Kukaan ei liene tutkinut tai selvittänyt, mikä on suomalaisten (mies)urheilijoiden yleisin etunimi, ja tuskin asiaa voi myöskään päätellä Wikipedia-artikkelin jaottelusta.
Mutta ehkä jotain voi arvioida sen pohjalta, että 1800-luvun lopusta tähän päivään ylivoimaisesti suosituin miesten etunimi on ollut Juhani (355 00) ja toisena Johannes (258 000). Naisten tilastokärki on vielä selvempi: Maria (388 000), Helena (173 000).
Väestörekisterikeskus. Suosituimmat etunimet vuosikymmenittäin 14.2.2022.
Anja Kinnusen Bulgaria : lomailijan opas -kirjan virallisten juhlapäivien luettelossa 1. marraskuuta on "Kansallisen heräämisen päivä".
Kansallisen heräämisen alkuajankohtana pidetään vuotta 1762, jolloin munkki Paisii Hilanderilainen julkaisi kirjansa Slaavilais-bulgarialaisten kansojen historia (Istorija slavjanobulgarskaja). Se lisäsi bulgarialaisten tietoa maansa maineikkaasta menneisyydestä ja vahvisti heidän kauan kadoksissa ollutta kansallista identiteettiään. Paisii onkin yksi 1. marraskuuta juhlittavista päivän englanninkielisen nimen mukaisista "kansallisen heräämisen johtajista".
Lähteet:
Anja Kinnunen, Bulgaria : lomailijan opas
Tuula Parkusjärvi, Sankarimatkailijan Sofia
Kalle Väänänen, Bulgarian maa ja kansa
Kansallisbiografiasta löytyy Kaarina Salan kirjoittama artikkeli Pohjanpään elämästä ja tuotannosta: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4977
Lauri Pohjanpää on kirjoittanut muistelmateoksen Muistojen saatto – kappaleita muistojen kirjasta, joka on ilmestynyt vuonna 1950. Mikäli sitä ei löydy omasta kirjastostasi, voit tilata sen kaukolainaan oman kirjastosi kautta. Finna.fi-palvelusta voit myös tarkistaa, missä kaikissa Suomen kirjastoissa muistelmat ovat saatavilla: https://finna.fi/Search/Results?lookfor=muistojen+saatto&type=AllFields&filter%5B%5D=%7Eformat%3A%220%2FBook%2F%22&dfApplied=1&limit=20
Kirjasampo-sivustolla on listattuna Pohjanpään teokset, ja teoksen nimeä napsauttamalla niistä…
Voit hyvin tuoda kirjojasi tarjolle.
Useissa kirjastoissa on kierrätyshylly tai -kärry, johon voi tuoda maltillisen määrän hyväkuntoisia kirjoja tarjolle.
Palvelu on hyvin suosittu. Siksi hyllyt ja kärryt ovat usein täynnä. Kirjoja kannattaa tuoda siksi vähän kerrallaan.
Kynttilät ja lautasliinat olisivat voineet olla esimerkiksi Tiimari-ketjun valikoimaa, mutta Lasipalatsissa ei tainnut olla Tiimari-myymälää.
Olisiko kyseinen puoti sitten ollut yksi Ibero-ketjun kaupoista? Helsingin Sanomien arkistoja tutkimalla löytyy Lasipalatsissa sijainneen Iberon ilmoittelua. Ainakin vuoden 1982 lehdessä Ibero mainosti marraskuussa: "Jouluaiheinen kynttilätarjous". Vuonna 1982 Ibero-ketju ilmoitteli "Koristeellista joulua" -mainoksessaan uuden lahjavalikoimansa tuotteina esim. thai-posliinia, lyijylasikristallia, taideteollisia pronssituotteita ja tunnelmakynttilöitä Ranskasta. Iberon pääasiallinen myyntiartikkeli taisi kyllä alkujaan olla erilaiset korut. Iberolla oli 1980-luvun alussa useampia myymälöitä…
Yeatsin muistiinpanojen mukaan runo perustui lauluun jonka Yeats oli kuullut vanhan naisen laulavan joen rannassa Ballisodare kaupungissa, Sligon kunnassa, Irlannissa. Runon wikipedia sivu ehdottaa että tämä laulu olisi voinut olla The Rambling Boys of Pleasure.
Runoa analysoivat ajattelevat että nimi "Salley Gardens" viittaa paikkaan jossa Yeats kuuli tämän naisen laulun. Siellä asukkaat viljelivät "Salley" tai "Sallow" puita, jotka kuulut salix-sukuun, eli pajua.
