Most commented answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mitkä ovat nimien Tiia ja Siiri merkitys. Kaikki mahdollinen tieto otetaan vastaan. Kiitos! 3047 Pentti Lempiäisen Suuren etunimikirjan mukaan Tiia on Virosta meille tullut Dorotean lyhentymä. Dorotea puolestaan on kreik. Jumalan lahja ja kolmen katolisen pyhimyksen nimi. Suomen ortodoksinen kalenteri yhdistää Tiian Concordiaan sen lopun perusteella, mutta muuta yhteyttä niillä ei ole. Siiri on suomalainen muunnos Sigridistä, joka on muinaisskandinaavinen nimi. Sigridin alkuosa merkitsee voittoa ja jälkiosa kaunista tai ratsastajatarta, siis voittoisa kaunotar tai voittoisa ratsastajatar.
Mitä tarkoittaa nimi Ossi? 3681 Ossi on lyhentymä Ossian-nimestä. Ossianin pohjana on luultavasti gaelin kielen sana 'oisin' tai 'ossin', joka merkitsee pientä hirveä tai kuusipeuraa. Iiriläisen kansanperinteen mukaan Ossin oli 200-luvulla Irlannissa elänyt taruhenkilö. Laajemmin nimen teki tunnetuksi skotlantilaisen James Macphersonin kolme runoelmaa sisältänyt teos Ossianin laulut (1760-63), joita hän aluksi väitti kääntäneensä kansan keskuudessa perimätietona säilyneistä kelttiläis-iiriläisistä lauluista, mutta jotka paljastuivat kirjoittajan omiksi tuotoksiksi. Suomen ortodoksinen kalenteri puolestaan viittaa Ossin ja Ossianin kohdalla Joosef-nimeen. Lähde: Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 1999
Mikähän kirja: Ehkä nuorten toivekirjaston. Kaupunkilaispojat Lapissa, nokeentuvat savusaunassa, Kiutaköngäs?, vatsavaivana "sisään lyönyt maitorupi",… 857 Kirja lienee Aarno Plantingin kirjoittama nuortenromaani Lohet nousevat vastavirtaan. Se on julkaistu Otavan nuortenkirjoja -sarjassa vuonna 1962. Kirja kuuluu edelleen Lempäälän kirjaston kokoelmiin. Sen pitäisi olla hyllyssä Lempäälän pääkirjaston varastossa.
Mistä löydän nuotit ja sanat "Vastaus"-valssiin. Valssin säveltäjä on tietääkseni Kai Hyttinen. Finlanders yhtye esittää myös usein ko. valssia. 5918 "Vastaus" -valssin nuotti löytyy mm. nuottijulkaisuista Matti ja Teppo: Suuret valssisuosikit sekä Finlanders: Vähän enemmän. Näitä kumpaakaan ei ole Kiimingin kirjastoissa, mutta saadaan kyllä kaukolainattua esim. Oulusta. Ota yhteys omaan kirjastoosi mikäli haluat tehdä kaukolainapyynnön.
On sanottu että työpaikalla voi yksi työntekijä kieltää radion kuuntelun muilta työntekijöiltä. Mistähän tähän liittyvät asetukset tai muut sellaiset löytyvät? 1375 Emme ole löytäneet säädöksiä liittyen radion kuuntelun kieltämiseen yhteisessä työtilassa. Asia voi liittyä esim. työsuojelusäädösten tulkintaan. Asiaa voi selvittää edelleen Sosiaali- ja terveysministeriöstä, vaihde 09 - 16001
Muistelen, että The Ventures yhtyeen instrumentaalikappale "Walk don't run" oli aikanaan Radio Suomen urheiluradion tunnuskappaleena. Pitääkö tämä paikkaansa… 942 Tässä Ylen Tietopalvelun vastaus: Radion urheilutoimituksesta kerrottiin, että tuo tunnus on soinut heillä 1980-luvulla. Se jäi pois 1990-luvun alussa, kun siirryttiin 5 minuuttisiin lähetyksiin. Tarkkoja vuosia ei toimituksessa muistettu.
Minulla on kirja hukassa. En muista kirjan nimeä enkä tekijää. Tässä kirjasta vähän: Kirjan nimi on tyyliä "Rouva X:n vauhdikas päivä". Kirja kertoo ensinnäkin… 1806 Kuvailemasi kuvakirja on Margaret Mahyn Kunnon isoäidin vauhdikas päivä. se on ilmestynyt Kustannus-Mäkelä Oy:n suomentamana vuonna 1993.
Mikä viikonpäivä 26.04.1986 2702 26.4.1986 oli lauantai.
