Voit hyödyntää tiedonhaussasi sukututkimukseen tarkoitettuja ohjeita ja materiaaleja. Arkistojen portti -sivustolla neuvotaan, että tutkittavasta henkilöstä olisi hyvä olla selvillä tarkka nimi sekä syntymäaika ja -paikka. Niiden perusteella sinun on mahdollista etsiä tietoja esimerkiksi kirkonkirjoista.
Koska Muolaa sijaitsee Etelä-Karjalassa, kannattaa kirjonkirjoja ja muita tietoja etsiä Karjala-tietokannasta. Tietokantaan on tallennettu henkilötietoja Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävien luovutetun alueen seurakuntien vuosien 1700-1949 kirkonkirjoista. Huomaa kuitenkin, että 100 vuotta nuoremmat kirkonkirjatiedot ovat käytettävissä ainoastaan Mikkelin maakunta-arkiston tutkijasalissa.
Arkistojen portti -…
Suomen kielen sanakirjat ja kielenoppaat tuntevat vain sanan "fläppitaulu". "Suomen kielen perussanakirja" vuodelta 1992 kertoo, että "fläppitaulu" on "iso telineeseen kiinitettävä lehtiö" ja kehottaa käyttämään sen sijasta sanaa "lehtiötaulu".
Sana "fläppitaulu" puolestaan on muokattu suoraan englannin kielen sanasta "flap board". Näin ollen "fläppi" tulee, kuten oletitkin, englannin sanasta "flap", jolla on sellaisia merkityksiä kuin "läppä", "kaistale" ja "liuska".
Klassikoista nauttivalle voisivat toimia esimerkiksi seuraavat kirjat:
The Well of Loneliness/Yksinäisyyden kaivo - Radclyffe Hall (1928)
Rubyfruit Jungle - Rita Mae Brown (1973)
Carmilla - Joseph Sheridan Le Fanu (1872)
Yömetsä - Djuna Barnes (1936)
Desert of the Heart - Jane Rule (1964) (löytyy varastokirjastosta)
The Charioteer - Mary Renault (1953)
Ystävän muotokuva - Pentti Holappa (1998)
The Front Runner - Patricia Nell Warren (1974) (löytyy varastokirjastosta)
A Boy's Own Story - Edmund White (1982)
Kertomuksia kaupungista - Arminstead Maupin (1978)
Myra - Gore Vidal (1968)
Kuningattaren jalokivikoru/Drottningens juvelsmycke - Carl Jonas Love Almqvist (1834)
Kahta lukuunottamatta kaikki vinkkilistan kirjat löytyvät Vaskin…
Tällaista runoa ei valitettavasti vastaani tullut. Tämäntapaisia lintuihin liittyviä uskomuksia löytyy kyllä perinneaineistostamme runsaasti. Hyviä lähdeteoksia erityisesti lintuperinteestämme kiinnostuneille ovat esimerkiksi Antero Järvisen Linnut liitävi sanoja : romanttinen tietokirja suomalaisesta lintuperinteestä ja Eero Ojasen Suomen myyttiset linnut. Järvisen kirja hyödyntää ja siteeraa perinneaineiston lisäksi myös runoilijoidemme lintuaiheista lyriikkaa.
Sekä Järvinen että Ojanen nostavat peltomiehen kaveriksi västäräkin. Se liittyy myös tulviin sitä kautta, että kansantarinat kuvaavat västäräkin jäiden rikkojana: sen tultua jäät alkavat sulaa. Rastaiden taas on katsottu ennakoivan säiden muutoksia. Niitä…
Gornick kertoo kirjan eräässä kohdassa, miten New Yorkin City Collegessa ja sen kellarikahvilassa hän oppi kirjallisuudesta ja rakastui siihen. Oppimikseen asioiksi hän listaa muun muassa seuraavat: että Faulkner oli yhtä kuin Amerikka, että Dickens oli yhtä kuin politiikka, että Marx oli yhtä kuin seksi, että Jane Austen oli yhtä kuin kulttuurin idea, että hän itse tuli getosta, ja että D. H. Lawrence oli visionääri.Gornick, V., & Lethem, J. (2005). Fierce Attachments: A memoir. Farrar, Straus and Giroux.
Belgialaisen Nic Balthazarin ohjaama filmi Ben X pohjautuu Balthazarin vuonna 2002 julkaistuun kirjaan ’Niets was alles wat hij zei’. Englanniksi käännettynä kirjan nimi olisi ’Nothing was all he said’, mutta mistään ei löydy viitteitä, että kirja olisi vielä ilmestynyt englanniksi. Montrealissa on tänä vuonna ilmestynyt kirjasta ranskaksi muokattu laitos nimeltään BenX.
