Poronnahan parkituksesta löytyy tietoa esim. Karen Jomppasen
teoksesta Lapin käsitöitä. Julkaisu on myös Oulun kaupunginkirjaston
kokoelmassa. Tuula-Maija Magga-Hettan kirja Poronnahkatutkimus :
käsinparkitus ja teollisen poronnahan sekä siitä käsityömäisesti
valmistettujen tuotteiden hyödyntäminen... on mm. Oulun yliopiston
kirjaston kokoelmassa. Hyötyä saattaa olla lisäksi seuraavista teoksista,
joissa käsitellään yleisesti nahan parkitsemista: Kairikko, Juha K.:
Riistalaukauksen jälkeen, Mäntysalo, Esa: Turkismuokkaustekniikka 1,
Mäntysalo, Esa: Kasviparkitus sekä Hellemaa, Aarne: Nahka ja sen
valmistus.
Turun kaupunginkirjaston kirjastokortin voi saada mistä kirjastosta tahansa, myös autokirjastosta, ja korttia voi myös käyttää missä tahansa kaupunginkirjaston toimipisteessä. Viisivuotiaat lapset voivat jo
saada oman kortin, mutta huoltajan allekirjoitus tarvitaan korttihakemukseen. Viisitoista vuotta täyttäneet nuoret voivat saada oman kortin ilman huoltajan allekirjoitusta todistettuaan henkilöllisyytensä. Ensimmäinen kortti on aina ilmainen, toinen kortti maksaa lapsille 10 markkaa ja viisitoista vuotta täyttäneille 20 markkaa.
WSOY iso tietosanakirja (1995) kertoo ankeroisista:
"Ankeroiset, Anguillulidae, sukkulamatoheimo, jonka 0,3-2,5 cm pitkät lajit elävät vedessä, mätänevissä
ja lahoavissa aineissa sekä hyönteisten ja kasvien loisina. Useat lajit ovat maaperässä hyödyllisiä hajottajia, mutta eräät haitallisia viljelykasvien tuholaisia." ...
Kerrot etsiväsi tietoa esitelmää varten. Perustietoja ankeroisista löydät myös muista tietosanakirjoista, mutta laajemmin tietoa löydät eläintieteen kirjoista, esim.: Eläinten maailma: Otavan iso eläintietosanakirja 1.
Lisäksi voit tehdä kirjastossa artikkelihakuja Kati- ja Aleksi-tietokannoista.
Suomen sanojen alkuperä (osa 3; SKS ja Kotus, 2000) kertoo, että sanan valittaa alkuperä on epäselvä. Se saattaisi tulla muinaisnorjan sanasta vála (’valittaa, ulista’). Toisaalta se voi olla myös omaperäinen sana ja kytkeytyä sanoihin vala ja valo. Asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta.
Setä tai setäpuoli ovat käyttökelpoisia nimityksiä. Kielikellon artikkeli valaisee sukulaisuussuhteiden nimityksiä https://www.kielikello.fi/-/puoliveli-ja-bonusaiti-uusperheen-nimitysten-kirjoa
Vuonna 1946 yhden Suomen markan arvo oli 0,183 Englannin puntaa ja 0,735 Yhdysvaltain dollaria (pyöristettynä lähimpään tuhannesosaan).
Lähde:
Jaakko Autio: Valuuttakurssit Suomessa 1864-1991. Katsaus ja tilastosarjat. 1992. 36 + 245 s. ISBN 951-686-309-4. Luettavissa verkossa: https://helda.helsinki.fi/bof/handle/123456789/7920.
