Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mistä voisi tiedustella tällaisia asioita puhelimitse: Jos ihminen asuu osan vuotta Espanjassa, kuinka kauan Suomesta hän voi vuosittain olla poissa, että… 729 Suomi.fi:n mukaan eläkkeen maksamisen perussääntönä on, että EU/ETA-sopimus takaa toisessa maassa ansaitun eläkkeen maksamisen mihin tahansa maahan. Eläkejärjestelmät pohjaavat kuitenkin kunkin maan omaan lainsäädäntöön, ja eläkkeiden – esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeen – myöntämisessä voi olla maaeroja. Eläketurvakeskus neuvoo kaikissa paluumuuttajien tai ulkomaille muuttavien eläkkeitä koskevissa kysymyksissä. Eläketurvakeskuksen yhteystiedot löytyvät täältä http://www.etk.fi/fi/service/yhteystiedot/1571/yhteystiedot Saman sivuston mukaan ulkomailla säännöllisesti yli puolet vuodesta oleskelevilla eläkeläisillä ei yleensä ole oikeutta Suomen sosiaaliturvaan. Jos siteesi Suomeen ovat edelleen kiinteät, sinut voidaan pitää Suomen…
Haluaisin tietää missä kirjastossa on suurin valikoima eläinaiheisia kirjoja Helsingin ja Espoon länsiosissa. Varmaan kaikissa kirjastoissa on jotain, mutta… 729 Listaamistasi kirjastoista suurin kokoelma on Ison Omenan kirjastossa, joten siellä on suurin määrä myös eläinaiheisia kirjoja. Soukan ja Kivenlahden kokoelmat ovat suunnilleen samankokoiset, Saunalahden kokoelma on taas selvästi pienempi. Saunalahden kirjaston kokoelma on painottunut lasten kirjoihin. Eläinkirjoja löytyy kirjastosta useammastakin paikasta. Eläimistä kertova kaunokirjallisuus on kaunokirjallisuudessa (esim. Ruohometsän kansa). Lasten eläin-kuvakirjat ovat kuvakirjoissa - joissain kirjastoissa ne on saatettu ottaa erilleen. Lasten tietokirjallisuus on samoin saatettu järjestää eri kirjastoissa hieman eri tavoin. Aikuisten tietokirjallisuudessa eläimet on jaettu pääosin kahteen osaan: villieläimiin ja kotieläimiin.…
Kirjaston kotiseutukokoelmaan kuuluu joitakin c- ja vhs-kasetteja, jotka haluaisimme pikaisesti digitoida niiden säilyvyyden turvaamista varten. Onko tämä… 729 Tekijänoikeuslaki sallii asetuksessa mainittujen kirjastojen (yleisten kirjastojen puolella mnaakuntakirjastojen) digitoida turvaperustein dokumentteja, joita ei ostamalla voi hankkia. Muilla kirjastoilla ei tällaista oikeutta ole, joten ainoa nopea tapa olisi lahjoittaa dokumentit omaan maakuntakirjastoon ja pyytää niiden turvadigitointia. Jos kuitenkin puhutaan suojatun aineiston kopioinnista muuten, edellyttää se lähtökohtaisesti aina lupaa oikeudenhaltijoilta. Kun kysymyksessä ei edes vihjaista kasettien sisällöstä, on vaikea antaa edes vinkkejä jatkotoimista. Myös kotiseutukokoelman kohdalla on aina kysyttävä, kenellä on oikeuksia ääni- ja kuvatallenteilla olevaan sisältöön. Jos kyse on esimerkiksi paikallisen muusikon musiikista,…
Onko pääkaupunkiseudun kirjastoihin tulossa UHD Blu-ray -levyjä ja millä aikataululla? 729 Tiedustelin asiaa Vantaan kaupunginkirjaston hankintaosastolta, ja minulle vastattiin, että ainakaan vielä Vantaalle ja Espooseen ei olla hankkimassa UHD Blu ray-levyjä, koska ne tarvitsevat omat soittimensa. Tilannetta kuitenkin seurataan, eli jos UHD lyö itsensä läpi formaattina asiaa mietitään uudelleen.
