Helsinki

Latest answers

26470 results. Showing 23921–23940 hits.
Question Reads Rating Answered Open Answer
Mistä löytäisin tietoa tiimiradoista, millaisia tehtäviä niissä on jne. 975 Tiimirata koostuu tehtävistä, joista kukaan ei selviä yksin, vaan tarvitaan kaikkien tiimin jäsenten osallistumista. Tehtävät ovat esimerkiksi suunnistamista, rakentamista, ongelmanratkaisua. Tarvitaan leikinohjaaja ja ainakin kaksi tiimiä - idea on ryhmien välisessä kilpailussa. Parhaiten organisoitunut ja yhteistyökykyisin tiimi yleensä voittaa. Tiimityötä ja -koulutusta käsittelevistä kirjoissa ei juuri ole yksityiskohtaisia ohjeita tällaisen radan tekemiseen. Lehtiartikkeleitakaan ei aiheesta löytynyt. Netistä löytyy paljonkin linkkejä hakusanalla "tiimirata", mutta useimmat linkit vievät tiimikoulutusta järjestävien yritysten sivuille, eivätkä ne tietenkään paljasta yksityiskohtia. Näiltä nettisivuilta voit saada joitakin ideoita:…
Mistä saan tietoa märta tikkasen elämästä? 554 Hänestä kerrotaan useissa teoksissa. Kirjassa Suomalaisia vaikuttajanaisia : kohti vuotta 2000 on runsaasti tietoa hänestä. Myös Pekka Tarkan kirjassa Suomalaisia nykykirjailijoita kerrotaan hänestä samoin kuin Kotimaisia nykykertojia-sarjan osassa 2. Kahdessa viimeksimainitussa on tietoa erityisesti hänen tuotannostaan.
Löytyykö Eino Leinon runoja käännettynä englanniksi? 2143 Kopioin Sinulle vastauksen Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta täsmälleen samaan kysymykseen:"Eino Leinolta näyttää löytyvän kaksi englanninkielistä teosta pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen aineistotietokannasta. Toinen on romaanikäännös Musti ja toinen on runokokoelma Whitsongs. Saatavuustietoja voi katsoa osoitteessa http://www.libplussa.fi/ " Lisäksi esim. Heikki Sarmanto: Nocturne--Karen Parks sings music by Heikki Sarmanto( / Lyrics and translations by Aina Swan Cutler) levyltä löytyy käännettynä ainakin yksi Eino Leinon runo (Rauha), ja sanat löytyvät levyn tekstiliitteestä.
Ulkomailla asuva tuttava lähestyi seuraavalla kysymyksellä johon toivon apuanne. Pitääkö seuraava lause paikkansa: "Mika Waltari, joka työskenteli Valtion… 719 Mika Waltari oli toimittajana Valtion tiedotuslaitoksen palveluksessa vuosina 1941-1944. Lähde: Suomen kirjailijat 1917-1944. (SKS, Helsinki, 1981.)
Löytyykö tutkimuksia mielenterveyskuntoutujan kokemuksista avoidosta 1623 Mielenterveyspotilaiden kuntoutumisesta avohoidossa löytyy sekä kirjallisuutta että aikakauslehtiartikkeleita. Aivan suoraan työhönne liittyvää aineistoa, jossa asiaa tarkasteltaisiin potilaan näkökulmasta, sen sijaan on vaikea löytää. Toisaalta teidän kannattaa kahlata aineistoa läpi hyödyllisten lähdeviitteiden ja vinkkien toivossa. Suomen yliopistokirjastojen yhteistietokanta Lindasta löytyy tiedot mm. seuraavista teoksista: 1) Leppänen, Jorma: "Mistä eheyttä mielen maisemiin? : tutkimus psykiatristen pitkäaikaispotilaiden selviytymisestä avohoidosta Kajaanissa." 1997. ISBN 951-800-243-6. 2) Nikkonen, Merja: "Piiriltä siviiliin : etnografinen tutkimus hoitamisesta psykiatristen pitkäaikaispotilaiden avohoitovalmennuksessa ja…
Haluaisin löytää kirjan, jossa käsiteltäisiin peniksen treenausta. 798 Siittimen rakenteesta ja toiminnasta voi etsiä tietoa seuraavista kirjoista: Heusala, Kari: Penis--asento ja lepo, 2000. Kirjaa on saatavilla ainoastaan Oulun yliopiston kirjastossa sekä Åbo Akademin kirjastossa, joista sitä voi pyytää kaukolainaksi Helsingin kaupunginkirjaston kautta. Kyseistä aihepiiriä voi tutkia myös näistä kirjoista: Cohen, Joseph: Penis-kirja, 2000 sekä Vatsyayana: Kama Sutra--Rakkauden ja rakastelun onnesta ja iloista. Kirjojen saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla löytyvät internetistä aineistotietokannasta osoitteesta http://www.libplussa.fi .
