Merja Jalon Nummelan ponitalli -kirjoja on ilmestynyt tähän mennessä jo n. 70, joten tilanne on varmaankin vaihdellut aikojen kuluessa. Wikipedia sanoo asiasta näin:
"Kristianin poissa ollessa Kikka ihastuu tallin naistennaurettajaan Repeen, ja salasuhde kukoistaa..."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nummelan_ponitalli
Repen ja Kikan seurustelusta on kysytty palvelussa ennenkin. Löydät aiemmat vastaukset palvelun arkistosta kirjoittamalla hakuruutuun Nummelan ponitalli:
http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkisto
Etsimäsi Akvarium-yhtyeen esittämä kappale ”Gorod zolotoi” (Город Золотой ) sisältyy Akvariumin CD-levyyn ”Grand collection. Tšast 2” vuodelta 2008. Levyä on yksi kappale HelMet-kokoelmissa. Tikkurilan kirjaston musiikkivarastossa oleva Akvariumin LP ” AQUARIUM ENSEMBLE AKVARIUM” on vuodelta 1986, eikä sen sisältöä ole luetteloitaessa ”avattu” tietokantaan. Levy pitäisi siis tilata nähtäväksi, jos haluaisi tarkistaa, mitä kappaleita se sisältää.
Jos äänitteen kappaleita ei ole erikseen luetteloitu kirjastotietokantaan, ne eivät näy sen paremmin virkailijoille kuin asiakkaillekaan. Nykyisin äänitteiden luettelointitietoihin merkitään yksittäiset kappaleetkin, joten äänitteet löytyvät helposti kirjastotietokannasta kappaleen nimen…
Euroopan kuninkaallisista löytyy Esko Korkeamäen toimittama kirja Euroopan monarkit ( Kirjastopalvelu, 2004). Kirjasta selviää Euroopan kuninkaallisten sekä Venäjän tsaarien historia. Japanin ja Kiinan keisarien historiaa löytyy esim. kirjassa Japanin kulttuuri, toimittanut Olavi K. Fält ja Kiinasta mm. kirjoissa Kiehtova Kiina, toimittanut Edward L. Shaughnessy ( Gummerus, 2006) sekä Tauno-Olavi Huotarin: kirjassa Kiinan kulttuuri ( Otava, 1990)
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1688438__Seuroopan%20monar…
Hei!
Alex Kyyhkysestä löytyi hyvin vähän tietoja. Fennican (osoite: https://finna.fi ) mukaan hän on ollut toimittamassa teosta Minnesotan suomalainen historiallinen seura: toiminnanopas, vuonna 1947. Fennican sivuille pääsee kotikoneellakin, mutta teosta ei voi lainata, voi käyttää vain lukusalissa.
Vihtori Tommolasta löytyi yksi lehtiviite. Pentti Keskinen on kirjoittanut hänestä artikkelin Pitkäksi venähtänyt puunhakureissu, joka on ilmestynyt Tammerkoski-lehdessä n:o 6/1997. Lehden saatavuustiedot löytyvät Pirkanmaan Nellistä, osoitteesta http://sfx.nelliportaali.fi/nelli12b-PIRKANMAA?atitle=Pitk%C3%A4ksi+ven…
Ebsco-tietokannoissa on sekä artikkeliviitteitä että osasta lehtiä myös artikkelien koko sisältö html- ja/tai pdf-muodossa.
Family Handyman -lehti, josta artikkeli löytyy, ei kuulu Ebsco-tietokantojen kokotekstiaineistoihin, eli kyseisestä artikkelista on tietokannassa ainoastaan viitetiedot.
Artikkelin saa luettavakseen ainoastaan hankkimalla käsiinsä kyseisen lehden, tässä tapauksessa Family Handymanin vuoden 2009 numeron 6.
HelMet-kirjastojen asiakkaana voit lukea Family Handyman -lehteä sähköisessä muodossa Zinio-lehtipalvelun kautta.
Katso lisätietoa Ziniosta täältä: http://www.helmet.fi/fi-FI/Digihelmet/Digihelmet/Nyt_voit_lukea_elehtia…
Hei!
Sää 16.9.1963 (lähde: Sanomalehti Keskisuomalainen, Ilmatieteenlaitoksen ennuste)
"Odotettavissa Etelä- ja Keski-Suomessa heikkenevää länsituulta, vaihtelevaa pilvisyyttä, päivällä monin paikoin sadekuuroja, yöllä hallanvaara". Lämpötila Etelä- ja Keski-Suomessa 12-15 astetta, Pohjois-Suomessa 6-10 astetta.
Seuraavan päivän lehdessä ei ollut mainintaan mistään poikkeuksellisesta sääoloissa.
Toivottavasti saatte tuosta ainesta juhlapuheeseen. Hieno ajatus.
