Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Eräs yhdeksäsluokkalainen oppilaani kysyi, onko Vienan Karjalasta muita kirjoja kuin Ilmari Kiannon teos, jonka hän on lukenut. Onko teoksia, joissa Vienan… 222 Toki Vienan Karjalaan sijoittuvia teoksia löytyy. Etenkin sota-aiheista kaunokirjallista tarjontaa Vienan maisemista on tarjolla, mutta rauhanomaisempiakin aiheita kirjajoukkoon mahtuu. Laila Hirvisaaren (Hietamies) Laatokka-sarja kuvaa Vienan Karjalaa ja vallankumousajan Venäjää. Vienasta kiinnostuneelle etenkin sarjan toinen osa Maan kämmenellä voisi olla kiinnostavaa luettavaa.  Maan kämmenellä | Kirjasampo Hirvisaarelta voisi mainita myös teokset Vienan punainen kuu ja Kylä järvien sylissä.  Vienan punainen kuu | Kirjasampo  Kylä järvien sylissä | Kirjasampo Vienan Karjalaan sijoittuvat myös Eila Paynen Iltataivas kirkastuu, Ville Kurosen Veren ja viljan maa, vienankarjalaisen Lauri Kuntijärven Yhdessä…
9-ja 11-vuotiaat poikani ovat innostuneet Susikoira Roi -kirjoista. Nyt heistä nuorempaa huolestuttaa, mitä kirjasarjaa voisi alkaa lukemaan kun Susikoira Roit… 222 Luettavaa varmasti löytyy jatkossakin, sillä koira on mukana monessakin lasten- ja nuortenkirjasarjassa. Klassikoista Enid Blytonin Viisikoissa seikkailee lapsietsivien rinnalla koira samoin kuin perinteistä salapoliisi-seikkailuromaania edustavassa uudehkossa Jorn Lier Horstin Clue-sarjassakin. Erin Hunterin fantasiasarjassa Selviytyjät päähenkilöinä ovat koirat. Anne Seppälän Topi-koirasta kertovassa Koirakaverit-sarjassa asiasanana on myös asiasanana seikkailu. Jorma Kurvinen on Susikoira Roin lisäksi kirjoittanut joitakin yksittäisiä koirakirjoja. Lisäksi koirakirjasarjoja ovat Merja Jalon Jesse ja Helena Meripaasin Tassu-trio.
Muistaakseni 80-luvulla televisiosta tuli sarja "kumitossut ja 1000 km" tai jotain sinnepäin. Mistä löytäisin tietoa sarjasta? 222 Pienen kaivelun jälkeen löytyi tietoa ohjelmasta. Katso-lehti 1/1982 kertoi ohjelmasta seuraavasti: "Kumitossut ja 1 000 kilometriä Uusi italialainen sarja Lillo ja Kiinalainen ovat kahdeksanosaisen italialaissarjan nuoria seikkailijoita. He tutustuvat milanolaisessa koulukodissa ja päättävät paeta sieltä yhdessä. 9-vuotias Lillo on hymyilevä ja ystävällinen poika. Kiinalainen on 15-vuotias, syrjäänvetäytyvä ja hiljainen. Erilaisuudestaan huolimatta pojista tulee hyvät ystävykset. Pakonsa Lillo ja Kiinalainen suunnittelevat käyttäen hyväkseen koulukodissa vierailevaa pappia, joka hyväuskoisuudessaan vie pojat mukanaan laitoksen ulkopuolelle. Pojat pakenevat alttarikaapuihin pukeutuneina. Siitä on tulla ongelma, sillä Lillon…
Olen etsinyt kirjaa, joka selventäisi hiihvataikinan lämpötiloja. Kotikokeille kerrotaan, että hiiva laitetaan 37 °C tai 42 °C asteiseen veteen… 222 Leipätaikinaa tehtäessä tuorehiiva todellakin neuvotaan yleensä laittamaan kädenlämpöiseen nesteeseen ja kuivahiiva taasen noin 42 asteiseen. Löytyi kuitenkin artikkeli, jossa leipurimestari Kari Hagelberg neuvoo laittamaan tuorehiivan huomattavasti yleistä neuvoa viileämpään veteen, jopa 10-15 asteiseen. "Kun leipä paistetaan, lopputulos säilyy silloin sopivan sitkeänä ja leipä pysyy useamman päivän oikein syömäkelpoisena.", perustelee Hagelberg neuvoaan. Leivinhiiva – Wikipedia Voi hiivatti! Leipurimestari Kari tyrmää yleisen harhaluulon, johon sinäkin olet uskonut | Makuja | MTV Uutiset Ruoanlaiton kemiallisiin salaisuuksiin voi tutustua myös seuraavan listauksen kirjojen avulla: Helmet -- elintarvikekemia  
