Kovin helposti asia ei ole selvitettävissä, jos ollenkaan. Aikakauden rivisotilaista jäänyt asiakirjajälki voi olla vähäinen, ja vasta 1600-luvun lopulla luotu ruotuarmeija alkoi tuottaa suurempia määriä asiakirja-aineistoa. Laukaan historia -teos ei ole käsillä, mutta kannattaa katsoa olisiko maininnalle lähdeviitettä, jonka avulla voisi päästä mahdollisten asiakirjalähteiden jäljille. Olisiko tieto peräisin esimerkiksi pitäjän manttaaliluettelosta tai katselmusrullasta? Samoin jos suvusta on laadittu sukukirja tai vastaava, sieltä voisi löytyä myös tietoa säilyneistä lähteistä. Selvittely saattaa vaatia arkistotutkimusta. Aikakauden sijaissotilas- ja väenottojärjestelmää sekä käytettävissä olevia asiakirjalähteitä avataan esimerkiksi…
Martti Katajistosta ei löydy omaa teosta. Teoksessa Kasvot naamion takana Tammi 1953 on hänestä sivun verran juttua. Kavin kokoelmissa löytyy erinomainen lehtileikekokoelma ja elokuvalehdet löytyvät heiltä digitoituna ja indeksoituna. Kavi toimii tällä hetkellä osoitteessa Kaikukatu 2 C 00530 Helsinki. Neuvonnan puh.numero on 0295338006.
Sitaatti on Emily Dickinsonin runosta 1741 (The complete poems of Emily Dickinson / Johnson)/1761 (The poems of Emily Dickinson / Franklin). Sirkka Heiskanen-Mäkelä on suomentanut sen seuraavasti: "Se ettei palaa koskaan / elämän sulostaa – " (Puuseppä, itseoppinut : Emily Dickinsonin runoja kypsille lukijoille, s. 82)
Luettelossa on Helmet-kirjastojen lainatuimmat tietokirjat. Listasta on poistettu Tatu -ja Patu -kirjatMinecraft : suuri pelikirjaGuinness world records 2024Growick, Dustin : JalkapallokirjaGuinness world records 2023Dinosaurukset : ensyklopediaMinecraft : suuri ideakirja : luo oikea maailma MinecraftissaDinosaurukset : mega : visuaalinen ensyklopediaKoiramäen Suomen historiaKaikki mitä olet tiennyt dinosauruksista on pötyä!Pieni tunteiden kirja
Helmet-kirjastoissa ei ole lainattavissa vedettävää ostoskärryä/-laukkua.Helmet-verkkokirjasto | helmet.fi-> Tarkennettu haku-> Rajaukset - Aineistotyyppi: esine-> Hakuryhmä (kirjoita tähän hakemasi esineen nimi tai osa siitä), jos haluat listan kaikista lainattavista esineistä laita hakukenttään tähti (*)-> Hae kirjoja tai muuta aineistoa
Kapellimestari säätelee liikkeillään soiton tempoa ja äänenvoimakkuutta. Tempoa ja rytmiä määritellään yleensä oikealla kädellä, joka pitelee tahtipuikkoa. Vasen käsi neuvoo komentaa soiton voimakkuutta ja luonnetta: soitetaanko hiljaa vai kovaa, pehmeän soljuvasti vai terävän iskevästi. Eleillään ja kasvojen ilmeillään kapellimestari myös ohjaa soiton tunnelmaa haluttuun suuntaan ja auttaa soittajia eläytymään teokseen.Lähteet:Kapellimestarin työtäPystyykö kuka tahansa olemaan kapellimestari? Ella Eroniemi kokeili, ja lopputulos on koominen | Yle Lume | YleMitä kapellimestari tekee, Ville Matvejeff? - YouTube
Asiaa voisi tiedustella Kysy museolta -verkkotietopalvelusta (https://kysymuseolta.fi/postimuseo/?lang=fin). Postimuseo on on yksi palvelun kysymyksiin vastaavista museoista.
Jos haluamaasi aineistoa ei ole hankittu Kuopion kaupunginkirjaston kokoelmiin, voit tilata sen kaukolainaksi toisesta kirjastosta joko Suomesta tai ulkomailta kaukolainamaksua vastaan. Kaukopalvelutilauksen voi tehdä Kaukopalvelutilaus-lomakkeella, sähköpostitse kaukopalvelu(at)kuopio.fi, puhelimitse 044 718 2333, tai missä tahansa Kuopion kirjaston toimipisteessä. Sinulla tulee olla Kuopion kaupunginkirjaston kirjastokortti. Myös kaukolainan uusiminen tapahtuu Kuopion kaupunginkirjaston kautta sähköpostitse kaukopalvelu(at)kuopio.fi tai puhelimitse 044 718 2333.Kaukolainojen hinnat: - alueellisen kehittämistehtävän kirjastoista, Varastokirjastosta ja Eduskunnan kirjastosta 4 €/kpl- muista yleisistä kirjastoista, tieteellisistä…
On Einsteinin erityisen suhteellisuusteorian ansiota, että voimme katsoa televisiosta terävää kuvaa. Perinteisessä televisiossa elektroneja kiihdytetään ja ammutaan kohti näyttöpintaa, jossa ne muodostavat kuvan. Erityisen suhteellisuusteorian mukaan elektronien massa kasvaa, kun niiden vauhti kiihtyy. Jos näin ei kävisi, näyttökuva jäisi epäselväksi.Lähde: https://tieku.fi/fysiikka/albert-einstein-10-keksintoa-joista-voit-kiit…
Heikki Asunnan runosarja Länsimyrsky (Kahlittu Karjala, Länsimyrsky ja Karjalan vala) on luettavissa Rajan turva -lehden numerossa 5/1939. Voit lukea runon Kansalliskirjaston digitoimasta Rajan turva -lehdestä (s. 4):01.05.1939 Rajan turva : Sortavalan suojeluskuntapiirin äänenkannattaja no 5 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto
Hei!Tutkimusteni perusteella Ei enää Eddy teosta ei ole kielletty missään maassa. Teos on herättänyt paljon keskustelua Ranskassa ja muualla maailmassa, mutta kielletty sitä ei ole.
