selkokirjoja. Löydätte kirjat Helmet-haulla hakusanalla "selkokirjat". Hakutuloksen voi vielä suodattaa tulossivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla koskemaan esimerkiksi vain aikuisten kokoelmaa, suomenkielisiä kirjoja ja vaikka kaunokirjallisuutta.
Helmetissä on useiden selkokirjojen sisällöstä kuvaus. Klikkaamalla kirjan kuvaa, aukeaa kuvaus kirjasta.
Jos löydätte Helmetistä kiinnostavaa selkokielistä luettavaa, voitte tilata teokset omaan lähikirjastoonne, mikäli teillä on Helmet-kirjastokortti ja siihen liitetty pin-koodi. Varaukset voi toki tehdä myös kirjastossa käydessä. Ja jos tarvitsette apua selkokirjojen etsimiseen tai varaamiseen Helmetistä, voitte pyytää… |
| Toivon hyvää lähdeteosta, jossa käsitellään hahmoja Tyyris Tyllerö, Lilleri Lalleri ja Irvikissa. Myös lehtiartikkelit käyvät. Ovatko Tyyris Tyllerö ja Lilleri… |
6422 |
|
|
|
Lewis Carrollin klassikkoteoksia Liisan seikkailuista Ihmemaassa ja Peilimaassa on analysoitu paljonkin, mutta suomeksi julkaisuja on harmillisen vähän.
Tässä kuitenkin kirjastosta löytyviä teoksia:
Kirjeitä lapsiystäville ja muita kertomuksia
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1188890
Lewis Carrolin kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä.
The story of Alice : Lewis Carroll and the secret history of Wonderland
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2235362
Kattava englanninkielinen teos Carrolin teosten synnystä.
The annotated Alice : Alice's adventures in Wonderland and Through the looking-glass
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2068711
Liisa Ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaassa reunahuomautuksin ja… |
| Minkälainen koulujärjestelmä Virossa oli 1930-luvulla? Eräs taideteos keskittyy virolaiseen mieheen, joka syntyi vuonna 1921 ja sai koulutiensä päätökseen… |
526 |
|
|
|
Ilmaisu olisi suomeksi "kuusiluokkainen kansakoulu".
Maan itsenäistymisen jälkeen (1918) Virossa tuli käyttöön kuusiluokkainen kansakoulu, joka oli kaikille pakollinen. Kansakoulun jälkeen oli mahdollista jatkaa oppikouluun tai ammattikouluun.
Lähteet:
Tuglas-seura
Lembit Andresen: Eesti kooli ajalugu. Algusest kuni 1940. aastani. Avita, Tallinn, 1995.
|