Maapoliisit olivat nimismiehen alaisina toimineita poliisikonstaapeleja, joiden tehtävänä oli yleisen poliisitoimen ja järjestyksenpidon käytännöllinen toteuttaminen maaseudulla.
Maalaispoliisin perustamiseen johtanut reformityö alkoi komiteanmietinnöllä vuonna 1884 (6/1884, Komitean mietinnöt maapoliisin asiassa). Senaatti ehdotti vuoden 1888 valtiopäiville kunnallislautakunnan johtaman kunnallisen poliisiorganisaation perustamista. Esitys ei kuitenkaan saanut säätyjen tukea. Vuonna 1889 keisari määräsi senaatin suorittamaan valmisteluja maalaispoliisireformin toteuttamiseksi hallinnollista tietä ilman säätyjen myötävaikutusta. Uudistus sai keisarillisen vahvistuksen helmikuussa 1891 (Keisarillisen Majesteetin armollinen asetus…
Kansallinen mediatutkimus eli KMT, joka selvittää sanoma- ja aikakauslehtien lukijamääriä kertoo, että vuonna 2019 painetun Aku Ankan keskimääräisen numeron lukijoita oli 336 000 ja digitaalisen lehden keskimääräisiä lukijoita 4 000.
Sivustolla kerrotaan, että KMT uudistui kokonaan vuonna 2019. Vuoden 2019 tutkimuksen tuottamat luvut eivät siksi ole vertailukelpoisia edellisten vuosien lukujen kanssa. Alla linkki tilastoihin:
https://mediaauditfinland.fi/wp-content/uploads/2020/03/Lukijamaarat2019.pdf
Aku Ankan pitkäaikainen päätoimittaja Aki Hyyppä taas kertoo Kouvolan Sanomien haastattelussa (17.3.2020), että Aku Ankan lukijamäärä vuonna 2019 oli 680 000. Se saadaan, kun lasketaan…
Suosikista löytyy hajanumeroita 1970-1980-luvuilta Varastokirjastosta. Mikrofilmeinä sitä ei kirjastoista löydy. Apu-lehden kanssa sama tilanne. Ilta-Sanomista löytyy mikrofilmejä 1970-1980-luvun lehdistä Pasilan kirjastosta.Noin vanhoja Iltalehden numeroita ei löydy missään tallennemuodossa kirjastoista. Kaikki saatavilla oleva materiaali mahdollista saada kaukolainoiksi. Kaukolainapyynnön voit tehdä joko Kyyti-Finnan kaukolainalomakkeella tai asioimalla lähimmässä kirjastossasi. Kirjastot aukeavat normaalisti 8.6. Nuo mikrofilmit joutuu lukemaan kirjastossa. Meillä voi tallentaa tarvitsemansa artikkelit muistitikulle ja tietysti muistitikulta voi tulostaa.
Tulostettavat asiakirjat voi siirtoa varten tallentaa johonkin pilvipalveluun, muistitikulle tai lähettää itselleen omaan sähköpostiinsa.
Pilvipalvelujen ja sähköpostin käytössä tarvitset tulostimen lisäksi kirjaston tietokonetta. Muistitikulta monet tulostimet osaavat tulostaa suoraan pdf-tiedostoja.
Monia asiakirjoja voi laatia myös suoraan netissä esim. kelan ja verottajan sivuille, jos käytössäsi ovat nettipankkitunnukset.
https://yle.fi/aihe/digitreenit
Pilvipalveluista
Viranomaisille toimitettavista asiakirjoista.
Nykypäivänä mainitsemaasi muotoa 'Mrs. Jack Taylor' ei enää käytetä kuin harvoin, mutta entisaikaan se oli tapana. Nykypäivänä voidaan käyttää pariskuntaa esiteltäessä muotoa 'Mr. and Mrs. Jack Taylor', mutta vaimoa esiteltäessä muoto on 'Mrs. Elizabeth Taylor' tai mahdollisesti 'Doctor Taylor', jne. Nykypäivänä ei ole myöskään olennaista onko nainen naimisissa vai ei, joten muotojen 'Ms.' ja 'Mrs.' merkitys on nykyään olematon.
