Halla-yönä, jonka on kirjoittanut Samuli S. on ilmestynyt vuonna 1905 Porvoossa. Useimmiten kirjailija kirjoitti nimellä K.G.S.Suomalainen mutta käytti myös seuraavia nimiä tai nimimerkkejä: K.G.S., K.S., Samuli S., S.S. ja
K.K.S. Suomalainen. Kirjailijan virallinen nimi on Karl Gustaf Samuli Suomalainen. Tiedon löytyvät hakuteoksen Ssuomen kirjailijat 1809-1916 sivulta 733.
Kysymys on ns. taitetusta indeksistä. Esitys perustuu työmarkkinoiden keskusjärjestöjen 12 marraskuuta 2001 ja sitä täydentävään 5 päivänä syyskuuta 2002 tehtyyn sopimukseen yksityisalojen työeläkkeiden kehittämisestä.
Eduskunnassa asiasta on päätetty hallituksen esityksen HE 242/2002 pohjalta. Muutos tulee voimaan 1.1.2005
Nykyinen TEL:n 9 kuuluu seuraavasti:
9 § (18.12.1995/1482)
Eläketurva sidotaan maan palkka- ja hintatason muutokseen siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Tätä varten sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa joka kalenterivuodeksi indeksiluvut. Niitä määrättäessä palkkatason muutoksesta vähennetään määrä, joka vastaa 12 b §:ssä tarkoitetun työntekijäin eläkemaksuprosentin muutosta edeltävän kalenterivuoden alussa…
Töölön kirjasto on paikoillaan, tervetuloa käymään vielä viikon ajan, mutta sen jälkeen kirjasto on suljettu ajalla 27.11.2006- 31.1.2007. Kirjastossa on remontti ja tuona aikana ei varauksia tietenkään voi Töölöstä noutaa, joten se on poistettu hakulistalta. Aiemmin varattu aineisto on noudettavissa tänä aikana Rikhardinkadun kirjastosta ja Töölön aineiston voi palauttaa mihin tahansa pääkaupunkiseudun kirjastoista. Lähimmät kirjastot ovat Kirjasto 10, Munkkiniemen kirjasto, pääkirjasto Pasilassa ja Rikhardinkadun kirjasto.
Nimitietokanta www.behinfthename.com ei tuntenut nimeä Jabrel mutta toki Jabril tai Jibril joka on arabiankielinen muunnos nimestä Gabriel joka on Raamatullinen nimi ja tarkoittaa "Jumalan miestä" . Dilniasta, Jovystaja Kayhin-nimestä ei ollut mainintaa. Khira-nime löytyy muodossa Kira ja on venjänänkielinen muunnos nimestä Kyra, joka on sama nimi kuin Cyros, tai Kyros. Kyros on persialainen kuninkaan nimi jonka alkuperä ei ole selvä. Varhaiskristillisenä aika nimeä yhdistettiin kreikankielen Kyriokseen joka tarkoittaa Herraa.
Internetin laajoissa nimikirjoissa löytyy paljon nimiä mutta kaikista ei ole lainkaan merkitystä tai alkuperää mainittuna.
Katso lisää:
http://www.behindthename.com/
Kirjastoista löytyy useita eri nimikirjoja.
Kyseistä videotallennetta löytyy Lahdesta ja Turusta. Kaukolainapyynnön pääkaupunkiseudun kirjastoon voi tehdä sivulla http://www.lib.hel.fi/fi-FI/forms/kaukopalvelupyynto.asp
Voit selailla Kouvolan kirjastojen kokoelmia osoitteessa http://kouvola.kirjas.to/
Tiettyä teosta voit hakea Tiedonhaku-linkistä. Tarkempia hakuohjeita voit lukea aloitussivun Ohje-linkistä.
Hakutuloksesta näet samalla, onko teos lainassa. Näet myös, onko teosta saatavilla muissa Kyyti-alueen kirjastoissa.
Lokakuun 14. päivänä 1828 senaatti antoi luvan kahdelle uudelle lehdelle, Frenckellin kirjapainon ”Tidningar ifrån Helsingfors”-lehdelle ja Waseniuksen painon ”Helsingfors Tidningarille” . Lehtien nimet olivat alun perin olleet samat, mutta viranomainen muutti Frenckellin lehden kohdalla sanojen järjestystä. ”Tidningar ifrån Helsingfors”-lehti ilmestyi ajalla 2.1.1829-30.12.1831 ja ”Helsingfors tidningar”-lehti 3.1.1829-30.11.1866.