Kodin säilytysjärjestelmät ja niiden käyttö. Erityisesti aaltopahvista valmistetut laatikot, kotelot, laatikostot, hyllyköt, ym., mutta myös muut materiaalit… 991 Opetushallitus on julkaissut kirjat Laakso, O.: Aaaltopahvinvalmistus ja jalostus (2.p. 2002) ja Järvi-Kääriäinen: Pakkaus (v. 2002). Nämä julkaisut ovat tulossa Plussa-kirjastoihin. Linnea-tietokannasta löytyi kirja Hilliard, Elizabeth: Perfect order: 101simple storage solutions (v.1998). (Julkaisu on Lapin yliopiston kirjastossa.) Kotimaisten artikkelien ARTO- viitetietokannasta löytyi hakusanalla 'aaltopahvi' mm. Tarja Kunttusen Taideteollisen korkeakoulun lopputyö Aaltopahvi: tuhat ja yksi tarinaa laatikoista (v. 1994). Ebsco-artikkelitietokannasta löytyi useita aihetta sivuavia artikkeleja, jotka ovat imestyneet mm. Paperboard Packaging - lehdessä. Seuraavilta kotisivuilta voi löytyä hyödyllistä tietoa: http://www.aaltopahvi.fi/ ja…
Mikä on suomeksi kalalaji, jonka tieteellinen nimi on Caranx melampygus? 670 Caranx melampygus on suomenkieliseltä nimeltään täpläpiikkimakrilli ( Luonnon tutkija 1981/ lisänide - kalannimiluettelo. Suomen biologian seura Vanamo. s. 29).
Olen kuullut, että Kallion kirjastossa on jonain päivänä viikossa ilmaista lakineuvontaa? Pitääkö tämä paikkaansa ja koska sitä sitten on? 1870 Ilmainen asianajajapäivystys on Töölön kirjastossa. Suomen asianajajaliitto ja Helsingin asianajajayhdistys antavat maksutonta neuvontaa maanantaisin, klo 17.00 - 19.30 kirjaston pohjakerroksessa. Asianajajia on paikalla tavallisesti kaksi. He ehtivät ottaa yhteensä vastaan noin 20 asiakasta. Asianajaja antaa tietoa siitä, onko asiassa tarpeen hakea oikeudellista asiantuntija-apua tai ohjaa hänet oikean viranomaisen tai asiaan perehtyneen asianajajan puoleen. Päivystyksessä ei voida laatia asiakirjoja eikä hoitaa laajempia toimeksiantoja. Päivystyspaikassa on mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti. Vastaanotolle ei oteta ajanvarauksia. Töölön kirjaston yhteystiedot näet sivulta http://www.lib.hel.fi/toolo/
Mä olen lukenut Margit Sandemon kirja-sarjan Noitamestari ja se jää kesken. Onko Sandemo kirjoittanut jatkosarjan ja onko se suomennettu? 1670 Margit Sandemon Noitamestari-sarja on viisitoistaosainen ja sen viimeinen osa on Tuntematon tie. Sandemo on kirjoittanut myös muita sarjoja; suomeksi niistä on käännetty Jääkansan tarina-sarjaa ja Sandemo-sarjaa. Noitamestari-sarjan jatko voisi olla Sagnet om lysets rike 1 - 10, mutta sitä ei ilmeisesti ole suomennettu. Lisätietoja Sandemon tuotannosta löydät seuraavilta www-sivuilta: http://www.litteraturnettet.no/katalog/index.asp?info=medlem&nr=681, http://www.geocities.com/sandemo_reader/ , http://home.c2i.net/ehaehre/katta/
