Most commented answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mikä on aamupalan etymologia? Milloin aamiaista ruvettiin kutsumaan aamupalaksi? Sama koskenee myös iltapalaa. 161 Nykyisen aamupala-sanan syntyaikaa en saanut selville. Sitä Kannattaa kysellä Kotimaisten kielten keskuksesta.Kielitoimiston sanakirjan mukaan aamupala on "(kevyt) aamiainen". Kotuksesta löytyy myös mielenkiintoinen Kielikellon artikkeli, jossa kerrotaan eri ruoka-aikojen nimityksistä. Aamupalasta esim. näin:" Tällainen saattoi olla riihipäivän aamu Savossa vielä vuosisata sitten: Levolle oli menty 6–7:n maissa illalla ja ylös noustiin jo puolenyön jälkeen. Aamukahvia ei juotu, vaan pöytään kannettiin kylmä aamupala, johon kuului esimerkiksi kokkelia, kalaa ja leipää. Aamupalan jälkeen käytiin puimaan. Varstat heiluivatkin ahkerasti, sillä oli häpeällistä, jos ahdosta ei saatu puiduksi aamiaiseen mennessä. Kun viimeiset lyhteet oli 7–…
Millainen oli Suomen suuriruhtinaskunnan avioliittolaki - minkä ikäisinä mies ja nainen tai poika ja tyttö saattoivat mennä naimisiin vuonna 1889? Tämä… 124 Vuoden 1734 lain Naimiskaari oli voimassa vielä vuonna 1889. ​https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/julkaisusarja/kktk/lait/1734…​ Vuonna 1889 säädettiin laki aviopuolisojen omaisuus- ja velkasuhteista​ https://drive.google.com/drive/u/1/search?q=1889 ja vuonna 1929 nykyisinkin osittain voimassa oleva avioliittolaki https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/1929/234Naisasialiitto Unionin julkaisu Avioliittolaista 1905https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/84346/fd2012-pp00000013-pdf001.pdf?sequence=1&isAllowed=y  
Luin erään teoksen vuosia sitten, enkä muista kirjailijaa tai teoksen nimeä. Muistaakseni kyseessä oli runokokoelma, kirjoittajana taisi olla joko ruotsalainen… 91 Voisiko kyseessä olla Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina? Kirja on alunperin vuonna 1978 julkaistu runokokoelma, joka käsittelee puolison alkoholismia. Kirjailija on suomenruotsalainen.
Mistä kirjasta seuraava otos? Haluaisin muistaa mutta en saa mieleen. Haullaakaan ei tule mieleen. "kävelemisellä on ihmiseen merkillinen vaikutus-ajatukset… 97 Kysyin tätä valtakunnalliselta Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajien sähköpostilistalta, mutta kukaan ei valitettavasti tunnistanut, mistä kirjasta lainaus on peräisin. Toivotaan, että joku lukijoistamme tunnistaisi sen.
Ylioppilaat 1976 Laukaan lukiosta? Koulu ja Keskisuomalainen kysytty, ei löydy niistä. 142 Laukaan ja Lievestuoreen lukioiden ylioppilaat vuodelta 1976 on listattu Laukaa-Konnevesi -lehden numerossa 21, ilmestynyt 27. toukokuuta 1976. Lehden saa pyytämällä nähtäväksi Laukaan pääkirjastossa. Mikrofilmiltä lehteä pääsee lukemaan ainakin Kansalliskirjastossa.
Onko Hector suomentanut jonkun Leonard Cohen biisin? Ilmeisesti vasta ilmestynyt? 178 Hector on suomentanut kaksi Leonard Cohenin laulua, mutta kumpikaan ei ole vasta ilmestynyt. Vuonna 1995 julkaistulta Kultaiset lehdet -albumilta löytyy suomennos Halleluja (Hallelujah) ja lisäksi singlenä on julkaistu Suzanne, joka löytyy esimerkiksi vuonna 2005 julkaistulta Hectobox-kokoelma-albumilta.Nämä albumit löytyvät lainattavaksi Helmet-kirjastojen kokoelmista: "Cohen" AND "Hector" | Hakutulokset | helmet.fi
Mikä kirja? Mielestäni kirjan nimi oli "Poika", useita kymmeniä vuotta vanha. Siinä poika laittaa aina hammasharjan niin että se ei osoita ketään ja sen kerran… 138 Todennäköisesti kyseessä on Timo Parvelan esikoisteos Poika (1989).
