Tuota Martti Gröndalin levytystä ei löydy Suomen kansallisdiskgrafiasta eikä sitä löytynyt kirjastojen kokoelmista. Sen sijaan kansalliskirjaston äänitekokoelmista löytyy äänite Vauhdikas 50-luku, jossa on muita Gröndahlin laulamia 1950-luvun iskelmiä. Äänite on tehty yhdessä Esko Rahkosen kanssa ja alkuperäinen levytys on vuodelta 1975. Kansalliskirjaston kokoelmissa on kasetti. Valitettavasti Kansalliskirjasto ei lainaa aineistoaan.
Kyseessä on ilmeisesti rikostarina nimeltä Verenpunaiset kivet, joka löytyy Leena Lehtolaisen kirjasta Sukkanauhatyttö ja muita kertomuksia. Melko pitkässä Verenpunaiset kivet -tarinassa päähenkilöinä on kaksi naispoliisia, Anna Harmaja ja Laura Sarkkinen. Yhdessä vaiheessa Anna ja Laura ajavat Kajaaniin. Kertomuksessa on henkilöitä nimeltä Leivonen, Harakka, Kiuru ja Rastas.
Ainakin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa näyttää starttaavan taas 2017 uusi tradenomin verkko-opintokokonaisuus.
https://www.jamk.fi/fi/Koulutus/Liiketalouden-ala/tradenomi-monimuoto/
Keräsin pienen listan omia ja kollegani suosituksia. Mukana on niin nuorten- kuin aikuistenosastolle sijoitettuja kirjoja, joiden voisi arvella sopivan tuollaiselle ikäryhmälle. Tässä siis lista:
– Katri Alatalo: Käärmeiden kaupunki (Gummerus, 2017), aavikkofantasiaa ja nuoret päähenkilöt
– Maria Carole: Tulen tyttäriä (Osuuskumma, 2014), kahden naisen välinen rakkaustarina fantasiamaailmassa
– Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus (Johnny Kniga, 2016), dekkari
– Magdalena Hai: Haiseva käsi (Karisto, 2016), nuorille suunnattua kauhua.
– Kati Hiekkapelto: Kolibri (Otava, 2013), maahanmuuttajatemaattinen dekkari
– Juha Jyrkäs: Oivas Repänen : Kainoan musta linna (Kuoriaiskirjat, 2017), suomalaista barbaarifantasiaa
– Jari Järvelä: Metro-…
Jean H. Meeusin kirjaa Astronomical algorithms ei löydy Suomen tieteellisistä eikä yleisistä kirjastoista. Sen sijaan se löytyy useammasta ruotsalaisesta yliopistokirjastosta (Tukholma, Lund, Linköping), joten voit tulla tekemään kaukolainapyynnön kirjasta Turun kaupunginkirjaston neuvontaan. Kaukolainamaksu on vähintään 15,- (+ mahdolliset lainanantajakirjaston vaatimat maksut).
Kirjaa on myös saatavana kirjakaupasta sekä vuodelta 1991 (1. p. ISBN 0-943396-35-2) että vuodelta 1998 (2. p. ISBN 0-943396-63-8).
Kyselemäsi teos lienee tämä:
Rintala, Jaakko, Rintala Jaana: Outo lintu
Löysin kirjan kuvauksen Kirjasammosta. http://www.kirjasampo.fi/fi
Siellä kirjaa kuvataan näin:
Näitä lajeja et löydä tavallisista lintukirjoista!
Aapiskukko (Repetitio est mater studierum), Ellun kana (Gallina bohemiae), mäkikotka (Citius altius fortius), siipiveikko Auervarae huijaeus)… Outo lintu -hakuteos esittelee lähes viisikymmentä lintulajia, joita ei löydy tavallisista lintuoppaista. Valikoiman taustalla on huumorilla höystetty kansanperinne ja sen rikkaat kielikuvat. Tieteellinen nimistö noudattelee samaa hulppeata linjaa. Eivätkä kuvaukset lajien tuntomerkeistä, elintavoista ja levinneisyysalueista ole aivan tosikkomaisia nekään… Ja mitä sanat…
Ikävä kyllä emme saaneet selville kysymääsi joululaulua. Joulun taika tai joulun taikaa -nimisiä levyjä tai lauluja on paljon. Fono-tietokannan kautta löytyy luettelo lauluista. Olisiko joku näistä oikea:
http://www.fono.fi/KappaleHakutulos.aspx?kappale=joulun+taika
Reijo Lumisalmen säveltämä ja sanoittama laulu Tanssit talolla on julkaistu nuottina Esko Valtasen nuottikokoelmassa Hellurei ja hellät tunteet (Fazer 1981). Se löytyy ainakin HelMet-kirjaston varastokokoelmasta Tikkurilasta (http://luettelo.helmet.fi/record=b1806007~S9*fin), mistä sitä voi pyytää kaukolainaksi. Myös Tampereella (varaus), Oulussa ja Rovaniemellä on tämä kokoelma kaukolainattavana.
Heikki Poroila
Susanna Haaviston laulaman Tottakai-kappaleen kertosäkeessä lauletaan: "Tottakai, tottakai, tottakai, tottakai, se on aivan tavallista. Mutta vaan, mutta vaan, mutta vaan...".
