Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Onko jossain saatavissa nuotteja Laila Kinnusen esittämään Lauluni. Säv ja sovitus Esko Linnavalli, sanat Juha Vainio 199 Lauluni on Rauno Lehtisen säveltämä ja sanoittama kappale. Ilmeisesti jossain on sekoittunut kahden kappaleen tiedot, koska Lauluni singlejulkaisun b-puoli on En saa, jonka on säveltänyt Linnavalli ja sanoittanut Vainio.Nuotit Lauluni-kappaleeseen löytyvät esimerkiksi Lehtisen nuottikirjasta Muuttuvat laulut. Tästä linkistä näet saatavuuden Keski-kirjastoissa.
NÄYTTELIKÖ MARTTI PENNANEN TEATTEREISSA JA MISSÄ 199 Pennasella oli kiinnitys Lappeenrannan kaupunginteatteriin 1953–57 ja Kotkan Kaupunginteatteriin 1957–63. Hän valmistui Tampereen Yhteiskunnallisen korkeakoulun draamastudiosta vuonna 1962, ja siirtyi Tampereen Teatteriin vuonna 1963. Pennanen kiinnitettiin 1969 Helsingin Kaupunginteatteriin ja liittyi lopulta vuonna 1973 Suomen Kansallisteatterin kaartiin, josta hän jäi sairauseläkkeelle vuonna 1985.Lähteitä:Martti Pennanen | Kansallinen audiovisuaalinen instituutti | Finna.fiilona.tinfo.fi/tekija_tieto.aspx?id=16961 
Onko Joulupuu on rakennettu -lauluun olemassa enemmän kuin tutut 5 säkeistöä? Mistäköhän ne voisi löytyä? 199 ”Joulupuu on rakennettu” -laulun melodia on suomalainen kansansävelmä, johon on olemassa muitakin sanoituksia kuin Gustaf Oskar Schönemanin kirjoittamat viisi säkeistöä. Samalla sävelmällä on laulettu suosittua ”Lapsen laulua”, joka alkaa: ”Lapsi olen laulavainen, pieni vielä voimaton”. Tästä sanoituksesta on erilaisia versioita, joita löydät esimerkiksi Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista (https://digi.kansalliskirjasto.fi). Tässä yksi esimerkki:Lapsen laulu kirjassa Uusi kuva-aapinen : lasten ensimäistä opetusta varten : laajempi painos / toimittanut Kustaa Kuusela (Isak Julin, 1904):https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1928238?term=Lapsi&term=laulawainen&term=Pieni&term=wiel%C3%A4&page=28Juteini,…
Kuulin muistaakseni heinäkuussa 2021 päivän Yleisradion kanavalla mietelauseessa runon aiheeltaan Dubai. Nyt haluaisin tietää tekijän. Sattuisiko kukaan… 198 Hei, Kyseessä lienee Silvia Hosseini. Esseekokoelmassaan "Pölyn ylistys" hän visioi häikäisevää kulutusjuhlaa elävän Dubain tulevaisuutta. Kuultiin päivän mietelauseena 26.5.2021.
Onko se nyt "Taliban" vai "Taleban"? Wikipediassa ja Ylellä "Taliban" ja MTV:llä "Taleban". 198 Hei Kielitoimiston sanakirjan mukaan molemmat muodot sanasta näyttäisivät olevan sallittuja. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/taliban
Onko Tove Ditlevsenin trilogiasta kaksi myöhempää osaa jo suomennettu? 198 Sarjan kahta muuta osaa ei ole vielä suomennettu tai ainakaan julkaistu suomeksi, mutta koska sarja on saanut suomeksikin suosiota, voisi hyvin kuvitella, että ne julkaistaisiin jossakin vaiheessa suomeksi. Kirjan kustantajana on S&S, joten jos haluat saada tarkempia tietoja mahdollisista tulevista julkaisuista, voit kysyä asiaa kustantamosta. Sen yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://kustantamo.sets.fi/meista/.