Lyhin matka linnuntietä suomesta usa:han? 127 Lyhyin matka taitaa olla Ahvenanmaalta Mainen osavaltioon, noin 5500 km. Itä-Suomesta Alaskan länsiosaan on hiukan pitempi matka. Lähde: Google mapsin "Mittaa etäisyys" -työkalu.
Missä kirjassa (todennäköisesti suomalainen teos) esiintyy usein Raamatusta tuttu rakenne, jossa ensin todetaan jotain, minkä jälkeen todetusta tulleen… 159 Valitettavasti emme tunnistaneet etsimääsi kirjaa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen? Tietoja kirjasta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Kenen kirjoittama mahtaa olla runo "Minä unohdun apilan alle"? 104 Valitettavasti en onnistunut löytämään tämän nimistä runoa. Osaisikohan joku palstan lukijoista auttaa?
Törmäsin Tornionjoen lohipadoista Ruotsin puolella käytetyn 1900- luvun alussa sanaa pata, patan. Ei damm. Suomessa puhuttiin lohipadosta ja silloin… 89 Sanalle "pata" löytyy seuraava määritelmä: "ett fiskredskap som består av en avstängningsanordning för infångning av vandrande fisk t.ex. lax". (Lähde: Svenska akademiens ordböcker.) Kyseessä on siis vaelluskalojen pyytämiseen tarkoitettu väline. Tässä kuvassa näkyy "lax- och sikpata". "Pata" on siis sama asia kuin lohipato, eli vesi pääsee siitä läpi.
Mutta te, kun aika tulee ihmisen ihmistä auttaa, älkää muistio meitä pahalla. Onko tämä Brechtin lause runosta Tuleville sukupolville? 103 Kyseiset rivit ovat Bertold Brechtin runosta Niille jotka tulevat meidän jälkeemme (An die Nachgeborenen), sen viimeinen säe: Mutta te, kun aika tulee / ihmisen ihmistä auttaa / älkää muistako meitä / pahalla.Runon on suomentanut Brita Polttila ja suomennos on luettavissa esimerkiksi teoksesta Bertold Brecht: Runoja 1914 - 1956 (1964, suomentanut ja valikoinut Brita Polttila, s. 123).
Miten merkitsen lähdeluetteloon kyseisen artikkelin sivut? Griffith, Robin 2026: Inferring Characters Feelings Using Illustrative and Text Evidence: How… 93 Jos olet tekemässä opinnäytetyötä, kyseisellä oppiaineella pitäisi olla ohjeet verkkolähteiden merkitsemiseen. Kysy työsi ohjaajalta. Jos kirjoitat artikkelia tieteelliseen julkaisuun, voit kysyä julkaisun toimittajalta ohjeita.Toinen vaihtoehti on ladata artikkeli pdf-muodossa ja katsoa sivunumerot siitä, ks. linkki.
Luin yhden kosmetiikkatuotteen arvosteluja, ja joku oli jättänyt kommentin että tässä voiteessa on "pig collagen"ia. Kollageenijauheissa ja kapseleissa… 105 Kosmetiikkatuotteissa käytetään myös siasta saatua kollageenia. Esimerkiksi Yliopiston verkkoapteekin sivuilla kerrotaan: "Lisäravinteiden kollageeni on eläinperäistä, yleensä joko naudasta, kalasta tai siasta." Samoin kerrotaan myös Terveystalon tietopaketissa kollageenista: "Hyviä kollageenin lähteitä ovat muun muassa: naudan, lampaan tai porsaan liha, erityisesti potka, lapa ja etuselkä". Myös siipikarja mainitaan.Kollageenista Yliopiston verkkoapteekin sivuilla: Kollageeni - Yliopistonverkkoapteekki.fi (luettu 23.3.26).Terveystalon kollageeni-tietopaketti: Kollageeni − onko siitä hyötyä? | Terveystalo (luettu 23.3.26).
