Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Miten saan Overdrive-palvelussa näkyviin painetun kirjan sivunumeron? Minulla on Overdriven kautta lainassa Bessel van der Kolkin The Body Keeps The Score ja… 217 OverDriven kirja on epub-tiedosto, jonka sivunumerointi vaihtelee esim. käytetyn tekstikoon mukaan, jos sitä on ilmoitettu ollenkaan. Monessa OverDriven kirjassa on käytössä vain prosenttimäärä luetusta määrästä. Painetun kirjan sivunumerointia siitä ei löydy. Painetun kirjankin sivunumerointi vaihtelee painosten välillä, joten viitteissä tavallisesti ilmoitetaan myös mistä painoksesta tieto on otettu.
Muistan erikoisen uutisen 25-30 vuoden takaa,joka koski Helsingin Vesilaitosta. 217 Yritin löytää uutista Helsingin sanomien arkistoista. Valitettavasti tuollaista tapausta ei löytynyt. Putkirikkoja ja vedenjakelun keskeytyksiä kyllä, mutta syy oli niissä aina selvillä. Yleisin syy oli joko rakentamisen, roudan tai putkien hapertumisen aiheuttama putkirikko.Helsingin Sanomien aikakone Helsingin vesilaitoskin on muuttunut ensin Helsingin vedeksi ja sitten HSY vesi- nimiseksi liikelaitokseksi. Epäilen, ettei heillä ole arkistotietoja tallella parinkymmenen vuoden takaa. Mahtaisiko joku Helsingin kaupunginmuseossa tietää tai löytää paremmin uutisten lähteille? kaupunginmuseo@hel.fi  
Onko Sakari Siltalan ja Teemu Keskisarjan kirja :Kun niin perkeleesti sahaa tulossa valikoimaan? 217 Piki verkkokirjastossa teos jo näkyy tilassa "hankinnassa" Varauksia voi näköjään jo tehdä. Piki hakutulos
Kysyn vielä tätäkin: minä vuonna Henning Mankellin "Den orolige mannen" ilmestyi alun perin, alkukielellä siis? Onko jo tuolloin nimittäin suomennettu samana… 217 Henning Mankellin teos Den orolige mannen ilmestyi vuonna 2009 Leopard-kustantamolta.  Päivi Kivelän suomennos Rauhaton mies ilmestyi vielä samana vuonna. https://regina.kb.se/primo-explore/search?vid=46KBS_VU&lang=sv_SE https://libris.kb.se/ https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.4111666 https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/palvelut/palvelut-organisaatioasiak…  
Etsin romaania jossa Nellie Bly viettää kymmenen päivää psykiatrisessa sairaalassa. Mikähän tämä kirja voisi olla? 217 Olisikohan kyseessä Nellie Blyn teos Kymmenen päivää mielisairaalassa (Ten days in a madhouse, suom. Heidi Kouridou, Oppian 2018). Kyseessä ei tosin ole romaani vaan teos on reportaasi, joka kuuluu tietokirjallisuuteen. Teoksen saatavuuden HelMet-kirjastoissa voi tarkistaa alla olevasta linkistä. https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2344774__Skymmenen%20p%C3… https://finna.fi/Record/helmet.2344774
Hakusessa on vanha (luokkaa 30 vuotta) ammatti/oppikirja. 217 Kokeilin ensin Helmet hakua, mutta 30 vuotiaita oppikirjoja ei enää ole kokoelmissamme. Seuraavaksi kokeilin Finna.fi hakua, joka hakee suomen museiden ja kirjastojen kokoelmista. Siletä löytyi hakusanalla LISP language 7 ehdokasta. Finna hakutulos esim 1990 julkaistu Steel, Guy L.:Common Lisp: the language Myös Googlen teoshaulla löytyy Lisp-oppaita. Haun voi rajata vuosiluvuilla. Google hakutulos  esim. 1987 Stephen Slade: The Programming Language: a Dialect of LISP Toivottavasti nämä auttavat eteenpäin.  
Milloin kirjani on saapunut perille? Saanko siitä jonkun viestin? Kirjani on ollut matkalla jo viikon. 217 Varauksesta tulee ilmoitus tekstiviestitse, sähköpostilla tai postitse. Kannattaa tarkistaa, että omat yhteystiedot ovat Helmetissä oikein kirjautumalla omiin tietoihinsa osoitteessa https://luettelo.helmet.fi/iii/cas/login?service=https%3A%2F%2Fhaku.hel… .
