Ikävä kyllä kirjastokortin saavat vain henkilöt, joilla on osoite Suomessa. Lisäksi kortti on haettava kirjastosta henkilökohtaisesti ja esitettävä henkilötodistus korttia haettaessa. Alla esimerkiksi tietoa pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastojen kortista:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/Kirjastokortti_j…
e-aineistojen tulo kirjastojen kokoelmiin on lisännyt kiinnostusta saada kirjastokortti myös muiden kuin kotikunnan kirjastoon, samoin kuin kirjaston palvelujen käyttöön ulkomailla. Toivottavasti löydetään hyvä ratkaisu näiden verovaroin tuotettujen palvelujen käyttöön.
1) Laulun pätkän alkuperä ei selvinnyt. Jospa joku lukijoistamme tunnistaisi sen?
2) Vuonna 2003 Seppo Kolehmainen oli vieraana Petteri Väänäsen toimittamassa Hyvän päivän jatkot -ohjelmassa (20.7.2003) ja lausui siinä isänsä jäämistöstä löytämänsä, julkaisemattoman Kalle Väänäsen runon "Maalaiskylän idylli". Muuten runo meni kuten kysyjä sanoo, mutta ennen sitä alku kuului (kuuntelun perusteella): "Renki makkoo aitassa ja välliin kylykee kiäntää, illaks syöty kokkeljpiimä sillon tällö iäntää."
3) Tällainen elokuva on lähetetty 1980-luvun lopulla: CINTEC IN ZORI (Soitto aamunkoitteessa, A Song at Dawn). Lähetetty 9.12.1989 klo 22:08 TV2. Kesto 138 min 27 sek. Ohjaaja Dinu Tanase. Meidän tietojemme mukaan elokuva vuodelta 1987, IMDB sanoo…
Tarkoittamasi kohouma taitaa olla isovarpaan jänneluu eli sesamluu. Ohessa linkki jalkatreän ja varpaiden röntgenkuvaan, jossa luut on nimetty.
http://www.hus.fi/ammattilaiselle/hus-kuvantaminen/Natiivi%20%20alaraaj…
Kyseessä on suomen kielen sijamuoto nimeltä komitatiivi. Siinä muoto on täysin sama yksikössä ja monikossa, joten vasta asiayhteyden perusteella voi tietää, onko mukana olevia henkilöitä tai asioita yksi vai useampi.
Aiheesta löytyy tiivis selostus Wikipedian komitatiivia käsittelevästä artikkelista osoitteesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Komitatiivi.
Laulujen käännökset jakautuvat karkeasti ottaen kahteen ryhmään. Ensinnäkin ovat tekstit, joiden käännös pyrkii toistamaan alkuperäisen tekstin mahdollisimman tarkasti. Näitä lienee suurin osa käännösiskelmistä. Toisen ryhmän muodostavat käännökset, joissa ei ole edes yritetty "kääntää" alkuperäistekstiä, vaan on etsitty suomen kieleen istuvia kieli- ja mielikuvia, Esimerkiksi suomenkielinen versio The Beatles -kappaleesta Penny Lane eli Rööperiin on tällainen. Uskoakseni tämä Tuulensuojaan kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään.
Heikki Poroila
Osoitteessa http://www.stat.fi (Tilastokeskuksen kotisivu 'tilastotietoa' (rullaa ruutua alaspäin, otsakkeen Muuta tilastotietoa alla) tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta - tietoyhteiskuntatilastot - (rullaa alaspäin) tiivistelmä, ja rullaa lopuksi tekstiä reippaasti alaspäin. Löydät juuri haluamasi tilastot.
Tammikuussa 1999 Suomessa oli n. 546 000 internet-liittymää, Suomi oli maailman maista kärjessä, toisena USA. Esim. Sonera Plazan hakupalvelusta löytyy muita mielenkiintoisia sivuja hakusanoilla internet tutkimukset (kirjoita nämä yhtaikaa peräkkäin tyhjämerkin erottamina hakulokeroon). Mainittakoon Taloustuotteen sivu http://www.toy.fi/tuotteet/netsurvey.htm ja Petteri Järvinen Oy:n sivut http://www.pjoy.fi.
