Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Halloween ei ole suomalainen juhla, mutta jos sitä haluaisi juhlia Suomessa ns. oikeaan aikaan niin milloin se olisi? Mikä on se ilta nyt tänä vuonna (2017),… 584 Oikea aika olisi (alkuperäisen) pyhäinpäivän (1.11.] aatto eli lokakuun 31. päivän ilta. http://www.bbc.co.uk/religion/religions/christianity/holydays/halloween…
Ferencz Renyi (vaiti seisoo sotamiehet...) kuka kirjoittanut ja milloin? Onko todellinen henkilö taustalla? 519 Ferencz Renyi on Kaarle Krohnin (1863—1933) nimimerkillä Wäinö kirjoittama runo. Runo alkaa riveillä ”Vaiti seisoo Ferencz Renyi / Sotamiesten keskellä / Itävallan verihurtan / Kenraal Haynaun edessä”. Runo julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1890 Kertovaisia runoelmia –nimisessä kertomuskokoelmassa (ks. linkki Gutenberg-projektiin). Kertomuskokoelman lopussa kerrotaan, että ”Ferencz Renyi oli unkarilainen kyläkoulun opettaja, joka otti osaa 1848-vuoden vapautussotaan ja eli mielipuolena vielä 30 vuotta tässä kerrotun tapauksen jälkeen”. Kaarle Krohn on itse kertonut, että runo pohjautuu juttuun, jonka hän luki ruotsalaisesta sanomalehdestä. Ferenc Rényin tarinaa on kerrottu eri muodoissaan myös joissakin muissa tuon ajan…
Asiakas sanoo nähneensä Elton Johnin "Candle in the wind" käännettynä suomeksi jossain nuottijulkaisussa. Kukahan mahtaa olla esittäjä tai sanoittaja? 1347 Elton Johnin kappaleen Candle in the wind suomenkielinen nimi on Näkemiin Norma Jean. Löytämämme tiedon mukaan kappaleen on sanoittanut ja sen esittää Tapani Kansa. Se löytyy ainakin levyiltä Maailmalla soi 3 (1976) ja Päättyneet on päivät (1976)
Onko Mikwitzin animaatioita digitoitu? Lainasin taannoin muutaman kasetin ja tyttäreni piti niistä kovasti. Myös muulla kielellä kuin suomella käy, jos löytyy. 1036 Kysymiäsi elokuvia ei valitettavasti ole julkaistu DVD:llä tai sähköisessä muodossa, ainoastaan vanhoina VHS-kasetteina. Saattaa olla, ettei kukaan elokuvajulkaisija pidä niiden julkaisemista taloudellisesti kannattavana. Osoitteesta http://www.elokuvakontakti.fi löytyvä Suomen elokuvakontakti ry näyttäisi vuokraavan Camilla Mickwitzin elokuvia yksityiskäyttöön tai julkisiin esityksiin, tosin vain VHS-muodossa tai kelanauhoina. Kirjastoistakin vanhoja VHS-elokuvia vielä löytyy jonkin verran, ja kaukopalvelun kautta niitä voi saada muistakin kirjastoista, jos omassa kirjastossa ei elokuvia enää ole. Osoitteesta http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kaukopalvelu/ löytyy tietoa kaukopalvelusta. Osoitteesta http://monihaku.kirjastot.fi/fi/frank/search/…
MINKÄ ARVOINEN ON 50 MARKAN SETELI VUODELTA 1918 NUMERO 2199097, SETELISSÄ LUKEE: SUOMEN PANKKI MAKSAA TÄSTÄ SETELISTÄ VIISIKYMMENTÄ MARKKAA KULLASSA 2749 Oppaan Suomen rahahinnasto 2005 : keräilijän opas mukaan vuoden 1918 50 markan setelin hinta vaihtelee 35 eurosta 400 euroon, rahan kunnosta riippuen. Tavallisin kunto-hinta-luokka on 75 euroa. Rahasta on myös harvinaisempi muoto. Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen verkkosivuilta saat yhteystietoja tahoihin, joilta saat varmempaa tietoa: http://www.hnynumis.org/
Olisin halunut tiedustella miten löytäisi kappaleen neito ja kuolema, kun sitä ei tunnu löytyvän mistään ja olisin iloinen jos saisin jostai tämän… 1360 Neito ja kuolema -kappale löytyy Hortto Kaalon levyltä Hai hortto kaalot ja kokoelmasta Aikuisten suosikkeja. Äänitteet ovat kuitenkin niin vanhoja, että niitä löytyy vain muutamasta Suomen kirjastosta vinyylilevyinä. Ostamiseen en osaa antaa muuta vinkkiä kuin levydivarit tai internetin vanhojen levyjen myyntisivut. Joihinkin näistä voi myös jättää puutelistan.
