Yrjö Soini kertoo teoksessaan Suomen majoitus- ja ravitsemiselinkeinon vaiheet (1964), että "1954 palattiin aukioloaikojen suhteen siihen mitä ravintola-asetus määräsi". Kyseessä lienee ollut sotia edeltävä majoitus- ja ravitsemisliikkeistä 18.2.1938 annettu asetus, joka mukaan ravitsemisliikkeet sai avata kello 6 aamulla ne piti luokituksesta riippuen sulkea kello 22 - 1. Kuitenkin erityisestä syystä lääninhallituksella oli valta suostua aukioloaikojen pidentämiseen, ja lisäksi lääninhallitus saattoi antaa luvan pitää öisin auki sellaista kahvilaa, jossa ei tarjottu alkoholijuomia ja joka oli tarkoitettu yötöissä käyville ihmisille.
Yökahvila on 1900-luvun alkupuolella ja puolivälissä voinut tarkoittaa kahta eri asiaa: joko ravintola-…
Antti Salmisen väitöskirja on nimeltään From abyss into nothingness : five essays on Paul Celan's poetics (Tampereen yliopisto, humanistinen tiedekunta 2010). Se on saatavilla Tampereen yliopiston kirjastosta, mutta ei kaupunginkirjastosta. Ks. yliopiston kirjaston tietokanta, https://shorturl.at/mnxHP.
Kaupunginkirjaston valikoimiin kuuluu artikkelikokoelma Kirjallisuus ja filosofia : rinnakkaisuuksia, risteyksiä, ristiriitoja (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012), joka sisältää Antti Salmisen artikkelin Paul Celan, Martin Heidegger ja myyttinen ristiriita.
Helmet-kirjastoilla ei ole yhteistä hakukanavaa tai harjoitteluohjelmaa korkeakouluopiskelijoille. Harjoitteluun voi hakea joko Espoon, Helsingin, Kauniaisten tai Vantaan kaupunginkirjastoon tai vaikka kaikkiin erikseen, mutta ei Helmet-alueelle yhteisesti.
Voit milloin tahansa ottaa asian tiimoilta yhteyttä sellaiseen kirjastoon tai kirjastoihin, johon olisit kiinnostunut menemään harjoitteluun. Harjoittelijoita rekrytoidaan tilanteiden mukaan, ei tiettyyn aikaan vuodesta. Kirjaston johdon nimet ja yhteystiedot löytyvät kirjastojen omilta sivuilta Helmet.fistä.
Helsingissä harjoittelija työskentelee harjoittelunsa aikana tyypillisesti useammassa kirjastossa jollakin tietyllä alueella. Jos haet harjoitteluun vaikkapa…
Hei!
Kirkes-kirjastoista löytyy paljon erilaisia esineitä, mutta verenpainemittaria ei ole lainattavana.
https://kirkes.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&lookfor0%5B%5D=&type0%5B%5D=AllFields&lookfor0%5B%5D=&type0%5B%5D=AllFields&join=AND&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FPhysicalObject%2F%22&limit=20
Linkistä löytyy kaikki Kirkes-kirjastojen esineet.
Kysyit 90-luvulla lukemastasi kirjasta, jossa papan hattu joutuu hukkaan ja etsinnässä on monia vaiheita. Kirja kuulostaa ruotsalaisen Sven Nordqvistin Hattjakten-kirjalta, joka on ilmestynyt alkukielellä vuonna 1987 ja suomeksi 1989. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimillä Hatun jäljillä ja Hattujahti.
Kirjassa vaarilla on hattu, jota hän ei ota koskaan päästään. Paitsi nukkuessaan. Eräänä aamuna herätessään vaari ei kuitenkaan löydä hattuaan mistään! Edes Salama-koira ei ole huomannut mitään. Vaarin ei auta muu kuin lähteä hattujahtiin ja siitä alkaakin melkoinen seikkailu. Hattujahti on humoristinen ja vauhdikas tarina.
Vihjeet ovat aika tarkat, mutta muisti ei riitä aivan tuonne asti.Päättelin, että runon tai runoelman aiheena voisivat olla kivet. Tein tarkennetun haun aihesanoilla runot ja kivet. Rajasin hakutuloksen suomenkielisiin kirjoihin 1980-1999. Tulokseksi sain 8 kirjaa (aikuisten ja lasten aineistoa. Linkki Helmet hakuunOnnea oikean runon metsästykseen.
Valitettavasti emme löytäneet tietoja tällaisesta laulusta. Laulun tarkka nimi auttaisi nuotin etsimisessä. Muistaisiko joku kysymyksen lukijoista tällaisen hengellisen laulun? Tietoja laulusta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Kysymyksen sitaatti on jo pitkään kulkenut Ernest Hemingwayn nimissä, mutta on täysin mahdollista, ettei hän koskaan ole näin sanonut – saatikka kirjoittanut. Ainakaan toistaiseksi ei kukaan ole onnistunut esittämään sen kiistatta Hemingwayhin kytkevää lähdeviittausta.Härkätaistelun, autourheilun ja vuorikiipeilyn yhdistävän "Hemingway-sitaatin" todennäköisin lähde lienee autoihin erikoistunut amerikkalaiskirjoittaja Ken Purdy, joka 27.7.1957 Saturday Evening Post -lehdessä julkaistussa novellissaan Blood sport sanaili seuraavasti: "'There are three sports that try a man,' she remembered Helmut Ovden saying, 'bullfighting, motor racing, mountain climbing. All the rest are recreations.' Ernest Hemingway on tiettävästi ollut Purdyn…
Yleisten kirjastojen lainoja ei ole tilastoitu sukupuolittain. Linkki Suomen yleisten kirjastojen tilastoihin.Lainausjärjestelmistä voisi teoriassa saada lajiteltua lainat myös sukupuolen mukaan, mutta se vaatisi oman tutkimuksensa.