Missä Vihreä varis -sarjan kirjassa on Jali-niminen koira, jonka omistaja oli joku maanviljelijä, jonka sukunimi oli Virtala ja kirjassa oli päähenkilöinä… 729 Vihreä varis -sarjasta ei ainakaan vielä ole löytynyt tällaista teosta. Voisiko kyse olla seuraavasta: Ritva Ruhanen: Yks jännä juttu. Tässä on Jali-koira, kaksi poikaa ja maanviljelijä Virtanen.
Karjalaisen lauluperinteen tallennusta 1960-luvulla? 729 Kuulostaa tosiaan siltä että laulut on tallennettu kansanperinteen keruun yhteydessä. Kyselin asiasta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistosta, jonka äänitekokoelmiin kuuluu myös runolaulun ja muun kansanmusiikin nauhoitteita. Arkistotutkija Helga Tahvanainen tutki kokoelman luettelointitietoja  ja totesi, ettei Hugo Repo löydy SKS:n äänitteistä. Muita mahdollisia paikkoja Helsingissä ovat ainakin Yle, Kotus ja yliopisto. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nauhoitearkiston haulla en löytänyt Hugo Repoa. Yleisradion nauhoituksia ei Tahvanaisen mukaan ole tallennettu kattavasti, vaan nauhoja on käytetty uudelleen. Sieltäkin kannattaa silti kysyä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/19/arkistomyynti-arkistoaineistoa-…
Suomi 100 liityen tähän aiheeseen Marja Kanerva suomesta teki veistoksen Tukholmaan viime elokuussa VUOSI LUVUT kaksi maata yksi tulevaisuus . … 729 Alkuperäisten kaavailujen mukaan Langen teoksen vihkiäisiä olisi vietetty tänä vuonna. Suunniteltua sijoituspaikkaa ollaan kuitenkin kokonaisuutena uudistamassa jalankulku- ja oleskelualueeksi, ja näillä näkymin aukion veistoksineen on tarkoitus valmistua kesäkuun 2019 loppuun mennessä. https://suomifinland100.fi/project/kaksi-maata-yksi-tulevaisuus/ https://www.rakennuslehti.fi/2018/04/erottajan-aukiosta-tulee-jalankulku-ja-oleskelualue/
Satu "ei saa katsoa taakse" 729 Valitettavasti etsimänne satu ei ole ainakaan vielä löytynyt. Olen lähettänyt kysymyksen edelleen yleisten kirjastojen sisäiselle sähköpostilistalle laajemman työntekijäjoukon mietittäväksi, mutta sieltäkään kautta ei ole tullut vastausta. Kaunokirjallisuudessa ja tarinoissa "ei saa katsoa taakse" on toistuva elementti. Kreikkalaisessa mytologiassa on Orfeuksen ja Eurydiken tarina, jossa Orfeus kielloista huolimatta katsoo Manalassa Eurydikeä ja menettää tämän lopullisesti. Raamatussa Lootin vaimo muuttuu suolapatsaaksi, kun hän Jumalan kiellosta huolimatta jää katsomaan taakseen Sodoman tuhoutumista. Tuhannen ja yhden yön satuja 2 -kirjassa on tarina "Kateelliset sisaret". Sadussa noustaan vuorelle ja ympäriltä kuuluu…
