Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mistä saisin Suommalista tangoa nuoteille. Asun tanskassa ja kiinnostaisi saada joko laululle ja pianolle tai orkesterille jan. terv Jens 205 Tanskalaisen yleisen kirjaston kokoelmasta en löytänyt kuin muutaman tangonuotin, jossa on myös suomalaisuus mainittu. Suomalaista tangoa löytyy aika paljon nuotteina Violasta, joka on kansallisdiskografiamme. Yleisten kirjastojen kokoelmassa tangoa on. Tanskaan voisit saada tangonuotteja joko verkkokaupasta tai tilaamalla kaukolainana oman kirjastosi kautta. Voisit käydä kysymässä lähikirjastostasi, millaisilla ehdoilla ja kustannuksilla olisi mahdollista saada nuotteja lainaan Suomesta. Esimerkiksi Antikvariaatti.net-palvelusta löytyy käytettyjä tangonuotteja. En tiedä, osaisivatko tanskalaisen Biblioteksvagten-palvelun vastaajat kertoa sinulle enemmän, miten voisit saada suomalaista materiaalia Tanskaan.
Eikö suomella ole tunnuslausetta? 115 Hei, Suomella ei ole virallista tunnuslausetta tai "mottoa", kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen In God We Trust. Suomen valtioneuvosto asetti vuonna 1934 komitean suunnittelemaan Suomen tasavallalle vaakunan. Vuonna 1936 komitea ehdotti Suomelle niin sanottua täysvaakunaa eli suurta valtakunnanvaakunaa. Tuolloin Suomen tunnuslauseeksi ehdotettiin "vapaa, vankka, vakaa". Tätä ei koskaan otettu käyttöön. Varsinais-Suomen kokoomusnuoret ehdottivat moton virallistamista vuonna 2024.Lähteet:In Good We Trust - In God We Trust – WikipediaSuomelle esitetään virallista kolmen sanan mottoa – tämäkö se olisi? - Suomelle esitetään virallista kolmen sanan mottoa - tämäkö se olisi? | VerkkouutisetLeijonan tarina - Leijonan tarina - Jyväskylän…
Haluaisin tietoa kaivonrakentamisesta ( ruokavesi) löytyykö sen alan kirjaa. 751 Ohjeita kaivon paikan valintaan ja rengaskaivon rakentamiseen löytyy esimerkiksi kirjoista Kysymyksiä kaivoista ja Kaivo-opas. Niitä on saatavina pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Aineistotietokannasta osoitteesta http://www.libplussa.fi löydät tiedot kirjastoista, joissa ne ovat paikalla. Internetistä ympäristöhallinnon sivuilta osoitteesta http://www.vyh.fi/hoito/vesihuo/haja/kaivoesi/hyvakaiv.htm löytyy myös ohjeet kaivon rakentamiseen. Lisäksi esitettä Hyvää vettä kaivosta saa Suomen ympäristökeskuksesta p. 40300100.
Mistä löytäisin Espoon alueen Alueuutiset-lehden numerot vuosilta 2002-2003? 1007 Espoon kirjastosta tätä ei löydy, mutta kannattaa tiedustella mikrofilmejä seuraavista paikoista: 1. Pasilan kirjasto 09-3108 5426 tietopalvelu.pasila@hel.fi 2. Kansalliskirjasto Käyntiosoite Unioninkatu 36 Yleisneuvonta kk-palvelu (at) helsinki.fi puhelin (09) 191 23196 3. Porvoon maakuntakirjasto (019) 520 2431
Miten varmuuskopioida viestit Outlook.comista omalle koneelle ? 1101 Tämä onnistuu esimerkiksi asentamalla koneeseen Mozilla Thunderbird –sähköpostiohjelma (http://www.mozilla.org/fi/thunderbird/). Kirjaudu Thunderbirdin kautta Outlook.com -tilillesi ja lataa sieltä viestit Thunderbirdiin. Thunderbirdistä viestit pystyy tallentamaan helposti omalle koneelle, kun klikkaa viestejä hiiren oikealla painikkeella ja valitsee Tallenna nimellä.
Löytyykö hyvää yleisteosta ranskalaisen musiikin historiasta (ei pelkkä taidemusiikki)? 979 Ranskalaisesta populaarimusiikista löytyy ainakin yksi teos: Tölkki: Ranskalainen chanson. Lisäksi taidemusiikkia, sekä vanhaa että uudempaa, käsitteleviä kirjoja löytyy muutamia, esim. The New Grove french baroque masters ja Hill:Modern french music.