Vuoden 1943 lääkärintarkastusohjesäännössä merkitykset ovat seuraavat:40c. Toisen silmän sokeus tai molempien silmien alentunut näkökyky (amblyopia) aikaisemman sairauden seurauksena. Toisen silmän näkö 0-0,3, toisen 0,7-1,0, näkökenttä säännöllinen.80a2. Yläraajan hankittu vika, lyhentyminen, surkastuminen tai epämuotoisuus (Deformitas et atrophia acquisita, traumatica, fractura).
Tässä klassisia tyttökirjoja ja niitten kirjoittajia :Louisa May Alcott : Pikku naisia ym.Susan Coolidge : Katyn toimet, Katy koulussa ym.Frances Hodgson Burnett : Pikku prinsessa ymJean Webster : St. Ursula koulun tytöt ym.Lucy Maud Montgomery : Anna-sarja, Runotyttö-sarja ym.Laura Ingalls Wilder : Pieni talo preerialla-sarjaHelen Dore Boylston : Helena-sarjaMerri Vik : Lotta-sarjaSara Kokkonen on kirjoittanut tyttökirjoista tietokirjat "Kapina ja kaipuu" -kultaiset tyttökirjaklassikot "Avain 2015 ja"Rasavillejä ja romantikkoja - rakkaat suomalaiset tyttökirjat" Avain 2013. Näitä kirjoja selatessa muistot tulvivat aikuiselle naiselle mieleen.Jos haluamaasi kirjaa ei löydy kirjaston hyllystä, se saattaa olla kirjaston varastossa.
Makupalat.fi:n on koottu sivustoja, joissa on e-kirjoja ja äänikirjoja, suomenkielistä kaunokirjallisuus ja suomenkieliset runot. Novelleja en löytänyt erikseen koottuna minnekään. Suomenkielinen kaunokirjallisuus -listauksessa on muutama novelli sekä erityisesti Klassikkokirjasto ja Project Gutenberg, joiden sisällöissä on myös novelleja. Jos myös äänikirjat käyvät Ylen äänikirjoja kannattaa tutkia.
Ensimmäiseen kysymykseesi ehdotan, että voisit kokeilla ainakin seuraavanlaisilla asiasanayhdistelmillä: 'maahanmuuttajatausta' ja 'kaunokirjallisuus' tai 'monikulttuurisuus' ja 'novellit' tai 'runot' tai 'etninen identiteetti' ja 'kaunokirjallisuus' tai 'siirtolaiskirjallisuus' ja voit lisätä esimerkiksi 'nuoret' tai 'nuoret aikuiset' tai 'aikuistuminen' näihin vielä perään. Kannattaa kokeilla tosiaan vähän erilaisilla yhdistelmillä, sillä teoksia on asiasanoitettu järjestelmään hieman eri tavoin. Voit myös katsoa näillä asiasanoilla löytämistäsi teoksista, millaisia asiasanoja niissä on ja hakea vielä niilläkin. Ja toki jos etsit ihan johonkin ei-länsimaiseen maahan sijoitettua kaunokirjallisuutta, niin voi hakea tämän maan tai…
Suosittelen tutustumaan Kirjasammon (https://www.kirjasampo.fi) ja sen alla toimivan lasten- ja nuortenkirjallisuuden vinkkisivusto Sivupiirin (https://www.kirjasampo.fi/fi/sivupiiri) kirjahyllyihin, jotka sisältävät kirjavinkkilistoja eri aiheista. Alla kuitenkin myös muutama oma suositukseni.David Walliamsin kirjoissa riittää huumoria ja kommelluksia, mutta myös hieman syvällisempää oivallettavaa mm. siitä, mitkä asiat elämässä ovat aidosti tärkeitä. Omia suosikkejani ovat Gangsterimummi ja Maailman rikkain poika. Neropatti-fanille suosittelen myös Eva Amoresin uutta kirjasarjaa Karsein viikko ikinä, johon on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa (Maanantaista Perjantaihin). Salapoliisitarinoista suosittelen Martin Widmarkin Lasse-…
Pohjanmaasta tuli kotimaisten televisiolähetysten näkyvyysaluetta vuonna 1961 Lapuan tv-aseman valmistuttua (Yleisradion historia. 3, 1926–1996). Pohjanlahden toisella puolella Vännäsin asema valmistui jo edellisenä vuonna. Mustasaaren kylähistorian kymmenet kylät -kirjassa mainitaan Koskön kylän kohdalla, että "Vännäsin antennin voimakkuuden takia kylässä näkyi heti Ruotsin TV". Tällä perusteella siis (a) 1961, (b) 1960.