Helsinki

Latest answers

26773 results. Showing 9901–9920 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Onko Euroopassa Oodin lisäksi muita kirjastoja, joissa kerroksesta toiseen voi siirtyä liukuportaita myöten? 162 Pienellä etsiskelyllä löytyi Euroopasta muutama muukin kirjasto, joissa liukuportaat ovat käytössä ainakin osassa rakennusta.  Kööpenhaminan kuninkaallinen kirjasto, eli "musta timantti" näyttäisi kuvahakujen perusteella olevan sellainen. Library of Birmingham valmistui vuonna 2013 ja siellä on myös liukuportaat. Liukuportaita risteilee kuvista päätellen Amsterdamin kirjastossa: Amsterdam Public Library (OBA), sekä toisessa hollantilaisessa Rotterdamin kirjastossa. Aulan sisäänkäyntiin sijoitetut likuportaat on rakennettu Saksan Koblenzin kirjastoon ja Romanian kansalliskirjastoon Bukarestissa.  Näiden lisäksi saattaa Euroopassa toki olla muitakin likuportailla varustettuja kirjastoja.    http…
Kenen runosta on lause: "Aika on kaiken aikaa."? 329 Juhani Peltosen kolmirivinen runo alkaa juuri tuolla lauseella. Runo on kokoelmasta Välimatkakirja (1984). Saat koko runon sähköpostiisi.
Onko Opetusministeriön vuonna 2010 julkaisema Yleisten kirjastojen laatusuositus enää uuden kirjastolain myötä voimassa / käytössä kirjastotyön arviointiin?… 805 Opetus- ja kulttuuriministeriöstä vastattiin, että yleisten kirjastojen laatusuositus ei ole enää voimassa. OKM luopui toimialakohtaisesta suosituksesta joitain vuosia sitten. Sen ajantasainen ylläpitäminen ja velvoitettavuuden toteutuminen olisi ollut haasteellista. Kirjastolain noudattamista ja peruspalveluiden laadun arvioinnista vastaavat Aluehallintovirasto ja OKM.  
Onko se yksi ylimpiä suomalaisuuden ilmentymiä, että kun suomalaista kulttuurilaitosta Oodia kovasti kehutaan, se aloittaa remontin ja tämän vuoksi pääovi… 201 Oodi tosiaankin valittiin vuoden parhaaksi uudeksi kirjastoksi maailmassa kirjastoalan suurimmassa konferenssissä (IFLA 2019), mikä on hieno saavutus Oodille, Helsingin kaupunginkirjastolle ja suomalaiselle kirjastolaitokselle ja Suomelle, https://www.oodihelsinki.fi/helsingin-keskustakirjasto-oodi-on-valittu-maailman-parhaaksi-uudeksi-yleiseksi-kirjastoksi/. Oodin oven remontti ei liity tähän tunnukseen, vaan se johtuu siitä, että eteläinen sisäänkäynti on kovassa käytössä ja sen toimivuutta täytyy parantaa. Varsinaiseksi pääoveksi eteläistä sisäänkäyntiä ei ole rakennettu, vaikka se kyllä onkin suosituin sisäänkäynti. Oodin pohjoinen sisäänkäynti avataan remontin ajaksi, joten kaksi sisäänkäyntiä on käytössä remontin ajankin, https…
Kuka on sovittanut Viola Turpeisen laulaman Tomnikovskin säveltämän valssin "Taikayö"? 461 Viola Turpeinen on itse sovittanut ja sanoittanut esittämänsä valssin Taikayö, jonka on säveltänyt M. D. Tomnikovski. https://finna.fi  
Mihin osoitteeseen voisin lähettää ajankohtaisia tietojani? Uusin kirjani Hitaasti huomiseen oli ilmestynyt tietoihin, mutta muutoin uusimmat tiedot kohdaltani… 206 Kirjasammon kirjailijatietoja sekä kirjallisuusluettelon täydennystietoja varten on oma lomake, https://www.kirjasampo.fi/fi/kirjailijatietolomake
