Yleisradion artikkelissa nimipäivistä vuodelta 2010 kerrotaan seuraavasti:
Taisi olla Kustaa Vilkuna, kun oli 1900-luvun puolivälissä, joka ei halunnut tyttöjä ja poikia samalle päivälle. Nyt se ei ole enää tärkeä näkökohta, sanoo Helsingin yliopiston almanakkapäällikkö Heikki Oja.
https://yle.fi/a/3-5624584
Kustaa Vilkuna (1902-1980) oli suomalainen akateemikko, kansatieteilijä, kielitieteilijä ja historiantutkija, jonka teoksia on mm. Etunimikirja vuodelta 1947.
Heimo on kansatieteessä tarkoittanut sukujen tai klaanien ryhmää, joita yhdistää naapuruus, kieli ja kulttuuri. Käsitettä kuitenkin pidetään laajalti vanhentuneena, ja tutkimuksessa sen (samoin kuin rodun) onkin korvannut etnisen ryhmän käsite. Etnistä ryhmää luonnehtivat muun muassa yhteinen alkuperä ja kulttuuri, ryhmäidentiteetti ja muista etnisistä ryhmistä poikkeava elämäntapa. Heimo-termiä ei nykytutkimuksessa enää käytetä.
Saamelaiset on yksi kansa, joka elää neljän kansallisvaltion alueella ja puhuu yhdeksää eri saamenkieltä.
Saamelaisia on vanhemmassa kirjallisuudessa jaoteltu eri ryhmiin muun muassa kulttuurin, kielen ja perinteisten elinkeinojen mukaan, ja on puhuttu esimerkiksi metsälappalaisista, porosaamelaisista,…
Selasin K- ja S-ryhmien sekä Lidlin ruokakermavalikoimat läpi, mutta valikoimissa ei näyttäisi olevan tuotteita, jotka eivät ole vähintäänkin vähälaktoosisia tai laktoosittomia. Mikäli et halua laktoositonta tai vähälaktoosista kermaa, voit käyttää ruoanlaitossa kuohukermaa. Sitä löytyy myös niin sanotusti tavallisena eli laktoosia sisältävänä. Se on tosin ruokakermaa rasvaisempaa.Lähteet ja lisätietoaK-ruoka, ruokakermat: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku/maito-juusto-munat-ja-rasvat/maitotuotteet/kermat?suodata=ruokakermaS-kaupat, ruokakermat: https://www.s-kaupat.fi/tuotteet/maito-munat-ja-rasvat-0/kermat/ruokakermatK-ruoka, kuohukermat: https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuotehaku/maito-juusto-munat-ja-rasvat/ma…S-kaupat, kuohukermat…
Hei!
Tässä muutama nettilinkki:
-http://www.nuorisokirjailijat.fi/kurvinenjorma.shtml =Suomen nuorisokirjailijoiden nettimatrikkeli
-http://www.infoplaneetta.hyvan.helsinki.fi/kirjoista/kurvinen.html (Mm. kaikki Kurvisen teokset löytyvät täältä)
Tietoa voit etsiä myös kirjastosta esim. seuraavista teoksista:
Kotimaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita 1-2
Suomalaisia nykykertojia
Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän
Kirjastolehti 11/1994
Käytä Google-hakua osoitteessa http://www.google.com/, kirjoita kärkkäinen kata ja lainausmerkkeihin
"minä ja morrison" niin löydät paljon tietoa aiheesta.
Kyseessä lienee kirjailija Jonas Gardell (s.-63). Häneltä on Porin kaupunginkirjastossa teokset: En komikers uppväxt, Fru Björks öden och äventyr ja Vill gå hem. Tulossa on teos nimeltä Kummajainen astuu kehiin (Like, 2002).
Kirjallisuutta puhehäiriöistä löytyy hakemalla Turun kaupunginkirjaston Aino-tietokannasta http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=find2&sesid=1133940754&ulang=…
asiasanalla puhehäiriöt, esim. Kommunikoinnin häiriöt: syitä, ilmenemismuotoja ja kuntoutuksen perusteita (2003) ja Joko se puhuu?: kielenkehityksen vaikeudet varhaislapsuudessa (2004).
Papunet on Internet-sivusto puhevammaisuudesta ja selkokielestä. Oheisessa linkissä on tietoa tukiviittomista ja lopussa löytyy aiheeseen liittyvä kirjallisuusluettelo, josta voi olla apua http://www.papunet.net/yleis/tietoa/keinot/?id=46
Vaasassa ei ilmesty nykyään muita ilmaisjakelulehtiä kuin mainitsemasi Ikkuna. Vaasassa on lisäksi jakelussa usean maakunnan laajuinen Ykköset-ilmaisjakelulehti.
