Most commented answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Kysyisin tiedonhakuneuvoa erääseen oppimistehtävääni liittyen: "Tehtävänäsi on kirjoittaa kaksi lyhyttä selvitystä kirjallisuuden merkityksen ja aseman… 911 Tiedonhakua varten sinun olisi varmasti ensin päätettävä, mistä puheenvuorosta, keskustelusta tai tapahtumasta aiot kirjoittaa. Muuten hakeminen on niin yleisluoteista, että hyviä tuloksia on vaikea saada. Skandinaavisista kirjailijoista esimerkiksi seuraavista voisi löytyä aiheita: Astrid Lindgren, Mikael Niemi, Karen Blixen, Peter Hoeg.
Haluaisin tutkia Kormano- nimen taustaa. Mistä se tulee jne. ? Kuinka lähtisin etenemään? 3381 Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan laatimassa aakkosellisessa hakuteoksessa Sukunimet (Otava, 2000) kerrotaan, että Kormano on karjalainen Jaakkimasta ja Lumivaarasta lähtöisin oleva sukunimi. Sen katsotaan perustuvan venäläiseen taskua merkitsevään sanaan karman, karjalan kielessä kormáni. Sukunimi on mainittu myös Viljo Nissilän tutkimuksessa Suomen Karjalan nimistö (Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö, 1975) sivulla 208. Karjalan kielen sanakirja (Suomalais-ugrilainen seura 1974) antaa sanalle kormano (siis o myös lopussa) merkityksen tasku. Sitä on käytetty useilla karjalankielisillä paikkakunnilla.
8-vuotias poikamme lukisi ja kuuntelisi mielellään uutisia, mutta mielestämme aikuisten uutisissa on sen verran paljon sellaisia osuuksia, joilta haluamme… 1042 Uutisia ja lapsia on pohdiskeltu mm. alla olevilla sivuilla. Ylen Mediakompassin sivuilta löytyy myös aiheeseen liittyviä videoita: http://mediakompassi.yle.fi/vanhemmat/aihesisallot/uutiset/lapsi-ja-uut… http://mediakasvatuspohdiskelija.wordpress.com/2010/11/07/lapsille-omat… Lapsille suunnattuja uutisia ei valitettavasti löytynyt.
Mistä löytäisin kirjaimiston, jollaisella amerikkalaiset käsinkirjoittavat? 964 Käsinkirjoitustyylejä on amerikkalaisillakin monenlaisia. Muutamia tavallisimpia tyylejä löytyy esim. Draw your world -sivustolta, http://www.drawyourworld.com/lessons/cursive-manuscript.html
Mistä löytyisi säästöpankkiviikko paasikivi juhlaraha. vain yksi puuttuu sarjasta. 1416 Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi Suomen Numismaattiseen Yhdistykseen http://www.snynumis.fi/ tai käydä Numismaatikoiden tietopankin sivuilla http://www.pk-numismaatikot.fi/forum/. Asuinpaikkasi numismaattisista liikkeistä saattaa myös löytyä tietoa.
Onko Lappeenrannan maakuntakirjaston kautta mahdollista päästä lukemaan Elektran tieteellisiä aikakauslehtiä? 953 Elektra on elektronisessa muodossa olevien dokumenttien julkaisupalvelu, jonka tuottamiseen osallistuvat Kansalliskirjasto ja Kopiosto. Elektra-kokoelmalla on oma käyttöliittymänsä http://elektra.helsinki.fi, mutta Elektran aineisto löytyy myös Arto-tietokannan kautta. Aineisto on käytettävissä Suomen yleisissä kirjastoissa, ja myös Lappeenrannan maakuntakirjastosta on pääsy Elektraan. Artoon pääset kirjaston sivuilta http://www.lappeenranta.fi/kirjasto linkistä Neuvonta ja tietopalvelu.
Tänä vuonna huhtikuussa tulee kuluneeksi vuosisata Titanicin uppoamisesta. Olen katsonut Titanic-elokuvan vuodelta 1997. Elokuvasta kysyisin: kuka näyttelijä… 1665 Titanicin orkesterinjohtaja Wallace Henry Hartleyta näyttelee ammattiviulisti Jonathan Evans Jones. Englanninkielinen artikkeli Evansista: http://www.musicteachers.co.uk/journal/2000-10_evansjones_1.html Tietoa elokuvan ja todellisuuden vastaavuuksista ja eroista englanniksi: http://www.chasingthefrog.com/reelfaces/titanic.php Tietoa elokuvasta suomenkielisessä Wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Titanic_(vuoden_1997_elokuva)
Olen 14 vuotias poika. Saanko katsoa pornoa? 2135 Pornografiseksi luokiteltavan aineiston ikäraja on 18 vuotta. http://www.meku.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=39&Item…
Minkäarvoinen on 1000 mk:n seteli vuodelta 1945? 2543 Lähteenä Suomen rahat arviohintoineen vuodelta 2002 Setelin hinta riippuu painoksesta ja kunnosta. Arvo on suurin, jos merkintää Litt. A tai Litt. B ei ole. Setelit on luettelossa hinnoiteltu kunnon mukaan ja seteliä, jossa Litt.-merkintää ei ole, esiintyy yleisimmin kuntoluokassa, jossa sen hinnaksi on merkitty 150 €.