Pystynkö hankkimaan/avaamaan lapsellemme kirjastokortin sähköisesti vai pitääkö avauslomake täyttää aina kirjallisena? 198 Kirjastokortin hakemuslomakkeen voi tulostaa ja täyttää valmiiksi, mutta itse kortti pitää käydä hakemassa paikan päältä jostain OUTI-kirjastosta. Alle 15-vuotiaalla täytyy olla huoltajan kirjallinen suostumus kirjastokorttiin. Lisätietoa: Kirjaston usein kysytyt kysymykset
Millainen elokuva on Laurin piilo? Mistä se kertoo? Olen nähnyt sen joskus silloin, kun se tuli televisiosta, mutta olin aika pieni silloin. Muistikuvat ovat… 198 Kyseessä on varmaankin Timo Torikan ohjaama ja käsikirjoittama kolmiosainen tv-elokuva Laurin piilo. Se esitettiin YLE:n tuotantona vuonna 1988. Valitettavasti enempää tietoja en elokuvasta onnistunut löytämään, mutta voit kysyä siitä esimerkiksi Ylen asiakaspalvelusta.
Vilka sånger skall jag sjunga (för dig mitt barn). Cumuluksen levyttämä laulu. Kuka kirjoittanut, kuka säveltänyt? 198 Laulun Vilka sånger skall jag sjunga? on säveltänyt ja sanoittanut Bengt Ahlfors. https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.4323982
Hukassa kirjan nimi. Kirja liittyy kenties kiinalaiseen lääketieteeseen tai johonkin vanhaan uskomustieteeseen. Mitä kehon eri asiat kertovat ihmisestä… 198 Hei! Voisiko kyseessä olla Denis Vinokurin Tuli, maa, vesi: hyvinvointia kiinalaisesta lääketieteestä? Tässä linkki kirjaan Helmet.fi -sivulla https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2182054  Kirja on julkaistu vuonna 2015, joten se on hieman uudempi kuin antamanne aikaraja. 
Mistä kirjasta on kyseinen lastenloru jossa on muistaakseni useita säkeitä ja mistä lorusta on kyse? 198 Valitettavasti kirjaa, jossa lähettämäsi lastenruno olisi julkaistu, ei löytynyt. Sen sijaa Kansalliskirjaston digitoimista aineistoista löytyi vuodelta 1934 Koitto-lehden numero, jossa runo on julkaistu. Tekijäksi mainitaan nimimerkki Elli-täti, jonka runoja on muissakin Koitto-lehden numeroissa.   Pääset lukemaan runon alla olevasta linkistä: https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/886018?term=Ent%C3%…
Olin kansakoulussa v. 1961 mukana joulunäytelmässä. Muistan että joulunaluspäivinä television lastenohjelmassa oli se samainen näytelmä joka esitettiin meidän… 198 Joulupukin erehdys löytyy teoksesta Susiluoto, Laura, Lasten satunäytelmiä / Laura Susiluoto ; [laulut: Ritva Kosonen ja Ahti Sonninen]. Valistus 1964 (Lastenkirjainstituutin Onnet-tietokannan mukaan). Kirjaa löytyy Helmet-kirjastosta, Pasilan kirjavarastosta, https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1535927?lang=fin.
Olisiko teillä kirja suosituksia tai verkkokurssi suosituksia suomen kieliopin opiskeluun? En ole käynyt koulua suomessa, olen vaan oppinut puhumaan suomea… 198 Suomen kielen verkkokursseja löytyy koottuna Makupalat.fi-palvelusta, https://www.makupalat.fi/fi/search/node/suomen%20kieli%20AND%20oppimate…; Helmet.fi:n kokoelmissa on esimerkiksi Lue ja opi suomea : lukemisto aikuiselle kielenoppijalle, Aho, Jenni, kirjoittaja.Helsinki : Oppian, 2022 Hauska tavata! : opin suomea, Paavilainen, Ulla, kirjoittaja. Helsinki : Suomen Kustannusyhdistys ry, 2022. Suomen mestari-oppikirjasarja, Gehring Sonja, https://kirjtuo1.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=t:(suomen%20mestari%20%3….
