Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Etsin vanhaa suomalaista elokuvaa nimeltään Katsastus. Se on tehty noin 20-30 vuotta sitten. Löytyisiköhän sitä jostain kirjastosta. 700 Olisiko kyseessä Matti Ijäksen vuonna 1988 ohjaama Katsastus, joka pohjautuu Joni Skiftesvikin novelleihin. Elokuvan pääosissa ovat Vesa Vierikko, Sulevi Peltola ja Kaija Pakarinen. Dvd löytyy muutamista Helsingin kirjastoista, saatavuustiedot osoittessa http://www.helmet.fi/search~S9*fin?/Xkatsastus**&searchscope=9&m=g&l=&b…
Onko missään kirjastossa Suomessa Johannes Brahmsin op 104 (3.osa Letztes Glück) nuotteja mieskuorolle? En löydä omin avuin. Valtteri 700 Tämän sekakuorolle sävelletyn opuksen 104 lauluja löytyy sekakuoroversioina kohtalaisen monista kirjastoista, mutta mieskuorosovitusta laulusta Letztes Glück en valitettavasti löytänyt sen paremmin maakuntakirjastojen kuin Sibelius-Akatemiankaan kirjaston tietokannoista. Erityisesti se, ettei tällaista versiota löydy edes Sibelius-Akatemiasta, viittaa vahvasti siihen, ettei tällaista sovitusta ole julkaistu. Myöskään Suomen laulajain ja soittajain liiton (SULASOL) mieskuorovalikoimasssa ei juuri tätä laulua löydy. Heikki Poroila HelMet-musiikkivarasto
En löydä millään seuraavaa tenttikirjaani. Chris Cooper, John Fletcher, Alan Fyall, David Gilbert and Stephen Wanhill: Tourism, Principles and Practice … 700 Melinda-tietokannan mukaan virjan viides painos on lainattavissa Centria-ammattikorkeakoulun, Haaga-Helian, Lapin korkeakoulun, Laurea-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston, Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjastoista. Jos tämä uudempi painos käy, voit tilata kirjan oman kirjastosi kaukopalvelun kautta. Jos ehdottomasti tarvitset neljännen painoksen, voit tilata senkin kirjastosi kaukopalvelun kautta Ruotsissa. Libris-tietokannan mukaan neljättä painosta näkyy olevan ainakin kolmessa ruotsalaisessa kirjastossa. Kirjastot, josta kirjan pitäisi löytyä ovat Högskolan i Halmstad, Linnéuniversitetet, Universitetsbiblioteket Kalmar ja Umeå universitetsbibliotek. Ota yhteyttä omaan lähikirjastoosi ja pyydä…
Kattohaikaraa tavataan kyllä säännöllisesti Suomessa, mutta pesiminen jäänyt toistaiseksi vain muutamaksi yritykseksi. Miksi? Sitä en tiedä ja olisi mukava… 700 Syynä on ilmeisesti se, että Suomesta kattohaikaroille löytyy niukasti pesimiseen sopivia kosteikkoja salaojitusten vuoksi. Näin arvellaan osoitteesta http://yle.fi/uutiset/pikkuharvinaisuus_kattohaikara_saapunut_jo_suomee… löytyvässä Ylen uutisessa. Virossa on tarjolla kattohaikaroille mieluisia kosteikkoja, ja siellä ne pesivätkin. Eipä silti, kattohaikaroita on ennen pesinyt runsaasti Ruotsissakin, jopa tuhansia yksilöitä 1800-luvulla. Ruotsissa on käynnistetty ohjelma, jonka avulla kattohaikarat yritetään saada takaisin Ruotsiin. Asiasta löytyy tarkempaa tietoa englanniksi osoitteesta http://storkprojektet.se/sida_historik_english.shtml.
Mikä on puhuttelujärjestys, kun ollaan tekemisissä kuninkaallisten kanssa? Kuka puhuttelee ensin ketä ja miten? 700 Meillä olevissa tapakirjoissa oli tästä aiheesta hyvin vähän tietoa. Magdalena Ribbing: Stora etikettbok tarjoaa suppean vastauksen aiheeseen. Seuraavat luotettavat internet-sivut tarjoavat myös asiaan valaisua http://sofi.imcms.net/7439 http://www.debretts.com/forms-address/royal-family-0/other-members-roya… http://www.royal.gov.uk/ThecurrentRoyalFamily/GreetingamemberofTheRoyal…
Yllättävän hankala tunnistaa erästä lapsuuden kirjaa. -Syntynyt olen 60-luvulla ja joskus pikkulapsena sain vanhemmiltani kirjan, mikä luullakseni oli valittu… 700 Kysyjä löysi itse vastauksen: kyseessä oli RV-kirjojen kustantama K. A. Pohjakallion teos Peloton Ilkka.