Hei
Helmet-sivuilla kohdassa ohjeita kerrotaan kunka varauksen voi tehdä tiettyyn lehden numeroon. Ohje kuuluu:
"Voit valita varattavan lehden numeron vasta, kun olet antanut muut varaustiedot, esimerkiksi näin:
Etsi haluamasi lehden nimeketiedot ja napsauta joko painiketta Varaa tai painiketta Lisää koriin. Syötä omat tietosi, valitse noutokirjasto ja napsauta painiketta Jatka. Nyt näytölle ilmestyy luettelo valitsemasi lehden numeroista. Valitse haluamasi numero ja napsauta painiketta Varaa valittu lehden numero.
Toistaiseksi voit itse varata kerrallaan vain yhden numeron kutakin lehteä. Voit pyytää kirjaston henkilökuntaa tekemään varauksia useammista saman lehden numeroista."
Haluamaanne Suuri Käsityölehteä (1/2008) on saatavilla…
Kuvaukseen sopii nuortenkirja Lisen ja Lotten salaisuus, jonka on kirjoittanut Erich Kästner. Se on ilmestynyt Kyllikki Nohrströmin suomentamana ja WSOY:n kustantamana vuonna 1953 sarjassa Nuorten toivekirjasto.
Kirjasammosta (Kirjasampo.fi) löytyy kirjan kuvaus (takakansiteksti):
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au3a9dc824-e207-480a-81ff-8f….
Kansikuva löytyy esim. Googlen kuvahaulla. Kannessa on kaksi tyttöä, joilla molemmilla on samanlaiset punaiset mekot, joissa on valkoisia palloja ja valkoiset kaulukset.
Kyseessä voisi olla Lasten oman kirjakerhon kuukauden kirja vuodelta 1991, Pirkko Ramadanin Leipuri Ketosen ongelma. Kirjaa voi etsiä antikvariaateista joko paikan päällä tai verkossa esim. hakukoneen avulla hakusanoilla "leipuri Ketosen ongelma antikvariaatti".
Kysymykseen on vastattu aikaisemminkin palvelussa: Sophie Jordanin Liekki-trilogian ensimmäisen osan kustantajalta Nemolta kerrottiin, että trilogian jatkosta ei ole tietoa. Todennäköisesti sarjaan ei ole tulossa jatkoa suomeksi.
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=bf8a5730-012…
http://www.kirjastot.fi/fi-fi/tietopalvelu/kysymys.aspx?ID=558703a1-303…
Voit kysyä myös kustantajalta suoraan.
Kustannusosakeyhtiö Nemo: http://www.nemokustannus.fi/
Lasten- ja nuortenosastomme asiantuntija suositteli tämän ikäryhmän pojille seuraavia sarjoja:
Tuula Kallioniemi: Reuhurinne –sarja
Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani –sarja
Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä –kirjat
Martin Olczac: Megajätkä –kirjat
Pirkko-Liisa Perttula: Kummitusperhe Kammoset sarja
Dav. Pilkey: Kapteeni Kalsari –sarja (on erittäin suosittu)
Johanna Tuomola: Kivalan etsivät –sarja
Laura Trenterin lasten dekkarit
Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto –sarja
Myös William Ardenin Kolme etsivää –sarja, Anders Jacobssonin Bert -kirjat ja Vihreä varis- sarjan kirjat ovat kiinnostaneet tämän ikäisiä poikia.
Lukudiplomi-kirjalistoja löytyy verkosta hakusanalla lukudiplomit, tässä muutama https://lukki.finna.fi/…
Tarkoitat mahdollisesti BWT-neulekirjoja, joita Helsingin Villakehräämö – nykyiseltä nimeltään Novita on julkaissut jo 70-luvulla. Lahden kaupunginkirjaston varastossakin on muutamia lehtiä seitsemänkymmentäluvulta, mutta vuoden 1977 numerot 33 ja 34 puuttuvat.
Kyseisiä numeroita voi saada kaukolainana (hinta 5 euroa / julkaisu).
Kirjastossa on myös Novitan Babyneluleita 0-2 vuotiaille vihkonen vuodelta 1976.
Lahden pääkirjaston varastossa on myös muita vanhoja neule- ja käsityölehtiä. Seitsemänkymmentäluvun neuleita löytyy mm. Uudesta Eevaneuleesta, Eevaneuleesta, Rondonellasta ja Virkkaus- ja neuletyö lehdistä.
Myös kirjoja aiheesta on.
Engström, Maj-Britt Helppoja neuleita : 25 mallia aikuisille ja lapsille. 1976
Fredholm,…
JANAKKALASSA ilmestyi vuosina 1923-1971 Tervakoski oy:n kustantama Tervakosken Kaiku. Se ilmestyi kerran viikossa kaksisivuisena ja keskittyi todennäköisesti enimmäkseen tehdasyhdyskunnan asioihin, joskaan ei kai ollut pelkkä tehtaan tiedotuslehti. Sellaiseksi se virallisesti muuttui vuoden 1972 alusta eikä yrittänytkään kilpailla vuonna 1964 ilmestymisensä alkaneen Kotokulman kanssa. Esim. vuonna 1939 Tervakosken Kaiun levikki oli noin 900 kappaletta (Janakkalan asukasmäärä tuolloin noin 7500-8000).
