Most read answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Pääseekö Helsingin uimastadionille uimaan ilmaiseksi, jos omistaa Pirkkolan liikuntapuiston uimahallista ostetun kk-kortin? 1104 Kyllä pääsee. Kysyin asiaa Uimastadionilta ja heidän mukaansa Uimastadionille pääsee toisen Helsingin kaupungin uimahallin voimassaolevan kuukausikortin kanssa.
Saako mikrofilmeistä, vanhasta Helsingin Sanomasta, ottaa kuvan omalla kameralla rajatusta kohdasta ja julkaista pro gradu-tutkielmassa? Lähteen kirjoittaisin… 1104 Kysymykseen voi vastata yksinkertaisesti että saa kuvata ja käyttää sitaattioikeuden puitteissa. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että kuvaa tarvitaan jonkin tekstissä esitetyn asian havainnollistamiseen. Lain 22§:n teksti on seuraava: "Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa." Tuo ilmaisu "tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa" tarkoittaa, että myös koko suojatun teoksen voi siteerata, jos tarkoitus sitä edellyttää. Laissa ei ole mitään laajuuteen liittyviä rajoituksia. Heikki Poroila, ei juristi, mutta tekijänoikeuteen perehtynyt kirjastonhoitaja
Arto Paasilinnan Onnellinen mies -kirjassa on kuvattu yhden miehen menestystarina, ongelmien voittamista ja oman polun ja elämän rakentamista. Mikä toinen… 1104 Myönteisesti sävyttyneestä mieskirjallisuudesta tulee mieleen muutamia teoksia, joiden on sanottu jättävän jälkeensä hyvän olon tunteen. Kotimaiset kirjailijat: -Kalle Isokallion Venttiili-Ville (Tammi). Juha Pikkarainen on kirjoittanut siitä laajan arvion, jonka voi lukea Ylen sivuilta osoitteesta http://yle.fi/uutiset/kalle_isokallio_venttiili-ville/6424484 . Kirjailija Kalle Isokallion tuotantoon kannattaisi tutustua lähemminkin. Sieltä voi löytyä muitakin miehen menestystarinoista kertovia kirjoja. -Ilmari, K (nimimerkki): Arvovaltakisa (Mielikirjat Kustannus-Shop). Kirjan sisällönkuvailun voi lukea Kirjasammosta osoitteesta http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fwww.btj.fi%252Fat_… . -Antti Tuurin jotkut kirjat kertovat…
Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä on verbi oljennella, mm. lauseessa "Siinä oljentelivat veljekset, ja heidän ainoa verhonsa tuulia ja pakkasta vastaan oli… 1104 Nykysuomen sanakirjan mukaan verbi "oljennella" tarkoittaa oleksia, oleilla, oleskella. Sanakirjassa annetaan verbistä muutamia esimerkkejä, mm. Seitsemästä veljeksestä.
Kenen tekstiä/runo tämä on ja onko se kirjoitettu oikein: Silloin, silloin kun saunasta alkaa kuulua vihdan loiske,silloin, vasta silloin on joulu. 1104 Voisikohan kyseessä olla tämä, F. E. Sillanpään kertomuksesta Elon virta vilahtelee peräisin oleva katkelma? "Ja juuri sillä hetkellä, jolloin höyryävistä saunoista kuuluu vihdan rapsutus, silloin alkaa joulu. Se ilmestyy kenenkään huomaamatta tanhuville, koko vihertävän tähtisen taivaan alle. Muutaman hetken siinä vielä on jotain juhlallista odotusta, silloin kun pihoissa liikkuu saunasta ääneti palaavia ihmisiä. Mutta kun ovet heidän jälkeensä ovat painuneet kiinni, silloin on rauha vihertävän taivaan alla." Kertomus on julkaistu alun perin kokoelmassa Ihmislapsia elämän saatossa (1917) ja sittemmin mm. teoksessa Kootut teokset. 1, Elämä ja aurinko ja nuoruuden kertomukset (Otava, 1988).