Minun pitäisi saada tietooni vastaus seuraavaan kysymykseen: Luettele suomalaisia arkistotyyppejä (5 kpl.) 1555 YSA- yleinen suomalainen asiasanasto luettelee seuraavat suppeammat termit asiasanalle "arkisto": kansallisarkistot, kirkonarkistot, kotiseutuarkistot, kuva-arkistot, liikearkistot, maakunta-arkistot, tietoarkistot, yksityisarkistot, ääniarkistot Katso tarkemmin http://vesa.lib.helsinki.fi/ysa/ Seitti-aineistohaulla voit vielä hakea lisää aineistoa paikkakuntasi kirjastosta: http://www.seinajoki.fi/kirjasto/seitti.htm Voit käyttää asiasanoja arkistointi ja arkistot
Kuinka uusia aikakauslehtiä (kuten Avotakka) voi lainata? 1031 Helsingin kaupunginkirjastossa osa kirjastoista lainaa muita paitsi viimeisintä numeroa ja osa muita paitsi kahta viimeisintä numeroa. Pääkirjasto ei säilytysvelvollisuuden vuoksi lainaa useimpia lehtiä ollenkaan, joten ne ovat aina käytettävissä paikan päällä. Lehtien tietoja voit katsoa osoitteessa http://libpress.lib.hel.fi/search/index.asp tai menemällä sivulle http://www.lib.hel.fi/ ja valitsemalla sieltä linkin LEHDET.
Kysyisin tietoa kirjailija Jorma Kurvisesta. 1426 Mm. seuraavissa kirjoissa on tietoja Jorma Kurvisesta: Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 3/toim. Loivamaa; Kotimaisia sotakirjailijoita/toim. Nevaluoma; Kotimaisia nykykertojia/toim.Aarnio, Loivamaa; Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän ja Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjalijoita 4/toim. Blinnikka, Vaijärvi.
Mistä löytäisin tietoa hedelmäpuista ja erityisesti mandariinipuusta. 836 http://www.makupalat.fi/-aihehakemistosta löytyy puutarhanhoito.Sieltä löytyy kattavaa tietoa ja linkkejä hedelmäpuista.Myös ulkolaisille sivuille.
Publius Claudiuksen sisko Claudialla oli suhde itseensä vanhempaan armeijan johtohenkeen.Kuka hän oli? Missä Claudia asui? Onko kuvia? 1206 Roomalaisen poliitikon ja kansankiihottajan Publius Clodiuksen sisar Clodia (ajan muodin mukainen kirjoitusasu klassillisen Claudian sijasta) 95-44? eKr. on yksi aikakautensa kevytmielisiä ja pahamaineisiakin naishahmoja. Clodian aviomies oli konsuli Quintus Metellus Celer, rakastajia mainitaan olleen lukuisia. Nyt käytettävissä olevat tiedolähteet mainitsevat kaksi ; kuuluisan runoilija Catulluksen, joka ikuisti Clodian lemmenrunoihinsa nimellä Lesbia, ja Marcus Caelius Rufuksen. Lisää tietoa Clodiasta saat Paavo Castrenin teoksista Uusi antiikin historia s. 354 sekä Antiikin käsikirja. Myös klassikko J.P.V.D. Balsdon, Nainen antiikin Roomassa kertoo tiedot Clodiasta (ss.47-49). Mm. siinä mainitaan Clodian kodin sijainneen Palatinus-…
Mistä löydän tietoa Yrjö Kokosta? 1021 Tietoja Yrjö Kokosta löytyy niin kirjoista kuin internetistä. Kirjailija Jukka Parkkisen perusteellinen esitelmä Kokosta löytyy sivulta http://www.wsoy.fi/www/main.nsf/News/764F7A421CC36844C2256AF6002C9CB3?O… Lyhyt Kokon esittely puolestaan on sivulla http://www.rovaniemi.fi/lastenpohjoinenkirjasto/ykokko.htm Kokon muistelmateos Sota ja satu (WSOY) ilmestyi vuonna 1964. Pekka Tarmio on ohjannut videon Kirjailijakohtaloita - Yrjö Kokko (1990). Molempien saatavuustiedot voit tarkistaa pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen Plussa-aineistohausta nettiosoitteesta http://www.libplussa.fi/