Lasten kylpytakin kaavoja löydät esim. Suuri käsityölehti (ent. Suuri käsityökerho) -lehden seuraavista numeroista:
2017 : nro 11-12, s. 23, 39-40 "Kylvyn paikka", lasten shaalikauluksellinen lämmin kylpytakki
2007 : nro 6-7, s. 20-21, 62-63 "Serkukset yökylässä", lasten kylpytakki
2004 : nro 11-12, s.10-14, 56-57 "Illasta aamuun", aamutakki, kylpytakki (miesten, naisten ja lasten mallit)
2003 : nro 3, s. 39, 65-66 "Kivat kylpytakit", kylpytakit lapselle ja aikuiselle
Kielitoimiston sanakirjan mukaan vilpas tarkoittaa 'vilkasta, ketterää, vikkelää'.Kymmenen virran maa -laulun teksti on peräisin A. V. Forsmanin (myöhemmin Koskimies) vuonna 1899 kirjoittaman kolmiosaisen runoelman keskimmäisestä osasta, jossa on kaikkiaan kolmetoista säkeistöä. Itsenäisenä Kymmenen virran maa -nimisenä runona hän julkaisi sen 1905 toimittamassaan valikoimassa Kokoelma suomalaista runoutta koulua ja kotia varten.Oskar Merikanto käytti säveltämässään laulussa Koskimiehen runosta sen ensimmäisen, kolmannen, seitsemännen ja viimeisen säkeistön. Kokonaisuudessaan kolmiosainen Kainuulle-runoelma ilmestyi painettuna vasta vuonna 1926 kokoelmassa Vuosien varrelta, osittain uudelleen runoiltuna. Tässä Nykyisyys-nimisen toisen osan…
Voit tehdä kirjastolle hankintaehdotuksia. Ne voi kohdistaa tietylle kirjastolle tai kaupunginkirjastolle yleensä. Jälkimmäisessä tapauksessa ehdotus ohjataan siihen yksikköön, jolle se voi lähinnä kuulua tai pannaan "listalle" jotta mikä tahansa kirjasto voi tilata sen. Kirjastot päättävät aineiston ostoista itse. Kirjastoissa on valmis lomake ehdotuksen tekemistä varten, ja sen voi tehdä myös Internetin välityksellä (http://www.lib.hel.fi/hankinta/hankintatoive.htm). Tarkista ensin tietokannastamme (http://www.lib.hel.fi/plussa), onko teos kirjastossa ennestään. Hankintapäätöksestä ilmoitetaan toivojalle, mutta jos hän haluaa tehdä siihen myös varauksen, peritään 5 mk:n maksu.
Aiheesta Turner's syndrome tai Turnerin oireyhtymästä löytyy Terveystietieden keskuskirjaston luetteloista muun muassa seuraavat teokset: 1) Söderholm Annlis: Turners syndrom : en psykosocial och somatisk undersökning, 1985; 2) Lenko, Hanna: Lyhytkasvuisuuden hormonihoito, 1982; 3) International Symposium on Turner Syndrome (1992): Basic and clinical approach to Turner syndrome : proceeding of the 3rd International Symposium on Turner Syndrome, Chiba, Japan, 8-10 July 1992; 4) Taipale, Vappu: Adolescence in Turner's syndrome, Helsinki University of Helsinki 1979; 5) Workshop on Turner Syndrome (1990): Turner syndrome : growth promoting therapies. Terveystieteiden keskuskirjaston yhteystiedot ovat: osite Haartmaninkatu 4, 00290 Helsinki,…
Voit hakea mm. seuraavilla asiasanoilla Lapin maakuntakirjaston kokoelmatietokannasta: sotakirjallisuus, jatkosota, talvisota, jääkärit, kaukopartiot jne.. Voit hakea myös kirjastolluokilla: 92.73- (jatkosotaa tai
talvisotaa käsitteleviä). Myös taistelujen paikkakuntia voit käyttää asiasanoina
esim. Syväri jne. Jos haet vain romaaneja, voit yhdistää luokkaan 84.2- eri asiasanoja.
Selvitä itsellesi mitä mielipideaineistosta on tarkoitus saada selville eli mikä on tutkimusongelmasi. Mielipideluonteesta johtuen, aineistoon tulee myös suhtautua kriittisesti (lähdekritiikki). Mitään nopeaa erillistä tapaa tuskin on, sillä tutkimuksen teko on prosessiluontoista toimintaa. Tärkeintä on se että työtäsi ohjaa jokin kysymys tai kysymyksiä, jotka haluat selvittää.
Hyvä yleisopas on Sirkka Hirsjärven Tutki ja kirjoita (Vantaa 2000), joka kylläkin on tällä hetkellä lainassa kaikkialta pääkaupunkiseudun kirjastoista. Erityisesti luku II, joka käsittelee tutkimusprosessia.
Helsingin kaupungin kirjaston kokoelmatietokannasta http://www.helmet.fi/ löytyy hakusanalla "tieteellinen kirjoittaminen" lisää oppaita
Voit myös katsoa…
Aluksi kolme kirjaa, joista voisi olla apua:
Eurooppalainen edunvalvonta / Jorma Löhman, julk. Metallityöväen liitto, 2002, 56 s. Lindan mukaan kuuluu mm. Eduskunnan kirjaston kokoelmiin.
