Elokuvan puuttuminen kirjastojen kokoelmista saattaa hyvinkin johtua siitä, ettei kyseistä elokuvaa ole tarjottu kirjastoille. Kirjastot eivät nimittäin voi ostaa elokuvia suoraan kaupasta niin kuin tavalliset kuluttajat, vaan niihin täytyy hankkia erillinen lainauslisenssi, jotta kirjasto voisi luvallisesti lainata elokuvia. Jos julkaisija ei tarjoa kirjastoille lainauslisenssiä, ei elokuvaa voida myöskään saada kokoelmiin.
Jos siis haluat saada elokuvan katsottavaksesi, täytynee sinun ostaa se omaksesi. Elokuvaa löytyy myytävänä, kun laittaa Google-hakuun hakusanat "Coraline ja toinen todellisuus" ja "DVD".
Suutari-Kallesta kertova runo on alunperin italialainen lastenruno. Suomeksi se on ilmestynyt Suutarinlaulu-nimisenä ainakin Martti Haavion, Aale Tynnin ja A. Hinkkasen laatimassa Kultaisessa aapisessa, jonka ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1956.
Jos kysyjä etsii Pentti Vilppulan tangoa vuodelta 1968 (Hymysävel), ainoa paikka saada sen nuotti käsiin taitaa olla Jazz Pop Arkisto, jonka kokoelmissa sellainen näyttää olevan. Kannattaa laittaa sähköpostia info@jazzpoparkisto.net tai soittaa 09-7570040.
Heikki Poroila
Tikkurilan kirjasto
Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilla kerrotaan, että useimmat rekisteritietoihin tehtävät ilmoitukset ovat maksullisia. Esimerkiksi taloyhtiön yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen muutosilmoituksen hinta on 380 euroa.
Lisää tietoa ja käsittelyhinnasto löytyvät maistraattien sivuilta:
http://www.maistraatti.fi/kauppa_ja_yhdistysrekisteri
https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/hinnasto/kasittelymaksut.html
Neuvontaa asunto-osakeyhtiön ilmoituksiin saa myös suoraan maistraatista:
https://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/tietopalvelut.html
Emme onnistuneet löytämään käsikirjoituksta tai muuta kirjallista versiota tästä leikistä tai näytelmästä. Netistä löytyy tosiaan eri variaatioita siitä, mutta varsinaista painettua teosta ei löytynyt.
Kauko Valta Ylänteen kirjassa Oma näyttämö: 50 uutta pikkunäytelmää (1961) on Karhunmetsästys-niminen näytelmä, mutta se on Hölmöläissatuihin perustuva, eikä vaikuta samalta kuin kysymäsi. Myöskään kirjaston seuraleikkikirjoista sitä ei löytynyt.
Esimerkiksi seuraavista löytyy:
Reija Johanna: Tee se itselle 12: Tuulimylly ja muita koristeita pihaan, 1998; Reija Johanna: Tee se itselle 13: Pihakoristeita ja rakenteita lemmikeille, 1998; Reija Johanna: Tee se itselle 14: Katos autolle, pyörälle, työkaluille, puucee, kompostori; Suikkanen, Eino E.: Penkki, koppi, pukki: rakennamme pihaan ja puutarhaan, 1998; Jani Johannes: Tee se itselle, 1997; Eskola, Reijo: Puutarharakentaja, 1990.
Kirjat ovat Jyväskylän kaupunginkirjaston kokoelmissa.
Teoksessa Suomen kirjallisuus 5. SKS 1965 on parin sivun verran tietoa Yhdeksän miehen saappaista. Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiassa on myös käsitelty tuota Haanpään teosta noin sivun verran. Pelkästään Pentti Haanpäästä on myös ilmestynyt useita teoksia, esim. Pirkko Vallinojan kaksiosainen Pentti Haanpää.
Ritva Korhonen on kirjoittanut teoksen Alastarolla Ylistarossa: Suomen asutusnimet ja niiden taivutus.
Valtion painatuskeskus 1990. Siinä käsitellään juuri paikannimien taivustusta.
Kirjastoissa on useidenkin eri kustantajien julkaisemia "easy readereina" tunnettuja teossarjoja, joissa on ilmestynyt monenlaista kaunokirjallisuutta helpotetussa muodossa. Kirjoissa mainitaan, mitä tasoa kukin teos edustaa. Esimerkiksi perinteinen sarja, jonka nimi on yksinkertaisesti Easy Readers, on jaoteltu neljään tasoon:
A-taso perustuu 650 sanan sanavarastoon
B-taso: 1200 sanaa
C-taso: 1800 sanaa
D-taso: 2400 sanaa
Vastaavasti Penguin Readers -sarjassa on kuuden tasoisia teoksia:
1 Beginner: 300 sanaa
2 Elementary: 500 sanaa
3 Pre-Intermediate: 1050 sanaa
4 Intermediate: 1650 sanaa
5 Upper Intermediate: 2300 sanaa
6 Advanced: 3000 sanaa
Muita vastaavia sarjoja ovat esimerkiksi Collins English Readers,…
Seuraavissa Helsingin kaupunginkirjaston toimipisteissä on ravintola tai kahvila:
Pääkirjasto (Pasila) sekä Itäkeskuksen, Kannelmäen ja Malmin kirjastot. Kahviloiden aukioloajat voitte tarkistaa kyseisestä kirjastosta tai www-sivuiltamme osoitteesta http://www.lib.hel.fi/virkku (minkä alalaidassa on linkki "Muita palveluja"). Jos tarkoitatte jotakin muuta kirjastoa, voitte lähettää ravintolaa koskevan kysymyksen suoraan sinne osoitteesta http://www.lib.hel.fi/palaute/
Saamelaisiin liittyvää aineistoa on hyvin paljon. Seuraavassa vain muutamia vihjeitä tehtäväänne varten:
Oulun kaupunginkirjastosta http://www.ouka.fi/kirjasto/intro/index.html löytyy mm.