Olen mitä ilmeisimmin paitsi vanha myös tosikko, vaan luettuani Axel Tulikiven traagillinen kohtalo nimisen romaanin tunsin itseni perusteellisesti huijatuksi… 275 Kirjallisuudessa ns. julkaisijafiktio, kirjallisen tekstin esittäminen jonkun toisen kirjoittamaksi tai vaikkapa löydetyksi käsikirjoitukseksi, ei ole ollenkaan tavatonta, vaan varsin tavanomainen kerronnallinen keino etenkin 1900-lukua edeltävässä proosakirjallisuudessa. Se, että vastaava silmänkääntötemppu tehdään teoksen maailman asemesta reaalitodellisuudessa, kustantajatasolla, on sitä vastoin perin harvinaista. Silloin tällöin toki saattaa törmätä keksittyihin identiteetteihin, kuten meillä äskettäinen Silvia Classic, ja toisinaan salanimillä julkaisevien kirjailijoiden markkinoinnin yhteydessä vähintäänkin sivutaan Nisonius-tapausta (esimerkkinä mainittakoon Pirkko Saisio ja "vankila-alan ammattilainen" Jukka Larsson). Ulkomaisista…
Haluaisin lukea itä-eurooppalaisia naiskirjailijoita? Osaisitteko auttaa? 598 Käytetään Itä-Euroopan määrittelyssä wikipedian tapaa  https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Eurooppa  ja otetaan mukaan lähinnä nykykirjailijoita tai sotien jälkeen pääosan tuotannostaan kirjoittaneita. Aluksi voisi mainita kirjallisuuden Nobel-palkitut, puolalaisen Olga Tokarczukin (2018), valkovenäläisen, Ukrainassa syntyneen Svetlana Aleksijevitšin (2015) ja Romaniassa uransa aloittaneen Herta Müllerin (2009). Puolasta kotoisin on myös runoilija Wisława Szymborska (1996). Muita puolalaisia: Hanna Krall, Manuela Gretkowska Unkari: Krisztina Tóth, Magda Szabó Tšekki: Alexandra Berková, Libuše Moníková Ukraina: Marina Lewycka (kotimaa nykyisin Iso-Britannia) Viro: Maimu Berg, Viivi Luik, Mari Saat, Kätlin Kaldmaa…
Etsin kirjaa, jonka luin joskus lapsena (olen nyt 33). Siinä oli erilaisia perheitä - muistelisin, että yhden niistä sukunimi oli ehkä Sukkela ja sen kaikki… 930 Kyseessä on todennäköisesti Gunnel Linden kirjoittama "Hullunkuriset perheet" (julk. Gummerus v. 1972).
Jos kotoa löytyy 30 v. vanha kirjaston kirja, niin kannattaako sitä enää palauttaa? Ja jos palauttaa, niin joutuuko maksamaan paljonkin sakkoa? 1069 Tämä tietenkin riippuu vähän kirjasta ja sen merkittävyydestä, joten jos kyse on jostain arvoteoksesta niin kyllä se olisi kirjaston kannalta mukava jos se vielä palautuisi. Suurin osa 30 vuotta vanhoista kirjoista on kuitenkin jo poistettu vanhentuneena tai loppuunkuluneena kirjaston kokoelmista. Myöhästymismaksut ovat vanhentuneet jo vuosia sitten tässä tapauksessa.
