Kaivattu kirja lienee Tammen kultaiset kirjat -sarjassa ilmestynyt Marjatta Kurenniemen ja Arne Ungermannin Putti, joka ei ollut lintu eikä kala. Siinä taikoja tekevä A-bra-ka-da-bra-perhonen auttaa Putti-kissaa olemaan kaikkea muuta kuin tavallinen kissa...
Toisin kuin esimerkiksi ampiaisilla, joilla on sileä myrkkypistin, mehiläisen piikissä on voimakkaita väkäsiä. Nämä ankkuroituvat niin lujasti pistettävään kohteeseen, että koko piikki myrkkyrauhasineen repeää irti mehiläisen vetäessä sitä ulos ja yksilö itse menehtyy pian pistämisen jälkeen.
Iiris Kalliola, Ötökät
Juhani Itämies, Paarman puremaa : tietoa ja tarinaa kesän pistäjistä
Lars-Henrik Olsen & Jakob Sunesen, Pikkuötökät talossa ja puutarhassa
Musiikintekijä-lehden numerossa 1/2006 ilmestyneessä Kari Kuuvan 60-vuotishaastattelussa on maininta Daa-Da Daa-Dan levytyksestä: "Sammy lauloi mielettömällä fiilingillä, ja mä karjuin kuorostemmat "everybody"-huutoineen."
Eli kyseessä on kappaleen säveltäjä Kari Kuuva.
https://musiikintekijat.fi/artikkeli/kari-kuuva-60-vuotta-elama-taynna-rokkia-ja-pelargoniaa/
Chrisse Johanssonin julkaistussa haastattelussa on myös kerrottu levytystilanteesta:
"Piti saada meteliä meidän biisiin ja kun studiossa ei enää äänittäjän, Sammyn ja mun lisäks ollut ketään saati sitten kuoroa, me haettiin Kari mukaan ja mekkala oli taattu. Kaikki se ylimääräinen kailotus siinä biisissä siirtyi levylle ja mulle tulee edelleen hyvä fiilis kun sitä…
Valitettavasti elokuvan kohta, jossa Kalevi Kahra esiintyy ei selvinnyt. Se taitaa selvitä vain katsomalla elokuva. Elokuva löytyy Helmet-kirjastoista:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sedvin%20laine%20tuntematon%20sotilas__Ff%3Afacetmediatype%3Ag%3Ag%3ADVD-levy%3A%3A__Ff%3Afacetmediatype%3Ah%3Ah%3ABD-levy%3A%3A__Orightresult__U__X0?lang=fin&suite=cobalt
Kumpikaan ei ole Kielitoimiston sanakirjan mukaan oikea termi, koska ananaksen makuiselle ei ole vakiintunutta termiä (vrt. sokerinen, pippurinen). Mikäli haluat tarkemman vastauksen kielitieteen ammattilaiselta, suosittelen kysymään asiaa Kotimaisten kielten keskuksen Kielineuvonnasta.
Kielineuvonnan kysymyslomake ja yhteystiedot: https://www.kotus.fi/kotus/yhteystiedot/yhteydenottolomakkeet/kielineuv…
Kyllä kyseessä on runo, josta tuli myös laulu. Suomen runottaren (1965) mukaan runon nimi on Kotomaamme ja runoilija Juhana Fredrik Granlund. Runo ilmestyi ensi kertaa Tähti-lehdessä numero 2 vuodelta 1863. Runosta on tehty laulu "Pohjantähden alla" suomalaiseen kansansävelmään. Kappaleesta löytyy useita levytyksiä ja nuotteja. Joissain lähteissä sanoittajaksi mainitaan Jaakko Juteini (mm. Toivelaulukirjassa). Granlund on kuitenkin useimmiten saanut nimiinsä tämän runon.
Pertti Virtarannan teoksessa Kylmällä kynällä - kädellä lämpimällä Väinö Linna kertoo, että trilogian nimen Täällä Pohjantähden alla hän keksi matkalla kotiin tyttärensä kuusijuhlasta, jossa tämä laulu oli juuri laulettu.
Lähteet:
Suomen runotar (1965)
Suuri…
Vuosina 1686-1869 voimassa ollut kirkkolaki mahdollisti ankaran kirkkokurin. Kirkkokurin avulla seurakuntalaisia rangaistiin esimerkiksi yksilöön, yhteiskuntaan tai valtioon kohdistuneesta teosta tai uskonnon harjoittamiseen liittyvästä laiminlyönnistä.
Pekka Halmesmaa kertoo kirjassaan "Kirkkokuri murroksen kynnyksellä" näistä erilaisista rangaistusmuodoista mitä esimerkiksi ”haluttomuus perehtyä kristinoppiin” tai ”jumalanpalvelukseen liittyvien velvollisuuksien laiminlyönti” aiheutti.