Teemme opinnäytetyötä aiheesta "Miehen selviytyminen rintasyöpää sairastavan naisen läheisenä". Tarvitsisimme lisämateriaalia aiheesta "miehen selviytyminen"… 700 Käytössä olevista artikkelitietokannoista (MEDIC ja ARTO) löytyivät seuraavat viitteet Hämäläinen A: Aviopuolisoiden tuntemuksia vaimon sairastuttua rintasyöpään. Syöpä 1998:6:14-15 ja Hintikka : Uhka elämälle, haaste perheterapialle. Perheterapia 1995:4:18-22. Lehtien saatavuutta voit kysyä lähikirjastostasi.
Tarvitsen opiskeluuni liittyen tietoa kotieläimillä käytetyistä (käytettävistä) luonnonlääkkeistä. Saisinko luettelon mahdollisista asiaan liittyvistä… 700 Tarvitsen opiskeluuni liittyen tietoa kotieläimillä käytetyistä (käytettävistä) luonnonlääkkeistä. Saisinko luettelon mahdollisista asiaan liittyvistä teoksista Internetistä osoitteesta http://www.biofarm.fi/ löytyy kyseisen firman luontaislääkkeitä eläimille. Papermuotoista esitettä voi kysellä myös paikkakunnan eläinliikkeistä. Seuraavat kolme kirjaa löytyvät Eläinlääketieteellisestä kirjastosta Helsingistä: Puotinen, C.J. (1999): Natural remedies for dogs and cats ISBN: 0879838272;Grosjean, Nelly (1994): Veterinary aromatherapy: natural remedies for cat, dogs, horses and birds, and for the rearing of calves, cows, pigs, goats, sheep, chicks, chickens, ducks and geese ISBN: 0852072740; Complementary and alternative veterinary medicine:…
Montako vähintään 100 vuotta täyttänyttä ihmistä maailmassa on? Entä mikä on korkein ikä, joka saavutetaan jossain päivittäin? Saavuttaako joka päivä joku… 700 Löytämäni artikkelin mukaan satavuotiaiden määrä lähenee puolta miljoonaa ja on koko ajan nousussa. Artikkeli on vuodelta 2015.  http://www.maailma.net/uutiset/sata-vuotta-tayttaneiden-maara-kasvaa-ko… . Eniten satavuotiaita on Yhdysvalloissa, Japanissa ja Kiinassa. Määrän perusteella voisi kuvitella että joka päivä jossain joku täyttää sata vuotta. Lisäyksenä vielä Tilastokirjastosta saatu tieto, että koko maailman 100+ -vuotiaiden määrä on YK:n ennusteen mukaan 485 295 henkeä vuonna 2017. Lähde: United Nations: World Population Prospects 2017.
Etsin romaania, jonka luin pokkarina 90-luvulla. Se kertoi vastarintaliikkeen toiminnasta Ranskassa. Muistaakseni kirjoittaja oli nainen. Valitettavasti muuta… 700 Tuntomerkkeihin sopivia romaaneja löytyy useita. Voisiko kyseessä olla joku näistä? Anthony, Evelyn: Hakaristin varjo (Weilin+Göös 1986) Barber, Noel: Jäähyväiset Ranskalle (WSOY 1984, pokkaripainos 1992) Deforges, Régine: Sininen polkupyörä (Gummerus 1984), jatko-osat Viettelysten Pariisi ja Rakkauden riemukaari Francis, Clare: Yötaivas (Suuri suomalainen kirjakerho 1984, pokkaripainos Otava 1989)    
Miten Yhdysvaltain presidentin virka-auto ja muut autosaattueessa käytetyt autot tuodaan esim. Suomeen, kuten esimerkiksi viime vuonna Helsingin… 700 Yhdysvaltain presidentin autosaattueessa käytettävät autot kuljetetaan kohdemaihin ilmavoimien rahtikoneilla. Trumpin viimevuotisen Helsingin-vierailun aikana julkaistujen lehtijuttujen perusteella saattueeseen tarvittavat 26 autoa saapuivat Suomeen jo muutamaa päivää ennen presidentin vierailua. Ison ajoneuvovalikoiman kuljettamiseen soveltuvan amerikkalaisen Boeing C-17 Globemaster III -koneen esimerkiksi raportoitiin laskeutuneen Helsinki-Vantaan lentoasemalle tiistaiaamuna 10. heinäkuuta. Jo tätä edeltävinä päivinä kentällä oli vieraillut tavallista enemmän amerikkalaiskoneita. Trumpin itsensä oli määrä saapua sunnuntaina 15. päivä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005754709.html https://www.iltalehti.fi/kotimaa/…
Kuka on kirjoittanut sanat Etsin kunnes löydän sun -kappaleeseen? 699 Alkuperäiset sanat on kirjoittanut Vito Pallavicini ja suomalaiset sanat on tehnyt Chrisse Johansson.
