| Laskeeko tilastokeskus luovutetun Karjalan alueella syntyneiden henkilöiden lapset toisen polven maahanmuuttajiksi? |
405 |
|
|
|
Tilastokeskuksesta vastattiin näin:
"Jos luovutetun Karjalan alueella syntyneet ovat tulleet Suomeen sodan aikana tai heti sodan jälkeen ns. evakkoina, heidät on tilastoitu suomalaisina, koska he ovat olleet aina Suomen kansalaisia eli heidän jälkeläisensä eivät ole toisen polven maahanmuuttajia.
Sen sijaan 1990-luvulla tulleet ns. inkeriläiset ja muut Karjalassa syntyneet, jotka ovat olleet välillä Neuvostoliiton kansalaisia, niin heidän Suomessa syntyneet jälkeläisensä tilastoidaan toisen polven maahanmuuttajiksi. Mutta heitä on hyvin vähän, koska lähes kaikki luovutetuilla alueilla asuneet evakuoitiin Suomeen."
|
| Löytyisikö jostakin Paciuksen Kaarel kuninkaan metsästyksen alkusoitto uudempana nuotinnoksena, kuin alkuperäinen? Tarvitsisimme itsenäisyyspäivän… |
325 |
|
|
|
Rovaniemen alueen kirjastoista tätä nuottia ei löydy. Saattaa olla vaikea löytää uudempaa nuotinnosta muualtakaan. Useiden kirjastojen tiedoista puuttuu paino- tai kustannusvuosi, mikä viittaa varhaiseen julkaisuaikaan. Tässä esim. linkki Helsingin yliopiston kirjaston nuottitietoihin:
https://helka.finna.fi/Record/helka.693229
Kannattaa ottaa yhteyttä Rovaniemen kirjaston kaukopalveluun:
https://www.rovaniemi.fi/fi/Palvelut/Kirjasto/Kaukopalvelu
|
| Miksi kutsutaan isovarpaan "kyljessä" olevaa pienen pientä luuta/kohoumaa? En tarkoita liikavarvasta. |
1275 |
|
|
|
Tarkoittamasi kohouma taitaa olla isovarpaan jänneluu eli sesamluu. Ohessa linkki jalkatreän ja varpaiden röntgenkuvaan, jossa luut on nimetty.
http://www.hus.fi/ammattilaiselle/hus-kuvantaminen/Natiivi%20%20alaraaj…
|
| Ystäväni oli tulostanut Leppävaaran kirjastossa A3-kokoisia tulosteita kiiltävälle valokuvapaperille. Onko missään Helsingin puolella sijaistevista… |
630 |
|
|
|
Myllypuron mediakirjastossa on erikoistulostin valokuville. Valokuvatulosteet korkealaatuiselle valokuvapeprille maksavat A4-kokoisina 2,60 €/sivu ja A3-kokoisina 5,30 €/sivu.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Myllypuron_mediakirjas…
|
| Urho Kekkosen muistelmissa presidentti on kyselly: Kyselin hänen elämäänsä ja hän vastasi, että koko elämänsä ajan häntä on "puulängiksi ajettu". Mitä… |
647 |
|
|
|
En onnistunut löytämään yhtään mainintaa kyseisestä sanonnasta. Koska länget ovat työvajaiden osa joka välittää vetovoiman vedettävään kuormaan, voisi päätellä sanonnan viittaavan siihen että henkilöä on pyritty saamaan jonkinlaiseen välittäjän rooliin.
Kuva puisista längistä: http://www.kantapuu.fi/objectinfo.php?id=290913&image_id=334486&viewimg…
|
| Mistä sukunimi Kesijärvi on peräisin? |
643 |
|
|
|
Kesijärvi on varsin harvinainen sukunimi. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun (https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/) mukaan se on tai on ollut nimenä vain 41 ihmisellä. Kirjaston käytössä olevista lähteistä ei tätä nimeä löytynyt. Kaisa Häkkisen Nykysuomen etymologisen sanakirjan mukaan sana kesi tarkoittaa ohutta nahkaa, pintakerrosta tai kuorta, mutta ei löytynyt tietoa siitä, liittyykö sana Kesijärvi-sukunimeen.
