Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mikä oli se Almodovarin elokuva jossa on maailmanloppua odottava kultti? Siis muistaakseni on Almodovarin, tai muu espanjalainen. 69 Kysymäsi elokuva taitaa olla, ei Almodovarin, vaan Alex de la Iglesian ohjaama espanjalainen mustan komedian kauhuelokuva Pedon päivä (esp. El día de la bestia), vuodelta 1995.Maailmanloppua ja Antikristuksen syntymää odottaa isä Ángelin johtama mieletön kolmikko, johon kuuluvat myös death metal -fani José María sekä tv-okkultisti ja julkkisennustaja professori Cavan.
Onko Keravan kirjastossa luettavissa Talouselämä-lehti? Jos on, niin säilytetäänkö siellä aikaisempia numeroita myös, esim.edelliset 10 ilmestynyttä lehteä tms… 68 Keravan kaupunginkirjastoon näyttää ilmestyvän Talouselämä-lehti. Lainattavissa on sekä tämän vuoden, että vuoden 2024 numerot.Täältä voi katsoa lisätietoja. 
Mitä genreä edustaa Heather Dubyn kappale "Amygdala"? 68 Heather Dubyn musiikki luokitellaan yleensä indie popiksi/elektroniseksi pop musiikiksi. Amygdalassa on näiden lisäksi selkesti vaikutteita Trip hopista (1980-luvun loppupuolella briteissä kehittynyt populaarimusiikin tyylilaji, joka nautti myös suosiota suuren yleisön keskuudessa 1990-luvun loppupuolella). Amygdalaa voisikin kutsua esim. "indie trip hopiksi".
Onko olemassa jotain listaa Neuvostoliiton teloittamista Viron merivoimien upseereista ? 68 Viron sotamuseon Eesti ohvitserid 1918-1940 -tietokannasta löytyy teloitetut upseerit, mutta tietokanta ei nähdäkseni mahdollista meriupseerien suodattamista erilliseksi listaksi. Teloitetut meriupseerit löytyvät nimellä hakemalla myös Eesti Kommunismiohvrid 1940–1991 -muistomerkin tietokannasta, mutta meriupseerien suodattaminen erilliseksi listaksi ei näyttäisi olevan tässäkään mahdollista. Tietokannan lähteissä mainittu Peter Kaasikin koostama luettelo Kommunistliku terrori läbi hukkunud Eesti ohvitseride nimestik ei ole virolaisten kirjastojen Ester-tietokannan perusteella julkaistu. Mahdollista erillistä meriupseerien listausta voisi yrittää tiedustella esimerkiksi Viron historiallisen muistin instituutista: https://…
Onko kukaan selvittänyt Kuopion kaukojäähdytyksen vaikutusta Neulalahden lämpötilaan tai kasvustoon? 68 Oheisista lähteistä kerätyn tiedon mukaan jäähdytysvettä ei päästetä takaisin järveen vaan se kierrätetään. Lämmennyt vesi voidaan jäähdyttää uudelleen kierrättämällä se takaisin kaukojäähdytyslaitokselle, jossa järvestä tuotava kylmä vesi (tai tarvittaessa vedenjäähdytyskoneet ja lämpöpumput) viilentää sen uudelleen, tai ohjata veden lämmönnousu kaukolämpöverkkoon, jossa lämpöä voidaan hyödyntää eri kohteiden lämmityksessä.Kuopiossa toimii harvinainen vapaajäähdytysjärjestelmä - www.sahkoviesti.fiYmpäristöystävällistä kaukojäähdytystä Savilahden alueen kiinteistöille – KestävyysloikkaItä-Suomen yliopisto osaa tarvittaessa vastata alueen ympäristötutkimukseen liittyviin kysymyksiin : Ympäristö- ja biotieteiden laitos | Itä-Suomen yliopisto
Mistä löytyy pianonuotti Otto Kotilaisen yksinlauluun Rantakoivulleni? (Sanat Ilmari Calamnius (Kianto)) 68 "Rantakoivulleni" alkaa: "Rantakoivu, ritvakoivu, tuuletarten tuutima".Ainoa löytämäni nuotti Otto Kotilaisen sävelmään sisältyy "Suomen nuorison laulukirjaan" (WSOY, 1911; 5. uud. ja lis. painos), ja siinä on vain laulun melodianuotinnos, ei pianosovitusta tai -säestystä. Kotilaisen teosluettelossa esiintymiskokoonpanoksi on merkitty vain lauluääni. Voit tarkistaa nuotin saatavuuden Finna-hakupalvelusta.Samoihin sanoihin on olemassa ainakin kaksi muuta sävelmää: Erkki Melartinin ja ilmeisesti kansansävelmä. Melartinin sävelmä sisältyy esimerkiksi "Suuren toivelaulukirjan" osaan 19. Kansansävelmä sisältyy esimerkiksi nuottiin "Kansakoulun laulukirjan säestykset" (WSOY, 1933).Lähteitä:Finna-hakupalvelu:https://finna.fiPoroila, Heikki:…
Kirjasarja, jossa kerrotaan naisen elämästä ehkä 50-luvulla maaseudulla Keyritty-nimisen järven lähellä 68 Emme onnistuneet jäljittämään etsittyä sarjaa. Tunnistaisiko joku tämän palvelun seuraajista kysytyn kirjan?