Tapio Rautavaaran Korttipakka -esityksen taustalla soi Jaakko Salon säveltämä musiikki. Sanoista ei oikein saa selvää (tosin luulen erottavani siellä täällä… 198 Tapio Rautavaaran esittämän Korttipakan sanat on kirjoittanut Seppo Virtanen. Kappaleen nuotit löytyvät muun muassa julkaisusta Reissumiehen taival. Lauluja. Fazer 1992. Kollegat löysivät tällaisen: Tulikukka Kiviharju, Olen 13-vuotias. Kysyin lottoarvontojen musiikista Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista, sain sieltä vastauksen: KAVIn arkistosta löysin äkkiseltään vain lottomainoksia sekä lottoarvonnat vuosilta 1979 ja 1984. Näissä arvonnan taustamusiikki oli erilaista, sellaista keveämpää musiikkia. Ylipäätään taustamusiikit ovat saattaneet olla varta vasten lottoarvontaa vasten sävellettyjä, eivät siis välttämättä itsenäisiä kappaleitaan. Niillä ei siis ole välttämättä myöskään erityisempiä nimiäkään. Veikkauksen…
Ottaako kirjastot vastaan lahjoituksena hyväkuntoisia viihdenuotteja pianolle, pienille viihdeorkestereille. On musikaaleja mm. Abbaa ym. Olisi sääli heittää… 198 Vastaus riippuu siitä, millaisista nuoteista on kyse. Kaikilla nuoteilla ei ole lainausoikeutta eli niitä kirjasto ei voi ottaa kokoelmiinsa. Jyväskylän kaupunginkirjastoon nuotteja voi tuoda lahjoituksena ja allekirjoittaa aineiston lahjoitussopimuksen. Lahjoittaja hyväksyy, että kirjasto voi käyttää lahjoitetun aineiston sopivaksi katsomallaan tavalla. 
Onko olemassa romaaneja jotka käsittelevät äidin kuolemaa? 198 Hei, tässä joitakin äidin kuolemaa käsitteleviä teoksia. Lisää saatat löytää esimerkiksi Kirjasammon -sivuilta sekä tältä Kirjavinkit -sivustolta. Pekka Jaatinen: Äiti : sotakirjailijan ja hänen äitinsä tarina Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti Alex Schulman: Eloonjääneet Eero Huovinen: Äitiä ikävä Hannu Mäkelä: Äiti : muistelma Anja Kauranen: Ihon aika
Onko suomalaisista kirjastoista lainattavissa helppolukuisia englanninkielisiä kirjoja? 198 Kirjastoista löytyy kieltenopiskeluun tarkoitettuja, lyhennettyjä ja sanastoltaan helpotettuja vieraskielisiä kirjasarjoja. Sarjoissa on usein eri tasoja lukijan kielitaidon mukaan. Helppolukuisia englanninkielisiä kirjoja on ilmestynyt esimerkiksi Macmillan readers-, Cambridge English readers-, Penguin readers- ja Easy readers -nimisissä sarjoissa.
Onko huovikkaatkin aikoinaan tehty kutomalla tämän linkin tapaan (http://arkimamma.blogspot.com/2013/12/huovutetut-tossut.html)? 198 Perinteisenä tapana on pidetty esimerkiksi tässä SuurJyväskylä-lehdessä kuvattua menetelmää, jossa tehdään villasekoitus, villa karstataan, höyrytetään ja huovutetaan. Syntyneestä huopalevystä leikataan kappaleet ja ommellaan aihiot, joista muokataan huovuttamalla huopikkaat. Punomosta löytyy neulottujen huopikkaiden ohjeita sekä myös huovutusohjeita ja -tekniikoita. Huovutusaiheisia kirjoja löytyy kirjastoista, esim. Nellie Jäkkö Huovutus; Anna-Karoliina Tetri Huovutus; Brown Victoria Huovutus ja huopatyöt, valikoidut linkit Makupalat.fi huovutus. Kysy museolta on vastannut kysymykseen tallukkaista ja huopikkaista. Vastauksessa suositellaan tutustumaan teokseen Rahwaan puku/Ildiko…
Miksi piirretyissä jostakin, joka alkaa pyörimään niin tulee tornado? 198 Animaatioon kuuluu yleensä liioittelu. Tällä pyritään tekemään katsojaan suurempi vaikutus: Liioitellut ilmeet ja liikkeet tekevät animaation viestistä helposti ymmärrettävän. Lähteet https://mainostoimistoluma.fi/blogi/disneyn-perinto-modernissa-animaatiossa-osa-2/ https://animaatiot.com/index.php/2016/07/02/animaation-monta-tekniikkaa/  
Rousu sukunimi. Minun suvussa löytyy tämä nimi. 198 Rousu lienee lähtöisin paikannimestä. Esimerkiksi Rovaniemellä on Rousuvaara. Se tunnetaan myös talonnimenä Alatorniolla, Karungissa, Kuivaniemellä, Kemissä ja Ylitorniolla.  Lähde: Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala: Sukunimet (2000)