1995-96 olin koulussa Ruotsin puolella ja silloin soi radiossa laulu, jossa mollattiin kaveria. En tietenkään muista senkään laulun sanoja, mutta jotenkin näin… 1104 "Ja tietä pitkin kulkee / köysi kainalossaan / hyvin musta mies / hyvin laihoilla jaloillaan." Tämä tekstikatkelma on Tunnelbana Bröder -yhtyeen laulusta Hyvin musta mies. Laulun sävelsi ja sanoitti yhtyeen kitaristi-laulaja Tero Intonen. Kappale on yhtyeen LP:ltä Soittajan kohtalo (julk. Oulun Elmu 1988, OELP001). Albumi julkaistiin vain vinyylilevynä. Levy on mahdollista tilata kaukolainaksi Outi-kirjastosta: https://koha.outikirjastot.fi/cgi-bin/koha/opac-detail.pl?biblionumber=… Yhtye julkaisi 1995 cd:n Noitia ja merimiehiä, mutta Soittajan kohtalosta ei tehty cd-painosta. Bändin musiikkia ei myöskään ole Spotify-verkkopalvelussa. Kysymykseen Ruotsissa soitetusta mollauslaulusta en tiedä vastausta, mutta ehkäpä joku muu tällä…
Suunnistus nuoren/lapsen elämänhallinnan tukijana?? 1104 Aiheeseesi liittyvää kirjallisuutta kannattaa haeskella lähinnä tieteellisten kirjastojen kokoelmista. Tässä muutamia ehdotuksia alkuun päästäksesi. Jos havaitset jonkun kirjan mielenkiintoiseksi, hanki se käsiisi ja tutki lähdekirjallisuusluetteloa. Saat näin vinkkejä lisäaineistosta. Koulusi kirjastossa/lähikirjastossasi voit tehdä kaukolainapyynnön aineistosta jota niistä ei paikanpäältä löydy. 1) Hakala, Liisa: Liikunta ja oppiminen--mitä merkitystä on kuperkeikalla? JULK/UTG: PS-kustannus, Jyväskylä, 1999, 158 s. SARJA/SERIE: Opetus 2000 ASIAS/ÄMNESORD: liikunta,opetus-- liikkuminen,lapset-- oppiminen,käsitykset. 2) Motivaatio ja minäkäsitys liikunnassa ja urheilussa : Vuokatin liikuntapsykologinen seminaari / Eeva-Liisa Sarlin…
Tarvitsisin tietoa retkeilymajoista Lontoossa. Myös muu turistille tarpeellinen tieto (esim. joku matkaopas) olisi tarpeellinen. 1104 Internetistä löytyy mm. Iso-Britannian hotellirekisteri, jossa on luokiteltuna eri tasoisia hotelleja ja retkeilymajoja. Osoite on http://www.uk-hotels-register.com/ Lisäksi monikulttuurisen kirjaston Maailma-infosta kannattaa vilkaista - sieltä löytyvät maat aakkosjärjestyksessä. Osoite on http://www.lib.hel.fi/mcl/maailma.htm Esim. Excite Travelin Iso-Briannia-sivut osoitteessa http://www.excite.com/travel/countries/united_kingdom/ sisältävät monenlaista matkailutietoa myös Lontoosta. Makupalat-linkkikirjastosta löytyy vapaa-ajan alta matkailulinkkejä. Osoite on http://www.htk.fi/kirjasto/cool2.htm Pääkaupunkiseudun Plussa-aineistotietokannasta voi etsiä matkaoppaita Lontoosta valitsemalla luokaksi 417.11. Luokasta 461.03 löytyy…
Tarvitsisin tietoa siitä, millaisia raportteja YK ja sen alajärjestöt julkaisevat säännöllisesti. 1104 Eräs tapa kartoittaa YK: eri alajärjestöjen säännöllisiä julkaisuja on mennä nettisivulle osoitteeseen http://www.unsystem.org/index7.html (Official WEB Site Locator for the UNITED NATIONS System of Organizations, Catalogue of UN System WEB Sites). Sivuilla järjestöt on ryhmitelty niiden toiminnan alan mukaan. Jokaisen järjestön nimestä on linkki ko. järjestön etusivulle. Niiltä on syytä sitten katsella kohtaa, joka viittaa julkaisuihin, esim. Health -> World Health Organization (WHO) -> Reports. Pienen selailun jälkeen järjestöjen sivut näyttävät yksilöllisiltä, mutta ovat siinä mielessä samansuuntaisia, että niiltä on löydettävissä säännöllisesti ilmestyviä julkaisuja. Suomessa YK:n tallekirjastoja ovat Eduskunnan kirjasto ja…
Haen jotakin paikkaa, josta saisin ranskalaisten suklaapullien (pain au chocolat) valmistusohjeen. Osaisitteko te neuvoa jonkin kirjan, josta ko. ohje löytyy? 1104 Esim. Gina Steerin kirjasta "Suklaaherkkuja", joka on ilmestynyt "Hyvää helposti"-sarjassa v.1995, löytyy resepti, jossa tosin ei mainittu pullan ranskankielistä nimeä, mutta uskoisin kyseessä olevan juuri "pain au chocolat".