Haluaisin lukea romaaneja naisten kokemuksista ja näkökulmasta Suomen sodissa. Sekä lottina toimineiden, että koririntamalla olleiden. 68 Tässä lukuvinkkejä aiheittain.LotatKoivisto, Sesse: Lotta Heidin sota (Otava 1982, uusi painos 2022)Mustonen, Enni: Kielon jäähyväiset (Otava 2000, useita uusia painoksia)Virtanen, Irja: Kenttäharmaita naisia (Tammi 1956, uusi painos 2006)KotirintamaKilpi, Eeva: Talvisodan aika (WSOY 1989, uusi painos 2026); Välirauha, ikävöinnin aika (WSOY 1990, uusi painos 2026); Jatkosodan aika (WSOY 1993, uusi painos 2026)Kähkönen, Sirpa: Kuopio-sarja (1. osa sijoittuu sotia edeltävään aikaan, osat 2-6 sotien aikaan ja osat 7-9 myöhemmille vuosikymmenille)Köngäs, Heidi: Mirjami (Otava, 2019)Mäki, Merja: Ennen lintuja (Gummerus 2022)Rytisalo, Minna: Lempi (Gummerus 2016)SotalapsetFranck, Mia: Pommipuutarha (Teos & Förlaget 2018)Sahlberg, Asko:…
Kenen säveltämä on Jouko Turkan Seitsemässä veljeksessä esiintyvä "Mitä minä huolin, veitikka nuori"? Onko kyseessä alkuperäismusiikkia, vai sovitus aiemmasta… 68 Hei!Wikipedian mukaan musiikin Jouko Turkan 12-osaiseen TV-sarjaan Seitsemän veljestä sävelsi Atso Almila. "Televisioon hän sävelsi musiikin Jouko Turkan Seitsemään veljekseen (1989)." Tässä vielä linkki koko Wikipedian juttuun TV-sarjasta josta löytyy myös säveltäjä ketä klikkaamalla saa lisätietoja hänestä:https://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsem%C3%A4n_veljest%C3%A4_(televisiosarja) 
Miten menee runo joka alkaa... Rimpsut ja rampsut, kimpsut ja kampsut kassiin sanoi satakieli ja tarttui passiin 68 Tätä mahdollista runosäettä ei ole valitettavasti kukaan tunnistanut. Ehkäpä se on tuttu jollekin tämän palstan lukijoista.
Kuinka suuri joukko startupeista on olemassa viiden vuoden jälkeen perustamisesta? 68 Tilastokeskus ei tuota virallista tilastotietoa startupeista. Tilastotietoa löytyy lähinnä kasvuyrityksistä, mikä on laajempi käsite kuin startup-yritykset. Avoimesta tietokannasta ei kuitenkaan kasvuyritystenkään osalta löydy tietoa siitä, kuinka moni kasvuyrityksistä on olemassa viiden vuoden jälkeen. Tilastokeskuksen kasvuyritystilastojen asiantuntijoilta saa kuitenkin lisää tietoa kasvuyrityksistä: yritystietokannat@stat.fi. Suomen startup-yhteisöllä voisi olla asiasta myös tietoa: https://startupyhteiso.com/fi/.
MISTÄ LÖYTÄÄ KIRJA MEKSIKON MM KISOISTA 1986 68 TEKIJÄ    TAMMINEN, JUHATEOS    MM-JALKAPALLO : MEXICO 86 / JUHA TAMMINENJulkaisutiedot    1986TEKIJÄ    Maradona, Diego, kirjoittaja.TEOS    Jumalan käsi : voittajan tarina Meksikon MM-kisoista 1986 / Diego Armando Maradona ; yhteistyössä Daniel Arcuccin kanssa ; suomentanut: Antero Tiittula.Julkaisutiedot    Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, [2017].Julkaisutiedot    EU:ssa:Julkaisutiedot    ©2017.ULKOASU    250 sivua, 16 numeroimatonta kuvasivua : kuvitettu ; 23 cmKirjat löytyvät Helsingin kaupunginkirjastosta
Koska julkaistiin ensipainos kirjasta Kotitonttu Viktor Rydberg, Yrjö Jylhä? Toinen painos on vuodelta 1960, mutta ensimmäinen painos? 68 Ensimmäinen suomennos runosta ilmestyi 1934 ilman kuvitusta kokoelmassa Runon pursi: maailmankirjallisuuden kertovaa runoutta.Seuraava versio runosta ilmestyi 1945 Martta Wendelinin kuvittamana ja Valter Juvan suomentamana. Linkki Finna-hakutulokseen.WSOY saattaisi tietää ensipainoksen tarkan ajan. Ensimmäisen kerran runo julkaistiin ruotsiksi nimellä Tomten vuonna 1881 Ny Illustrerad Tidskriftissä. Vanhin suomen kirjastoista löytyvä painos on vuodelta 1911. Linkki Helsingfors universitet.
