Helsinki

Latest answers

26470 results. Showing 2841–2860 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Kysyisin Suomen nykytaidekentästä 1980-luvun lopussa. Minua on ihmetyttänyt ihmisenä, joka ei ollut syntynyt vielä tuohon aikaan, että miten Teemu Mäen … 348 Keskustelua käytiin mm. siitä Mikä on taidetta? Teemu Mäki itse kysyi Millä tavalla eläimen tappaminen ruuaksi eroaa eläimen tappamisesta taiteen välineenä?  Kannanottona voitaneen pitää sitäkin, että Mäki sai Helsingin hovioikeudessa 1 400 markan sakon eläinrääkkäyksestä, koska kissan tappaminen tuotti tarpeetonta kipua pitkäkestoisuutensa takia, ja kissa oli hankittu epärehellisesti. Tappamisen kuvaaminen ja käyttö taiteessa ei ollut oikeuden mielestä tuomittavaa. Teemu Mäki on toiminut viisi vuotta Aalto-yliopistossa professorina. Laajemmin asiaa käsitellään Sini Palosaaren pro gradu -työssä.   hs.fi. Taiteesta ja etiikasta keskusteltiin Muu ry:ssä, 10.12.1990. (maksumuurin takana). Palosaari…
Mistä löytäisin Vartiokylän lukiosta vuonna 1993 valmistuneiden ylioppilaiden nimet? 319 Spes patriae -kirjasarjassa julkaistiin vuosittain uusien ylioppilaiden nimet. Vuoden 1993 kirjaa voi tutkia paikan päällä seuraavissa helmet-kirjastoissa: Kallio, Rikhardinkatu ja Pasila. Teosta ei lainata. Kirjasta löytyvät tiedot ylioppilaista, jotka antoivat suostumuksensa julkaisuun.  https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1099937__Sspes%20patriae_… Toinen vaihtoehto olisi ehkä tiedustella asiaa suoraan koulun arkistoista. Vartiokylän lukio sulautui myöhemmin 1990-luvulla Itäkeskuksen lukioon (nyk. Helsingin kielilukio) https://www.hel.fi/fi/kasvatus-ja-koulutus/helsingin-kielilukio/helsing…
Keiltä kaikilta Suomen presidenttien rouvilta on julkaistu henkilökohtainen päiväkirja presidenttivuosilta? 134 Harmi kyllä, vain Tellervo Koivistolta ja Ester Ståhlbergiltä: https://tinyurl.com/Paivakirjat Luettelon ensimmäinen kirja Sydämen keltä sydämelle on Anita Hallaman kirjoittama, mutta hänhän ei ollut Kekkosen puoliso, vaan rakastaja. Sylvi Kekkosen matka-arkusta löytyneissä päiväkirjoissa koottu Sylvin matkassa: yksityiset päiväkirjat Kiinasta on kirjoitettu 1953, jolloin Kekkonen ei vielä ollut presidentti: https://tinyurl.com/SylvinMatkassa Jenni Haukion Sinun tähtesi täällä: vuodet presidentin puolisona on taas luokiteltu muistelmaksi, ei päiväkirjaksi.  
Yritän selvittää, onko Victor Hugon runo Tyttärelleni (À ma fille kokoelmasta Contemplations) mahdollisesti suomennettu. Lahden Runotietokanta ei tahdo enää… 136 Etsin suomennosta seuraavista kokoelmista, mutta valitettavasti runoa ei niistä löytynyt. Selvitän tätä vielä kirjastoammattilaisten sähköpostilistan kautta ja palaan asiaan, jos suomennos löytyy.  Helikonin lähde : maailmanlyriikan suomennoksia Runon pursi : maailmankirjallisuuden kertovaa runoutta Tuhat laulujen vuotta : valikoima länsimaista lyriikkaa Tämän runon haluaisin kuulla  Maailman runosydän Maailmankirjallisuuden kultainen kirja. [4] : Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja Virtaavan veden äärellä : eurooppalaisen kirjallisuuden antologia Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta ei tosiaan ole käytössä. Sitä ollaan siirtämässä osaksi Kirjasampoa, mutta vielä ei ole tiedossa, milloin siirto on valmis.  
Osaatko kertoa kirjasta/kirjasarjasta jonka tapahtumapaikkana on Norjan Bergen? 98 Kirjasammosta voit selailla kirjoja, joiden tapahtumapaikkana on Bergen.