Ensimmäinen kirja on Sid Fleischmanin "Hokkuspokkusperhe", jossa herra Filiokkuksen perhe matkaa vankkureilla kohti Kaliforniaa ja äiti pitää matkalla lapsille vankkurikoulua. Kirjassa on myös lainsuojaton Pahanmaan Kid, jonka yksi lapsista tunnistaa, kun tämä kaivelee metsästyspuukolla hampaitaan.
Jälkimmäinen kirja on Eleanor Estesin "Lintumiehen perhe". Siinä isä on lintutieteilijä ja perhe muuttaa Kotkanpesä-nimiseen taloon. Kirjassa on myös kolmevuotias Benni-eno sekä Nuppu-kissa, jonka ajatuksia kirjassa myös kuvaillaan.
Ero sanojen leijona ja esim. porkkana monikon partitiivissa johtuu siitä, että leijona on alkuperältään vierassana. Oulun yliopiston kirjaston kielenhuolto-ohje Kirjoittajan ABC kertoo, että kieleemme tulleet vierassanat jaotellaan sen mukaan, miten ne ovat mukautuneet suomeen. Suurin osa on mukautunut niin, että niitä ei välttämättä mielletä enää vierasperäisiksi, kuten leijona. Sanan taivutuksessa tämä alkuperä kuitenkin edelleen näkyy. Kielitoimiston sanakirja antaa sanan leijona monikon partitiivin muodoksi leijonia, kun taas porkkana sanalla se on porkkanoita ja sanalla ipana monikon partitiivi voi olla muodoissa ipanoita tai ipanoja.Kielitoimiston kielioppioppaassa (Korhonen, 2017, s.55) todetaan, että samanhahmoiset sanat…
Emme ole juridiikan asiantuntijoita, joten tämä vastaus on laadittu pelkän maallikkotietämyksen perusteella. Vastausta ei siis kannatta pitää ammattilaisen tulkintana asiasta.
Suomen tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus ”määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna” (2 §). Kirjan videoitu lukeminen tulkitaan teoksen muunnelmaksi, joten videon julkaiseminen vaatii tekijän tai tekijöiden lupaa. Vaikka tuollaiset kirjat ovat tekstimäärältään lyhyitä, se ei vaikuta asiaan, sillä oikeuskäytännössä teoksen ei tarvitse olla kovinkaan pitkä tai erikoinen ylittääkseen ns. teoskynnyksen eli ollakseen riittävän omaperäinen, jotta saisi lain suojaa.
Tarvitset siis lain…
Jo 1200-luvulta lähtien on tiedostettu että ihmisen näköä voidaan parantaa linssien avulla ja sekä Venetsiassa ja Kiinassa kehiteltiin silmälaseja näihin aikoihin. Varhaisissa laseissa oli vikana niiden epätarkkuus. Englantilainen fyysikko Sir John Herschel ehdotti piilolinssien käyttöä jo v. 1827, mutta ensimmäiset piilolasit valmistettiin vasta 1887. Piilolasien valmistusta selvitetään teoksessa "Tiedä ja hämmästy" (lk. 60.4). Keksintöjen kirjat ja eri tietosanakirjat valaisevat silmälasien kehitystä. Esim. Otavan suuri ensyklopedia antaa lyhyen katsauksen silmälasien historiaan kautta aikojen sekä piilolasien kehitykseen 1900-luvulla. Tässä artikkelissa on myös havainnollinen kuva silmälasien ulkonäöllisistä trendeistä 1800-luvulta 1980…
Tosiaan näin näyttää olevan. Tarkistin kirjastomme hyllyssä olevat eri painosten Seitsemän veljestä -teokset sekä Kootut runot -teokset: romaaneissa sana on kaitsea, runokirjoissa kaitsia. Jos sanaa tarkastellaan ihan kieliopillisesti, Kielitoimiston sanakirja ja etymologinen sanakirja tuntevat vain muodon kaitsea. Runokokoelmaan johdannon kirjoittanut Lauri Viljanen kirjoittaa Kiven "runoasua koskevista epäjohdonmukaisuuksista" ja lisää, että "itse Kiven sanastoon ei tietenkään ole kajottu, vaikka siinä voikin toisinaan huomata hätäisen omatekoista ja sen tähden oudoksuttavaa." Tämä antaisi ymmärtää, että Koottuihin runoihin on pyritty saamaan Kiven teksti kuten hän on sen itse kirjoittanut, mutta se ei selitä, miksi ja missä vaiheessa…
Eri ammateista löytyy kaskukirjoja, esim.koulumaailmasta on kertonut Aino Kontula kirjoissaan Ei eläinkokeita- käyttäkää mopoja! (Ajatus, 2007), Herra Rehtori ( Ajatus, 2009), Opettajan selviytymisopas ( Helsinki-kirjat, 2010) ja Rexi on homo ja opettajat hullui ( ajatus, 2005). Papeista löytyy kirjat Kaskuja Herran huoneesta ( Aikamedia, 2006) ja Papin kaskukirja, toimittanut Risto Ahti ( Kustannus Hilden, 2001). Taksikuskikaskuja kirjassa Kyllä taksikuski tietää ( Nemo, 2006), Soittajakaskuja kirjassa Ei kokolihaa soittajille, toimittanut Janne Kuusinen ( 2004) . Insinöörikaskut ( Insinööriliitto, 1994) ja poliisikaskut Pamppu puhuu: poliisien kootut sattumukset ( Like, 2004) ja urheilutoimittajien sattumuksia kirjassa MM-kisaekstra (…
Kolmen nyt jo aikuisen tyttären isänä sanoisin, että kaikki Mauri Kunnaksen kirjat sopivat mainiosti lukutaitoisille seitsenvuotiaille. Itse asiassa niitä voivat lukutaidottomatkin vallan hyvin katsella suurella mielihyvällä, koska kuvia on paljon ja ne ovat täynnä kekseliäitä ja opettavaisia yksityiskohtia. Koirien Kalevalassahan (1992) Kunnas on tehnyt omia muunnelmiaan Akseli Gallén-Kallelan tutuista maalauksista, joten kirja soveltuu mainiosti myös kuvataiteen historian opiskeluun. Kunnaksen kirjoissa on paljon toimintaa, mutta ei väkivaltaa vaan huumoria. Olen myös aika varma siitä, että jos koululaiset jollain saa kiinnostumaan Aleksis Kivestä, niin Seitsemän koiraveljestä (2002) on ehdoton suosikki.