Mieleeni on jäänyt eräs kirja, jonka haluaisin lukea uudestaan. Kirjan kertoja oli mies, mahdollisesti yhdysvaltalainen, joka alkoi kasvattaa eksoottisia… 1107 Kirja lienee Richard W.Langen kirja Ikkunallani kasvaa sitruuna ja taatelipalmu, joka ilmestyi 1980. Kirja oli muistaakseni tavallista kirjaa kapeampi.
Mitä täsmälleen sanottiin yleisradiossa, kun siellä kuulutettiin jotenkin tähän tapaan: "Ethän soita radiotasi liian äänekkäästi, sillä muista, että seinän… 1532 Ylen Elävästä arkistosta löytyy kuulutuksen teksti kokonaisuudessaan : "Radiokuuntelijoita kehotetaan radiota kuunnellessaan muistamaan, että seinän takana saattaa olla naapuri, joka työn, levon tai sairauden takia tarvitsee hiljaisuutta. Älkää siis antako radionne soida liian äänekkäästi." Kesäisin ja iltaisin kuulutukseen tehtiin vielä lisäyksiä. Näitä kehotuksia on voinut kuulla radiosta 1960-luvulla, mutta tietoa niiden lopettamisvuodesta ei valitettavasti löytynyt. Lisätietoa löytyy Elävästä arkistosta: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/seinan_takana_asuu_naapuri_48211…
Mikä olisi hinta 5 mk:n Suomen Pankin pötkölle? Pötköt ovat vv. 1974, 1975, 1976, 1977, 1978, 1979. Kaikilla lienee eri hinta? 2750 Käytettävissämme olevien Suomen rahahinnaston 2005 ja verkkokauppa Matinmarkka.com hinnaston http://www.matinmarkka.com/epages/MatinMarkka.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Sho… mukaan yksittäisten vuosina 1973-1979 lyötyjen kiertämättömien (unc) viiden markan kolikkojen hinnat ovat 2-3 euroa kappaleelta. Noilta vuosilta olevien 5 markan kolikkorullien hintoja löytyi ainoastaan vuodelta 1977. Suomen Numismaatikkoliitto ry:n ja Turun Numismaattinen Seura ry:n lauantaina ja sunnuntaina 26.–27. maaliskuuta 2011 järjestämän numismaattisen huutokaupan huutokauppaluettelon mukaan (kohde 470) 5 mk:n rahapajan rullan vuodelta 1977 (xx p rep.) kuntoluokka 8 hinta on 45,-. http://www.numismaatikko.fi/tiedostot/1-2011/liiton%20ja%20turun%20hk.p… Lähellä niitä…
Kun joskus on kysytty, että monta osaa kuuluu Nuorten toivekirjastoon, niin haluaisin vastauksen Lasten toivekirjastoon. Monta kirjaa kuuluu Lasten… 2237 WSOY:n kustantamassa Lasten toivekirjasto -sarjassa julkaistujen teosten luettelon saat Suomen kansallisbibliografiasta Fennicasta. Valitse hakutyypiksi haku teoksen nimellä ja kirjoita hakulauseeksi "lasten toivekirjasto". Sinun kannattaa valita vasemmassa laidassa olevasta pudotusvalikosta hakutulossivulle viitteiden määräksi 100 viitettä/sivu, jolloin näet heti koko komean tuloksen. Kansallisbibliografian mukaan Lasten toivekirjasto -sarjassa on julkaistu 62 teosta. https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Search/Result…
Tampereella on purku-uhan alaisella alueella rautateiden historiaan liittyvä Morkku-niminen rakennus. Onko tietoa nimen alkuperästä; tarkoittaako sana jotakin… 1510 Hei! Hannu Hyttinen on ansiokkaasti kerännyt Tampereen murresanoja. Hänen teoksessaan Iso pipa vuodelta 2009 morkun sanotaan tarkoittavan huonokuntoista rakennusta. Kirjan saatavuuden voi tarkistaa Piki-verkkokirjastosta osoitteesta http://piki.verkkokirjasto.fi/web/arena .