Onko kirjoja/julkaisuja/nettisivuja, jotka esittelisi vanhoja paperisia, seinälle laitettavia joulutaulujen/pääsiäistaulujen kuvia, joko suomalaisia tai esim… 514 Joulutauluja löytyy kuvina museoiden kokoelmista, helpoiten niitä saa nähdäkseen etsimällä Finna.fi-palvelusta hakusanalla joulutaulut tai pääsiäistaulut. Jälkimmäisiä on paljon vähemmän. Samassa haussa Finnasta saa tulokseksi muuten myös teoksen Lasten joulu-tauluja eli opettavaisia juttuja kuvinensa, Kirja Hoffmann, Heinrich. Holm 1886 eli Jörö-Jukan, https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/144462/Lasten_joulu-tauluja… Haulla opetustaulut löytyvät: Vanhat opetustaulut : näyttely Kuopion museossa, Kirja Tikkanen, Toivo1984. Kirja kotona ja kylillä : opetustaulut. Valokuva .Suomen Kirjainstituutti 2007. Koulujen taide Kirja Härme, Jussi ; Nikoskelainen, Jukka ; …
Varausten nouto numeroiden mukaan? 199 Helsingissä on otettu kaikissa kirjastoissa käyttöön varausten nouto varausilmoituksessa olevan numeron mukaan. Tämä liittyy Helsingissä tehtyyn logistiikkauudistukseen, jossa varauksia on siirrytty käsittelemään kokonainen laatikko kerrallaan sen sijaan, että jokainen varaus jouduttaisiin käsittelemään kerrallaan. Ennen aineisto järjestettiin varaushyllyssä tekijän nimen mukaan, mutta uusi numerolla toimiva järjestelmä säästää työtä, kun henkilökunnan ei tarvitse enää aakkostaa. Espoo, Vantaa ja Kauniainen eivät ole kuitenkaan mukana tässä logistiikkauudistuksessa, eikä niillä ole siksi Helsingin logistiikkajärjestelmää käytössä. Muut kaupungit ovat toki seuranneet Helsingissä tapahtuneita uudistuksia, mutta niissä on ainakin…
Lainauksesta kysymys taas: Löytyykö suomennettuna Ingeborg Bachmannin lausetta, joka on käännetty ruotsiksi näin: "Vem är jag i gyllene september?" 441 Kyseessä oleva sitaatti on Ingebor Bachmannin novellista Kolmaskymmenes vuosi (Das Dreissigste Jahr). Kyllikki Villa on suomentanut lauseen näin: "Kuka minä olen sitten, kun kultainen syysykuu tulee [ja karistan pois itsestäni kaiken sen miksi minut on tehty?]". Novelli sisältyy Ingebor Bachmannin novellien kokoelmaan Kolmaskymmenes vuosi (WSOY, 1961). Alla olevasta linkistä voit lukea novellin englanninnoksen. https://archive.org/stream/in.ernet.dli.2015.149197/2015.149197.The-Thirtieth-Year_djvu.txt
Olen kuullut hauskan kappaleen joskus, enkä löydä sitä nyt millään. Se kuulostaa 60-70-luvun käännösbiisille ja on oikein menevä sävelkulultaan. Kuulin sen lp… 1025 Voisiko etsimäsi kappale olla Lill Lindforsin ”En man i byrån”. Ragni Malmstén on laulanut sen suomeksi 1970, ”Mies laatikossa”. https://www.youtube.com/watch?v=GTUPSyUQmHY Alkuperäisen kappaleen sanat: https://genius.com/Lill-lindfors-en-man-i-byran-lyrics  
Mistähän on tullut lentopalloon termi satanen? Satanen tarkoittaa keskipelaajan hyökkäystä, jossa hän ponnistaa yhdellä jalalla sivusuunnassa passarin taakse. 3339 Kysymyksesi oli hieman kinkkinen, mitään painettua, virallista tietoa, emme onnistuneet löytämään, joten lähetimme kysymyksesi Suomen Lentopalloliitto ry:lle. Sieltä vastattiin näin: "Tällainen on ainakin yksi versio satasen historiasta: Nykyisen naisten maajoukkueen joukkueenjohtajan ja kaikkien aikojen eniten naisten maaotteluita pelanneen Mariliisa Salmen yliopistossa Brigham Youngissa pelattiin 1990-luvulla kuviota "hundred"-nimellä, josta Maikin mukaan termi suomentui helposti sataseksi."  
Kuuluuko Sodankylässä ilmestyvä Sompio-lehti kirjaston lehtivalikoimaan? 270 Rovaniemen kirjastoon tulee Sompio-lehti ja se on luettavissa kirjastossa ilmestymisestään alkaen joko mikfofilminä tai paperilehtenä.  Mikrofilmit ovat lainattavia. Paperiset lehdet säilytetään mikfofilmin tuloon saakka.