Kansalliskirjasto on digitoinut kaikki Suomessa vuosina 1771 - 1890 ilmestyneet sanomalehdet ja ne ovat käytössä tämän palvelun kautta. Lehtinimekkeitä on 165 ja lehtisivuja noin 800 000. Historiallisen sanomalehtikirjaston aineistoa laajennetaan jatkuvasti 1800- ja 1900-lukujen vaihteen lehdillä. Historiallinen…
Helppolukuisia rakkausromaaneja parikymppiselle voisivat olla esimerkiksi Tuija Lehtisen romaanit. Esimerkiksi Nappikaupan naiset (Otava, 2009), Suklaapolkuja (Otava, 2008), Franseska (Otava, 2007)
Sopiva voisi olla myös Kira Poutasen sarja: Rakkautta au lait (WSOY, 2009), Rakkautta al dente (WSOY, 2010), Rakkautta on the rocks (WSOY, 2011).
Myös Enni Mustosen Morsiuskesä voisi olla tarkoitukseen sopiva teos. Jos lisäksi on kiinnostunut Suomen historiasta, niin Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinat -sarja on kiinnostava.
Erilaisia englanninkielisiä Xsara-korjausoppaita kyllä löytyy kirjastoista eri puolilta Suomea, mutta suomenkielisinä niitä valitettavasti ei ole tarjolla.
http://monihaku.kirjastot.fi/frank/search/Maakuntakirjastot#/vaihto?aut…
Meillä Helsingin kaupunginkirjastossa Aku Ankan taskukirjat on päällystetty ammattikäyttöön tarkoitetulla kovamuovilla, joka on suunniteltu nimenomaan pehmeäkantisten kirjojen muovittamiseen. Kovakantiset kirjat muovitetaan pehmeällä kirjamuovilla. Muilla kirjastoilla lienee samantapainen käytäntö, päätellen sivustoista, joilla tarjotaan kirjastoille muovituspalveluja. Esim. http://www.kirjavalitys.fi/File/KirjastokirjojenMuovituspalvelunPalvelu…
Turun kaupunginkirjastosta löytyy esimerkiksi Helge Heikkisen kirja 'Hopeaparvien perässä islannin vesillä – Suomen valtamerikalastuksen värikkäät vaiheet' (1981)
Tampereen kaupunginkirjaston aineistonhankintapolitiikasta löytyy yleistä tietoa kotisivuiltamme osoitteesta http://kirjasto.tampere.fi/index.php/tietoa-meista/hankintapolitiikka/.
Kirjasarjojen puuttuvat osat ovat sarjan lukijan kannalta harmillinen juttu. Useimmiten kyse lienee kuitenkin siitä, että kirjastoon on kyllä hankittu sarjan kaikki osat, mutta joku tai jotkut niistä on jouduttu sittemmin poistamaan rekisteristä turmeltuneina tai kadonneina. Tällaisessa tapauksessa puuttuvan osan tilalle pyritään pääsääntöisesti hankkimaan uusi nide, mutta mikäli sarjan ilmestymisestä on aikaa - joskus muutama vuosikin riittää - kirja voi olla loppuunmyyty eikä sitä siis pystytä korvaamaan. Aineistoa hankitaan myös antikvariaateista ja saadaan…
Joseph Persico, joka on myös kirjoittanut 1. maailmansodan viimeisestä päivästä teoksen "Eleventh Month, Eleventh Day, Eleventh Hour: Armistice Day, 1918 World War I and Its Violent Climax" (2005) on listannut erillisessä artikkelissaan viimeisen päivän tappioita. Tässä listauksessa ei ole eritelty kaatuneita, haavoittuneita ja kadonneita erikseen, vaan ne on kaikki laskettu tappioiden kokonaislukuun:
Yhdysvallat n. 3500 miestä
Iso-Britannia n. 2400 miestä
Ranska n. 1170 miestä
Saksa n. 4120 miestä
Kaikkiaan viimeisen sotapäivän tappioiksi voidaan laskea siis yli 11 000 miestä, joista kuitenkin suuri osa on ollut haavoittuneita. Toki näistäkin luvuista saa ainakin suuntaviivoja myös pelkästään kaatuneiden lukumäärien suhteeseen eri maiden…
Puhdistamisessa voi yrittää ainakin sappisaippuaa, asetonia tai lakkabensiinia. Asetoni ja lakkabensiini ovat tehokkaita, mutta niiden käyttö saattaa jossain tapauksissa vahingoittaa tuotteen pintaa. Jos mahdollista niitä voi yrittää kokeilla ensin aivan pieneen alueeseen.
