Kun puolisot solmivat avioliiton he sitoutuvat samalla aviopuolisoiden omaisuutta koskevaan oikeudelliseen sääntelyyn. Avioliittoon vihkiminen ei aiheuta muutoksia puolisoiden omistussuhteisiin. Omaisuus on pääsääntöisesti sen, jonka nimissä se on, mutta avioliittoon vihkiminen antaa kuitenkin puolisoille avio-oikeuden toistensa omaisuuteen. Avioliiton päättyessä toimitettavassa osituksessa puolisoiden omaisuudet puolitetaan avio-oikeuden nojalla riippumatta siitä, miten tuo omaisuus on saatu tai hankittu tai kenen nimissä se on. Osituksen piiriin kuuluvat sekä ennen avioliiton solmimista omistettu omaisuus kuin avioliiton aikana hankittukin, kuten myös perintönä, lahjana tai testamentilla saatu omaisuus. (Litmala, 2002 s.20-22).…
Maahanmuuttajilta on kyllä julkaistu suomenkielisiä tekstejä mutta ne ovat usein jo varsin hyvää suomen kieltä. Tälläisia julkaisuja ovat mm.
- Kassandra : kertomuksia suomalaisuudesta
- Sama taivas, eri maa : maahanmuuttajan tarina
- Hedelmät jotka eivät tuoksu ruudille : maahanmuuttaja-antologia (runoja ja novelleja)
- Baghbani, Kiamars: Jalanjäljet lumessa (runoja, teksti persian ja suomen kielellä)
- Kekäläinen, Annu: Erikoisaurinko 60. leveyspiirillä : välähdyksiä maahanmuuttajanaisten elämästä
Teos sisältää haastatteluja joiden kieliasua ei ole muokattu.
Suomen kielen opettamista ulkomaalaisille käsittelevissä kirjoissa on asiaa luonnollisesti pohdittu yleisemmin, tekstinäytteitä niissä ei juurikaan ole. Kirjoja aiheesta…
Vaasan kaupunginkirjaston kokoelmista löytyy Fruits basket dvd:t osat 1-6. Juuri tällä hetkellä osa 4 näyttää olevan paikalla pääkirjaston nuortenosastolla, muut osat ovat lainassa.
Mielenkiintoinen idea, mutta tällä hetkellä vaikea toteuttaa. Jotkut kirjastot kyllä valitsevat ja palkitsevat "vuoden lainaajan", mutta meidän kirjaston (Pietarsaaren kaupunginkirjasto) tietojärjestelmästä ei voi saada tietoa asiakkaan edellisistä lainoista. Idea vaatisi paljon työtä sekä henkilökunnalta että asiakkaalta.
Pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen esinelainat on tilastoitu. Vuonna 2013 HelMet-kirjastojen esinelainoja oli seuraavasti:
Aikuisten 28 päivän esinelainoja oli 9582 kpl eli 0,1 % lainoista.
Akuisten yhden vuorokauden esinelainoja oli 58572 eli 0,4 % lainoista.
Lasten ja nuorten 28 päivän esinelainoja oli 1656 kpl eli 0,0 % lainoista.
Lasten ja nuorten yhden vuorokauden esinelainoja oli 9381 kpl eli 0,1 % lainoista.
Eri kaupungeilla tai yhteisen järjestelmän omaavilla kaupunkien yhteenliittymillä ja kunnilla on varmasti omat tilastonsa. Koko Suomen yhteisiä tilastoja esinelainoista ei löytynyt.
Heinolan kirjastossa ei ole Heikki Asunnan runoja, mutta Lahden pääkirjastossa on alla luetellut kokoelmat:
- Valikoima runoja
- Valitut runot
- Ruuhenveistäjä
- Syysmaanantai
- Vedenjakajalla
- Mastolyhty
- Metalliseppele
- Mustaa ja kultaa
- Kolmen teinin lauluja
Voit saada kirjat Lahdesta Heinolan kirjastoon tekemällä varaukset Lastu-verkkokirjaston kautta tai pyytämällä henkilökuntaa kirjastossa tekemään varaukset. Alla linkki varausohjeeseen:
http://lastukirjastot.fi/default.aspx?id=101825
Whatsapp ei automaattisesti tee varmuuskopioita lähetetyistä ja vastaanotetuista viesteistä. Mikäli tilin haltija ei itse varmuuskopioi tilinsä tietoja, niiden takaisin saaminen on käytännössä mahdotonta.