Janakkala rajoittui 1929 Riihimäen, Hausjärven, Lammin, Vanajan ja Rengon pitäjiin.
RIIHIMÄELLÄ ilmestyi vuonna 1929
Etelä-Suomen Sanomat kolmesti viikossa. Taloudellisten syiden vuoksi se joutui lopettamaan syksyllä 1929.
Riihimäen Sanomat…
Vaski-kirjastokortin tunnuslukua (PIN) ei valitettavasti voi vaihtaa puhelimessa tai sähköpostin välityksellä. Tällaisessa tapauksessa sinun täytyy käydä jossakin Vaski-kirjastossa, missä henkilökunta voi tarkistaa salasanasi tai luoda uuden salasanan. Kirjastokortin lisäksi tarvitset mukaasi kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.
Voit kuitenkin uusia lainojasi ja tehdä varauksia soittamalla Vaski-kirjastoon. Tämä onnistuu kirjastokortin takaa löytyvän tunnuksen avulla.
Seuraavassa muutamia Soundi-lehden artikkeleita ko. bändistä: Soundit 10/94, 4/95,1-2/97,11/98. Bändillä on myös omat nettisivut osoitteessa: http://www.offspring.com/
Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy runsaasti yhteiskuntafilosofiaa käsitteleviä teoksia. Voit etsiä niitä https://Helmet.fi/:ssä. Hakusana voi olla vaikkapa 'yhteiskuntafilosofia'. Samalla voit tarkistaa myös kirjojen saatavuustiedot.
Netistä löydät hyviä linkkejä filosofian eri alueilta Makupalat -hakemistosta https://www.makupalat.fi/fi/k/113704%2B1560%2B6200%2B27174%2B10276%2B11…
Kokoelmasta Vihreät niityt (Fazer Musiikki 1995) löytyy käännös Riemumielin rinta tahtoo (Tanzen möcht' ich) joka on Emmerich Kálmánin operetista Die Csárdásfürstin (Mustalaisruhtinatar).
Juventino Rosasin valssi Kaunein iltamme (Sobre las olas) on valitettavasti julkaistu nuottina Saukin suomenkielisin sanoin vain kerran eli Scandia-Musiikin vuonna 1956 julkaisemassa sarjassa Scandia evergreen. Se voi olla hankala löytää mistään kokoelmasta, mutta Kansalliskirjastossa Helsingissä sitä voi kyllä tilaamalla tutkia. Jos sävelmästä riittää nuotti, jossa ei ole suomenkielisiä sanoja, esimerkiksi pianosovituksen voi tilata HelMet-kirjastosta. Jos taas kelpaa nuotti, jossa on tavallisemmat suomenkieliset sanat eli Yli aaltojen (sanat Rainer…
Suosittelen, että tutustut teokseen Työteliäs ja uskollinen : naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään / toimittaneet Marjatta Rahikainen ja Kirsi Vainio-Korhonen (Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006). Se on hyvin ansiokas ja perusteellinen selonteko piikojen elämästä ja sosiaalisesta asemasta.
Piikojen elämä on varmasti erilaisissa palveluspaikoissa voinut olla hyvinkin erilaista, mutta enimmäkseen tuskin kuitenkaan sietämättömän kurjaa. 1900-luvulle asti piikominen pysyi naisten yleisimpänä palkkatyönä. Monessa palveluspaikassa piika on saattanut olla hyvinkin arvostettu henkilö ja on voinut edetäkin työurallaan; yllä mainittu teos sisältää mm. luvun "Pikkupiiasta…
Kirjasto ei tarjoa kontaktimuovia asiakkaille kirjojen päällystämiseen paitsi kenties joissakin erikoistapahtumissa. Esimerkiksi Helsingissä on monissa kirjastoissa ennen koulujen alkua muovitusopastusta, jossa kontaktimuovia on tarjolla muovittamisen harjoitteluun.
Tällaiseen tarkoitukseen sopivaa kontaktimuovia saa ostettua itsekin esimerkiksi kauppojen toimistotarvikeosastoilta. Tarvittaessa kaupan henkilökunnalta voi kysyä apua kontaktimuovilaadun valitsemisessa. Ohjeita kirjojen muovittamiseen löytyy esimerkiksi YouTube-videoista. Kirjastossakin voi toki kirjojaan muovittaa omalla kontaktimuovilla ja kenties apuakin voi saada, jos henkilökunnalla on siihen aikaa ja osaamista.