Millä alueilla Suomessa "tikkuri" tarkoittaa villapuseroa tai villatakkia? 2901 Tikkuri- sana tarkoittaa kudottua villapaitaa t. -takkia, käytetään K.- ja P.-Pohjanmaalla, Kainuussa, Peräpohjolassa, Länsip.,paikoin P.-Savossa P.-Karjalassa. Tieto on kirjasta: SUOMEN kielen etymologinen sanakirja. -Helsinki:Suomalais-ugrilainen seura osa 5 /kirj.Erkki Itkonen, Aulis J.Joki,Reino Peltola. -1975. ISBN 951-9019-12-X Perä-Pohjolan ja Lapin rajoilla tikkuri sana on käytössä ainakin Sodankylässä.
Miten kiinalaiset aakkoset kirjoitetaan järjestyksessä? 5847 Kysymykseen kiinalaisista aakkosista on vastattu usein aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa. Katso vastausten arkistosta hakusanoilla kiinan kieli ja kirjoitusjärjestelmät. Liitän sinulle tähän yhden vastauksen maaliskuulta. Varsinaisia kiinalaisia aakkosia ei ole olemassakaan, sillä kiinan kieli perustuu kirjoitusmerkkeihin (hànzi). Jokainen kirjoitusmerkki edustaa puhutun kiinan yhtä tavua. Joka merkillä on myös oma merkityksensä. Näin ollen suuri osa kirjoitetun kiinan "sanoista" muodostuu kahdesta tai useammasta kirjoitusmerkistä. Katso seuraavat linkit: http://www.chinese-tools.com/names/search.html http://www.mandarintools.com/chinesename.html http://www.omniglot.com/writing/chinese.htm
Mistä on nimi Meimi peräisin ja milloin on nimipäivä? 5051 Tiedot Meimi-nimestä löytyvät Pentti Lempiäisen Nimipäivättömien nimipäiväkirjasta, jonka mukaan nimi on mahdollisesti suomalaistunut versio amerikkalaisesta Mamie-nimestä, joka taas on nimen Maria muunnos. Suomeen nimi on tullut mahdollisesti siirtolaisten mukana ja useimmat Meimit ovat syntyneet 1900-20 luvuilla ja nimi esiintyi erityisesti Vaasan, Oulun ja Lapin lääneissä. Lopuksi Lempiäisen kirjassa todetaan, että "mikäli Meimi käsitetään Mamiesta johdetuksi, sen nimipäiväksi sopii Marian päivä 2. heinäkuuta".
Voiko kirjastosta lainata Harry Potter kirjoja englanniksi äänikirjoina? 1453 Pääkaupunkiseudun Helmet -kirjastoista voi lainata Harry Potter kirjoja c-kassetteina sekä cd-levyinä. Helmet -tietokannasta voi tarkista mitä on tarjolla kirjoittamalla nimekehakuuun harry potter ja sen jälkeen painaa "Hae" painiketta. Tämän jälkeen pitää napsauttaa "Rajaa / järjestä hakua" painiketta ja valita sen jälkeen aineistoksi joko kasetti tai tai cd-levy sekä kieleksi englanti ja tämän jälkeen painaa "lähetä" painiketta. Näytölle ilmestyy luettelo saatavilla olevista äänikirjoista joko c-kasetteina tai cd-levyinä riippuen siitä kumpi vaihtoehto valittiin. Helmet -tietokanta löytyy osoitteesta: www.helmet.fi
Löytyykö muuta samantapaista kirjaa kuin Laakso Jorma: Millä ajat - sellainen olet, jossa olisi hupimielessä kerrottu eri automerkin omistajien piirteitä. 1574 Jorma Laakso on julkaissut Millä ajat - sellainen olet teoksen lisäksi Autoja ikä kaikki (2003, joka kertoo minkälaisia autoilla eri ikäiset autoilijat ajavat. Kari Kyrönsepän Täydellinen vaihtoauto kuvaa Kyrönsepän kokemuksia yli neljäänkymmeneen autoon ja samantyyppinen on Jussi Juurikkalan Elämäni autot. Autoiluun liittyviä muistoja noin kuudenkymmenen ajokin osalta on Timo Kiisken Automuistoja Suomesta kirjassa (2004). Muita mahdollisia: - Kari Hotakainen: Klassikko, 1997 - Rauno Vääräniemi: Korvikeautojen koeajot, 2005
Mitä Samira-nimi tarkoittaa? 3710 Samira on arabialaisperäinen nimi, jonka lähtökohtana on sana samar = huvi. Arabialaisiin nimiin keskittyneellä verkkosivustolla nimi on käännetty englanniksi näin: "entertaining female companion". Lähteet: http://www.sudairy.com/arabic/fem.html#S Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 1999
Mistä nimi Aaro tulee? 6262 Aaro on lyhentymä nimestä Aaron. Aaron oli Vanhassa testamentissa Mooseksen vanhempi veli, israelilaisten ensimmäinen ylipappi. Nimen lähtökohtana lienee muinaisegyptistä saatu heprean sana aharon = vuori, vuorella asuva. Toisen tulkinnan mukaan nimi merkitsee valaistua. Nimen latinankielinen versio on Aronus, joka oli Suomessakin käytössä jo ainakin 1500-luvulla. Lähteet: Lempiäinen: Suuri etunimikirja, WSOY 1999 Uusi suomalainen nimikirja, Otava 1988
Mitä tarkoittaa sana/termi "käärti". 3114 Sana käärti esiintyy esim. Helsingin Konalan kaupunginosan kadunnimessä Käärtipolku - Gärdesstigen Alueen kadunnimistö on pitkälti vanhan suomalaisen maatalous- ja maanviljelyssanaston inspiroimaa, varmaan siksi että, osa alueesta säilytti melko pitkään maanviljelysalueen luonteen. Ensimmäisen asemakaavansa kadunnimineen Konala sai v. 1949. Sana käärti on suomalainen kansanomainen lainamuoto ruotsin sanasta gärde (keto, pelto, vainio). Lähde : Helsingin kadunnimet. 1992.