Kyseisen kirkkolain mukaan kärsimyksen tuottaminen sääntöjä rikkoneelle kuului rangaistuksen olemukseen. Rangaistuksia olivat esimerkiksi varoitukset joko papilta ja/tai kirkkoneuvostolta, sakko tai vaihtoehtoisesti kirkolle työn tekeminen sekä…
Suomimakkara ei ole tuotemerkki, vaan yksi perinteisen suomalaisen lenkkimakkaran nimityksistä. Moni valmistaja teki ja tekee tavallista lenkkimakkaraa tummapintaisempaa suomimakkaraa. Vahvimmin suomimakkara kuitenkin kytkeytyy forssalaisen Hakalan makkaratehtaan nimeen.
Jyrki Pöysän luonnehdinta suomimakkarasta käy lähes määritelmästä: "Nykyisen lenkkimakkaran edeltäjä halpana yleismakkarana oli pitkästä, luonnonsuoleen pakatusta kiekurasta asiakkaalle määrämittaan leikattu 'suomimakkara', 'hampparinkäyrä' tai 'halpamakkara'."
1950-luvun lopulle saakka lenkkimakkarasta puhuttiin yleisesti suomimakkarana. Vasta, kun makkaraa 60-luvun alkupuolella alettiin pakata keinosuoleen ja se sai nykyisen lenkin muodon, alettiin varsinaisesti…
Ursula Pohjolan-Pirhosen kirjoista nauttiva voisi pitää esimerkiksi Kaari Utrion, Kristiina Vuoren, Laila Hirvisaaren tai Paula Havasteen historiallisista romaaneista. Mestertonin Hovimäki-sarja voisi toimia myös.
Kirjavinkit-sivustolla hakusanoilla historialliset romaanit ja 1500-luku tulee hakutuloksissa hyvinä vinkkeinä Havasteen lisäksi mm. Hilary Mantelin Suripalatsilla alkava Cromwell-sarja ja Maggie O'Farrellin teoksia. Vinkeissä esiin nouseva Anneli Kannon Rottien pyhimys voisi olla myös erinomaista luettavaa. Kirjavinkkeihin pääsee tästä linkistä.
Vinkkejä historiallisista romaaneista on tiedusteltu aiemminkin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa, oheisista linkeistä pääset tarkastelemaan aiempia vinkkilistoja ja…
Ns. aineistokoe tuli ylioppilaskokeen äidinkielen kokeeseen vuonna 1992 toisen kirjoituskerran yhteyteen. Aineistokokeessa oppilas analysoi aineistona olevaa tekstiä. Nykyisen kaltaiseksi äidinkielen koe uudistui vuonna 2007. Kokeeseen tuli kaksi erilaista osaa, tekstitaidon koe ja esseekoe (syksystä 2018 alkaen lukutaidon koe ja kirjoitustaidon koe).
Lähteet:
Pirjo Hiidenmaa, Tietoa, kypsyyttä ja sanomisen taitoa? : äidinkielen ylioppilaskoe muinaisista roomalaisista nykypäivään. – Kielikello 3/2004
https://www.kielikello.fi/-/tietoa-kypsyytta-ja-sanomisen-taitoa-aidink…
Kaino Laaksonen, Äidinkielen ylioppilaskoe uudistunut. – Kielikello 2/2007
https://www.kielikello.fi/-/aidinkielen-ylioppilaskoe-uudistunut
Suomen kielen…
Se, että vasemmasta on tullut "oikea" käsi pitää rannekelloa, juontaa juurensa ihmisten oikeakätiseen enemmistöön (85-90%). Perinteiset mekaaniset rannekellot suunniteltiin oikeakätiselle käyttäjälle: vetonuppi oli kello kolmen kohdalla, ja kun kelloa piti vasemmassa kädessä, se oli helppo vetää ja asettaa oikeaan aikaan oikealla kädellä poistamatta kelloa ranteesta. Oikeassa kädessä olevan "oikeakätisen" kellon vetonupin käsittely vasemmalla kädellä on paljon hankalampaa. Jotkut luksuskellojen valmistajat ovat sittemmin tuoneet markkinoille myös vasenkätisiä malleja.
Moni vasenkätinen rannekellon käyttäjä pitää kuitenkin kelloaan kaikesta huolimatta oikeassa kädessä, koska ei-hallitseva käsi saattaa tuntua luontevammalta paikalta…
Vilpertti Viitasammakko -sarjan alkuperäinen nimi oli Philbert Frog. Vuonna 1993 valmistunutta brittisarjaa tehtiin kaikkiaan 13 jaksoa, jotka nähtiin Suomessa TV2:n ohjelmistossa sunnuntaisin syksyllä 1994. Ensimmäinen jakso esitettiin 4.9.
http://www.toonhound.com/philbert.htm
B 1 tarkoittaa palveluskelpoisuusluokkaa ja 80 ac taas sairausdiagnoosia. B (1,2) tarkoittaa vähäistä tai suurta haittaa. Tarkkaa diagnoosikoodia kannattaa tiedustella Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta: kirjasto.mpkk@mil.fi
THL kerää syntyneiden lasten rekisteriin kaikki Suomessa tapahtuneet synnytykset, synnyttäjät ja syntyneet lapset. Tiedot kerätään sairaaloista. Kotisynnytyksissä hoitava kätilö vastaa ilmoituksen tekemisestä. Rekisteriin on kerätty tietoja vuodesta 1987 lähtien.