Löytyykö Helmetistä Parnasso 3/1963 Pentti Saarikosken arvostelu Ilja Ehrenburgin muistelmateoksesta"Ihmisiä, elämää, vuosia"? Mitä Saarikoski kirjoittaa… 409 Helmet-kirjavarastosta löytyvät mm. Parnasson vanhat vuosikerrat, jotka ovat luettavissa Pasilassa.   Pasilan kirjaston yhteystiedot.
Tekeekö jokin valmistaja vannesahan teriä missä olisi leikkaava hammastus molemmin puolin terää (esim. tukkien sahaukseen)? 224 Kotimaisilta valmistajilta tai myyjiltä ei äkkiseltään näyttäisi löytyvän molemmin puolin hammastettuja vannesahan teriä. Maailman markkinoilla sellaisia kuitenkin on saatavilla. Verkosta voi etsiä vaikkapa hakusanalla "double-sided bandsaw blades". https://dudr.cz/en/row/double-sided-bandsaw-blades/ https://www.applebywoodturnings.co.uk/double-sided-bandsaw-blade-x-8mm-… https://burtonmill.com/products/double-cut-saws https://www.selectsawmill.com/en/sharpening_blade.htm
Kenen kirjoittama ruon: Kauas pitkä on ,matka, takaisin tuttu tie. Nyt kun matkaa en jatka, paluu perille vie... 202 Valitettavasti vastaajamme eivät löytäneet runoa. Tuntisiko joku lukijamme sen?
On tehty tutkimus siitä minkä maiden kansat ovat kaikkein onnellisimmat.Mikä instituutti on tämän tutkimuksen takana? 137 Eri maiden onnellisuutta mittaavan The World Happiness Reportin on laatinut Sustainable Development Solutions Network. Kyseessä on Yhdistyneiden kansakuntien aloitteesta perustettu voittoa tavoittelematon järjestö. Lähteet: https://yle.fi/a/74-20022690 https://worldhappiness.report/about/ https://www.un.org/en/academic-impact/page/sdsn https://www.unsdsn.org/
"Pikeä, hikeä, autoja. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1945-2005" -kirja kertoo (s. 35), että "Helsingin olympialaisia varten viitoitettiin ulkomaalaisille… 122 Urheilumuseo Tahdosta kerrottiin näin: Helsingin olympiakisojen opaskirjassa annettiin kyllä yksityiskohtaisia ohjeita liikennejärjestelyistä Helsingissä ja katureiteistä, joita pitkin kisapaikoille tuli ajaa. Maanteiden viitoitusjärjestelyistä ei kuitenkaan ole lisätietoja, joten mainittu kirja lienee paras asiaa koskeva lähde. 
Mitä kieliä puhutaan Maghrebin alueella? 63 Mahgrebin alueen määrittelyn löydät Wikipediasta, https://fi.wikipedia.org/wiki/Maghreb. Sen jälkeen voit tarkastaa maittain, esimerkiksi valtioiden virallisilta sivuilta tai BBC:n Country Profilesta maan kielen, esim. Tunisiassa mainitaan kieleksi arabia, https://www.bbc.com/news/world-africa-14107241. Myös Wikipediasta voit tutkia aihetta, https://en.wikipedia.org/wiki/Languages_of_Tunisia. Marokko, https://www.bbc.com/news/world-africa-14121438 Algeria, https://www.bbc.com/news/world-africa-14118852 Voit myös tutkia Library of Congressin Country Studies, https://countrystudies.us/
E. Lehtovaara taidemaalari? 149 Kuvataiteilijamatrikkelista löytyy vain Veikko Lehtovaara. Hänen CV:nsä löytyy matrikkelista. Kuvaston taiteilijaluettelosta löytyy Ansku Lehtovaara. Suomalaisen kuvataiteen bibliografiassa ei mainita muita kuin Veikko Lehtovaara.
Onko Raamattu käännetty maltan kielelle? 146 On. Raamatunkäännöksistä löytyy tietoa Raamattu.fi:stä ja Biblegateway.com:sta. Malta Bible Society'n sivulta löytyy ainakin osa maltankielistä raamattua.  Raamattu löytyy kirjastoista myös monilla kielillä, niitä voi etsiä Finna.fi:ssä.