Käytäntöjen taustalla on pitkälle 1900-luvulle jatkunut käytäntö, jossa aviomies ajateltiin perheen ja pariskunnan keskeisenä hahmona. Kyse on siis patriarkaalisesta tavasta, joka on nykypäivänä liudentunut vähitellen pois yhteiskunnan kaikilta tasoilta. Vastaavanlaisia tapoja puhutella löytyy myös muista Euroopan…
Juhannus on alkujaan pakanallinen juhla jota vietettiin kesäpäivän tasauksen aikaan 20.6. Kristinuskon otettua juhlan omakseen, sen nimi muuttui Juhannukseksi koska siitä tuli Johannes Kastajan päivä. Tietoa löytyy mm. Kustaa Vilkunan Vuotuinen Ajantieto kirjasta, SKS:n Juhlakalenterista, https://juhlakalenteri.finlit.fi/juhannus, tai Yle oppimisen Juhannus-sivulta, https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/05/17/juhannus-keskikesan-ja-valon-j…. Myös Wikipedian artikkeli asiasta on kattava Juhannus – Wikipedia
Hei
Listasin muutamia luonto-aiheisia runoja lapsille ja aikuisille. Mainituilta kirjailijoilta osalla on, tai voi olla, muitakin aiheeseen liityviä teoksia.
Lapsille:
Suomen luonto tutuksi lorutellen : 130 kuvitusta ja lorua maan, veden ja ilman asukkaista / Rikama, Essi
Loruja keväästä ja kesästä / Kynsijärvi, Elina
Hepokatti Heinäkäisen niittykonsertti / Tuovinen, Leena.
Helokki ja hiirenvirna : kukkaretki pihamaalle / Mörö, Mari.
Kaunis metsäkauris : lastenrunoja. Väätäinen, Tuomas
Suomen runokalat : lastenrunoja / Väätäinen, Tuomas,
Käpymetsän lastenrunoja / Väätäinen, Tuomas
Tiira tiiraa tiiraa : runoja linnuista / Itkonen, Jukka
Hirvi irvistää / Itkonen, Jukka
Krokotiili hikoaa ja muita…
Tieteellisten kirjastojen Linda-tietokannan mukaan Joan D. Vingeltä löytyy Suomen kirjastoista vain seuraaavat teokset: Lost in space : matkalla avaruuteen, 1998; The snow queen, 1981 ja World's end, 1984.
Global Books in Print-cd-romilta (myynnissä olevia englanninkielisiä kirjoja) löytyy seuraavat ostettavissa olevat kirjat: The Random House Book of Mythology, Lost in Space, Lost in Space Novelizatio, Dreamfall, Alien Blood & Psion & Cat, Pasion, The Summer Queen, Heaven Chronicles ja Catspaw, World's End.
Näyttää siltä että etsimääsi kirjaa ei enää ole saatavilla kirjakaupoista, mutta se kannattaa vielä tarkistaa kirjakaupan kautta. Jos haluat lainata kirjan, voit tehdä siitä kaukolainapyynnon kirjastossa tai kirjaston…
Edit Piafin esittämät laulut löytyvät mm seuraavissa nuottijulkaisussa:
- Top Edith Piaf : Paroles et musique avec accompagnement piano / Edith Piaf
- 20 ans de succes 60-80: Collection de 110 succes vol.III
- Les grands succes d'Edith Piaf
- EDITH PIAF CHANTE CHARLES DUMONT
Kannattaa ottaa yhteyttä Tornion kaupunginkirjaston musiikkiosastolle, puh Puh. 016-432 431
Katso lisää
http://www.tornio.fi/kirjasto/musa.htm
http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=piaf&m=7&l=&Da=&Db=&b=&SORT=D&…
Mii leat geahččalan čielggadit, mii dat filbma lea, maid don leat oaidnán skuvllas. Min árvalus lea dál ahte dat lea "Vihttanuppelogát hoavda".