Wild is the wind -elokuvaa ei ole kirjastoissa lainattavissa. Verkkokaupassa Joe's Classic Movies http://www.joesclassicmovies.com/ sitä on saatavilla hintaan $9.50.
Alexandre Dumas vanhemman kirjoja kolmen muskettisoturin seikkailuista on ilmestynyt suomeksi erilaisina laitoksina, eri käännöksinä ja samojenkin käännösten eri painoksia eri nimellä.
Wikipedian artikkelista Alexandre Dumas vanhemmasta löytyy listaus Muskettisoturisarjasta. Listassa on lueteltu myös kirjojen vaihtoehtoiset suomalaiset nimet sekä Paul Févalin ja
M. Lassezin kirjoittamat seitsemän teosta. Ks. tarkemmin osoitteesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexandre_Dumas_vanhempi
Tiedustelemasi kirja on todennäköisesti Raimo Mäkelän teos: Naamiona terve mieli. Lisätietoa kirjasta on Narsistien uhrien tuki ry:n nettisivuilla http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=124 . Kirja löytyi myös Web-Origon sivuilta.
Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta on lokakuussa kysytty aineistoa narsismista http://www.kirjastot.fi/fi-FI/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=5a50111f-36a… .
Ruotsin kirkon näkemyksen mukaan kyse on sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja naisen vapaudesta. Kun isä luovuttaa tyttärensä tämän tulevalle aviomiehelle, nainen on ikään kuin miesten omaisuutta. Tällä eleellä on erittäin vahva symbolinen merkitys ruotsalaisessa, sukupuoltan välistä tasa-arvoa korostavassa yhteiskunnassa.
Uusi PIKI-verkkokirjasto on tosiaan ihan erilainen kuin entinen ja siksi varaaminen ja kaikki muukin on ensin outoa. Verkkokirjaston toimintaa parannetaan koko ajan, ja kun toiminnot vakiintuvat, sinne tulee kunnon ohjeet. Seuraavassa ensiapua:
Oma hylly tarkoittaa sitä, että kun löytää mielenkiintoisen kirjan, sen voi tallentaa ikäänkuin muistiin ns. omaan hyllyyn esimerkiksi myöhempää lainausta varten. Oma hylly toimii vähän kuin muistikirjana, ja siinä olevia kirjoja voi vaikka myöhemmin halutessaan varata. Oma hylly löytyy kohdasta "Omat sivut".
Jos haluat varata jonkin kirjan, jonka olet löytänyt haulla, se käy näin:
- Klikkaa kirjan nimeä, jolloin pääset kirjan teostietoihin. Alempana sivulla on lueteltu kaikki kirjastot, joiden…
Kyseinen kirja ei valitettavasti ole vielä tullut lainattavaksi pääkaupunkiseudun kirjastoihin, eikä siitä voi vielä tehdä varausta. Voit seurata HelMet-tietokannasta milloin kirja tulee kirjastoihin, ja varata sen itsellesi.
Daily Star -lehteä voi lukea kirjastossa PressDisplay-palvelun kautta. PressDisplay sisältää digitoituja sanomalehtiä heti tuoreeltaan eri puolilta maailmaa. Palvelua voi käyttää Jyväskylän kaupunginkirjaston asiakastietokoneilla. Tervetuloa kirjastoon!
Olisiko Suomi-Kiina -seura yksi paikka, jossa voisi tavata kiinalaisia
http://www.kiinaseura.fi/
Helsingin evankelis-luterilaisilla seurakunnilla on myös kiinankielistä toimintaa
https://www.helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat/kallio/chinesechurchinf…
Lisätietoja viime mainitusta saa esim. googlaamalla pastorin nimellä.
Kysymyksen sitaatti ei ole Aldous Huxleyn Uljaasta uudesta maailmasta. Huxleyn maailmanvaltion tunnuslauseen "Yhteisyys, samuus, lujuus" erittely on peräisin J. N. Smithin Uljasta uutta maailmaa käsittelevästä kommentaariteoksesta, joka on ilmestynyt kirjallisuustieteellistä oppimateriaalia julkaisevassa GradeSaver ClassicNotes -sarjassa vuonna 1999.
http://www.gradesaver.com/brave-new-world/study-guide/quotes/