Kysyisin nimien Anni, Annika, Elisabeth ja Maria merkitystä. 2740 Anni on Annan rinnakkaisnimi ja puhuttelumuoto. Nimi on ollut suomen almanakassa vuodesta 1950. Myös ortodoksisessa kalenterissa viitataan Annin kohdalla Annaan. Anna taas on kreikkalainen muoto heprean sanasta hannah, armo. Annika on saksalaisperäinen Annan hellittelymuoto. Elisabeth on muunnos heprealaisesta nimestä Eliseba, joka tarkoittaa Jumala on valani tai Jumala antaa avun. Siitä on käytössä monia eri kirjoitusmuotoja. Nimen on tuonut tietoon Johannes Kastajan äiti Elisabet. Elisabet ja Maria ovat kristikunnan laajimmalle levinneitä naisen nimiä. Maria on heprealais-aramealainen nimi, jonka merkitys on epäselvä. Tutkijat ovat esittäneet arvailuja nimen merkityksestä, mm. toivottu lapsi, näkijätär ja herratar. Lisää tietoa saat esim…
Mikähän kolikko/mitali, toisella puolella Kyösti Kallion kuva? Toisella puolella reunalla lukee säästöpankkiviikko 1963 keskellä ympyrä jonka sisällä… 2431 Löytämäsi mitali on kuvanveistäjä Kalervo Kallion (1909-1969) muotoilema Säästöpankkiviikon 1963 mitali. Mitalin toisella puolella on presidentti Kyösti Kallion profiilikuva ja toisella puolella oleva kuva on Säästöpankin tuonaikainen liikemerkki S-kirjaimineen. Liikemerkissä oleva vuosiluku 1822 tarkoittaa ensimmäisen suomalaisen säästöpankin, Turun säästöpankin perustamisvuotta. Säästöpankkiviikon mitaleita ilmestyi vuosittain vuodesta 1959 vuoteen 1967, presidenttisarjan mitalit ovat vuosilta 1961-1967. Kaikista säästöpankkimitaleista on luettelo, kuvat ja lyöntimäärät osoitteessa: http://www.netikka.net/jmi/sp_mitalit/sp_mitali.html Kuvanveistäjä Kalervo Kallio oli presidentti Kyösti Kallion poika. Hänestä saat lisätietoja esim.…
Etsin Sveitsin ilmastodiagrammia, eikä sitä löydy mistään. 2608 Sveitsin ilmastodiagrammi löytyy ainakin Spectrum tietokeskus -tietosanakirjan osasta 11, sivulta 425. Vähän eri tyyppinen diagrammi löytyy englanninkielisestä kirjasta The Dorling Kindersley World reference Atlas, s.516. Tietoa Sveitsistä ja sen ilmastosta löytyy seuraavilta Internetsivuilta: http://www.smt.fi/matkalle/kohdeoppaat/zurich.html Lisätietoa englanniksi: http://www.about.ch/geography/climate/index.html http://www.geographyiq.com/countries/sz/Switzerland_climate_f.htm http://www.wordtravels.com/Travelguide/Countries/Switzerland/Climate/
Mikä oli Mika Waltarin ensimmäinen koulu ja minkä ikäinen hän oli koulun aloittaessaan? 2048 Mika Waltari aloitti koulunkäynnin syksyllä 1915 Augusta Lampenin johtamassa Valmistavassa koulussa. Waltari oli siis seitsenvuotias (tai täytti seitsemän juuri koulun alettua). Valmistava koulu sijaitsi Helsingissä Vuorimiehenkadun varrella. Waltari kävi tätä koulua kevääseen 1918. Talvella 1918 koulunkäynti tosin keskeytettiin sisällissodan vuoksi, ja Waltari oli sodan ajan Pornaisissa sukulaisten luona. Toukokuussa 1918 Valmistava koulu jatkui vielä jonkin aikaa. Syksyllä 1918 Waltari aloitti koulunkäynnin Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseossa eli Norssissa. Nämä tiedot löytyvät ainakin seuraavista kirjoista: Waltari, Mika: Ihmisen ääni: nöyryys - intohimo. Toim. Ritva Haavikko. Porvoo: WSOY, 1978. Waltari, Mika: Kirjailijan…