Malaguena Salerosa -kappaleen nuotit myös kitaralle löytyvät teoksesta: All-time Spanish favorites : complete Spanish lyrics, music and guitar chords. Kyseinen teos on saatavilla Kauhavan pääkirjastosta. Nuotit voi halutessaan tilata lähimpään kirjastoon.
Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogian jatko-osien (P.S. I still love you ja Always and forever, Lara Jean) piti alunperin ilmestyä vuoden 2019 aikana. Suomennosten julkaisu on kuitenkin viivästynyt syistä, joita ei ole eritelty. Tämän hetkisen tiedon…
Nakht-nimisen virkamiehen hauta (TT52) sijaitsee Theban nekropolin alueella, lähellä Luxorin kaupunkia. Haudan sisällä olevista seinämaalauksista yksi kuvaa niin sanottua laaksojuhlaa. Kysymykseni aiheena olevat kolme soittajaa esiintyvät juuri tässä maalauksessa.
Laaksojuhlan aikana järjestettiin kulkue Karnakin temppelistä Niilin toisella puolella sijaitsevaan Hathorin temppeliin. Juhlan aikana ihmiset viettivät aikaa omaistensa haudoilla. Seinämaalaus kuvaa juuri tätä juhlaa.
Seinämaalauksessa esiintyvistä kolmesta nuoresta naisesta ei valitettavasti ole kovin tarkkaa tietoa. He ovat muusikoita, joista yksi soittaa harppua, toinen luuttua ja kolmas huilua. Muinaisessa Egyptissä musiikki oli osa uskonnollista kulttia. …
Suomen Steiner-koulut noudattavat opetushallituksen määrämiä perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteita.
Historia-asioita voi kysellä Steinerkasvatuksen liitosta: https://steinerkasvatus.fi/
Kuvaukseesi sopiva kirja on Rauha Salparannan runomuotoinen kuvakirja Missu ja Maikki - kissoja kaikki. Kuvitus on Reino Salparannan tekemä. Kirjan on kustantanut Lasten parhaat kirjat ja se ilmestyi vuonna 1994.
Ulkomaisia tietokantojen ja kirjastoluetteloiden löytyy osoitteesta http://www.lib.helsinki.fi/tilke/tietokannatulk.html
Ruotsissa on käytössä Libris, kansallinen kirjastotietojärjestelmä http://www.libris.kb.se/enkel.sokning.html voit kokeilla esim. Valfria sökord-hakua sanoilla television tai telekommunikation tässä muutama viite: TV-etik, mediejuridik och mediepolitik Wersäll, Britt-Louise - Kristianstad, 2000. Televerksamhet - Statens institut för kommunikationsanalys - SIKA, Statistiska centralbyrån - SCB Stockholm, 2000.
Tanskan kuninkaallisen kirjaston REX http://rexwww.kb.dk/english.html palvelu jäi tarkistamatta, koska yhteyttä ei muodostunut. Voit varmaankin käyttää tässä samaa kansainvälistä sanaa television.
Englannissa on…
Time of the Heathen voi hyvinkin olla ensimmäinen elokuva, jossa on taustalla nimenomaan tietokoneella tehty musiikki. Jos tietokonemusiikin käsitettä laajennetaan yleisemmin elektroniseksi musiikiksi, niin siinä tapauksessa ensimmäisenä pidetään yleisesti Forbidden Planet (Kielletty planeetta) -elokuvaa vuodelta 1957, johon musiikin sävelsivät Bebe ja Louis Barron.
Forbidden Planet -elokuvan musiikkia ei kuitenkaan ohjelmoitu tai esitetty tietokoneella, vaikka elokuvan musiikin esittämiseen käytettyjen äänigeneraattorien sähköiseen piirisuunnitteluun liittyi olennaisesti matemaattisten teorioiden soveltaminen.