Mistä löydän runon: Minulla on täydellinen vartalo,vallan täydellinen.... 222 Kyseessä on nettirunoilijana tutuksi tulleen Elina Salmisen runo. Tämän runon löydät esimerkiksi Salmisen Instagram-postauksesta, tai joistakin hänen sivuiltaan löytyvistä tuotteista.  Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyy myös runsaasti lisää Salmisen runoja: Helmet - Elina Salminen
Etsin sellaista kuvaa Helsingistä, joka on kuvattuna mereltä niin, että kuvassa näkyy tuomiokirkko, uspenskin katedraali, ja niiden välissä presidentinlinna. … 222 Kuvia voi etsiä esimerkiksi näiltä sivuilta: Helsinkikuvia.fi Helsinki-aiheisia valokuvia Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista. Tässä muutama kuvaehdokas: Kuvanäkymä (helsinkikuvia.fi) Kuvanäkymä (helsinkikuvia.fi)  
Onko Lars Monsenin elämänkertakirjaa, Mitt Liv suomennettu? Onko tulossa suomennosta? 222  Kjetil Østlin ja Lars Monsenin teoksesta Lars Monsen : mitt liv (2019) ei ole suomennosta. Tulossa olevasta suomennoksesta ei myöskään ole tietoja.   https://kansalliskirjasto.finna.fi/ https://bibsys-almaprimo.hosted.exlibrisgroup.com/primo-explore/search?…
Minulla on kukkataulu, joka on signeerattu. Mielelläni haluaisin tietää tekijän nimen. On ollut seinällä, vähän hämärässä nurkassa. 222 Kuvan perusteella signeerausta on oikeastaan mahdotonta päätellä. Taulujen arviointi ja tunnistus vaatii alan asiantuntijaa. Kannattaa kääntyä antiikki- ja taidehuutokauppojen puoleen. https://www.hagelstam.fi/myy https://www.bukowskis.com/fi/sell https://www.helander.com/myy/esinearvio/
Suomalainen vanha elokuva! Mies menee Suomen väestötietorekisteriin ja yrittää pyyhkiä kaikkia tietoja pois… :))) 222 Tällainen kohtaus on ainakin Risto Jarvan vuonna 1977 ohjaamassa elokuvassa Jäniksen vuosi. Ihan omien muistikuvien pohjalta. Myös elokuvan juoniselostuksessa se mainitaan. Elokuvan päähenkilö Vatanen taisi jopa onnistua henkilötietojensa tuhoamisessa. Teko tosin havaittiin. https://www.ristojarvaseura.fi/janiksen-vuosi/  
Missä kappaleessa/elokuvassa/runossa on seuraavat sanat tai edes niitä muistuttavat lyriikat; ”Tiistai ja satoi vettä aivan kuin taivas itkisi. Me ainoat… 222 Valitettavasti kukaan vastaajistamme ei tunnistanut kyseistä sitaattia, eikä sitä löytynyt hakemallakaan mistään. Ehkä joku palstan lukijoista tunnistaisi sen? Vastauksen voi kirjoittaa kommenttikenttään.
Onko Liber Sancti Jacobi vielä olemassa? 222 Liber Sancti Jacobista on tehty uusi painos 1992. Teos löytyy Kansalliskirjastosta. Linkki Finna -hakuunKirjan eri painoksia on maailmalla enemmänkin. Ne löytyvät worldCat-haulla. Linkki hakutulokseen.Helmet kirjaston kokoelmista löytyy myös paljon Santiagoon kävelyn oppaita. Kaikkiaan 70 kpl esim. Waltteri Haapala: Pyhä vaeltaja : askelia Camino de Santiagolla ja Päivi Aikasalo: Pyhiinvaeltajan jalanjäljillä : kohti Santiago de Compostelaa ja Trondheimiä. Linkki Helmet hakutulokseen.