Valitettavasti olet vielä liian nuori Helsingin kaupunginkirjaston kesätöihin. Ikäraja on 18 vuotta.
P.S. kesätöistä on kysytty tämän palvelun kautta aiemminkin. Kysymykset ja vastaukset löytyvät palvelun arkistosta asiasanalla kesätyö.
Maiju Lassilasta, joka tunnetaan myös nimellä Algot Untola, löydät lyhyet, tiivistetyt tiedot lähes kaikista suomen kirjallisuudenhistoriaa käsittelevistä teoksista. Netistä löytyy kattavat Maiju Lassila -sivustot, joilla on myös kattava lähdeluettelo hänestä kirjoitetuista teoksista ja artikkeleista, osoitteesta:
http://www.tohmajarvi.fi/lassila/index.htm
Nykyisen Suomen alueelle ja alueella tehtiin varhaiskeskiajalla useita ristiretkiä, joista on runsaasti tietoa Suomen historian yleisteoksissa: esimerkiksi Suomen historian käsikirjan ensimmäisessä osassa. Suosittelen erityisesti Hilda Käkikosken kirjaa Suomen historia nuorisolle II, koska siinä on hyvä kuvaus ristiretkistä. Martti Haavion kirjasta Piispa Henrik ja Lalli löytyy lisätietoa piispa Henrikin tekemästä ristiretkestä. - Pyhän Henrikin sarkofagi -niminen kirja kannattaa myös käydä läpi. Kirjojen saatavuuden näet HelMet-aineistohaustamme http://www.helmet.fi.
Elina sana on julkaissut aiheesta äskettäin tutkimuksen
Sana, Elina: Luovutetut.
Teosta on käsitelty ainakin Helsingin Sanomien sunnuntailiitteessä 1.11.2003.
Tässä kustantajan esittely
http://www.wsoy.fi/www/tuotelue.nsf/ISBN/951-0-27975-7?OpenDocument&Hig…
Lisätietoa ja kirjallisuusviitteitä Suomen juutalaisista toisen maailmansodan aikana löydätte sivulta
http://www.holocaustinfo.org/faq/suomessa/
K. A. Applegaten koko nimi on Katherine Alice Applegate. Kirjailija käyttää myös salanimiä Beth Kincaid, Katherine Kendall ja Francine Pascal. Mervi Kosken kirja ulkomaisia nuortenkertojia 1 (Btj 2001) kertoo kirjailijasta lisäksi, että hän on nähnyt paljon vaivaa pysyäkseen tuntemattomana. Hän ei välitä julkisuudesta, minkä vuoksi hänen henkilöstään on syntynyt monenlaisia arvailuja. On jopa uskottu, että tuotteliaan kirjailijan taakse kätkeytyy kokonainen joukko haamukirjailijoita.
K. A. Applegaten perheeseen kuuluvat av(i)omies ja Jake-poika.
Lisätietoja kirjailijasta saat mainitsemastani teoksesta Ulkomaisia nuortenkertojia 1 sekä esimerkiksi seuraavilta nettisivuilta
http://www.scholastic.com/kaapplegate/index.htm
http://www.kidsreads…
Hei!
Varsinaisesti verenvähyyttä käsittelevää tietoa en akupunktiokirjoista ole löytänyt. Hyvä artikkeli akupunktiohoidosta ja sen hoitokohteista ja komplikaatioista sen sijaan löytyy teoksesta:
LÄÄKÄRIN käsikirja / toimitus: Ilkka Kunnamo ... [et al.] ; Julkaisut: Duodecim, 2004 (Jyväskylä : Gummerus). -1526, [2] s. : kuv. ; 26 cm.
Artikkelin akupunktuurista on kirjoittanut Seppo YT Junnila. Teoksen voi lainata tai sitä voi käydä lukemassa Jyväskylän kaupunginkirjastossa.
Tässä vielä alla pari kohtuullisen uutta suomenkielistä kirjaa akupunktiosta:
Aejmelaeus, Päivi: "Akupunktioatlas : meridiaanit ja akupisteet : käsikirja perinteisen kiinalaisen lääketieteen harrastajille" (2002)
Hiltunen, Marja: "Kiinalainen lääketiede: terveyttä ja…
Kirjassa Karvinen, Elina: Iloisesti ikääntyen: ikääntyvien liikunnalliset harjoitteet, 1994 (luokka 79.6), on yksi luku, joka käsittelee senioritansseja. Siellä on myös ohjeita seniori- ja istumatansseihin.