Mistähän löytyy nuotit Petri Laaksosen kappaleeseen "Kuuntelen sua Jean"? 286 Valitettavasti Petri Laaksosen säveltämästä ja sanoittamasta kappaleesta Kuuntelen sua, Jean ei ole julkaistu nuottia. https://finna.fi
Haluaisin varata ilmestymättömät kirjat: Camillla Läckberg osa 2 ja Elly Griffits Aavekentät. 343 Ilmestymättömiä kirjoja ei voi varata. Voit varata kirjat vasta sitten, kun ne on luetteloitu kirjastojärjestelmään. Elly Griffithsin Aavekentät on kustantajan sivuilla ilmoitettu ilmestyväksi helmikuussa 2020.  https://www.tammi.fi/kirja/elly-griffiths/aavekentat/9789520412364 Camilla Läckbergin Kultahäkki-sarjan toisen osan suomennoksen ilmestymisestä ei ole vielä ennakkotietoa. https://otava.fi/kirjat/kultahakki/   Sinun kannattaa siis seurata oman kirjastosi sivuilta, milloin teokset ovat tulleet varattaviksi.    
Olen kirjoittamassa pientä tietoiskua unikirjoista ja haluaisin nähdä, mitä teillä on kokoelmissa. Lainaisin joitakin kirjoja mielelläni kotiin. Miten toimisin… 192 Ilmeisesti on kyse unien tulkintaa käsittelevistä kirjoista. Helmet-haun mukaan eniten aineistoa aiheesta eri kielillä on Pasilan ja Itäkeskuksen kirjastoissa sekä Pasilan kirjavarastossa. Kirjavaraston aineistoa voi pyytää nähtäväksi Pasilan kirjaston tiloihin ja lainattavaksi kotiin.Teosten tämän hetkisen saatavuuden voit myös tarkistaa Helmet-haulla. Voit tilata aineistoa omaan lähikirjastoosi Helmet-haulla, mikäli kirjastokorttiisi on liitetty nelinumeroinen pin-koodi (tunnusluku). Kirjoittamalla Helmet-hakuun esimerkiksi hakusanat unet uni* tulkinta, saat teoslistan, jota voit rajata tulossivun vasemmassa laidassa olevilla rajoittimilla kirjoihin, tietokirjoihin tai esimerkiksi vain tietynkieliseen aineistoon. Tulossivulta voit myös…
Muistan lapsena lukeneeni kirjan, jossa päähenkilö (lapsi) ihmettelee aikuisten kiireistä maailmanmenoa. Kirjassa jokainen yrittää olla entistä tehokkaampi,… 115 Olisikohan kyseessä  TEKIJÄ    Ende, Michael, kirjoittaja TEOS    Momo : merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan / Michael Ende ; [suom. Marikki Makkonen] PAINOS    3. painos - 5. painos 2000 Julkaisutiedot    Porvoo ; Helsinki ; Juva : WSOY, 1989
Onko 1800-luvun talonpoikaishuonekaluissa käytetty lyijyä sisältävää maalia? Entä sisäkattojen maalauksessa? 304 Museoviraston korjauskorteista löytyi tietoa öljymaaleista, joita on käytetty puupintojen maalauksessa. Kortin mukaan lyijyä on käytetty lyijyvalkoisessa, joten saattaa olla mahdollista, että lyijyä on. Kortissa kerrotaan tarkemmin öljyväreistä sekä siitä, milloin mikäkin väri on ollut suosittua. Asiasta kannattaa kysyä tarkemmin Kysy museolta -palvelusta, jossa on museoalan asiantuntijoita vastaamassa kysymyksiin tai Museoviraston kirjastosta, kirjasto@museovirasto.fi. 
Löytyykö Per Gustavssonin Ritsagor kirjasta suomennosta tai onko suomeksi jotakin vastaavaa kirjaa jossa satu/tarina luo piirroksen? 87 Hei,Kirjasta ei löydy suomennosta, eikä noita vastaavia kovin monta ole. Pari kuitenkin löysin. Tuo ensimmäinen kissan piirtäminen on minulle tuttu jostain muutakin kautta lapsuudesta, mutten saa päähäni missä se olisi ollut.Samantyyppinen yksi tarina löytyy Toini Karivalon kirjasta Kun isä kissan piirsi (Kirjaapaja, 1981 ; s. 32->)Tietysti on myös Crockett Johnsonin Valtteri ja väriliitu (Harold and the purple crayon (julk. 1955), suom. Pikku karhu,1999), josta on myös tuoreehko elokuva.Kirjassa Valtteri piirtää seikkailunsa sitä mukaa kun tarina etenee.
Asun Tampereella ja olen Metson asiakas. Voinko lainata aineistoa muista Suomen kirjastoista niin, että aineisto lähetetään Tampereelle? 1561 Tampereen kaupunginkirjaston www-sivuilta löydät tietoa kaukopalvelusta: "Kaukolainaksi voi tilata sellaista aineistoa, joka ei kuulu Tampereen kaupunginkirjaston omiin kokoelmiin. Kaukolainaksi voi tilata kirjoja, mikrojäljenteitä, äänitteitä, nuotteja, videoita tai paperikopioita. Kaukolainoja tilaavalla asiakkaalla tulee olla Tampereen kaupunginkirjaston kirjastokortti." Lisää osoitteessa http://www.tampere.fi/kirjasto/kauko.htm, tai puhelimitse kirjaston kaukopalveluosastolta puh. 03-3146 4085 / 3146 4023.