McGarry, James P (1976). Place Names in the Writings of William Butler Yeats. London, UK: Macmillan. p. 79.
Carl Barks käsitteli Roope Ankan nuoruutta enimmäkseen vain ohimennen.Zombi löytyy tarinasta Aku Ankka ja zombi, kokoelmassa Ovela Roope-setä (2007).Kultu Kimallus esiintyy tarinassa Takaisin Klondikeen, kokoelmassa Visukintun vuosikymmenet : Roope-setä 1947-1997 (1997).Jos nuoruutta hieman venyttää, kyseeseen voisi tulla Kultaisen kypärän metsästäjät ja muita klassikoita (2016), jossa on sekä Barksin alkuperäistarinoita että Rosan jatko-osia.Lisäys: Roope-sedän nuoruudesta kertoo myös Vic Lockmanin käsikirjoittama ja Barksin piirtämä tarina Vuodepulmia (The Invisible Intruder), joka on ilmestynyt ainakin kokoelmassa Aku Ankan parhaat 5 - Aku postinkantajana (1977).
Aarni Penttilän Hyvästi, aapiskukko! -kirjassa on lyhennelmä Zacharias Topeliuksen tarinasta Kunnioita isääsi ja äitiäsi (s. 190). Kyse lienee tästä tarinasta. Kirja ei ole ensimmäinen aapinen, vaan "alakansakoulun toinen lukukirja". Kirjan kuvitti Asmo Alho.
Hyvästi, aapiskukko! ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1939 ja sen jälkeen siitä on otettu uusintapainoksia. Helmet-kirjastojen kokoelmissa on lainattavissa vuoden 1946 painos sekä näköispainoksia vuoden 1939 painoksesta.
Kokonaisuudessaan tarina sisältyy Topeliuksen teokseen Lukemisia lapsille 3. (1922) ja Lukemisia lapsille. Toinen osa (näköispainos,1982),
https://www.kirjastot.fi/kysy/topeliuksella-on-tarina-pojasta-joka
Hei,
Vähemmän sitä liikkuu, kuin tuota 1950-luvun sarjaa. Ei hinnat mitenkään korkeita ole - riippuu tietysti kunnosta jne. Yksittäisistä osista pyydetään ehkäpä 10 euroa, sarjasta tuskin saa 100 euroa. Oikean ostajan sattuessa tietysti voi saada hieman enemmän. Itse vuotta enemmän taitaa vaikuttaa on kyseessä kenen käännös.
Selitystä kissan tämänkaltaiseen käyttäytymiseen ei suoraan löytynyt. Seuraavista Helmet-kirjastojen kissakirjoista voisi kuitenkin löytyä joitain vastauksia kuvatunkaltaiseen toimintaan.
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Skissa%20k%C3%A4ytt%C3%A4yt…
Karusellia on esitetty Kouvolan teatterissa vuonna 2004. Pääosissa olivat Taina Kokkonen ja Sami Kosola ja ohjaajana Henrik Timonen. Muita esitystietoja en löytänyt.
Lähde:
"Taina Kokkonen Juliena musikaali Karusellissa". Kaleva 7.9.2004. https://www.kaleva.fi/taina-kokkonen-juliena-musikaali-karusellissa/197…
Maidon
Vallion sivulla on tietoa maitopurkkien koostumuksesta ja valmistuksesta. Sivulla selitetään, miksi Valion maitopurkkien valmistamiseen käytetäänmyös muovia. Syy on lähinnä hygienia.
https://www.valio.fi/vastuullisuus/pakkaukset/kysymyksia-ja-vastauksia/
Toinen Suomessa toimiva iso maidonjalostusyritys Arla kertoo sivullaan, että Arlan maitojen, jogurttien ja ruoanvalmistustuotteiden harjakattoiset kartonkipurkit on valmistettu vuodesta 2019 lähtien käyttäen vain uusiutuvia metsästä peräisin olevia materiaaleja. Nestekartonkipakkauksissa kartongin pinnalle tarvitaan tuoteturvallisuuden ja hygienian vuoksi ohut muovikalvo. Harjakattoisissa Arlan purkeissa oleva biomuovikalvo valmistetaan puupohjaisesta raaka-aineesta,…
Taidealoja voi opiskella ammattikoulussa. Ammattikoulut.fi sivusto listaa joukon opistoja ja taidekouluja, joissa esim. kuvataidetta voi opiskella. https://www.ammattikoulut.fi/koulutushaku/kuvataide
Opintopolku.fi sivustolta löytyy taas lista Ammattikorkeakouluista, joissa voi opiskella taidetta. AMKn pääsyvaatimuksena on lukion suorittaminen tai ammattitutkinto. https://opintopolku.fi/konfo/fi/toteutus/1.2.246.562.17.00000000000000002510
Tarkempia ohjeita kannattaa kysellä lähikoulun Opolta. Hänellä on neuvontaan parempi tieto ja kokemus.