Perikunnan hallussa on ns. Lokikirjat eli 1970 ja 1980 luvuilla suomalaisilla rahtilaivoilla työskennelleen henkilön pitämät päiväkirjat jokaisen laivan… 155 Ensiksi mieleen tulee Suomen merimuseo Kotkassa. Esittelytekstinsä mukaan: "Merimuseo kerää ja tallentaa merenkulkuun ja veneilyyn liittyvää esineistöä, kuvia, arkistoaineistoa ja kirjallisuutta." Sinällään 1970-1980 -luvuilta peräisin oleva aineisto ei ole kovin vanhaa, mutta sillä voisi museon näkökulmasta ehkä olla alan kulttuurihistoriallista arvoa. https://www.kansallismuseo.fi/fi/suomenmerimuseo/merimuseon-historiaa Yhteystiedot Suomen merimuseoon löytyvät täältä https://www.kansallismuseo.fi/fi/suomenmerimuseo/yhteystiedot   Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tallentaa monenlaista suomalaiseen arkielämään liittyvää aineistoa, kuten elämäkertoja ja muistitietoja. https://www.finlit.fi/fi/arkisto/perinteen-ja-nykykulttuurin-…
Onko Lahjoita lämpöä –kampanja Helsingin kirjastoissa käynnissä myös tänä vuonna? Eli voiko vielä sukkia ja lapasia kirjastoon. Tämä kysymys koskee siis… 104 Helsingin kaupunginkirjasto on myös tänä vuonna mukana A-klinikkasäätiön ja EHYT ry:n Lahjoita lämpöä -kampanjassa. Seuraavassa linkissä on listattu kaikki ne kirjastot, jonne käsineet ja sukat voi toimittaa: https://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Lahjoita_lampoa_kampanja_Helsingin_kirja(216013)
Onko Terence Trent D'Arbyn kappaletta Delicate käytetty televisiosarjan tunnusmusiikkina? 136 Internet Movie Databasen listauksen mukaan "Delicate" kuullaan ilmeisesti venäläisessä lyhytelokuvassa Adventure from Buzuluk to Abdoulino (2006), nimellä "Delicated". Muualla kappaletta ei ole käytetty. Lista ei välttämättä kata kappaleen jokaista esiintymistä erilaisissa tuotannoissa, mutta en löytänyt muualtakaan tietoa, että sitä olisi käytetty missään televisiosarjassa tunnusmusiikkina.
Mikä on ensimmäinen kotimainen musiikkivideo ja milloin se on julkaistu? 163 Asia ei ole yksioikoinen. Metropoliassa on tehty opinnäyte aiheesta, sitä kannattaa tutkia, https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/14696/Musiikki.pdf?sequen…    
Onkohan millään muulla kahdella maalla, kuin Suomella ja Ruotsilla vuotuista kahdenvälistä yleisurheilumaaottelua? 118 Urheilumuseo Tahdosta sain tällaisen vastauksen:  Kyllä Suomi-Ruotsi -ottelu on tietääksemme ainoa maailmassa enää järjestettävä yleisurheilumaaottelu. Lähinnä vastaava maiden välinen pistekilpailu on maajoukkueiden EM-kilpailut (entinen Eurooppa-cup), jotka viimeksi järjestettiin Puolan Chorzówissa kesäkuussa 2023.
Mikä on urheiluhuoltaja tai urheilujoukkueen huoltaja (britti)englanniksi? 1382 Löysin sivuston, jossa on kuvausta jalkapallosta ja joukkueista. Kuvauksessa on useita eri tehtäviä, jotka liittyvät huoltoon nutritionist, physiotherapist, masseur, kit manager, https://www.football-stadiums.co.uk/articles/team-backroom-staff/. Tämä on tietysti kuitenkin melko korkean tason jalkapalloa, jossa on paljon erikoistunutta henkilökuntaa. Jääkiekkosanastossa oli sana equipment kit man, urheilujoukkueiden sivuilta löytyi myös equipment manager ja kit manager. Oletan kuitenkin, että esimerkiksi juniorijoukkueessa, ei ole erikseen physiotherapist/doctor/masseur/ -organisaatiota, mutten löytänyt meidän yleisen kirjastomme lähteistä enkä verkon sanastoista tietoa. Pyydän apua Urheilumuseo…
Hyvä tietäjä, Minulla on äidinperintönä kaksi esinettä, toffeenruskea keramiikka ( savi, poltettu?). Pienehkö pöytälamppu (jalka) ja vaasi. Tulta syöksevä… 98 Valitettavasti en löytänyt tietoa näistä esineistä. Ehdottaisin kysymään niiden mahdollista arvoa esimerkiksi vanhojen tavaroiden osto- ja myyntiliikkeestä.