Haluaisin tietää mitä tietokonelehtiä ilmestyy Suomessa (suomeksi). 1428 Suomeksi ilmestyviä tietokonelehtiä ovat ainakin seuraavat: Automaatioväylä, Enter, Kompuutteri kaikille, KotiPC, Macmaailma, Mikrobitti, MikroPC, Prosessori, Tietokone ja Tietoviikko. Pelilehtiä ovat esim. Games master ja Pelit.
Tietääkö ravihevonen juoksevansa kilpaa? 347 Eläinten tietoisuuteen liittyvää tutkimustyötä tehdään nykyään paljonkin, mutta tulokset ovat suhteellisen alustavia. Iso ongelma on se, ettei edes ihmisen tietoisuuden määrittelystä tai rajoista vallitse yksimielisyyttä. Varsin laajasti ollaan sitä mieltä, että tietoisuutta missään mielessä esiintyy ihmisten lisäksi lähinnä delfiineillä ja kädellisillä eli joillakin apinoilla. Tunnetun peilitestin, jossa eläimen otsaan kiinnitetään värikäs täplä ja näytetään sen jälkeen peilikuvaa. Tutkijat olettavat, että eläin, joka yrittää poistaa täplän peilikuvan perusteella, on tietoinen siitä, kuka peilikuvassa on. Tämän testin ovat läpäisseet muut ihmisapinat paitsi gorilla, pullokuonodelfiini, kyyhkynen ja norsu. Hajonnasta päätellen kyky voi…
V.1960 Apu-lehti julkaisi Erikoispainoksen nimellä Filmitähti Apu tai elokuva-Apu Haluaisin lainata tai ostaa ko lehden. 1470 Varastokirjastossa Kuopiossa on Apu-lehden vanhoja vuosikertoja ainakin vuodesta 1933-1968. Varmasti ei voi luvata, että myös erikoispainokset on säilytetty. Oman lähikirjastosi kautta voit tehdä kaukolainapyynnön. Kirjastojen kautta lehteä ei voi ostaa, ehkä kannattaisi kysellä antikvariaateista tai nettihuutokaupoista.
Miksi kutsutaan telttaa, jota kalliokiipeilijät käyttävät yöpyessään kallioseinämässä? 202 Kallionseinämillä nukkumiseen tarkoitetun teltan englanninkielinen nimi on portaledge. Suomenkieliset sivustot näyttävät tyytyvän niin ikään englanninkieliseen termiin, joten ilmeisesti portaledgelle ei ole kehitetty suomenkielistä vastinetta. Vaikuttaisi hieman, että portaledge ei ole ainoa varuste, jolta puuttuu suomenkielinen vastine:"Samaan aikaan huomaan portaledgen Re-Animatorilla, Washington Columnin jyrkimmällä reitillä." Kiipeily 1/18.  yle.fi. Yksin keskellä pystysuoraa seinämää – suomalaismiehen henkeäsalpaava harrastus. 28.12.2015.