|
| Miten selittää massayhteiskunta yksiselitteisesti? Ja mistä siihen löytyisi tietoa? |
2306 |
|
|
|
Teoksessa Suomalainen yhteiskunta (Kimmo Jokinen ja Kimmo Saaristo, 2006) määritellään massayhteiskuntaa sosiologisena terminä näin: "...tilanne, josa ensinnäkin ihmisten arvot ja normit ovat jäsentymättömiä ja alati muuttuvia ja jossa toiseksi kansalaisten ja valtion väliltä puuttuu välittäviä verkostoja, esimerkiksi yhdistyksiä. Yhteiskunta polarisoituu kaksinapaiseksi: yhtäällä yksilöt, toisaalta valtio." Massayhteiskunnalle tyypillisenä piirteenä voidaan pitää esim. sitä, että kansalaiset seuraavat tarkemmin julkisuuden henkilöiden elämää kuin sitä, mitä heidän omassa lähipiirissään tapahtuu. (s. 250-251)
Termistä löytyy jonkin verran tietoa monista sosiologian oppikirjoista. Enemmän tietoa alla mainituista:
- Sosiologisen teorian… |
| Löytyykö kanootin teko-ohjeita ta piirustuksia? |
2109 |
|
|
|
Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyy kolme suomenkielistä teosta kanootin rakentamisesta:
Kukkula, Heikki: Kanootin rakennusopas (1980)
Luukkanen, Harri: Stripperi : tee itse 1990-luvun puukanootti (1995)
Hovi, Lauri: Rimakanootin rakennusopas (2003)
Lisäksi saatavilla on yksi englanninkielinen teos:
Moores, Ted: Canoecraft : an illustrated guide to fine woodstrip construction (2000)
Teosten saatavuuden voit tarkistaa Helmet-luettelosta.
http://www.helmet.fi/fi-FI
|
| Yönkunigas |
439 |
|
|
|
Tarkoitatko ravintoloitsija Sedu Koskisesta tehtyä elämäkertaa Yön kuningas (tekijät Sedu Koskinen ja Teemu Potapoff)? Tämä uusi kirja löytyy Vaski-kirjastoistakin Tosin kirjat ovat tällä hetkellä lainassa ja varauksiakin on. Voit tehdä varauksen Vaski-sivustolla:
https://vaski.finna.fi/Search/Results?lookfor=y%C3%B6n+kuningas+sedu+ko…
|
| Etsin sitaattia "The path to youth takes a lifetime". Onko tätä suomennettu jossain teoksessa ja miten suomennos kuuluu? Kiitos! |
362 |
|
|
|
Useilla nettisivuilla sitaatti mainitaan Pablo Picasson kirjoittamaksi. Lähteitä ei kuitenkaan mainita, eikä käännöksestäkään valitettavasti löytynyt tietoa.
|
| Tahtoisin tietää Jofiel-nimen merkityksen? |
1353 |
|
|
|
Nimi Jofiel (Jophiel) on hepreaa ja tarkoittaa jumalallista kauneutta tai jumalan kauneutta.
Nimi on tullut tunnetuksi juutalaisen mystiikan arkkienkeli Jofielista. Sittemmin hänet on mainittu kirjallisuudessa esimerkiksi englantilaisen John Miltonin (1608–1674) teoksessa Kadotettu paratiisi.
https://en.wikipedia.org/wiki/Jophiel
|
| Jos haluaa noutaa varauskirjan Koillis-Savon kirjastoautosta, onko siinä sama viikon noutoaika, vaikka kirjastoauto pysähtyy vain kahden viikon välein… |
380 |
|
|
|
Koillis-Savon kirjastoautossa varauksilla on kahden viikon noutoaika, sillä auto kiertää kahden viikon periodeissa.
|
| Muistan lukeneeni noin parikymmenta vuotta sitten jo silloin kuluneen ja kellastuneen kirjaston kirjan ” Toinen nainen”. Kansi oli muistaakseni musta… |
498 |
|
|
|
Kuvauksenne sopisi Shirley Eskapan teokseen Toinen nainen - ystävä vai vihollinen? (Woman versus woman), joka ilmestyi suomeksi vuonna 1985 Eeva-Liisa Jaakkolan suomentamana. Googlettamalla teoksen nimellä löydätte helposti kuvan teoksen kannesta.
Teosta on Helmet-kirjastojen varastossa yksi kappale, joten voitte tilata sen omaan lähikirjastoonne lainattavaksi.
|
| Haluaisin löytää kirjan jota luin nuorena tyttönä mutta joka ei ole koskaan ollut pahemmin suosittu. Kirjan on kirjoittanut Elsa Soini nimimerkillä Lippa ja… |
545 |
|
|
|
Elsa Soinin salanimellä Lippa kirjoittama "Sirkka ja serkku eli erään kainon tyttölapsen vaatimattomat muistelmat" (1952) löytyy pääkaupunkiseudulla vain Helsingin yliopiston pääkirjastosta Kaisa-talosta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjastosta. Ne ovat molemmat kaikille avoimia kirjastoja. Kirjastoista lainaamiseen tarvitset Helka-kortin. Jos sinulla ei ole sitä vielä, niin varaa mukaasi henkilötodistus ja saat kortin odottaessa.