Pahoittelen, että vastaus on viipynyt. Olen yrittänyt vertailla kolmea eri versiota Hanna-teoksesta. Kokonaan en kuitenkaan tekstejä lukenut. Minun täytyy sanoa, että en löytänyt teksteistä eroja. Voitko laittaa tarkemmat painokset ja kohdat, joissa erot löytyvät.
Minä katsoin seuraavat teokset:
Minna Canth : Kootut teokset I. Helsingissä, Kustannusyhtiö Otava, 1925
Minna Canth 1. Kodin suuret klassikot. Weilin & Göös, 1990
Minna Canth : Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Hanna .... Gummerus, 2007
Kirjastonhoitajalla ei ole tarvittavaa asiantuntemusta vastata metsän omistamiseen liittyviin asioihin ja vastuisiin. Metsänomistajan oikeuksista ja velvollisuuksista kerrotaan melko kattavasti Metsäkeskuksen sivuilla. Metsäkeskuksella on myös asiakaspalvelu, johon voi ottaa yhteyttä metsänomistajuuteen liittyvissä asioissa. Lainsäädännöllisesti metsänhoitoa säätelee metsälaki.
Metsäkeskus: Tietoa oikeuksista ja velvollisuuksista https://www.metsakeskus.fi/fi/metsan-kaytto-ja-omistus/oikeudet-ja-velv…
Metsäkeskuksen asiakaspalvelun yhteystiedot: https://www.metsakeskus.fi/fi/tietoa-meista/yhteystiedot-ja-toimipisteet
Metsälaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19961093
Kyseessä on Carlo Levin vuonna 1945 ilmestynyt omaelämäkerrallinen romaani Jumalan selän takana (Christo si è fermato a Eboli, suom. Helka Hiisko, 1956)
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_275
Näyttää siltä, että oman verkkokirjastosi kokoelmissa teosta ei ole, mutta voit tilata sen kaukolainaan oman kirjastosi kautta.
Ylen uutisjutussa mainitaan, että kun Suupohjan lottaperinneyhdistys teki uusia lottapukuja, se osti kaavat pukuun Lotta Svärd -museolta. Museon löytää osoitteesta https://lottasvard.fi/lottamuseo
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin sivuilta löytyy tilastotietoa ajoneuvokannasta: https://tieto.traficom.fi/fi/tilastot/ajoneuvokannan-tilastot?toggle=Merkit%20ja%20mallit%20ajoneuvoluokittainSen mukaan Nissan Cherry -merkkisiä autoja on 31.12.2023 ollut rekisterissä 680 kpl. Näistä 661:llä on käyttövoimana bensiini ja 19:sta diesel. Sen tarkemmin tilasto ei mallia erittele.
Valtakunnallisen E-kirjaston sivulla sanotaan näin: "Voit antaa palautetta, kysyä tai lähettää aineistojen hankintaehdotuksen palautelomakkeella, joka on E-kirjasto-sovelluksessa. Palautelomakkeen voi lähettää myös kirjautumatta sovellukseen." Palautelomake löytyy sovelluksesta kohjasta Asetukset->Anna palautettaSovelluksen voit ladata sovelluskaupasta:Android-latauslinkki(avautuu uuteen välilehteen) iOS-latauslinkkiLähteet: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto/e-kirjaston-yhteystiedothttps://helmet.finna.fi/FeedContent/uutiset?element=https%3A%2F%2Fhelmet-tukisivusto.hel.fi%2F%3Fp%3D1800&lng=fihttps://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto
Helsingin Sanomien kuukausiliitteen vanhoja numeroita on parilta viime vuodelta lainattavissa ja varattavissa esimerkiksi Oodissa ja Tikkurilan ja Tapiolan kirjastoissa. Sitä vanhempia numeroita säilytetään vain Pasilan kirjastossa, mutta niitä ei saa lainaan.Jos haluat varata lehtiä, sinun pitää ensin kirjautua Helmetiin tunnuksillasi ja vasta sitten näet varattavat numerot. Voit myös kirjastossa käydessäsi pyytää virkailijaa tekemään puolestasi varaukset.