Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Missä Ilmari Kiannon kirjassa on lause "ukko Rusanen ja Hulkkosen poijat"? 295 "Oi Rusasen ukko vainaa ja Hulukkosen poijat!" sadattelee Ryysyrannan Jooseppi samannimisen kirjan 29. luvussa.
Onko Anitta Niemi dubannut Looney Tunes -piirrettyjä? 295 Ei löytynyt tieoa, että hän olisi ollut dubbaajana Looney Tunes -sarjassa.
Onko jostakin saatavissa luettavaksi väitöskirjaa, joka on kirjoitettu 1750-luvulla Uppsalan yliopistolle? 295 Kun kysyjä ei kerro, mistä teoksesta on kyse, asiassa kannattaa lähestyä Kansalliskirjastoa siten, että mainitsee myös kyseisen väitöskirjan tekijän ja nimen, mielellään myös julkaisuvuoden. Kansalliskirjastossa on suhteellisen paljon Ruotsin vallan aikaisia väitöskirjoja ja jos etsittyä ei ole, kirjastossa todennäköisesti pystytään selvittämään, missä Ruotsin kirjastossa se on ja onko siitä saatavana esimerkiksi digitoitua versiota. Kansalliskirjaston neuvonta palvelee puhelinnumerolla 02941 23196 ja sähköpostilla kk-palvelu@helsinki.fi. Heikki Poroila
! Äitini (s.1954) muistelee lapsena tai varhaisnuorena lukemaansa kirjaa, missä maailmasta olivat hävinneet yhtäkkiä lähes kaikki ihmiset ja muutama nuori… 295 Kuvailtu kirja tuo vahvasti mieleen Lilian Kallion Ugudibuun - olkoonkin, että se ilmestyi vasta vuonna 1975, eli äitisi oli jo parikymppinen kirjan ilmestyessä. Ugudibuu sai aikanaan kolmannen palkinnon Tammen viihderomaanikilpailussa. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_30760
Voiko tehdä kirjavarausta netin kautta. 295 Voit varata Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kirjastojen aineistoa Vanamo-verkkokirjastossa. Tarvitset kirjastokortin numeron ja pin-koodin. https://www.vanamokirjastot.fi Ohjeita varaamiseen: https://www.vanamokirjastot.fi/kirjautuminen-lainojen-uusiminen-aineist…
Missä teoksessaan Sakari Pälsi kuvaa Jäämerta ja onko siitä lyhennelmiä verkossa? 295 Sakari Pälsin teokset Pohjankävijän päiväkirjasta (1919), Arktisia kuvia (1920) ja Merillä ja erämaissa (1929) sijoittuvat Pohjoisen jäämeren seuduille. Teoksista ei ole lyhennelmiä saatavana verkossa. Voitte tarkistaa teosten saatavuuden Helmet-kirjastoista alla olevasta linkistä. https://www.helmet.fi/fi-FI https://finna.fi/
Ensimmäinen itse lainaamani kirja oli Vihreä lohikäärme. Se oli yksittäinen satu, ei siis missään kokoelmassa. Olisiko missään kuvaa kannesta tai vieläkö… 295 Raul Roineella on satu nimeltä Vihreä lohikäärme ja tuolla nimellä on julkaistu myös hänen satukokoelmansa vuonna 1957. Kuva kannesta löytyy esimerkiksi Googlen kuvahaulla. Mistään ei kuitenkaan löydy tietoja, että tuon niminen satu olisi julkaistu erillisenä teoksena.    
Onko mistään kirjastosta lainattavissa tai edes olemassa suomeksi Robert J. Sawyer kirjaa Flashforward? 295 Flashforwardia ei ole suomennettu, niin kuin ei muitakaan Sawyerin teoksia. Englanninkielisinä niitä on jonkin verran saatavissa kotimaisten kirjastojen kautta - suomeksi ei.