Löytyykö Helmetistä venäjänkielisiä nuotteja lauluihin, kuten (Koivut) березы, Конь (hevonen), tai esim. Moskovan illat? 1104 Joihinkin lauluihin löytyy nuotteja. Lähinnä sellaisiin, jotka on myös suomennettu tai käännetty jollekin muulle kielelle. Georg Otsin laulaman Moskovan illat (Moskovan valot = Moskovan ikkunat = Moskovskie okna) löytyy nuotit mm. Unohtumaton Georg Ots : 30 suosituinta laulua. Muistakin Otsin laulujen nuotteja löytyy Helmetistä. https://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sgeorg%20ots__Ff%3Afacetmediatype%3A7%3A7%3ANuotti%3A%3A__Orightresult__U__X0?lang=fin&suite=cobalt Koivut ja Hevonen laulujen nuotteja en löytänyt. Kenties niidenkin nuotit löytyvät esittäjän mukaan? Venäläiset sanat löysin kaikkiin laukuihin: Koivut https://peda.net/kuopio/kansalaisopisto/kielet/ven%C3%A4%27j%C3%A4n-kurssit/lauluja…
Järjestötoiminta: miksi liitytään järjestöihin, mitä odotuksia, vaatimuksia jäsenillä on mitä saa/joutuu antamaan? jne 1103 Mm. seuraavissa teoksissa käsitellään järjestötoimintaa ja siihen osallistumista. Kurikka, Päivi: Hällä väliä? (Suomen Kuntaliitto 2000) Leppänen, Kalevi: Yhdistys 95 (Toivonpoika 1991) Loimu, Kari: Yhdistystoiminnan käsikirja (WSOY 2000) Siisiäinen, Martti: Suomalainen protesti ja yhdistystoiminta (Tutkijaliitto 1990) Yhdistys toimii (Opintotoiminnan keskusliitto 1996). Kirjojen saatavuuden voi tarkistaa Porin kaupunginkirjaston aineistorekisteristä osoitteesta http://kirjasto.pori.fi/riimi/zgate.dll Aineistorekisteristä voi myös hakea lisää aihetta käsitteleviä teoksia yhdistämällä asiasana 'järjestötoiminta' ja luokka 30.7. Aleksi-artikkelitietokannasta löytyi myös runsaasti viittauksia aiheeseen, tietokanta on käytettävissä…
Cami-havaintotiedot on CompAid Oy:n toimittama tietokoneohjelma. Kuulin, että ko. ohjelmasta on tehty gradu tason tutkimus. Olisin kiinnostunut tuosta… 1103 Kyseessä on ilmeisesti Taina Bäckin Helsingin ammattikorkeakoulussa vuonna 2001 tekemä päättötyö nimeltä CAMI Havaintotaidot-harjoitusohjelma lasten toimintaterapiassa: toimintaterapeuttien kokemuksia tietokoneohjelman soveltuvuudesta toimintaterapiaan. Jos haluatte tämän tutkimuksen kaukolainaksi, ottakaa yhteyttä Lahden kaupunginkirjastoon (puh. 812511). Mitään muuta tutkimusta tai gradua ei tästä CAMI-ohjelmasta ole löytynyt.