Tottakai sisältyy vuonna 2005 julkaistulle kokoelma-albumille Miu mau - ihahaa - lasten parhaat eläinlaulut, sekä Haaviston omalle vuonna 1992 julkaistulle levylle Musiikkipullat.
https://www.discogs.com/Various-Miu-Mau-Ihahaa-Lasten-Parhaat-El%C3%A4i…
https://www.discogs.com/de/Susanna-Haavisto-Musiikkipullat/release/1037…
Sanonta "X on tullut jäädäkseen" ilmaantui kielenkäyttöömme 70-luvulla, ja kielenhuoltajamme kiinnittivät siihen jo varhain huomiota. Paavo Pulkkinen kirjoitti aiheesta Virittäjän numeroon 3/1981 nasevan artikkelin 'Onkohan villitys tullut jäädäkseen?'.
Pulkkinen taustoittaa fraasia seuraavasti: "Pohjimmiltaan sanonta juontuu englannista, kuten monet muutkin nykyajan suosikki-ilmaukset. Hurmeen ja Pesosen Englantilais-suomalaisessa suursanakirjassa on sitä tarkoin vastaava fraasi it has come to stay, joka on suomennettu 'se on pysyvää; se on saanut tukevan jalansijan'. Sanakirjantekijät eivät siis ole esittäneet sanasanaista käännöstä 'se on tullut jäädäkseen' - joka tosin ei sanakirjan valmistelun aikana (1963-73) liene…
Hei
Mainitsemasi termit ovat osittain samoja, mutta eri kielellä. Sukupuoleton ja muunsukupuolinen ovat englanniksi agender ja genderqueer. Alla lyhyt kuvaus termeistä.
agender tai sukupuoleton: Ei ole sukupuoli-identiteettiä. Samaa logiikkaa käyttää esimerkiksi termi aseksuaalinen, joka on ihminen joka ei koe seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan.
ei-binääri: Binääri henkilö on mies tai nainen. Ei-binääri henkilö on ihminen, joka ei sovi kaksnapaiseen sukupuolikuvaukseen (siis ei ole mies tai nainen).
genderqueer tai muunsukupuolinen: Ei ole yksiselitteisesti mies tai nainen (binääri), vaan joko niiden yhdistelmä tai ei kuulu niihin ollenkaan. Tämä siis vähän muistuttaa ei-binääriä, mutta ei kuitenkaan ole sen synonyymi. Genderqueer…
Maakuntakirjastot löytyvät Mainio-tietokannasta (http://mainio.kirjastot.fi/maakunta_laanihaku.asp) hakuvaihtoehtoina pudotusvalikossa. (Ks. kohta HAE KIRJASTOT JOTKA KUULUVAT MAAKUNTAKIRJASTOON.) Kunkin kirjaston yhteystiedot voi vuorollaan hakea esiin.
Siilinjärven kunnankirjasto ei valitettvasti kuulu Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun mukana olevien kunnan -ja kaupunginkirjastojen joukkoon. Siilinjärven kunnankirjastolla on Internet-lomake kirjastopalveluihin liittyviä asioita varten http://www.siilinjarvi.fi/lomake_kirjasto.html email: kirjasto@siilinjarvi.fi Siilinjärven pääkirjaston yhteystiedot PL 60 / Kasurilantie 7 71801 Siilinjärvi puh. (017) 401 382.
Yleisistä kirjastoista löytyy kovin vähän materiaalia ryhmäanalyyttisestä ryhmäterapiasta, mutta ryhmäanalyyttistä ryhmäterapiaa koskevia kirjoja (S. H. Foulkesin kirjoja)löytyy yliopistokirjastoista. Voit tarkistaa kirjojen saatavuuden Linda-tietokannasta esim. yleisissä kirjastoissa. Internetistä löytyy tieto Journal of Group Analytic Psychotherapy -nimisen lehden olemassaolosta, mutta lehteä ei ole tilattu kirjastoihin, eikä sen artikkeleita löydy artikkelitietokannoistakaan. Group Analysis -lehti sen sijaan löytynee yliopistokirjastoista.
Yleisistä kirjastoista löytyy ryhmäpsykoterapiasta kertovia peruskirjoja mm. Ryhmäpsykoterapian perusteet ja Heimo Salmisen Ryhmäanalyysin perusteet. Kirjojen saatavuuden voit tarkistaa osoitteessa…
Tähtisumuista ja muista avaruuden ilmiöistä on olemassa URSAn erinomainen KOSMOS-tietokanta, osoitteessa http://www.ursa.fi/extra/kosmos , jossa lyhyiden luonnehdintojen lisäksi kerrotaan parhaat lähdeteokset. Kirjojen sijainnit voit tarkistaa HELMET-tietokannasta, osoitteesta www.helmet.fi
Seksikirjoja voivat lainata kaikenikäiset, mutta niitä on erilaisia eri-ikäisille. Lasten ja nuorten seksikirjoja voit hakea esimerkiksi asiasanalla ´seksuaalikasvatus´ Turun kaupunginkirjaston verkkokirjaston osoitteessa
http://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?formid=t_lform&sesid=1067339941
Pulmasi ratkeaa parhaiten käymällä lähikirjastossasi paikan päällä. Tietoturvasyistä tunnuslukua tai muita rekisteritietoja ei voi muuttaa verkon kautta tai puhelimitse(osoitteenmuutosta lukuunottamatta). Ota kirjastokäynnille kirjastokortti ja henkilöllisyystodistus mukaan.