Vaan, olisi tällainen vekotin jota käytettiin 50-60 luvulla urheilukilpailuissa, kiinnostaisi sen historia, mistä mahtaisi olla saatu sodan jälkeen. Ilmeisesti… 295 Laivan kovaäänisenä laite lienee kaiketi alun perin palvellut. Navy Department-Bureau of Ships viittaa Yhdysvaltain laivastoon ja sen vuonna 1940 perustettuun virastoon, jonka vastuulle kuuluu erilaisia merivoimien laivanrakennukseen, ylläpitoon ja tekniikkaan liittyviä tehtäviä. Amerikkalainen RCA Manufacturing Co valmisti radiolaitteita vuosina 1919–1986. Miten kovaäänisjärjestelmä on Suomeen päätynyt, sitä on vaikea arvata. Jos tiedät minkä kentän kuulutuksissa sitä käytettiin, voisit kääntyä omistajaportaan puoleen ja kysellä löytyisikö tietoa laitteen alkuperästä mahdollisesti heidän arkistoistaan. Keräilijöitä kovaääninen voisi kiinnostaa ja sitä voisi tarjota myytäväksi vaikkapa verkon kauppapaikoilla.    https://en.…
Olen ollut kirjan varausjonossa tämän syksyn, eikä jono etene. Miten on mahdollista, että kirja on varattuna elokuusta 2020 aina 7.1.2021 asti? Eihän sitä voi… 295 Pitkän laina-ajan kirja on Helsingin palvelukeskuskirjaston kokoelmista. Korona-ajan takia nämä kirjastot ovat toistaiseksi suljettuja, ja lainassa olevat kirjat ovat saaneet pitkät laina-ajat. Kirjasta on toinen kappale, jolla on normaali laina-aika. Kirja on juuri nyt menossa ensimmäisenä varausjonossa olevalle asiakkaalle, mutta kovin hitaasti varausjono tietysti yhden kirjan voimin etenee.  Kirjasta on olemassa toinenkin painos, jonka ainoa kirja on lainassa, mutta johon ei ole varauksia. Jos haluat, voit vaihtaa varauksesi tähän painokseen: https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Syksin%C3%A4inen%20perhonen…;
Mikä on matemaattisen ongelman "Partition", jonka Ramanujan ratkaisi, suomenkielinen nimi, jos sellainen on olemassa? 295 Partition käännetään lukuteoriassa ositus tai ositusfunktio.   https://matematiikkalehtisolmu.fi/2008/ramanujan_pitka.pdf https://matta.hut.fi/matta2/algebra/smr003.html
Miten voi saada taidenäyttelytilaa kirjastosta? Pitääkö kysyä suoraan kyseisestä kirjastosta vai päätetäänkö näyttelytiloista keskitetysti? Onko tila… 295 Jos haluat asettaa esille teoksiasi jossakin Helsingin kirjastoista, ota yhteyttä vaikka sähköpostilla kyseisen kirjaston johtajaan. Johtajien yhteystiedot löydät kunkin kirjaston yhteystiedoista. Näyttelytilasta ei peritä maksua. https://www.helmet.fi/fi-FI
Osaisitko ehdotella minulle lisää kirjailijoita, joilta lukea kirjoja? En osaa itse oikein etsiä. Pidän kovasti kauhusta ja jännityksestä, sekä ehdottomasti… 295 Näiden tietojen perusteella ehdottaisin kokoilemaan esimerkiksi seuraavia kirjailijoita: Jännitys:  Ruth Ware (esim. Rouva Westaway on kuollut), Paula Hawkins (esim. Nainen junassa) ja Evie Wyld (esim. Kaikki laulavat linnut). Tai miten olisi Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin, Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää tai S. K. Tremayne: Jääkaksoset.  Kauhu: John Ajvide Lindqvist (esim. Ystävät hämärän jälkeen) ja Joe Hill (joka sattuu muuten olemaan Stephen Kingin poika) Tai kokeile klassikoita, kuten Richard Matheson: Olen legenda tai E.A. Poen tai H.P. Lovecraftin tuotantoa.   Internetistä löytyy monenlaisia suosittelusivustoja. Esimerkiksi psykologisesta jännityskirjallisuudesta löytyy…