https://thl.fi/fi/tilastot-ja-data/aineistot-ja-palvelut/rekisterien-ti…
Helsingissä syntyneenä mahdollinen synnytyssairaalasi voisi olla joko Naistenklinikka tai syksyllä 2017 suljettu Kätilöopiston sairaala. Muitakin vaihtoehtoja sairaaloissa on https://www.kirjastot.fi/kysy/oliko-vuonna-1963-helsingissa-muulla
Voisit alkuun yrittää tiedustella HUS:in arkistoista syntymätietojasi. Naistensairaalan arkiston yhteystiedot löydät täältä https://www.…
"Hyvä Veli" on ollut alun perin nimenomaisesti kirjeenvaihtoon kuulunut tapa puhutella vastaanottajaa, kun on tarvittu muodollista tuttavallisempaa ilmausta. Suomalaisessa perinteessä "rakas"-sanaa on käytetty vain niin sanotusti tositarkoituksessa, hyvin läheisten tai sukulaisten välisessä kirjeenvaihdossa, eikä englantilaisen kielialueen "Dear..."-aloitus siksi sovellu kovinkaan hyvin suomalaiseen tunneilmastoon. "Veli"-sanan käyttöön voisi ajatella päädytyn vaikkapa siksi, että on haluttu ilmaista jonkinlaista henkistä sukulaisuussuhdetta ilman tarpeetonta tunteilua. Per T. Ohlssonin kirjassa Albert Bonnier ja hänen aikansa kuvataan Bonnierin ja Zacharias Topeliuksen välisen kustantaja–kirjailija -suhteen kehkeytymistä…
Yle on käsitellyt hylättyjä ääniä useissa jutuissa vuosien varrella. Tänä vuonna julkaistun jutun mukaan hylättyjä ääniä on kolme eri kategoriaa: "Hylätyt äänet voidaan jakaa kolmeen ryhmään, joista isoin on äänestyslippuun tehdyt asiattomat merkinnät. Toinen on täysin tyhjänä jätetty äänestyslippu. Kolmas ryhmä on epäselvät merkinnät, joissa äänestäjä on yrittänyt tehdä oikean näköisen numeron." Hylättyjä ääniä annetaan vaaleissa noin 0,5-0,6% annetuista äänistä.
Vuoden 2018 jutussa avataan enemmän epäselviä merkintöjä: "– Surullisimpia ovat tapaukset, joissa me emme saa selvää, ketä äänestäjä on yrittänyt äänestää. Eli ihminen on halunnut äänestää, mutta ei ole kyennyt laittamaan äänestyslappuun numeroa selvästi, Teemu…
Saint-John Perse oli ranskalaisen Alexis Leger'n kirjailijanimi. Kirjailija ei kertonut tarkkaan, mistä keksi nimen, mutta on arveltu, että yhdistämällä keksityn sukunimensä ja oikean etunimensä hän viittasi Aleksanteri Suureen, joka valloitti muun muassa Persian valtakunnan. Ranskan kielessä Perse tarkoittaa Persiaa tai persialaista.
Perse on myös harvinainen sukunimi englanninkielisessä maailmassa. Silloin se on muunnelma etunimestä Pierce tai Piers.
Lähteet:
https://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-John_Perse#Pseudonyme_et_noms
https://en.wiktionary.org/wiki/Perse
Helsingissä ja Vantaalla voi tulostaa ilman Prich-appia."Tulostaminen HelsingissäTulostaminen asiakastietokoneiltaLuo käyttäjätunnus tulostuspalveluun klikkaamalla työpöydällä olevaa linkkiä YSoft SafeQ tai osoitteessa asiakastulostus.hel.fi.Aktivoi tunnuksesi sähköpostiisi saapuneesta linkistä Activate your account ja ota talteen viestissä oleva PIN-koodi. Tätä samaa PIN-koodia voit käyttää asiakaskoneilta tulostamiseen kaikissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä.Omalta laitteelta tulostaessasi tarvitset PIN-koodin lisäksi käyttäjätunnuksesi sähköpostiosoitteen ja salasanan.Asiakastietokoneella:Valitse tulostettava tiedosto tai etsi nettisivu, jonka haluat tulostaa ja klikkaa Tulosta. Tulostusasetukset-ikkuna avautuu. Voit…
Postin vastaus aiheesta Voiko vanhoja postimerkkejä käyttää: https://www.posti.fi/lahettaminen/kirjeet-ja-postikortit/postimerkit-ja-kuoret#voiko-vanhoja-postimerkkeja-kayttaaVanhoja ikimerkkejä voi käyttää lähetyksissä (1. ja 2. luokka käyvät molemmat). Myös vanhat tietyn arvoiset merkit käyvät niihin merkityn arvon mukaan (euroarvoiset merkit, eivät siis vanhat markka-aikaiset merkit, jotka eivät ole enää käytössä).