Tekijänoikeudet kuuluvat myös kääntäjälle. Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinajan ja 70 vuotta hänen kuolinvuotensa päättymisestä.Voit lukea aiheesta lisää Sanaston sivuilta:https://www.sanasto.fi/tietoa-tekijanoikeuksista/https://www.sanasto.fi/tunnetko-kaantajien-tekijanoikeudet/Käyttöluvan hankkimiseksi voit kääntyä Sanaston puoleen:https://www.sanasto.fi/luvat/
Kyseessä on piparjuuri, joka tulee ruotsinkielen pepparot-nimestä (suom. piparuuti tai piparuutti). Luontoportti-sivusto tietää kertoa, että piparjuuri on kotoisin Etelä-Venäjältä ja sen maustekäyttö tunnetaan jo 1500-luvulta.
Kyseessä lienee Nora Schuurmanin Viimeinen valokuva (2000).https://helmet.finna.fi/Record/helmet.1503276?sid=5195735765https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_51106
En löytänyt kaktusaiheista joulumerkkiä kuin vuoden 2013 merkin, jossa näyttäisi ehkä olevan joulukaktus ja lapsia, sen arvo lukee merkissä, 65 senttiä. Mutta jos kyse on jostain muusta suomalaisesta postimerkistä, Postin vastauksesta aiheesta löytyvät ohjeet Voiko vanhoja postimerkkejä käyttää: https://www.posti.fi/lahettaminen/kirjeet-ja-postikortit/postimerkit-ja-kuoret#voiko-vanhoja-postimerkkeja-kayttaaVanhoja ikimerkkejä voi käyttää lähetyksissä (1. ja 2. luokka käyvät molemmat). Myös vanhat euroarvoiset merkit käyvät niihin merkityn arvon mukaan. Wikipedian listaus joulumerkeistä, https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_joulupostimerkeist%C3%A4
Kyseessä on slaavilainen kansansatu "Kolobok", joka on julkaistu suomeksikin useammassa eri satukokoelmassa hieman eri versioina. Satu löytyy ainakin näistä julkaisuista:nimellä Piirakka kokoelmasta Sateenkaari : venäläisiä satuja, lasten loruja ja hokemia (Weilin+Göös 1988, suom. Kaarina Helakisa ja Merja Somiska, kuv. Jurij Vasnetsov, ISBN 951-35-2822-7)nimellä Pyörykkä kokoelmasta Pyörykkä : Venäläisiä lasten satuja, runoja, loruja (Edistys 1971, suom. Jaakko Rugojev, kuv. Jurij Vasnetsov)nimellä Kakku kieriväinen kokoelmasta Lydecken, Arvid: Metsän satuja (Otava 1911, kuv. F.G. Ålander sekä Otava 1937, kuv. Martta Wendelin)yksittäisenä kuvakirjana nimellä Kakku kieriväinen : venäläinen kansansatu (Kansankulttuuri 1979, suom. Anita…
Voisitte kysyä kirjastosta esimerkiksi seuraavia teoksia: Ville Mäkipelto: Jumalan synty : Isän ja Pojan kätketty historia (9789511489191, Otava 2025)Ville Mäkipelto: Sensuroitu: Raamatun muutosten vaiettu historia (9789511452454, Otava 2023)Kiveen hakattu? : pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa. (9789524954860, Gaudeamus 2018, Toimittaneet Martti Nissinen & Leena Vähäkylä ; kirjoittajat: Anneli Aejmelaeus [ja 27 muuta].)Sisäänkäyntejä Raamattuun : tulkitsijan kirja (9789522885159, Kirjapaja 2017)Kari Kuula: Johdatus Raamattuun (9789516076488, Kirjapaja 2008) Toivottavasti nämä sopivat tarkoitukseenne. Kirjoja voi kysyä lähimmästä kirjastosta tai tutustua niihin Helle-verkkokirjastossa: https://helle.finna.fi/ Kirjastosta…
Kissaduettoon, eli alkukielellä Duetto buffo di due gattiin, löytyy tarvitsemasi setsemänsivisesta partituurista Duetto buffo di due gatti = Comic duet for two cats. Se löytyy myös Rovaniemen pääkirjastosta, josta voit varata sen.Alla vielä pari linkkiä joista voit ladata ja tulostaa nuotit sanoineen.https://el-atril.com/partituras/Rossini/due_gatti.pdfhttps://www.nhchoiranddrama.net/uploads/2/0/9/2/20923888/duetto.pdf