On puhuttu että maailmankaikkeus saattaa joskus lakata laajenemasta ja alkaa kutistumaan takaisin singulariteettiin josta se räjähti. 295 Kaikki saattaisi tapahtua tavallaan uudelleen, muttei taaksepäin kelautuvan elokuvan tavoin, vaan enemmänkin eteenpäin jatkumisen tunnelmana. Ihminen on niin pieni otus universumissa, ettemme nytkään tiedä ilman tutkimusta, onko maailmankaikkeus laajenemassa vai supistumassa.  Esim. BBC ja Wikipedia ovat vastailleet kysymykseen Miten maailma loppuu? http://www.bbc.com/earth/story/20150602-how-will-the-universe-end ja https://en.wikipedia.org/wiki/Ultimate_fate_of_the_universe
Minkä lajin elinkautistuomiot eläintarhoissa on pisimmät? 295 Esimerkiksi Korkeasaaren eläintarhan osalta löydät lajilistan täältä https://www.korkeasaari.fi/elaimet/lajilista/#83d44cbd  Useimmista eläimistä on oma lajisivunsa, jossa mainitaan muiden perustietojen ohessa elinikä. Kilpikonnat ovat usein pitkäikäisiä ja Korkeasaaren hiilikilpikonnat ovat jo lähes viisikymppisiä. https://www.korkeasaari.fi/elain/hiilikilpikonna/#83d44cbd Korkeasaaressa on myös papukaijalintuihin kuuluvia sinikurkkuaroja. Ne voivat elää tarhaoloissa jopa 60-vuotiaiksi. Syksyllä 2020 uutisoitiin Korkeasaaren Coco-laiskiaisen kuolemasta 47-vuotiaana. Se oli tuolloin eläintarhan vanhin eläin.  https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006630894.html Galápagoksenjättiläiskilpikonna Harriet kuoli…
Mistä kohtaa suomenkielisestä Kalevalasta löytää runon joka alkaa ruotsiksi: "Vilka är då mina tankar, hurdant är mitt sorgsna sinne? Som den grunda tjärnens… 295 Kyseinen kohta on Uuden Kalevalan (1849) 22. runosta.  Mitenpä minunki mieli, Minun synkeä sisuni? On kuin laaka lammin ranta, Kuin pimeä pilven ranta... https://www.gutenberg.org/files/7000/7000-h/7000-h.htm  
Mistä lastenkirjasta on kysymys? Siinä on pikkutyttö, joka matkustelee sängyllä ympäri maailmaa. Kirja on vanhahko, julkaistu jo ainakin 80-luvulla. Kannet… 294 Etsimäsi kirja voisi olla Gunnel Linden "Lurituri matkoilla" (Gummerus, 1962). Sängyllä matkailevia lapsia löytyy myös kirjoista Mary Norton: "Lentävä sänky" (Weilin+Göös, 1987) ja Elaine Horseman: "Kuplii kuplii" (Otava 1966).
Onko kirjastosta lainattavissa ns. kymmensormi-järjestelmä-kurssia? Kirjaa, tietokone-ohjelmaa tms. joka auttaisi asiassa? Kiitos jo etukäteen! 294 Hei, Tule käymään Kemin kaupunginkirjastossa. Valikoimissamme on useita lainattavia kirjoja, joissa opetetaan kysyymääsi ns. kymmensormijärjestelmää. Esimerkiksi "Mäkinen, Anja Näppäilytaito ja tekstinkäsittely ISBN 951-97968-6-X (2003) ja Mäkinen, Anja Konekirjoitus ja tekstinkäsittely 1 ISBN 951-95954-5-7 (1992) käsittelevät asiaa. Muitakin oppaita löytyy.
Löysin netistä tiedon, että kirjastonne kokoelmista löytyy Alice Tegnérin lauluvihot IV ja V "Laula äiti kanssamme " sekä VI "Sjung med oss mamma". - Olisiko… 294 Kaukolainaus toimii toistaiseksi vain kirjastojen kautta. Voitte tehdä kaukolainapyynnön lähimmästä teille sopivasta kirjastosta, johon nuottivihot toimitetaan.
Missä venäläisessä klassikossa esiintyy Afinogenov? 294 Voisiko kyseessä olla Anatolij Afanasjev, Terve – Afinogen!, http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_3173#.VNNtfvM8JZs ? Afanasjev on neuvostokirjailija eikä siis välttämättä sellainen venäläinen klassikko, jota tarkoitat.