Tietoa Paavo Rintalasta, erityisesti hänen lapsuudesta ja nuoruudesta. 1103 Muistokirjoitus http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19990810/ajas/990810aj04.ht… Oulun kaupunginkirjasto Ostrobotnia-tietokannasta löytyy paljon Paavo Rintalasta kirjoitettuja artikkeleita http://oukasrv6.ouka.fi:8000/?formid=form1&sesid=985697837 lapsuudesta kertovat esim. Kaleva 10.11.2001 (kokotekstiartikkeli) Suomenmaa 7.1.1995 Suomen Kuvalehti 1990:4 s.20- Paavo Rintala kerto kirjojensa taustoista teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 1. Rintala, Paavo: Velkani Karjalalle Kotimaisia nykykertojia 3 Kotimaisia sotakirjailijoita Hae kirjaston asiakaspäätteellä ja kirjoita asiasanaksi Rintala Paavo
Mistä löytäisin kaikkien Suomessa ilmestyvien ilmaisjakelulehtien yhteystiedot? 1103 Hei! Kirjoitin Suomen journalistiliittoon ja kysyin heiltä neuvoja etsimiesi tietojen löytämiseksi. Tässä ote saamastani vastauksesta: Suomessa ilmestyy ainakin 110 erilaista ilmaisjakelulehteä. Ilmaisjakelulehdistä 50 kuuluu Kaupunkilehtien Liittoon. Nimi on sikäli hieman hämäävä, että kaikki kaupungeissa ilmestyvät ilmaisjakelulehdet eivät kuulu tähän liittoon. Kaupunkilehtien yhteystiedot saat varmasti kaikkein helpoimmin suoraan Kaupunkilehtien Liitosta: Kaupunkilehtien Liitto Yliopistonkatu 31 20100 Turku puh. 02-2512570 internet-osoite (lehtilista on netissäkin ja myös linkit jokaiseen lehteen!): http://www.kaupunkilehdet.net e-mail: kaupunkilehdet@pp.kolumbus.fi Inforviestintä Oy -niminen firma julkaisee joka vuosi erinomaisen (…
Mistä tietoa chilin viljelytekniikasta? 1103 Chilin viljelystä on Juha Forsblomin artikkeli "Chilien poltetta" KOTIPUUTARHA-lehdessä no 2 vuosi 1999 sivut 60-63 sekä TIETEEN KUVALEHDEN 1993 numeron 1 sivuilla 52-53 artikkeli "Cilipippuri voi alentaa ruumiinlämpöä". Chilistä on myös kirjassa Arne Rousi: Auringonkukasta viiniköynnökseen. 1997
Etsin kirjaa, jonka kannessa on teksti "Punaisia tupia ja perunamaita". Teos käsittelee vanhoja, perinteisiä kädentaitoja. Olen pitänyt kirjaa käsissäni, mutta… 1103 Tarkoitat varmastikin Kai Linnilän ja Seppo Saraspään kirjaa: "Punainen tupa ja erämaa : Rikkaan arjen allakka", joka ilmestyi Kariston kustantamana vuonna 2000. ISBN 951-31-1626-3. Kirja on järjestetty almanakan tapaan kuukausittain. Se sisältää lyhyitä, huumorin pilkkeellä kirjoitettuja artikkeleita ajankohdan töistä, perinteistä, kasveista jne. Ja tietenkin ruoanvalmistusohjeita.
Mistä minä voisin löytää venäjän kielen alkeet? 1103 Venäjän kielikursseja voit katsoa esim. Oulun kaupunginkirjaston aineistotietokanta Introsta http://oukasrv6.ouka.fi:8001/?formid=form2&sesid=985696816 etsimällä kolmella asiasanalla eli venäjän kieli, kielikurssit, alkeistaso (tekijä+nimike -kohdat voi muuttaa nuolesta asiasanoiksi). Näin löytyvät mm. seuraavat - Opi Venäjää : oleellisia sanoja ja sanontoja aloitteilijoille - Nikiforow, Maria: Saljut - Furlong, Svetlana: Puhu venäjää, käytännön venäjän alkeiskurssi
Tarvitseeko kaunokirjallisuuden kääntäjillä olla virallinen kääntäjäntutkinto tai jokin vastaava koulutus vai riittääkö yleinen kirjallisuuden tuntemus, kohde-… 1103 Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n sivuilla on tietoa mm. kääntäjän työstä, apurahoista ja miten alalle voi hakeutua. Lisätietoja kannattaa kysyä suoraan liitosta. http://www.sktl.net/kotisivu/index.htm
Saisinko tietoja akryylimaalauksesta esitelmää varten:akryylivärien historiasta, käytöstä ym., myös joku kuuluisa akryylitaiteilija 1103 Ball: Kirkas maa: miten värit syntyvät -kirjassa on myös akryylimaalien historiaa.Teoksessa mainitaan, mm. Andy Warhol, Helen Frankenthaler ja David Hockney akryylimaalareina. - Taide-lehdessä 3/97 s.52-55 on esitelty Robert Lucanderia. Lähes kaikki nykymaalarit ovat maalanneet akryyleillakin, mm. Jorma Hautala, Juhana Blomstedt, Raili Tang, Sinikka Tuominen, Liisa Rautiainen, Jukka Mäkelä.