Jos tarvitset lisäapua, Marttaliiton neuvova (maksullinen) puhelin 0600 14882 saattaisi auttaa asiassa. Puhelin palvelee maanantaista perjantaihin klo 12-15. Myös Helsingin Narinkkatorilla palveleva Pyöräkeskus saattaisi auttaa asiassa. Pyöräkeskus on avoinna maanantaista lauantaihin klo 10-18. Keskuksella on myös Facebook-sivut. Pyöräkeskuksen palvelut ovat ilmaisia.
Lisäohjeita:
Friedman, Virginia M. : Tahrat : esiintyminen ja poisto. WSOY, 2003
http://www.martat.fi/…
Hei,
Lehdestä on lukusalikappaleita useissa yliopistojen kirjastoissa sekä Turun AMK:n kirjastossa. Lainattavaa lehteä löytyi vain Helsingin yliopiston kirjastosta. Voit tilata kopiot artikkelista oman AMK:n kirjastosi tai meidän kautta. Meidän kaukolainamaksu 0n 3€ + lähettäjäkirjaston maksut. Vuodesta 2011 alkaen on myös verkkokäyttö
Nelli-portaalin Elektra-julkaisupalvelun kautta.
Verkko-osoite:Verkkolehti Elektra
Toivottavasti tästä listasta löytyy jokin sopiva kirja:
1) Tove Jansson: Kesäkirja tai Kunniallinen petkuttaja
Tove Jansson on tänä vuonna ajankohtainen juhlavuotensa ansiosta, vaikka kirjat onkin alun perin julkaistu 70- ja 80-luvuilla. Kesäkirjasta on tänä vuonna otettu uusi painos. Nämä kuuluvat Tove Janssonin aikuisten kirjojen tuotantoon, molemmat ovat hyviä kirjoja, vaikkakin erilaiset
2) Anne Tyler: Jää hyvästi
3) Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
4) Jokin Anna Gavaldan kirja
Uusin käännös ”Lempi ei ole leikin asia” on tältä vuodelta, mutta siinä on varauksia. Muita vaihtoehtoja ovat esim. Karkumatka vuodelta 2010 (kevyehkö) tai Kimpassa vuodelta 2004.
5) Ulla-Lena Lundberg: Jää
Finlandia-palkinnon voittaja vuodelta 2012
6)…
Helsingin kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy jonkin verran tietoa virolaisesta hääperinteestä ainakin Ilmari Vesterisen toimittamasta teoksesta Viron perinnekulttuuri. Kirja käsittelee kuitenkin pääasiassa vanhaa perinnettä, uudemmasta on tietoa vain puolisen sivua. Vanhoista hääperinteistä on tietoa myös Eesti Rahva Muuseumin internet-osoitteessa http://www.erm.ee/pysi/finpages/pulm.html
Parhaiten sinua auttaisikin varmasti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjasto, jonka yksi erityisala ovat Suomen ja sukukansojen perinteet. Kirjasto on Helsingissä osoitteessa Hallituskatu 1, puh. 131 231 tai suoraan etnologiselle osastolle 131 23274. Se on avoinna ma, ke 10-18, ti to pe 10-16.
Myöhästymismaksua aletaan periä heti eräpäivän jälkeen, se on kirjojen osalta 2mk/viikko. Lisäksi peritään 3mk myöhästymisilmoituksen postimaksuja. Teille ilmeisesti ehtii tulla kaksikin myöhästymisilmoitusta (en tiedä kirjan tarkkaa eräpäivää). Näin laskien kirjasta menee syyskuun alussa palautettaessa noin 20 mk. Myöhästymismaksu on Tampereella enintään 40mk/kirja ja sen päälle nuo myöhästymisilmoitusten maksut.
Kirjaston käyttösäännöissä säädetään lainaamisen ehdoista, ja luonnollisesti niitä säätelee pohjimmiltaan Suomen laki. Elokuvien ja pelien ikärajat perustuvat lakiin, joka velvoittaa kirjastoja. Vastaavasti kirjojen osalta vastaavaa säädöstä ei ole. Asia perustunee siihen, että kuvamateriaali vaikuttaa voimakkaammin, koska katsoja näkee tapahtumat. Kirjoissa tapahtumat voi kuvitella vain mielessään omien kokemustensa perusteella.
Kustantaja tai kirjasto voi antaa kirjoille ikäsuosituksia, mutta niiden rooli on enemmänkin kertoa, minkäikäisille kirja saattaisi sopia, kuin estää lainaaminen suositusta nuorimmilta tai vanhemmilta.
Tässä muutamia aiheeseen liittyviä linkkejä, joita on käytetty tämän vastauksen laatimisessa:
https://yle.fi…