Miksi lihaliemi ei hyytelöidy? 729 Jos itse luista ja lihasta keitetty liemi ei jäähtyessään hyytelöidy, syy voi olla joko aineksissa tai valmistustavassa. Hyytelöityminen johtuu luista ja rustoista irtoavasta gelatiinista, ja eläimen eri osat sisältävät sitä eri määriä. Liemeen on siksi hyvä käyttää esimerkiksi rustoisia osia, kuten häränhäntiä, naudan potkaa tai kanan siipiä ja jalkoja. Ongelmana voi olla, että liemeen on käytetty liikaa vettä, jolloin luista ja rustoista irtoava gelatiini ei riitä hyydyttämään sitä. Gelatiinin irtoamista voi edesauttaa hapon avulla. Liemeen voi lisätä hieman esimerkiksi viinietikkaa tai sitruunamehua. Keittoajan on myös oltava riittävän pitkä, ja liemen tulee kypsyä miedolla lämmöllä. Vaikka liemi ei hyytyisikään jäähtyessään kunnolla…
Sain ala-asteella koulusta lahjaksi Uuden testamentin (pienen punaisen kirjan, jonka kannessa lukee Uusi Testamentti ja Psalmit). Kirjasta ei löydy tietoa,… 729 Kyseessä on todennäköisesti Suomen Gideonit ry:n lahjoittama Uusi testamentti ja psalmit. Suomessa Gideon-järjestö on toiminut vuodesta 1946 ja vuosittain jaetaan noin 110 000 Uutta testamenttia mm. kouluihin ja sairaaloihin. Kirja on todennäköisesti vuoden 1938 Raamatunkäännös. On toki mahdollista, että se olisi myös vuoden 1992 käännös. Tekstiä lukematta en valitettavasti pysty sanomaan, kummasta käännöksestä on kyse, mutta voit verrata sinulla olevan kirjan tekstiä eri käännöksiin esimerkiksi Raamattu.fi -sivustolla. https://raamattu.fi/kaannokset Lisätietoa Raamatunkäännöksistä https://www.piplia.fi/raamattu/raamattu-suomessa/kaannostyo-suomessa/ Lisätietoa Suomen Gideonit ry:stä https://gideonit.fi/
Mikä on sen kijan nimi joka kertoo Nostradamuksen ennustuksista?Tai kirjailija tai joka on suomentanut? 728 Nostradamuksen ennustuksista löytyy montakin kirjaa: - Jordan, Michael: Nostradamus - uutta tietoa suuren näkijän ennustuksista.1999 - Wilson, Connie: Nostradamus - maailma tuhon partaalla. 1995 - Hewitt, V. J.: Nostradamus - vuosituhannen viimeiset vuodet, ennustukset 1993- 2001. 1993 - Jovaliste, Jean: Nostradamus - aikamme profeetta. 2.p. 1990 - Ljungström, Georg: Nostradamuksen ennustukset. 1976 - Sagittarius: Nostradamus ja maailmantapahtumat. 1942 Näiden kirjojen saatavuuden saat selville Plussa-aineistotietokannastamme http://www.libplussa.fi
Etsin tietoa Reimasta sekä Reima Tecistä 728 Reiman kotisivut ovat osoitteessa http://www.reima.com . Sivuilla on esitelty yhtiötä ja sen tuotteita. Aleksi-artikkelitietokannasta löytyi kaksi viittausta Reimasta: Rantanen, Jaana: Onko tulevaisuuden pukeutumisessa älyä? Prosessori 2000: 11 Forssell, Jarno: Vaate älyää Suomen kuvalehti 1999:47
Mistä löytäisin seuraavan teoksen: Virtuaalikirjaston rakentajan opas? 728 Opas löytyy nimellä Linkkilistasta virtuaalikirjastoksi osoitteesta http://www.jyu.fi/library/virtuaalikirjasto/vkropas.pdf Lisätietoja virtuaalikirjastoprojektista esim. http://www.jyu.fi/library/virtuaalikirjasto/virtu.htm http://www.lib.helsinki.fi/finelib/alhainen2_files/v3_document.htm Virtuaalikirjastoista saat kirjoja hakemalla Jyväskylän kaupunginkirjaston tietokannasta osoitteessa http://www.jyvaskylanseutu.fi/aaltokirjastot/ tai Jyväskylän yliopiston kirjaston aineistotietokannasta ositteessa http://jykdok.csc.fi/ asiasanalla virtuaalikirjastot.