Liikkeessä maailmalla : kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen opas / Turo Bergman, julk. SAK, kansainvälinen osasto, 2001, s.59 kuuluu Oulun, Jyväskylän ja Turun yliopistojen kirjastojen kokoelmiin.
Ammattiyhdistystoiminnan tilanteesta yleensä kertoo kirja Näin bailaa ay-liike / Katriina Perkka-Jortikka v.2004, kenties siitä löytyisi myös jotain EU-maiden tilanteesta. Kirja löytyy Helmet-aineistohaulla http://www.helmet.fi
SAK:n, STTK:n ja AKAVAn yhteisillä KEY-Finland -sivuilla http://www.keyfinland.org/Dokumentit kohdassa "KEY Finland kalvot" löytyy…
Kyseistä teosta löytyy mm. Helsingin Yliopiston kirjaston kansalliskokoelmasta, jossa se on ainoastaan lukusalikäytössä eli sitä ei voi lainata kotiin.
Samalta tekijältä on ilmestynyt pari vuotta myöhemmin laajempi tutkimus samasta aiheesta (Vasara, Erkki, Suomen ratsastusurheilun historia, Suomen ratsastajainliitto, 1987)ja se löytyy useista pääkaupunkiseudun kirjastoista. Saatavuustiedot sekä tästä että jäljempänä olevista teoksista löytyvät osoitteesta http://www.helmet.fi/.
Lisää kirjallisuutta aiheesta:
Jalkanen, Lauri, Vuosisata ratsain, 1986
Peltomäki, Martti, Ratsastuksen ilot ja itkut, 1995
Helsinki International Horse Show : muistoja vuosien varrelta = minnen & höjdpunkter = memories & highlights, 2004
Leppänen, Mirja,…
Yksityisjuhlien, lähinnä häiden, järjestämiseen liittyviä lehtiä Suomessa ovat ainakin Häät, Mennään naimisiin ja Tehdään häät. Kokousten yms. järjestämisestä löytyi ainoastaan lehti nimeltä Kokouskutsu, Sokos hotellien kokouspalvelulehti, joka on ilmestynyt ainoastaan vuosina 1989-1990.
Tiedot näistä lehdistä löytyivät pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen Helmet-tietokannan (www.helmet.fi) ja Suomen kansallisbibliografia Fennican (http://finna.fi kautta. Joko kokousten järjestämiseen liittyviä lehtiä ei Suomessa ole tai niitä on hyvin vaikea löytää nimeä tietämättä. Löytämäsi Tampere conference city –julkaisu löytyi otsikon tiedotuslehdet alta. Muut sen ryhmän lehdet eivät liittyneet kokousten järjestämiseen.
Robert Lowellin teoksia ei ole suomennettu, enkä myöskään onnistunut löytämään mistään käännösvalikoimista hänen runojaan. Joitakin yksittäisiä runoja voi tosin suomeksi löytyä esimerkiksi kirjallisuuslehdistä. Ainakin Tuli & Savu -lehden numerossa 1/2007 on Teemu Mannisen suomennos Lowellin runosta "Kuolleille tasavaltalaisille".
Aiheesta löytyy kaksi suositeltavaa kirjaa HelMet-kirjastojen kokoelmista:
David Sparrow: Mercedes-Benz legends ja
Brian Laban: Classic Mercedes Benz
Molemmat kirjat ovat englanninkielisiä. Suomen kielellä aiheesta löytyy ainoastaan auton korjausoppaita. Kirjojen saatavuustiedot voi tarkistaa osoitteesta http://www.helmet.fi/
Suomeen tulleista Romanian romaneista löytyy netitse luettavia lehtiartikkeleita ainakin englanniksi ja saksaksi:
http://www.hs.fi/english/article/Beggars+on+their+knees+cause+consterna…
http://yle.fi/uutiset/news/2008/04/finlands_roma_discuss_situation_of_r…
http://www.iht.com/articles/reuters/2008/08/07/news/OUKWD-UK-EUROPE-ROM…
http://libidopter.twoday.net/stories/5435447/
Sisäasianministeriö julkaisi vuonna 2008 julkaisun nimeltä Katukerjääminen ja viranomaisyhteistoiminta, jossa on englanninkielinen tiivistelmä. Julkaisu on lainattavissa mm. Eduskunnan kirjastosta.