Kun en muista kirjan nimeä, en kirjoittajaa enkä kansikuvaa. Kirja kertoo perheestä, joka syystä tai toisesta joutuu muuttamaan Helsingistä maaseudulle - ensin… 217 TEKIJÄ    Kurenniemi, Marjatta, kirjoittaja TEOS    Kesälintu / Marjatta Kurenniemi PAINOS    1. - 3. painos. - 2. painos 1960 Julkaisutiedot    Porvoo : WSOY, 1960 Kysymäsi kirja on Marjatta Kurenniemen tyttökirja "Kesälintu". Kirja löytyy lainattavaksi Pasilan kirjaston varastosta.
Haluaisin suositella kirjaa, jonka luin mutta sekä nimi, että tekijä on unohtuneet. 217 Kyseessä on Anthony Doerrin romaani Kaikki se valo jota emme näe (WSOY, 2015).
Kuulin että joistain kirjastoista voi lainata muutakin kuin kirjoja. Tarvitsisin teltan kesäkuussa 12 yöksi. Tiedättekö mistä voisi lainata? 217 Kirjastoihin on tullut lainattavaksi mm. erilaisia urheiluvälineitä ja mittareita. Nämä löytyvät verkkokirjastosta esineitä. Urheiluvälineet kuten kahvakuulat ym. ovat meillä Jyväskylässä lainattavissa ainoastaan niiden "kotikirjastosta" eli niitä ei voi varata eikä niitä kuljeteta eri kirjastoihin.  Valitettavasti telttoja ei kokoelmissamme ole enkä osaa sanoa että lainattavia ja varattavia telttoja olisi muissakaan kirjastoissa.     
Olisiko mahdollista saada kaikkien Suomen kirjastojen yhteystiedot? 217 Kirjastojen yhteystiedot löytyvät Kirjastot.fi-sivuilta. Aakkosellisessa hakemistossa on mukana niin yleiset, erikois- kuin tieteellisetkin kirjastot: https://hakemisto.kirjastot.fi/libraries. Erilaisista kirjastokimpoista on oma luettelonsa: https://hakemisto.kirjastot.fi/libraries/by-consortium. Löytyy myös listaus kirjastoista kunnittain: https://hakemisto.kirjastot.fi/libraries/by-city.
Muutamia vuosia sitten tuli ohjelma naisesta jonka mielenterveys oli järkkynyt. Hän odotti olematonta sulhasta ja oli itse muuttanut autiotaloon. Söi omenoita,… 217 Olisikohan kyseessä Jedd ja Todd Widerin dokumentti Luoja ties missä minä olen (God Knows Where I Am, 2016)? Dokumentti kertoo Linda Bishopin tarinan. Bishop löydettiin menehtyneenä autiotalosta New Hampshiressa, vieressään päiväkirja. Bishop kärsi vakavista mielenterveyden ongelmista ja selviytyi talven ajan autiotalossa omenoita syöden ja sadevettä juoden. Päiväkirjaansa Bishop kirjoitti ainakin piilottelustaan autiotalossa sekä kuvittelemastaan aviomiehestä. Dokumentti esitettiin Ylellä alkuvuodesta 2018. https://en.wikipedia.org/wiki/God_Knows_Where_I_Am
Mikä runo? Vanha merenkävijä aaltojen vihreää loistoa sydämestään rakastanut Osti minulle hedelmiä tuovasta rahtilaivasta simpukan.... 217 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut runoa. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista sen. Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Onko Ossi Ahlapuro levyttänyt kappaleen Vasilis Tsitsanis tuo suurin rebetis jne 217 Ossi Ahlapuro levytti Rebetiksen laulun vuonna 1986 julkaistulle albumilleen Kreikkalaisittain. Rebetiksen laulu - YouTube
Miten eri kaupungit (tai yritykset) aikovat osallistua sähkön säästämiseen (mihin yksittäisiä ihmisiä nyt kannustetaan)? Onko jossain jo kirjattu ideoita? Vai… 217 Asiaa kuntien ja kaupunkien osalta on pohdittu mm. näissä Ylen uutisissa: Syksyllä alkavat energiansäästötalkoot, julkaistu 4.8.2022  Lapin kunnat pähkäilevät energiansäästöä, julkaistu 4.8.2022 Kunnissa pohditaan sisälämpötilojen laskemista ja valojen vähentämistä, julkaistu 5.8.2022 Kronobypolitiker vill se spartalko för el, julkaistu 8.8.2022 Sähkön säästökohteiden etsintä alkaa, julkaistu 15.8.2022 Espoossa on ollut energiansäästökampanja käynnissä jo pidempään. Yhteistyötä muiden kaupunkien kanssa on tehty mm. 6Aika-strategian puitteissa (viitattu 15.8.2022).   Yrityksiä koskevia uutisia en löytänyt, mutta varmasti niitäkin syksyn mittaan tullaan näkemään.