Olen joskus nuorena tyttönä lukenut kirjan Valkoinen Käärme. Kirjoittajaa en muista. Tarina kertoi naisesta, jota pidettiin noitana tämän… 728 Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmissa on Gunnar Falkåsin kirjoittama teos Valkoinen Käärme vuodelta 1946. Kirjan alaotsikko on Tarina vihasta, rakkaudesta ja kummallisista asioista. Teoksen voi kaukolainata oman kirjaston kautta.
Kasiluokkalaisen poikani pitäisi tehdä kirjaesitelmä Alexandre Dumasin (vanh.) kirjasta. Hän ei tajunnut kirjailijaa valitessaan, että kyseinen kirjailija… 728 Valitettavasti suomen kielistä äänikirjaa ei ole olemassa. Joitain pienille lapsille tehtyjä lyhyitä satukasetteja on, mutta ne eivät kyllä sovellu kyseiseen tarkoitukseen. Kehotankin vaihtamaan esitelmän aihetta!
Löytyykö jostain kirjastosta Annie Modesittin kirjaa Romantic hand knits ? 728 Kysymääsi Annie Modesittin teosta ei löydy Suomen maakuntakirjastoista. Ainoastaan mainitsemasi "100 knitted hats" on hankittu pääkaupunkiseudulle. Teos ei löytynyt myöskään Suomalaisen kirjakaupan eikä Akateemisen kirjakaupan tietokannoista, mutta amerikkalaisen verkkokaupan, Amazonin tiedoista se löytyy (Amazon.com) Teosten sijaintitietoja eri kirjastoissa voi tarkistaa Frank-monihausta (http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search/). Voit tehdä teoksesta hankintaehdotuksen omaan lähikirjastoosi.
Kun tekee kirjavarauksen ja katsoo omista tiedoista varauksia, mitä tarkoittaa rivi "lukitse"? Milloin se pitää ruksata ja mitä se lukitseminen tarkoittaa?… 728 Jos haluat estää varaustasi saapumasta noudettavaksi esim. lomasi aikana, voit lukita varauksen. Merkitse rasti varauksen oikealla puolella olevaan Lukitse-ruutuun ja napsauta painiketta Tallenna muutokset. Järjestelmä antaa ilmoituksen: "Alla olevat varaukset poistetaan tai muutetaan. Jatkatko?" Vastaa "Kyllä". Kun haluat purkaa lukituksen, poista rasti Lukitse-ruudusta, napsauta painiketta Tallenna muutokset ja vastaa varmistuskysymykseen "Kyllä".
Voiko maksaa kortilla tulostusmaksun? 728 Kyllä voit maksaa kaikkia kirjaston maksuja maksukortilla.
Kesällä luin Hesarista jutun nettisaitista, jonka kautta voi vuokrata majoitusta ympäri maailmaa. Luulin laittaneeni sivuston osoitteen talteen, mutta nyt en… 728 Majoitusta voi etsiä useankin palvelusaitin kautta. Ohessa mahdollisesti etsimäsi majoitussivusto. https://www.airbnb.fi/?af=1922719&c=A_TC%3Dbk5j3c5s99%26G_MT%3Db%26G_CR…
Saako kirjastoon tuoda oman pelin? 728 Asia riippuu varmastikin kirjastosta ja siitä, millainen peli on kyseessä. Esimerkiksi Pasilan kirjastossa omia konsolipelejä ei saa pelata kirjaston pelikonsolilla, mutta omia lautapelejä voi vapaasti pelata vapaissa pöydissä, kunhan siitä ei synny liikaa ääntä. Kannattaa kysyä omasta lähikirjastosta suoraan, millaiset säännöt siellä on omien pelien suhteen.