Esiintyivätkö aurinkopaneelit ensimmäisen kerran avaruusaluksilla? 204 Edmond Becquerel todisti vuonna 1839 valojänniteilmiön olemassaolon. Valojänniteilmiö tarkoittaa prosessia, jossa valo synnyttää jännitettä tai sähkövirtaa. Aurinkopaneeleissa kennot muuttavat auringon säteilyenergian sähköenergiaksi. Charles Fritts rakensi ensimmäisen toimivan aurinkokennon newyorkilaisen kerrostalon katolle vuonna 1883. Frittsin aurinkokennot olivat ohuella kultakerroksella peitettyä seleeniä. Allaolevasta linkistä löydät kuvan näistä aurinkokennoista: https://www.smithsonianmag.com/sponsored/brief-history-solar-panels-180972006/ 
Onko netissä jotain sivustoa jossa voi selvittää nimien historiaa, alkuperää ja merkitystä? 3631 Netistä löytyy pääasiassa ulkomaisia sivustoja. Behind the name -sivuston palvelusta löytyy myös joitakin suomalaisia nimiä. http://www.behindthename.com/ Katso myös http://www.babynames.com/ Suomalaisten nimien alkuperän ja historian selvittämiseksi kannattaa lainata kirjastosta esim. seuraavat teokset: Lempiäinen, Pentti; Suuri etunimikirja. Wsoy. Uusi suomalainen nimikirja, Otava. Vilkuna, Kustaa; Etunimet. Otava. Riihonen Eeva; Mikä lapselle nimeksi? Tammi.
Koska tulee DVD:nä Tauno Palon elokuvat "Vaimoke, Jääkärin morsian ja Loviisa-Niskavuoren nuoriemäntä. Ja kyllä kaikki muutkin Tauno Palon elokuvat olisi… 2431 "Vaimoke, Jääkärin morsian ja Loviisa-Niskavuoren nuoriemäntä" ovat Suomi-Filmin tuotantoa. Suomi-filmi ei ole julkaissut elokuviaan DVD:llä. Asiaa kannattaa kysyä Suomi-Filmistä. Koska vuosi 2008 on Tauno Palon juhlavuosi, perjantaina 17.10. 2008 julkaistiin kolme Finnkinon kokoelmaa, joissa on seuraavat elokuvat: Helmikuun manifesti, Kaivopuiston kaunis Regina, Laulava sydän, Kunnioittaen, Eteenpäin elämään, Onni Pyörii, Avioliittoyhtiö, Laitakaupungin laulu, Professori Masa, SF-paraati, Kulkurin valssi, Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ja Hilja - maitotyttö. Lisäksi markkinoilta löytyy yli kymmenen muuta Palon elokuvaa. http://www.dvdkotelo.com/
Veljeni lausui 1950-luvulla usein kissarunoa, joka alkoi: "Mai pikkuinen neiti naapurimaan, sotaorpona jäänyt on Karjalaan. Elokuisena iltana yksinään tuvan… 1020 Kyse on Valto Saran runosta Kissojen serenadi ja se löytyy kokoelmasta Hilpatapaa! Kokoelmaa on yksi kappale Helsingin kaupunginkirjaston keskusvarastossa. Mikäli korttiisi on liitetty pin-koodi voit varata kirjan Helmet-aineistohaun kautta http://www.helmet.fi/. Voit myös tehdä varauksen puhelimitse soittamalla johonkin kaupunginkirjaston toimipisteeseen. Tässä linkki yhteystietoihin: http://www.lib.hel.fi/page.asp?_item_id=1555
Kirjastobussin aikataulu oli muutettu 1.5 ja Lehtisaareen piti tulla maanantaina 15.30. Mutta ei tullut kaan onko sitten huomenna vanha aika,tai tapahtui… 1336 Kirjastoauto ei saapunut tänään Lehtisaaren pysäkille sairaustapauksen takia. Seuraava aika on uuden aikataulun mukaan ensi maanantaina 15.30-15.55. Olemme pahoillamme, että tulit pysäkille turhaan.
Luin joskus lapsena/nuorena kirjan, joka käsitteli Pohjois-Irlannin tilannetta; protestanttien ja katolisten taisteluja. Kirjan päählöinä olivat nuoret nimeltä… 179 Kyseessä on Joan Lingardin teos Heinäkuun kahdestoista (The twelft day of July, suom. Tutteli Lindberg, Otava, 1974). Voit lukea kuvauksen teoksesta alla olevasta linkistä Kirjasampoon: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Au1bb6a0e1-58ea-4e60-b745-c… Ja täältä voit tarkistaa teoksen saatavuuden alueesi verkkokirjastossa: https://finna.fi/Record/lumme.1140100