Filmma váldorollain ledje ee. Toivo Lukkari ja Åsa Blind ja dat lea Gironis rahkaduvvon. Vástadusa gávdnamis ožžon veahki ee. Mervi Haavistos ja Irene Länsmanis.
Geahčča maid dan: http://www.saminieidajojk.se/
Kirja on varmaankin Otavan maailmankartasto. Se vastaa kaikilta osin kuvaustasi. Kirjan ensimmäinen painos on vuodelta 1953. Uusia painoksia on otettu vuosina 1955, 1957, 1963 ja 1969. Vuoden 1957 (3.) painos on lainattavissa Helmet-kirjastojen kirjavarastosta:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb2046377__Sotavan%20maailma…
Valitettavasti en löytänyt Matokankaan uudistilan sijaintia. Pentti Virrankosken kirjasta Kokkolan pitäjän yläosan historia, 1961, s. 312 löytyi teksti:
"…Tällaisia uudistiloja perustettiin Perhoon runsaasti vielä vuosina 1847-60, … Perhonjoen varrelle Kellokosken ja Sahibackan välille perustettiin Kalliokoski, Laajala, Matokangas ja Annala…"
Kyllä voi. Vanamo-kirjastojen kotisivuilta löydät etusivun harmaan yläpalkin A-Ö -valikosta kohdasta H linkin hankintaehdotuslomakkeeseen: https://vanamo.verkkokirjasto.fi/web/arena/hankintaehdotus. Pääkirjaston asiakaspalvelutiskissä on myös paperisia hankintaehdotuslomakkeita.
E-kirjain lääkärintarkastusohjesäännössä tarkoittaa palvelukelpoisuusluokkaa. E-luokkaan on sijoitettu palveluun kelpaamattomiksi todetut, mutta määräajan kuluttua uudelleen tarkastettavaksi määrätyt. Varsinaisen tautinimike on merkitty numerolla palvelukelpoisuusluokituksen jälkeen. Esimerkiksi E63b viittaisi keuhkoputken laajentumaan, joka ei kuitenkaan anna aihetta pysyvään vapautukseen.
Molemmat lehdet ovat Kansalliskirjastossa tilattavissa lukusalikäyttöön. Iltalehden näköislehden arkistossa pääsee myös lukemaan vanhoja artikkeleita. Palveluun pitää kirjautua. Osoitteessa www.is.fi/haku/ voi myös käydä hakemassa vanhoja artikkeleita Ilta Sanomista.
Kahviloiden ja ravintoloiden hävikkiruoan poisheittämiselle on vaihtoehtoja, ja näitä myös käytetään. Voi esim. miettiä, voisiko myydä ruokaa alennettuun hintaan joko itse tai jonkin mobiilipalvelun avulla. Elintarvikkeita voidaan myös luovuttaa ruoka-apuna kuluttajille joko suoraan tai hyväntekeväisyysyritysten kautta. Elintarvikevirasto Evira on laatinut ohjeen ruoka-apuun luovutettavista elintarvikkeista. Se on luettavissa alla olevasta linkistä:
https://www.evira.fi/globalassets/eviran_ohje_16035_2_fi.pdf
Tietoa löytyy myös MaRan eli Matkailu- ja ravintolapalvelut -järjestön Hävikkiä häätämään - ruokahävikin vähentäminen ravintoloissa -julkaisusta.
https://mara.fi/site/attachments/Havikin_vahentaminen_MaRa_1.pdf
Etsimäsi Eeva-Liisa Mannerin runo on nimeltään Puutarhuri palasi puutarhaan ja se sisältyy kokoelmaan Jos suru savuaisi (1968). Runo on luettavissa myös Mannerin koottujen runojen kokoelmasta Kirkas, hämärä, kirkas (toim.Tuula Hökkä, 1999).
Alla olevasta linkistä voit tarkistaa teosten saatavuuden Lastu-kirjastoissa.
http://lastukirjastot.fi/search?query=jos+suru+savuaisi&searchtype=Biblioteket&sort=Relevance