Teen äidinkielen tutkielmaa johon kuuluu myös esitelmä kirjailija Anu Seppälästä. Hänestä on ollut hyvin vaikea saada tietoa. Siksi kysyn teiltä, tiedättekö… 699 Teoksessa Kotimaisia naisviihteen taitajia: sata vuotta rakkautta (BTJ Kirjastopalvelu, 1999) on artikkeli Anu Seppälästä. Kotilieden numerossa 12/2002 s. 106-109 on kirjailijan haastattelu. Tässä on linkki sivulle, jossa on jonkin verran tietoa Seppälästä: http://www.satakunnankansa.fi/teema/kirja-arvostelut/1742617.shtml Vuoden 2002 Kotiliedet löytyvät Pasilan kirjaston lehtialueelta http://www.lib.hel.fi/page.asp?_item_id=2773
Mistä löytäisin seuraavan standardin "ISO 6053:1979" ja siinä olevat yksityiskohdat ?Em. standardi liittyy kameran lankalaukaisimeen ja sen yksityiskohtiin. 699 Standardisoimisliiton kirjasto toimii alan julkisena erikoiskirjastona, joten etsimääsi standardia kannattaa kysyä sieltä. Osoite: Maistraatinportti 2 00240 HELSINKI, avoinna ma-pe klo 8 - 16. Suomen standardisoimisliitto SFS myy standardeja. Kysymäsi standardi, ISO 6053:1979, löytyy heidän luettelostaan (hinta 27,84 euroa). Luettelo myytävistä standardeista sekä paljon tietoa standardeista ja standardisoinnista löytyy SFS:n sivuilta. http://www.sfs.fi/
Löytyykö teiltä mitään teosta tai videota puukon valmistuksesta ? 699 Puukon valmistusta käsitellään esim. Ilari Mehtosen "Puukkoseppä" ja P. Väyrysen "Puukonrakentajan opas" -nimisissä kirjoissa, jotka löytyvät luokasta 65.2.
Mistä kannattaa hakea tietoja Merja Jalosta? 699 Voit aloittaa tästä: http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=5&pid=296&lang=FI ja sitten: http://www.verkkotie.fi/Koulutie/Kysy/190399HEVOS/hevos.html
Mistä löytäisin tietoa kirjailija Leena Landerista? 699 Kirjailija Leena Landerista kerrotaan mm. seuraavissa teoksissa: Kotimaisia nykykertojia 1-2 (toimittanut Ismo Loivamaa, BTJ Kirjastopalvelu, 2003) Miten kirjani ovat syntyneet. 4: Virikkeet, ainekset, rakenteet (toimittanut Ritva Haavikko, WSOY, 2000) Tietoa kirjailijasta löytyy myös suomalaisten kirjastojen ylläpitämästä kirjallisuusverkkopalvelusta, Kirjasammosta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_12317596284036
Olen aiemmin saanut omakustannetta varten ISBN-numeron jota en ole käyttänyt. Aikaa on kulunut jo useita vuosia. Olenko menettänyt numeron vai voinko käyttää… 699 ISBN tunnus hankitaan kaikille julkaisuille ISBN-keskuksesta, joka on Kansalliskirjastossa http://www.lib.helsinki.fi/julkaisuala/isbn/ . Sinun kannattaa tiedustella asiaa suoraan sieltä. Sähköpostiosoite on isbn-keskus@helsinki.fi.
Mikä on rangaistu metsästysrikoksesta, jos on ampunut hirven, johon metsästysseuralla ei ole ollut lupaa? Entä, jos on lisäksi metsästyksessä käytetty… 699 Rikoslain mukaan metsästysrikoksesta tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi, mutta yksittäisen tapauksen tulkintaan kirjastoissa ei ole asiantuntemusta. Rikoslaki löytyy Finlex-tietokannasta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D…
Onko Laila Hietamiehen Kannas-romaanisarjasta tehty mitään tutkimusta? Mistä löytäisin netistä kirja-arvosteluita Laila Hietamiehen kirjasta Vierailla poluilla… 699 Laila Hietamiehen kirja Vierailla poluilla, oudoilla ovilla ilmestyi vuonna 1983 ja tuon ajan lehdet ovat luettavissa Helsingin pääkirjastossa Pasilassa http://www.lib.hel.fi/fi-FI/pasila/. Kirjallisuuspalvelu BTJ julkaisi vuosina 1974-2002 Kirjallisuusarvosteluja lehtistä, ja numeroissa 11/83 ja 12/83 löytyy Helsingin Sanomien ja Suomenmaan arvostelut kyseisestä kirjasta. Nämä numerot ovat luettavissa mm. pääkirjastossa Pasilassa, Rikhardinkadun kirjastossa, Töölön ja Kallion kirjastoissa. Helsingin kaupunginkirjaston toimittamassa Sanojen aika- suomalaisia nykykirjailijoita sivustolla on tietoa Laila Hietamiehestä ja arvosteluja hänen teoksistaan. Sivustolta löytyi maininta kolmesta opinnäytetyöstä koskien Laila Hietamiehen tuotantoa:…