Tuntomerkkien perusteella kyseessä voisi olla esimerkiksi Frank Piersonin vuonna 1976 ohjaama elokuva "A Star Is Born" (suom. "Tähti on syttynyt"), joskin muutama yksityiskohta myös poikkeaa kuvatusta. Aiheesta on tehty useampia samannimisiä versioita eri vuosina.
Elokuvan juonesta tarkemmin myös esimerkiksi Wikipediassa.
Kenties joku lukijamme saattaisi tunnistaa elokuvan vielä tarkemmin?
Helmet-palvelusivustolla kerrotaan, että sinulla on kaksi täyttä viikkoa aikaa noutaa varaamasi aineisto. Varauksen noutoaika on siis pidempi kuin varausilmoituksessa mainittu varauksen viimeinen noutopäivä.
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pikku_Huopalahden_las…
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pikku_Huopalahden_las…
Kyseessä voisi olla Sami Tabellin Matireia (Aviador, 2019). Esittelyteksti ja kansikuva Kirjasammossa: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.f….
Hei,Kyseessä lienee Martti Helan laulu Talvi, joka alkaa juuri noilla sanoilla. Sanat ja sävel löytyvät ainakin teoksesta Laulu ja soitto : säestykset laulukirjaan Laula sinäkin / Olavi Ingman. 2. tark. painos 1957). Kyseinen nuottiteos löytyy Vaara-kirjastoista Joensuun ja Nurmeksen varastoista.Laulu näyttäisi olevan myös tuoreemmassa teoksessa: Repullinen rohkeutta. 2 / Paula Aaltonen. (2023), mutta tämä ei ole käsillä tällä hetkellä, että voisin tsekata millainen nuotitus kyseisessä teoksessa on.
Helsingin kaupunginkirjaston aineistorekisteristä löytyy 30 viitettä antamalla asiasanaksi etätyö. Näiden teosten saatavuuden voi tarkistaa aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi. Lehtiartikkeliviitetietokanta Aleksista, joka on käytössä kirjastojen asiakastyöasemilla, löytyy myös useita viitteitä etätyöstä, artikkeleita 83 ja yhteensä viitteitä 183 kpl. Tässä muutama esimerkki
Anttila, Risto Konttori komerossa Uudistuva konttori 1997 ; (23) ; 7-8 ; 4-7
Arrasvuori, Juha Uutta puhtia etätyöhön Tietokone 1996 ; (14) ; 5 ; 65-67
Koska artikkeliviitteitä on näin paljon, olisi parasta mennä kirjastoon paikan päälle niitä rauhassa selaamaan ja etsimään sopivimmat. Pääkirjastossa Pasilassa on laajin lehtivalikoima ja sieltä…
Tuula Matintuvasta löytyy tietoja mm seuraavista lähteistä:
Kotimaisia nykykertojia 3
http://web.seinajoki.fi/kirjasto/kirjailijat/index.htm
http://www.porstuakirjastot.fi/
Hitaus kuuluu ilmeisesti samaan sanapesyeeseen kuin hidas.
Hidas on selitetty hyvin vanhaksi germaaniseksi lainaksi. Suomen kirjakielessä hidas on esiintynyt Uppsalan evankeliumikirjasta ja Agricolasta alkaen.
Etymologioista saa tietoa esim. seuraavista etymologisista sanakirjoista:
Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja. -
1 - 3[Ulla-Maija Kulonen, päätoimittaja ... et al.]
Julkaistu: Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura : Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
1992 - 2000.
Häkkinen, Kaisa
Nykysuomen etymologinen sanakirja / Kaisa Häkkinen. - Helsinki : WSOY, 2004. - 1633 s. : kartt.
Pörröpää-Iivarista kerrotaan ainakin vuodelta 1938 olevassa sarjakuvakirjasssa.
Oletko nähnyt? : sarjakuvakirja
toimittanut Eero Salola; kuv. Hjalmar Löfving [et al...]
Helsinki : Valistus, 1938. - 103 s. : kuv. ; 20 cm
: Valistuksen lastenlehden kirjasto ; 2