Olisin tiedustellut että nyt kun on siirrytty Tab koneitten aikaan, niin onko kirjasto tullut kehityksen mukana, eli onko vielä mahdollisuutta saada kirjoja… 1002 Kysyjä tarkoittanee ns. tablettitietokoneita tai ehkä e-kirjojen lukulaitteita. Siitä riippumatta, mitä tekniikkaa käytetään, kysymys on verkon kautta välitettävistä sisällöistä, joita ei lain mukaan voi lainata kuten perinteisiä kirjoja. Jotta kirjaston asiakas voisi tällaisia e-kirjoja käyttää, täytyy kirjaston hankkia käyttöoikeuksia. Se on maksullista, eikä suinkaan kaikkea ole edes tarjolla kirjastolle. HelMet-kirjastoilla on jo nyt tarjolla valikoima e-kirjoja, mutta valikoimassa ei ole haluttuja uutuuksia. Pääset tutustumaan tähän tarjontaan osoitteessa https://www2.helmet.fi/ebook/. Tarvitaan vain oma kirjastokortin numero ja nelinumeroinen PIN-koodi. Riippuu kokonaan suomalaisista kustantajista, saavatko kirjastot ja mihin…
Voisiko asiakaskoneita jotenkin säätää, jotta istunto ei päättyisi aivan heti, jos vahingossa tulee kirjautuneeksi koneelle esim. 17.59? Näin ainakin Espoossa. 501 Tietokoneemme on ohjelmoitu aloittamaan uusi istunto tasatunnein eikä siihen ole ainakaan näillä näkymin tulossa muutosta. Istunnot alkavat tasatunnein, jotta koneiden etukäteisvaraus olisi helpompaa. Istunnon vaihtumishetki kannattaa katsoa tietokoneen kellosta. Valitettavasti aina välillä joku istahtaa koneen äärelle juuri istunnon vaihtuessa uudeksi. Silloin ei ikävä kyllä voi tehdä muuta kuin kirjautua uudestaan sisään.
Sarjan nimi: ajan pyörä? 2418 Ajan Pyörä on Robert Jordanin kirjoittama mittava fantasiasarja. Sarjan suomennosta on julkaissut Karisto, jonka sivuilla sarjan julkaisujärjestyksestä kerrotaan seuraavaa: Ajan Pyörä -sarja / Pokkari: Mustan tornin miehet (Ajan Pyörän 15. osa) , 2009 Lähettiläät (Ajan Pyörän 14. osa) , 2008 Kaaoksen valtias (Ajan Pyörän 13. osa) , 2008 Sotaherra (Ajan Pyörän 12. osa) , 2006 Hopeinen nuoli (Ajan Pyörän 11. osa) , 2006 Taivaan tulet (Ajan Pyörän 10. osa) , 2002 Kultasilmä (Ajan Pyörän 9. osa) , 2002 Valeren torvi (Ajan Pyörän 3. osa) , 2001 Vaarojen taival (Ajan Pyörän 1. osa) , 2001 Tornin salaisuus (Ajan Pyörän 5. osa) , 2001 Pimeän varjo (Ajan Pyörän 7. osa) , 2001 Maailman silmä (Ajan Pyörän 2. osa) , 2001 Lohikäärme viiri (Ajan Pyörän…
Mitä eroa on punaisen ja vihreän omenan terveysvaikutuksilla? 2664 Terveysinfon sivulla kerrotaan punaisen omenan sisältävän enemmän antioksidantteja kuin keltaiset ja vihreät omenat. Antioksidantit estävät haitallisten happiyhdisteiden ns. vapaiden radikaalien muodostumista, eli ne puolustavat ja puhdistavat elimistöä. http://www.terveysinfo.fi/uutiset/a...li_lue/238 http://www.antioksidantit.com/
Tietokoneongelmat vievät hermoni. Onko olemassa nettisivustoa, missä aloittelija voisi kysyä yksinkertaisetkin asiat? Haluaisin kovasti oppia itse, mutta… 1737 Kysymäsi kaltaista nettisivustoa emme onnistuneet löytämään. Jos kuitenkin haluat jonkinlaisen tiiviin tietopaketin tietokonetermeistä jne, niin ehkä sinulle voisi olla hyötyä ihan tietokoneen käytön opaskirjasta? Ainakin Ulla Sannikalla on teos nimeltä Seniorin tietokoneopas (Talentum, 2010), jossa kerrotaan selkeästi perusasioista. Eikä tarvitse edes olla seniori sitä lukeakseen! Voisithan myös mennä ihan tietokonekurssille? Esimerkiksi Helsingin kaupunginkirjasto järjestää kursseja ihan aloittelijoille. Lisää tietoa löydät seuraavasta linkistä: http://www.lib.hel.fi/fi-FI/asiakasopastukset/
Onko teillä Mustonen suvusta tehtyä sukututkimus kirjaa? 3867 Lahden kaupunginkirjastossa on Mustosen sukua käsittelevä, Aulis Mustosen toimittama kirja Henrik Mustosen (Swarta)sukukunta : Kaavin Niinivaara no 4. Kirja on painettu vuonna 1985 ja siinä on liki sata sivua. Mustosen suvusta on kirjoitettu myös muita kirjoja, niitä voi mahdollisesti kaukolainata. Maksu on viisi euroa / kirja. MUUT kirjat: Kiukoonniemen tilan ja suvun vaiheita vuodesta 1621 / kirjoittanut Juhani Mustonen. Painettu 2004, 376 sivua. Muisteluja suvustani ja elämäni vaiheista / koonnut Matti A. Mustonen. Painettu 1980, 130 sivua.