Senioritansseista löytyi kaksi kasettia, niitä voi toivon mukaan soveltaa myös huonokuntoisille vanhuksille sopiviksi.
Senioritanssi 10+ : juhlakasetti (luokka 77.37)
Helsinki : Kuntokallio, 1996
1 C-kasetti + ohjevihko
Senioritanssi tutuksi (luokka 77.37)
1991
Kasetti + kirja
Aineisto löytyy Joensuun kaupunginkirjaston kokoelmista.
Amerikkalainen kirjailija Marilyn Kaye
on tunnettu Replica-kirjasarjastaan.
Lisätietoja kirjaesitelmääsi varten voit lukea esimerkiksi kirjasta:
Koski, Mervi
Ulkomaisia nuortenkertojia. 1 : Goosebumpsien kauhusta Tylypahkan taikaan
Helsinki : BTJ Kirjastopalvelu, 2001
951-692-509-X (sid.)
Saatavuustiedot Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastoista http://www.helmet.fi/
Replica-sarjan suomalaisen kustantajan Marilyn Kaye -esittely http://www.wsoy.fi/index.jsp?c=/author&id=320&cat=2
Emme ikävä kyllä löytäneet Saima Harmajan runoutta italiaksi. Kävin läpi kaikki mahdolliset hakutavat ja käytin hyväksi myös italialaisia hakukoneita, mutta tuloksetta. Usealta italialaiselta sivulta löytyi kyllä muutaman virkkeen verran tietoa Harmajasta. Löysin myös italialaisen sivuston, jolla oli Harmajan runoja lausuttana suomeksi: http://www.logospoetry.org/
Erikoisin löytö oli erään Harmajan runon esperanto-käännös, joka löytyy osoitteesta http://donh.best.vwh.net/Esperanto/Literaturo/Poezio/kreado/printempou…
SKS:n ylläpitämässä suomalaisen kirjallisuuden käännöstietokannassakaan ei ollut mainintaan italiankielisistä käännöksistä. Tietokantaan voit tutustua osoitteessa: http://dbgw.finlit.fi/fili/kaan.php
Tampereen kaupunginkirjastosta löytyy yksi aiheeseen liittyvä video:
Elämänlanka: raskaus ja alkoholi (24 min.) (1997)
Kirjallisuutta:
FAS-lapsi : raskaudenaikaisen alkoholinkäytön riskit (A-klinikkasäätiö, 1999)
Halmesmäki, Erja: Alkoholin suurkuluttajan ja narkomaanin tunnistaminen ja hoito äitiysneuvolassa ja synnytyssairaalassa (Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, 1999)
Rautavuori, Mira: FAS-lapsi, nainen, perhe ja yhteiskunta : näkökulmia raskausdenaikaiseen päihteidenkäyttöön (Kehitysvammaliitto, 2001)
Tartu hetkeen: apua ja hoitoa päihteitä käyttäville vauvaperheille (Ensi- ja turvakotien liitto, 2001)
J.M. Barrien kirjassa Peter Pan (Helsinki: Art House, 2002), s. 84, kapteeni Koukku sanoo: "se krokotiili olisi jo syönyt minut, ellei olsi käynyt niin onnellisesti, että se nielaisi kellon, joka tikittää nyt sen sisällä. Minä siis kuulen kellon tikityksen ja pötkin pakoon ennen kuin peto pääsee minun kimppuuni."
Kemistiä ei valitettavasti ole nyt käytettävissä, mutta käytettävissämme olevista lähteistä emme ole löytäneet kuvailemallesi menetelmälle minkäänlaista vahvistusta.
Luulisi näin helpon alkoholinvalmistustavan olevan laajasti käytössä ja netinkin olevan pullollaan ohjeita. Mainintoja ei kuitenkaan löytynyt. Netissä on kyllä ohjeita, joissa käytetään pakastettua appelsiinimehua, mutta itse valmistus tapahtuu kuitenkin lisätyn veden ja sokerin kanssa käymisastiassa lämpimässä tilassa.