Mistä tulee sana omenahyve? "Hyve" ei taida olla missään muussa yhteydessä käytössä tarkoittamassa "hyvää ruokaa", vai onko? 189 Yritin tutkia omenahyve-sanan etymologiaa, mutta tulokset olivat laihoja.Kansalliskirjaston digitaalisissa aineistossa ensimmäinen maininta omenahyveestä oli vuonna 1909 julkaistussa lehdessä. Erään verkkoartikkelin mukaan jälkiruoan historia juontaa juurensa 1800-luvun loppupuolelle.Kielitoimiston sanakirja määrittelee, että omenahyve on marengilla kuorrutettu omenasosetäytteinen murotaikinapaistos. Suomen etymologinen sanakirja määrittelee hyveen näin: eettisesti arvokas inhimillinen ominaisuus tai luonteenpiirre, avu, ansio.Voisi olettaa, että omenahyveen nimeämisessä on hyve-nimityksellä ollut tarkoitus viitata juuri ko. jälkiruoan hyvyyteen eli hyvään makuun.Omenahyveen lisäksi on olemassa samalla kaavalla nimettyjä jälkiruokia, kuten…
Kuinka vanha on sanonta "olla uusinta huutoa"? Onkohan se ollut käytössä jo 1800-luvun lopulla? 144 Suomenkielisenä ilmaus löytyy suomalaisista sanomalehdistä joko muodossa "uusin huuto" tai "viimeinen huuto" noin 1930-luvulta alkaen. Ranskankielinen muoto "dernier cri" löytyy suomenkielisestä lehdistöstä 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä ja ruotsinkielisestä hieman aiemmin, noin 1890-luvulta alkaen.En löytänyt tarkkaa tietoa, milloin sanontaa on alettu käyttää esim. muodin uutuuksista, mutta sanonnan taustat ovat keskiajalla, jolloin uutisia kirjaimellisesti huudettiin kaduilla.
Per Olov Jansson piti päiväkirjaa purjehdusmatkasta enonsa Harald Hammarstenin kanssa vuonna 1938 Nordkappiin.Teos on myöhemmin julkaistu kirjana Med Thalatta… 94 En löytänyt tietoa omakustanteesta. Harald Hammastenin kertomus "Till Nordkap" on ilmestynyt teoksessa Min bästa seglats - kända seglare berätta (toim. Stig Hedberg, Wahlström & Widstrand 1949). Kuitenkin Hufvudstadsbladet 22.5.1944 mainitsee Ernst Lundströmin toimittaman teoksen Min bästa seglats II (Åbo Bro 1943), jossa on Stig Landgrenin kirjoitus "Med Thalatta till Nordkap". En pystynyt selvittämään, onko kyseessä virhe vai onko tällainen Landgrenin kirjoittama kertomus todella olemassa. Ilmeisesti Svenska Kryssarklubbets årsskrift 1934 sisältää Hammarstenin kuvauksen Nordkapin-matkasta, mutta julkaisu on ilmestynyt jo ennen vuotta 1938. En löytänyt mitään viitteitä siihen, että teoksen mikään olomuoto olisi Per Olov Janssonin…
Muistan noin vuonna 2000–2002 lukeneeni blogina ilmestyneen nettisarjakuvan, joka oli mustavalkoinen ja taitavasti piirretty. Se oli kirjoitettu englanniksi,… 129 Olisiko kyseessä Teemu Mäkisen projekti The Sixth Seal? Teemu Mäkinen - Lambiek Comiclopedia 
OK, ulkomaalainen voi saada kirjastokortin jos on passi ja osoite Suomessa. Riittääkö hotellin osoite tai vastaava? 177 Helmet-kirjastojen kirjastokortin ja tunnusluvun saa mistä tahansa Helmet-kirjastosta ilmoittamalla osoitteen ja esittämällä kirjaston hyväksymän voimassaolevan henkilötodistuksen, jossa on valokuva ja henkilötunnus. Kirjastokortin myöntämiseen tarvitaan Suomessa oleva osoite. Oleskelun pituus ei vaikuta kortin saamiseen. Henkilöllä, jolla ei ole suomalaista henkilötunnusta, kortti on voimassa enintään vuoden kerrallaanUlkomaalainen asiakas voi todistaa henkilöllisyytensä passilla, EU-maiden henkilötodistuksella tai Maahanmuuttoviraston myöntämällä oleskelulupakortilla.https://helmet.finna.fi/Content/kirjastokortti-ja-lainaaminen
On lempeä levon maa, unen kaarioilta sinne johdattaa. Mitä tarkoittaa kaario/kaariot? 113 Kyseessä on kirjoitusvirhe. Muistovärssy kuuluu kokonaisuudessaan näin: "On lempeä levon maa, unen kaarisilta sinne johdattaa. Niin turvaisaa on, Herra, Sun rauhaas nukahtaa.” Sen kirjoittajasta en löytänyt tietoa.Ks. esim. https://www.muistovarssyja.fi/on-lempea-levon-maa-unen-kaarisilta-sinne…