- Siiddastallan : siidoista kyliin : luontosidonnainen saamelaiskulttuuri ja sen muuttuminen.
Oulu : Pohjoinen, 2000.
- Lehtola, Veli-Pekka: Saamelaiset : historia, yhteiskunta, taide. Kustannus-Puntsi, 1997.
- Hirvonen, Vuokko: Saamenmaan ääniä : saamelaisen naisen tie kirjailijaksi. Hki : Suomalaisen
kirjallisuuden seura. Hki : SKS, 1999. (suomennos väitöskirjasta). Lisää voitte etsiä esimerkiksi
yhdistämällä asiasanat saamelaiset ja kulttuuri tai pelkällä asiasanalla saamelaiset.
Parhaiten saamelaiskulttuuriin liittyvää aineistoa löytynee…
Kyllä. Ottakaa seuraavalle kirjastokäynnillenne mukaan uudella nimellänne oleva virallinen
henkilöllisyystodistus. Saatte uuden kirjastokortin veloituksetta.
Vuoden 1917 kuparista 10-pennistä on kaksi eri versiota:
a) Nikolai II:n monogrammilla varustettu, jonka arvo vaihtelee kolikon kunnosta riippuen 0,50:n ja 20:n euron välillä.
ja
b) Varustettuna kotkavaakunalla ilman kruunuja. Arvo vaihtelee kunnon mukaan 0,50:n ja 10:n euron välillä.
Tiedot löytyivät kirjasta Suomen rahat arviohintoineen 2005: keräilijän opas.
Teatterin historiaa käsitteleviä kirjoja olet varmaan jo tutkinutkin, esimerkiksi The Cambridge companion to Greek tragedy / edited by P. E. Easterling
(Cambridge : Cambridge University Press , 1997) tai Wickham, Glynne: Teatterihistoria (Teatterikorkeakoulu[n] julkaisusarja, ISSN 0783-3385 ; 24). Seppo Tolpon Draamataiteen psykohistoria (Europen, 2000) on varsin tuore teos. Netissä sinun kannattaa tutkia ARSCAa, joka on useiden taidealan kirjastojen yhteinen kokoelmatietokanta: https://finna.fi Jos löydät sieltä jotain hyödyllisiä viitteitä, voit tiedustella niitä lähikirjastostasi tai tehdä kaukolainatilauksen kirjastossasi. Tätäkin linkkiä voit vilkaista: http://www.linkkitalo.fi/SPT--FullRecord.php?ResourceId=2241.
Aleksi-tietokannasta…
Kirjan takakannessa kerrotaan mm. näin: ”Holly on kirjoittanut kirjeen suosikkikirjailijalleen P. J. Bensonille, joka ystävällisesti suostuu tapaamiseen. Kirjailija näyttäytyy kuitenkin aivan erilaisena kuin kirjojensa kansissa ja käyttäytyy erittäin oudosti. Onkohan hän edes väittämänsä henkilö? Kuka kumma on pikkuasioista raivoava näyttelijä Peter Crawford? Ja miksi hurmaavan komea radiotoimittaja Ainsley James liikuskelee kylällä toistamiseen?”
Tarkemman juonen selvittämiseksi kannattaa lukea kirja vaikka luku kerrallaan ja merkitä muistiin sen luvun tapahtumat.
Haku Helmet-tietokannasta (http//www.helmet.fi ), joka on pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen yhteinen aineistohaku, antoi tulokseksi hakusanoilla ”muisti kehittäminen” joukon suomenkielisiä kirjoja. Hakutuloksena saatu kirjaluettelo on ohessa liitteenä.
Haun voi tehdä myös itse Helmet-tietokannasta, jolloin saa näkyviin myös kirjojen saatavuustiedot ja voi tehdä varauksia. Hakuohje: klikkaa linkkiä ”tarkenna hakua” ja kirjoita avautuvaan hakuruutuun hakusanoiksi ”muisti kehittäminen”. Pudotusvalikoista voit tehdä haluamasi aineisto- ja kielirajaukset. Lopuksi paina hae-painiketta.
Kirjojen tarkasta sisällöstä esim. siitä, sisältävätkö ne päässälaskuharjoituksia, saa selvyyden vasta kirjoja selaillessa. Päässälaskemisesta sinällään…
Kyllä, matkustettaessa Malesiaan tarvitset passin, joka tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta maahansaapumispäivästä.
Suomalaiset voivat saapua ja oleskella Malesian niemimaalla ja Sabahin osavaltiossa kolme kuukautta viisumivapaasti, Sarawakin osavaltiossa viisumivapaus on ainoastaan yksi kuukausi.
Malesiaan matkustamisesta saat lisätietoa mm. Suomen ulkoasianministeriön Malesian matkukstustiedotteesta, joka löytyy täältä: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66127&nodeid=347…. Löydät täältä myös muuta hyödyllistä tietoa Malesiasta.