Tarvitsisin tietoa loukkaantuneitten eläinten hoidosta. Yritin etsiä kirjaston tietokannasta joitakin teoksia, mutta en onnistunut löytämään yhtään. Onko… 1002 Tässä muutama teos, joista saattaisi olla apua : FORTUNATI, Piero : Ensiapu eläinystävälle. 1989. (Sisältää tietoa mm. villieläimien, lintujen ja jyrsijöiden hoidosta.) IKKALA, Veikko : Kysy eläinlääkäriltä : ensiapua eläimille, tietoa karjanomistajille. 1977. Lisäksi teoksessa PARVIAINEN, Tapani : Lemmikkien kotihoidon opas (1992) on tietoa mm. eläinten tapaturmien hoidosta. Kirjoijen sijainti- ja saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla voi tarkistaa Plussa-tietokannasta http://www.libplussa.fi/
Dityrambi, antiikin kirjallisuus - etsin runoesimerkkiä tästä kirjailija(-t)+ teos? 2281 Dityrambi (< kreik.) on lennokas tai innoittunut ylistyslaulu, alk. Dionysoksen kunniaksi esitetty kuoron tanssilaulu. Antiikin kirjallisuuden dityrambirunoilijoita olivat esim. Arion, Pindaros, Simonides ja Bakkhylides Bakkhylideksen ja Pindaroksen tekstejä englanniksi löytyy verkosta: http://www.perseus.tufts.edu (->classics) Päivö Oksalan teoksessa "Kreikkalaisia kirjailijakuvia" on katkelma Pindaroksen dityrambista (fragm.76): "Hohtava ja orvokkiseppeleinen Ateena, laulun tyyssija, Hellaan paaluvarustus, Sinä jumalien kuulu kaupunki!" Samassa teoksessa on myös Bakkhylideen enkomionin alkuosa (dityrambi 20B,1-17): "Hoi lyyrani! Herkeä vahtimasta seinää, Kaiuta helkkyvät seitsenkielisoinnut! Tänne käteen! Runotarten kultahöyhen…
Voisitteko kertoa Walesin kulttuurista. 2154 Tässä linkkejä: http://www.lonelyplanet.com/destinations/europe/wales/ http://www.makupalat.fi/maat2.htm#iso-britannia http://dir.yahoo.com/Regional/Countries/United_Kingdom/Wales/Arts_and_H… Matkaoppaista saat myös pelkistetyt tiedot kulttuurista; voit hakea näitä pääkaupunkiseudun aineistotietokannasta osoitteessa http://www.libplussa.fi kirjottamalla asiasanakenttään wales matkaoppaat. Myös Britannian valtion matkailutoimiston sivuilta löydät myös jotain: http://www.visitbritain.com/suomi/home1.asp
Verkosta löytyvät vanhat sanomalehdet vuosilta 1771-1860, mutta löytyvätkö tuoreemmat, esim. 1920-luvun lehdet (esim. Helsingin Sanomat)? Tiedän, että lehtiä… 2835 Kansalliskirjaston Digi.kansalliskirjasto.fi:ssä ovat luettavissa tällä hetkellä (25.10.2018) kaikki Suomessa vuosina 1771-1929 ilmestyneet sanomalehdet. Sanomalehtiä ovat saatavilla myös mikrofilmeinä Kansalliskirjaston mikrofilmien lukusalissa (maakuntalehdet vuoteen 1946 lukusalin hyllyssä) sekä Helsingin kaupungin pääkirjastossa Pasilassa, file:///C:/Users/granlni/Downloads/mikrofilmatut%20lehdet%20(1).pdf