Etsin joululaulua, jonka kuulin lapsena radiosta ja joka jäi mieleeni todella jouluisena. Siinä laulettiin voimakkaalla vanhemman miehen äänellä "rampampam",… 245 Little Drummer Boy löytyy monen laulajan esittämänä, mm. Frank Sinatran, Bing Crosbyn, jopa Boney M.:n. Voisiko ääni, jota kuvailet, olla Johnny Cashin? Esim. tällainen versio Youtubessa, https://www.youtube.com/watch?v=xEk_dy4eX3o
En löydä jo lukemaani kirjaa Maria Jotuni Arkimaailma. 273 Etsimänne teos on varmaankin Maria Jotunin Arkielämää (1909). https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_14876 Teos löytyy kirjastoverkkonne alueelta useana painoksena. https://kuopio.finna.fi/
Painaako tulehdussolut enemmän kuin tavalliset solut? 234 Soluista ja tulehduksista löytyy kattavaa tietoa Solunetti-sivustolta, http://www.solunetti.fi/fi/patologia/tulehdus/. Sieltä ilmenee, että soluissa tapahtuu monentyyppisiä muutoksia tulehduksen aikana. Itse solun painosta ei puhuta, mutta jos esim. solu turpoaa ja siihen virtaa enemmän verta, voisi olettaa, että se painaisi enemmän. Ehdota, että kysyt asiaa joko lääkäriltä tai jonkun yliopiston lääketieteen laitokselta. Tässä on yksi kysymyspalvelu https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/osallistu/asiantuntijat-vastaavat
Miksi yleisissä kirjastoissa asiakasta velvoitetaan näyttämään kirjastokortti? 1020 Suoranaisia oraakkeleja emme sentään ole vaan pyrimme perustamaan vastaukset lähteiden antamaan tietoon. Ja varmaan olemme erehtyväisiä siinä missä oraakkelitkin. Kirjastokortissa on kirjastokortin numero, joka yhdistää kortin asiakkaan tietoihin. Sen kautta kirjastojärjestelmä pystyy ohjaamaan lainat oikealle kortille. Jos kirjastokortti katoaa, kortti ja sitä kautta myös numero voidaan vaihtaa, jolloin vanhalla kortilla ei voi enää lainata. Henkilötunnus taas on pysyvä, eikä sitä juuri vaihdeta kuin erittäin poikkeuksellisissa tapauksissa. Henkilötunnus on yksilöivä tunniste, ja sillä voidaan yhdistää kirjastojärjestelmässä olevat asiakastiedot tiettyyn henkilöön. Joissakin kirjastoissa on aikaisemmin käytetty henkilötunnusta…
Onko Morsal Haydarin teos Kuutamo (Kulttuuritarha, 2018) ensimmäinen afganistanilaisen kirjoittama kirja suomeksi? Entä voitteko nimetä afganistanilaisia… 264 Ilmeisesti mainitsemasi kirja on ensimmäinen afganistanilaistaustaisen kirjailijan suomeksi julkaisema kirja.  Afganistanilaistaustaisen suomalaisen Aziza Hossainin kirjoittama novelli "Punaiset pilvet ja sininen taivas" on ilmestynyt novelliantologiassa "Mikä ihmeen uussuomalainen? (2009)". Teos löytyy helmetistä: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1890609__SAziza%20Hossaini__Orightresult__U__X3?lang=eng&suite=cobalt Löysin ainakin seuraavat afganistanilaiset naiskirjailijat: Nadia Anjuman (1980-2005) oli afganistanilainen runoilija. Häneltä on ilmestynyt englanniksi lasten kuvakirja "Dreams of freedom : in words and pictures", joka löytyy helmetistä: https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/…
Kysymyksiä kaukolainoista 911 Helmet-kirjastojen kaukolainapyynnön voi tehdä osoitteessa https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalvelupyynto. Kaukolainaa ei voi kuitenkaan tilata, jos kirjaa on jo ennestään jossakin pääkaupunkiseudun kirjastossa, niin Helmet-kirjastot, Helka-kirjastot kuin muut yleisölle avoimet kirjastot mukaan lukien. Se asia kannattaa siis tarkistaa heti ensiksi. Siitä huolimatta, että kirja olisi lainassa, toista kappaletta ei voit tilata kaukolainana, vaikka sitä olisi muualla Suomessa hyllyssä. Kun kaukolainapyyntö on tehty, kirjaston kaukopalvelu selvittää erilaisista tietokannoista, mistä kirja olisi näppärinsä tilata. Paljon tilataan Varastokirjastosta, joka on Suomen kirjastojen yhteinen varasto. Sieltä kirjat…
Mistähän johtuu erittäin huono kuuluvuus, kun soitan kännykällä esim. terveyskeskuksen, poliisiaseman, kirjaston ja muiden vastaavien paikkojen numeroihin?… 425 Vaikea sanoa, mistä huono kuuluvuus juuri tässä tapauksessa voisi johtua, mutta kuuluvuusongelmista löytyy paljonkin tietoa verkosta. Huono kuuluvuus voi johtua näemme monista asioista: tukiasemien etäisyydestä, tukiaseman käyttäjämäärästä, matkapuhelimen käyttöasennosta, liittymän ongelmista tai liittymän nopeusominaisuuksista. Alle poimin vain muutamia löytämiäni linkkejä, olisikohan näistä apua ongelman ratkaisemisessa?  https://www.traficom.fi/fi/viestinta/laajakaista-ja-puhelin/ohjeita-lii… http://pilvi.viestintavirasto.fi/internetpuhelin/puhelin-jalaajakaistaliittymantoimivuus/matkaviestinverkonkuuluvuus.html https://www.orbis.fi/blogi/puhelimen-huono-kuuluvuus-sis%C3%A4tiloissa https://yle.fi/uutiset/3-9148088 https…
Milloin Martti Servo on syntynyt? 3867 Emme valitettavasti onnistuneet löytämään mistään tietoa Martti Servon syntymäajasta. On hyvin mahdollista että hän ei ole antanut tätä tietoa julkisuuteen.