Lähteet:
http://www.helsinki.fi/kirjasto/fi/toimipaikat/paakirjasto/
http://www.finlit.fi/fi/arkisto-ja-kirjastopalvelut#.Wfn-Y2AUn4Y
http://www.helmet.fi/fi-FI
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
|
| Löytyykö teiltä Mobilisti lehden nro 2 vuodelta 2002. |
434 |
|
|
|
Mobilisti-lehden vanhoja vuosikertoja (alkaen vuodesta 1983) säilytetään Helmet-kirjastojen varastossa Pasilan kirjastossa. Saatte lehdet luettaviksi odottaessanne. Lehtiä ei lainata kotiin, mutta voitte ottaa niistä valokopioita tai voitte skannata haluamanne artikkelit sähköpostiin tai tikulle.
Alla olevasta linkistä löydätte Pasilan kirjaston yhteystiedot.
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto
http://www.helmet.fi/fi-FI
|
| Arvoisa Kirjastohenkilö, Millaisia kirjoja (tai muita lähteitä) suosittelisitte henkilölle, joka olisi kiinnostunut lisäämään tietojaan 1800-luvun Suomesta ja… |
548 |
|
|
|
Alla olevissa, Helmet-kirjastoista lainaan saatavista, kirjoissa käsitellään Suomen ja Euroopan 1800-luvun historiaa. Toivottavasti niistä löytyy sopivia. Alinna on pari linkkiä aiheeseen liittyviin nettisivuihin.
- Euroopan historia. Ihanteiden nousu : 1800-1900 / Karsten Alnæs
- Suomalainen ja eurooppalainen menneisyys : historiankirjoitus ja historiakulttuuri keisariaikana / Matti Klinge
- Suomi, outo, pohjoinen maa? : näkökulmia Euroopan äären historiaan ja kulttuuriin / toim. Tuomas M. S. Lehtonen
- Venäjä ja Eurooppa : Venäjän idea 1800-luvulla / Vesa Oittinen (toim.)
- Familia. 5 : Lapsen vuosisata : 1800-luku : eurooppalaisen perheen historia / kirjoittanut ja toimittanut Kaari Utrio
- A history of women in the west. 4 :… |
| Wikipedian mukaan vuonna 2015 Suomessa oli toiminnassa 288 pääkirjastoa, 450 sivukirjastoa, 27 laitoskirjastoa ja 140 kirjastoautoa. Mikähän mahtaa olla… |
307 |
|
|
|
Suomen yleisten kirjastojen tilastot julkaistaan vuosittain. Vuoden 2016 tilastot julkaistiin maaliskuun lopulla 2017. Nämä ovat uusimmat tilastot, tämänvuotiset tiedot julkaistaan vasta ensi vuoden alkupuolella.
Vuonna 2016 Suomessa oli 284 pääkirjastoa, 436 sivukirjastoa, 24 laitoskirjastoa ja 137 kirjastoautoa.
Tilastot löytyvät kirjastot.fi-sivuilta:
http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=2&years=2016&stats=1%2C33%2C100%2C10…
|
| Missä elekeläinen voisi tehdä pienia metallitöitä? Tällähetkellä Kinaporin- puu-ja metalliverstas on ollut suljettuna kokokesän eikä varmaa verstaiden… |
624 |
|
|
|
Kinaporin palvelukeskuksen puu- ja metallityöpaja avataan tämänhetkisen tiedon mukaan 13.11.2017.
Myös asukastaloissa ympäri kaupunkia on vastaavia verstaita. Ne on tarkoitettu oman alueen asukkaiden käyttöön. Voit tiedustella itseäsi lähellä olevasta asukastalosta millaisia työskentelytiloja heillä on.
Lisäksi kansalaisopistoilla on puu- ja metallityöpajoja. Niissä työskentely edellyttää kuitenkin opsiton kurssille osallistumista.
Lähteet:
https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/kinapori-pake/harr…
|
| Mitä tarkoittaa sana vouhka. |
1902 |
|
|
|
Vouhka tarkoittaa melko laajasti Itä- ja Pohjois-Suomen murteissa touhottajaa, kerskailevaa, leuhkaa, hupsua ja houkkaa. (Lähde: Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja 3: R-Ö)
|
| Ihmettelen, miksi varaus Suomi myrskyn silmässä, on aina vaan listalla 11. |
340 |
|
|
|
Kustantajan ilmoittaman tiedon mukaan kirja ilmestyy joulukuussa 2017.
Kirjan varausjono ei tämän takia ole liikkunut vielä ollenkaan
eteenpäin.
|