Missä laulussa lauletaan "leimaa lyödään" ja kenen laulamana? 222 Leiman lyöminen mainitaan ainakin Viikatteen laulussa Ajastaika: https://www.youtube.com/watch?v=LfXVBrmDgv8 
Miten kuuluu Risto Rasan runo Koska tahansa? 222 Runo löytyy Risto Rasan kokoelmasta Hiljaa, nyt se laulaa (1974). Runo löytyy kokonaisuudessaan esimerkiksi alla olevasta blogilinkistä.LinkkiArjen siivellä -blogi: https://tarjaje.wordpress.com/2013/07/15/koska-tahansa/ 
Luin nuorena, siis parikymmentä vuotta sitten, kirjan, joka herätti minussa aika lailla ahdistusta. Kirjassa joku nuori poika - tarinan kertoja - paljasti… 222 Kaivattu kirja saattaisi olla Anne Tylerin Pyhimys sattuman oikusta.Pyhimys sattuman oikusta | Kirjasampo
Mistä voisi löytää Tekniikan maailmoja vuosilta 1980 - 1983, 1976 - 1983? 222 Tekniikan maailman vanhat vuosikerrat ovat luettavissa Helsingin kaupunginkirjaston Pasilan toimipisteessä.  Lehtiä ei saa kotilainaan.https://helmet.finna.fi/OrganisationInfo/Home#84924
Mitkä ovat top 5 lainatuinta kotimaista nuortenkirjaa Pirkanmaalla? Mitkä ovat top 5 uusinta kotimaista nuortenkirjaa Pirkanmaalla? 222 Pirkanmaan kirjastojen lainatuimmat kotimaiset nuortenkirjat ilman aikarajausta:Magdalena Hai, Sarvijumala Jukka Behm, Ihmepoika LeonElina Pitkäkangas, SangPinja Sanaksenaho, AuroraElina Pitkäkangas, Naraka Pirkanmaan kirjastojen lainatuimmat, vuonna 2024 ilmestyneet kotimaiset nuortenkirjat:Pinja Sanaksenaho, AuroraDess Terentjeva, ZenoTaina Niemi, ÄmpärikesäJohanna Auranheimo, YsitAino Leppänen, Luk(i)ossa 
Kirja tapahtuu Georgiassa/kertoo Georgiasta tai kirjailijaa on juuriltaan georgialainen. Löytyykö? 222 Hakusanalla georgiankielinen kirjallisuus löytyy Helmet-haulla kuusi teosta. Amiredzibi, Tsabua: Lainsuojaton 1 ja 2Dumbadze, Nodar: Ikuisuuden lakiPantterintaljainen : Georgian kansallisrunoelma sekä Käärmenuorukainen : gruusialaisia kansansatujaHakusanalla georgia ja rajauksella aihehakuun sekä alkukielelle venäjä, löytyy yksi kirja Alfejeva, Valerija:Pyhiinvaellus Dzvariin (ei saatavissa) sekä kaksi lehteä Novaja Gazeta. 1/2008 ja Novaja Gazeta. 4/2009.Jos jättää alkukielirajauksen pois, mutta rajaa tietokirjoihin, löytää 47 suomenkielistä kirjaa georgiasta (joista muutama tosin kertoo kuvataiteilijasta tai filosofista). Esim. Ville Ropposen Georgia ja Ville Haapasalon Makujen matka: Georgia. Linkki hakutulokseen.
Mistä vuodesta lähtien on vietetty lasten itsenäisyyspäivän juhlaa? Onko sinne aina kutsuttu lapsia Suomen joka kunnasta? 222 Lasten itsenäisyyspäivää on vietetty vuodesta 2017 lähtien. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aloitettu juhlan perinne jatkui 2024 jo kuudetta kertaa. Vuosina 2020 ja 2021 juhlat jäivät väliin koronapandemian vuoksi. Kutsu lähetetään syksyllä kaikkiin Suomen kuntiin. Jokainen kunta voi lähettää juhlaan kaksi 10-vuotiasta lasta. Kunnat päättävät itse juhlaan osallistujat ja kustantavat heidän matkansa. Juhla suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä Valtioneuvoston kanslian, Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa.Lasten itsenäisyyspäivän juhla https://www.mll.fi/lasten-itsenaisyyspaivan-juhla/medialle/   
Milloin sädehoito syöpähoidossa alkoi Suomessa? 222 Duodecim-katsauksessa (1996), jonka otsikko on "Satavuotias sädehoito", kerrotaan: "Suomessa kirurgian professori Ali Krogius antoi ensimmäisen röntgenhoidon vuonna 1903 kallonluun sarkoomaa sairastavalle potilaalle Freundin menetelmällä Helsingin Kirurgisessa sairaalassa." Lähde: https://www.duodecimlehti.fi/duo60352 
Mistä voin etsiä tulossa olevia elämänkertoja? 221 Tulossa olevat elämäkerrat, joita ei vielä ole tilattu kirjastoihin eikä niitä löydy kirjaston kokoelmista, löydät parhaiten eri kustantajien sivuja selailemalla. Myös esimerkiksi Booky.fi -sivun kautta voi selailla tulossa olevia elämäkertoja Henkilö ja sukuhistoria (booky.fi)