Löytyykö jostain tietoa päiväkotien yhteydessä olevista kirjastoista / niiden kirjakokoelmista? Koulukirjastoista kyllä löydän tietoa, mutta painopisteenä on… 1103 Päiväkodeista, jotka sijaitsevat kirjaston kanssa samassa rakennuksessa, on kirjoitettu, mm. - Kartanonkoskelle kohonnut Point-keskus on Vantaan uuden kaupunginosan sydän (Helsingin Sanomat 18.2.2003) Päiväkodeissa olevista kirjakokoelmista ei näytä löytyvän tietoa. Kannattaa ehkä ottaa yhteyttä Vihdin kirjastoon (http://www.vihti.fi/kirjasto) ja kysyä mahdollisuutta yhteistyöhön tai esim. poistokirjojen käyttöön.
Ajantasalla oleva luotettava luettelo Suomen ammattikorkeakouluista? 1002 Opetushallitus julkaisee painettua opasta Ammattikorkeakoulut 1999, joka löytyy myös opetushallituksen sivuilta http://www.oph.fi/koulutusoppaat/. Oletettavasti ajantasalla ja luotettava.
Mistä löydän tiedot Suomessa 40-luvulla ja 50-luvun alussa eniten myydyistä kaunokirjallisista teoksista, erityisesti runoista? 1607 Kannattaa aloittaa etsimällä Suomen tilastollisen vuosikirjan vanhempia painoksia, esim. 70- ja 80-luvuilta. Tuoreimmissa painoksissa on eritelty "Kirjojen myynti kirjallisuusryhmittäin" -tilasto, mutta esim. vuoden 2002 painoksessa tämä tilasto alkaa vasta vuodesta 1980. Todennäköisesti myös vanhemmista tällainen tilasto löytyy ulottuen aikaisemmille vuosikymmenille. Tutustumisen arvoinen saattaisi olla myös kirjamyynnin ja kirjakauppojen historiaa käsittelevät teokset kuten esim. Kohtaamispaikkana Akateeminen - ensimmäiset sata vuotta. Akateeminen kirjakauppa, 1993. Jos näistä ei löydy apua, yhteyttä voisi ottaa vielä Kirjakauppaliittoon http://www.kirjakauppaliitto.fi/ .
Haluan tietää mikä on kirjastossa tällä hetkellä mahdollisimman ajantasalla oleva Rooman matkaopas ? Kiitos etukäteen 923 Kirjastoista löytyy useita Roomaa käsitteleviä matkaoppaita. Kirjojen tiedot ja saatavuustiedot löytyvät Helmet-aineistohausta osoitteesta http://www.helmet.fi Haku kannattaa tehdä sanahaulla ja käyttää asiasanoja: rooma matkaoppaat. Jotta saadaan uudempia matkaoppaita Roomasta, kannattaa Julkaisuvuosi -kohtaan laittaa vaikka jälkeen: 2005. Jos haluaa, hakua voi rajata vielä aineistolla ja kielellä. Suomenkielisiä uudempia Rooman matkaoppaita haetaessa, hakutuloksena tuli seuraavat teokset: Ercoli, Olivia : Rooma (Helsinki : WSOY, 2007, 5. p.) Tuomisto, Pekka : Kävelyretkiä antiikin Roomassa (Helsinki : Tammi, 2006 2. p. 2006) Schultz, Patricia : Rooma (Helsinki : Tammi, 2006, 3. tark. p) Hintzen-Bohlen, Brigitte : Rooma ([Königswinter] :…
Kysymykseni koskee musiikkia. Koetan jäljittää radiosta ehkä viitisen vuotta sitten kuulemaani englanninkielistä laulua. Veikkaan, että kanava oli Radio Suomi… 249 Kyseessä on varmaan seuraava kappale: Harper Valley P.T.A., alkuperäisenä esittäjänä Jeanne C. Riley. Sanat esim. sueraalalla verkkosivulla: http://www.oldielyrics.com/lyrics/jeannie_c_riley/harper_valley_p_t_a.h…
Onko laulu-ja soitinopetus videokurssit ilmaisia?jonohan on aika pitkä, mutta ei haittaa. 428 HelMet-kirjastoilla olevan Rockway-palvelun käyttö on tosiaan ilmaista. Asiakas tarvitsee videokurssien käyttöön ainoastaan kirjastokortin ja siihen liitetyn pin-koodin. Lisätietoa uutisesta: http://www.helmet.fi/fi-FI/Tapahtumat_ja_vinkit/Uutispalat/Opiskele_soi…
Eikö Linkkikirjastoa päivitä kukaan? Olen lähettänyt mielestäni ihan hyvän linkkiehdotuksen (Suomen biologisen monimuotoisuuden tiedonvälitysjärjestelmä… 1084 Kiitos hyvästä ehdotuksesta. Päivittämisen hitaus johtuu aikapulasta. Linkkikirjastoa ylläpitävät kirjastonhoitajat muun työnsä ohella ja usein vapaa-ajallaan. Jonoa voi muodostua. Päivitämme hetimmiten.