Etsin Etelä-Pohjanmaan tietopuolisen karjatalouskoulun oppilasluetteloa noin vuosilta 1914-1918. Mistähän löytäisin? Hänen sanottiin käyneen karjakkokoulun. 217 Etelä-Pohjanmaan karjatalouskoulu perustettiin 1904. Silloinen määritelmä oli käytännöllistietopuolinen. Tietopuolinen karjanhoitokoulu aloitti Ilmajoella 1912. Nimi vaihdettiin 1925 Etelä-Pohjanmaan tietopuoliseksi karjanhoitokouluksi. Normaalin opetussuunnitelman lisäksi se järjesti karjakko-, tarkastuskarjakko. ja karjatalouskursseja. Koulu siirtyi valtiolle 1959.  (https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjanhoitokoulut_Suomessa) Netissä tai kirjan muodossa olevaa oppilasmatrikkelia emme onnistuneet löytämään. Osoitteessa https://finna.fi/Record/narc.VAKKA-86223.KA_VAKKA-2110884.KA on nähtävillä hakutiedot oppilasmatrikkelista vuosilta 1912-1925. Kansallisarkistosta saa varmasti lähempiä tietoja miten näihin pääsee…
Voiko teiltä lainata moottorisahaa 217 Taipalsaaren kirjaston sivuilla tai Kirjastohakemistossa ei mainita mahdollisuudesta lainata moottorisahaa. Epäilen, että missään Suomen kirjastossa ei ole lainattavaa moottorisahaa. 
Mistä löytyy veden säästämiseksi suihkupäälle ja vesihanan suuttimelle 3mm paksu ja 19mm halkaisijaltaan oleva kumitiiviste missä on 3-4 millimetrin reikä? 217 Tiivisteistä kannattaa kysyä Etra Oy:stä. Sivu https://www.etra.fi/fi/tiivisteet-kone-ja-laitetiivisteet-e620 . Tiivisteitä löytyy kohdasta kategoria.
Tarkoittaako siiliytyminen tai siileytyminen tosi elämästä pakenemista? Mitä muita eläimen kaltaiseksi muuttumista ('eläintymistä') kuvaavia sanoja on olemassa? 217 Löysin sanan muodossa siiliytyminen. Se on ollut pääkirjoituksen otsikkona Ydin lehdessä 1984/2. https://tuhat.helsinki.fi/ws/portalfiles/portal/77769129/Julkaisuluettelo_2016.pdf Siiliytyminen tarkoittanee siilin lailla piikkipalloksi käpertymistä eli vetäytymistä ja puolustautumista samaan aikaan. Samantapaisia eläinperäisiä ilmauksia voi suomen kielessä helposti luoda ja käyttää. Yleensä ne ymmärretään kohtuullisen hyvin. En kuitenkaan kyennyt muistamaan kuin hukkamaisen hymyn. Ehkä joku lukija voi auttaa täydentämällä vastausta? Kotimaisten kielten keskus kuvailee: "Kolmantena sanojen laskemista vaikeuttavana piirteenä suomessa on mahdollisuus luoda deskriptiivisiä sanoja. Monille tämä on opetettu koulussa pyytämällä…
Voiko keravan kirjaston lasten varastoon mennä? 217 Keravan kirjastossa on avovarasto, eli kaikki asiakkaat sekä lapset että aikuiset voivat mennä vapaasti varastoon aukioloaikojen puitteissa. Varaston ovet menevät lukkoon aina puoli tuntia ennen kirjaston sulkeutumista, mutta silloinkin sinne pääsee henkilökunnan avustuksella.