Heikki Poroila
Suomessa toimii kaksi THL:n alaista oikeuspsykiatrista valtion mielisairaalaa, joiden potilaista suuri osa on tahdosta riippumattomassa psykiatrisessa hoidossa. Osastoista ja hoidoista lisätietoa:
Niuvanniemen sairaala - Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian klinikka
Vanhan Vaasan Sairaala (vvs.fi)
Piafin ja Brelin ohjelmistosta on suomeksi julkaistu nuottina lähinnä artistien tunnetuimpia lauluja - Piafilta mm. En kadu mitään, Hymni rakkaudelle ja Pariisin taivaan alla; Breliltä Jos nyt menet pois, Päivät kuin unta ja Vanhojen rakastavaisten laulu. Nuotteja suomeksi näihin löytyy esim. Suuri toivelaulukirja -sarjasta.
Huomattavasti useampia Piafin ja Brelin lauluja on esitetty teattereissa, sekä suomeksi että ruotsiksi. Susanna Haaviston albumi Laulusi elää, Brel koostuu Liisa Ryömän Helsingin kaupunginteatterille laatimista suomennoksista. Haaviston Pakko saada laulaa - Edith Piaf -albumin laulutekstit puolestaan ovat pääosin Esko Elstelän teatterille tekemiä suomennoksia. Jotkut kappaleet on käännetty moneen kertaan eri…
Hei!
Löysin sattumalta Kielikello-lehden artikkelista esimerkin sukunimestä Ots:
Esimerkiksi Ots, jonka virolainen genetiivi on Otsa, ja Ernesaks, viron genetiivi Ernesaksa.
Lähde: https://www.kielikello.fi/-/miten-virolaisia-sukunimia-taivutetaan-suom…-
Kirjastoissa on myös paljon viron kielen oppikirjoja, joita voi tulla lainaamaan.
Esim: Renate Pajusalu: Meie keelesild (Otava, 2017)
Digitaalinen / elektroninen / sähköinen julkaiseminen tarkoittaa yleensä verkkojulkaisemista. Myös cd-rom-julkaisut ovat digitaalisia julkaisuja. Kirjastotyössä digitaalinen julkaisutoiminta näkyy toisaalta kirjastojen asiakkailleen tarjoamina verkko- tai cd-rom-julkaisuina ja toisaalta kirjastojen itse tuottamina verkkojulkaisuina.
Kirjastot voivat tarjota asiakkailleen digitaalisena mm. lehtiartikkeleita, sanakirjoja ja eri alojen hakuteoksia. Suomessa Kansallinen elektroninen kirjasto, FinELib http://www.lib.helsinki.fi/finelib/index.html hankkii kansainvälisiä ja kotimaisia elektronia aineistoja tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen tueksi. FinELib on konsortio, joka koostuu yliopistoista, ammattikorkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja…
Sanat tarkoittavat samaa asiaa, atulat on murresana.
Suomen etymologisen sanakirjan mukaan pinsetit ovat pienet joustavavartiset pihdit, atulat.
Sanakirjan mukaan "Lähtökohtana lähinnä ranskan pincette ’pinsetit’, johdos sanasta pince ’pihdit’, johdos verbistä pincer ’nipistää’".
Atulat ovat myös pienet pihdit, pinsetit.
Suomen murteiden sanakirjassa on tarkemmin tietoa atulat-sanasta. Siellä on mm. tietoa sanan muista merkityksistä eri puolilla Suomea.