Onko Suvi Teräsniskan esittämään lauluun Maasta sataa taivaaseen nuottia? 68 Kappaleen nuottia on kysytty palvelussa aiemminkin, kappaleesta ei ole valitettavasti julkaistu nuottia.
Etsin mielenkiintoista luettavaa, joka innostaisi lukemaan ja herättäisi ajatuksia samaan tapaan kuin George Orwellin teokset, Marc-Uwe Klingin Quality Land,… 68 Kysyin apua kollegoiltakin ja kokosimme alla olevan listan. Toivottavasti näistä löytyy mielenkiintoista luettavaa. Maggie Nelson: Argonautit, Sinelmiä, Jane / Punaiset osat https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252Factor_Nelson%25252C%252BMaggieOlivia Laingin tuotanto https://finna.fi/Search/Results?limit=0&filter%5B%5D=%7Eformat_ext_str_mv%3A%220%2FBook%2F%22&filter%5B%5D=%7Elanguage%3A%22fin%22&lookfor=olivia+laing&type=AllFields Annie Ernaux´n tuotanto https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123176026068457Vidgis Hjort: Perintötekijät, Onko äiti kuollut, Toisto https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au37f56bcb-f56f-4e6e-bb94-b6e3ee91864bSara Stridsberg:…
Onko runoilija Mary Oliverista kirjoitettu elämäkertaa? 68 Runoilija Mary Oliverista ei ole kirjoitettu elämäkertaa. 
Tietolaatikkoon on merkitty kunnan perustamisvuodeksi 1876. Leipätekstissä mainitaan, että Inari tuli itsenäiseksi… 68 Oulun Wiikko-Sanomia 31.3.1855 kertoo Inarin kirkollisista oloista seuraavaa:1648 inarilaisille rakennettiin kirkko. Pappina oli Esaias Ijander. Hän muutti 1660 Kemijärvelle, ja inarilaiset jäivät ilman pappia.1675 Gabriel Tuderus vastaanotti kirkkoherran viran Kuusamossa ja kävi saarnaamassa myös Inarissa.1747 Inari yhdistettiin Utsjoen kanssa, ja molemmilla seurakunnilla oli yhteinen pappi.1837 Inari sai oman kappalaisenSavo-lehdestä 7.10.1890 löytyy luettelo Inarin kappalaisista ja lehdessä mainitaan myös, että vuoteen 1881 Utsjoki ja Inari olivat yhtä pitäjää.Uusi Suometar 26.4.1881 kertoo, että keisari on suostunut Inarin erottamiseen omaksi seurakunnakseen.Inariin haettiin kappalaista 1800-luvun alussa, mutta virka ei herättänyt…
Kenen runo alkaa: Helppohan se on suutaan piestä. Lyödä yksin kulkevaa miestä joka milloinkaan suostunut laumassa kulkemaan. 68 Valitettavasti tähän kysymykseen ei löytynyt vastausta. Ehkä joku lukijoistamme tuntee sen? Vastauksen voi jättää kommenttikenttään.
Lueskelin Keravan yhteiskoulun historiikkia vuodelta 1971, jolloin koulu täytti 50 vuotta. Ote kirjasta: "Koulujärjestyksen edellyttämän tyttöoppilaiden… 68 Valitettavasti en löytänyt asiasta tarkkaa tietoa. Vanhoista sanomalehdistä löytyy kyllä jonkin verran mainintoja tyttöoppilaitten valvojista, mutta heidän tarkempia tehtäviään ei eritellä. Vaikuttaa siltä, että tyttöoppilaiden valvojan tehtäviin kuului tyttöjen käytöksen valvominen ja heidän opastamisensa esimerkiksi hygieniassa, terveydessä,ihmissuhteissa ja muissa henkilökohtaisissa asioissa. Ks. esim. Kultainen aika -kirjan arvostelu, Oppikoulun rehtori ja Voimistelunopettaja koulun johtajana.
Luin jostain juuri ilmestyneestä elämänkertakirjasta, joka kertoo demaripoliiitikosta, joka vaikutti vahvasti 1900-luvulla Suomen eduskunnassa 68 Täysin tuntomerkkejä vastaava teosta en löytänyt, mutta tässä kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Heikkilä, Markku: Mikko Rönnholm : aurinkokaupungin tannerilainen (Readme, 2026). Pesola, Matti: Horjumaton Varjonen : asevelisosialisti Unto Varjosen elämä (Momentum, 2026)