Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Asiakas muistelee lukeneensa joskus menneinä vuosina kirjan, joka kertoo masada-vuoresta/pöytävuori, jonne selootit joko hyökkäsivät taikka linnoittautuivat ja… 220 Tietomme Masadan piirityksestä (v. 73-74) jKr. perustuvat aikalaisen Flavius Josefuksen kirjoittamaan "Juutalaissodan historiaan", joka on ilmestynyt suomennoksena v. 2004 (ISBN 951-0-28945-0). Tapahtuman esihistoria lienee ollut suomalaiselle rahvaalle tuttu, koska monessa vielä 1900-alussa painetussa virsikirjassa oli liitteenä kertomus Jerusalemin tuhosta. Romaaneissa aihetta varmaankin on käsitelty useinkin, viimeisiä lienee Elwood, Roger Matkalla Masadaan. - 1998. ISBN 951-888-253-3 Muita voisivat olla (kaiketi mm.) Ekqvist, Eero Joelin paluu. - 1980. ISBN 951-605-613-X Spillman, J. Jerusalemin kohtalon hetket…
Jääkiekon mm-kisat 1996 Wien , Itävallassa. mikä oli kisoissa maalin tullessa taustalla soiva maalilaulu? mikä on biisi ja kenen esittämä? 2151 Valitettavasti tietoa ei löytynyt. Jos kyseessä oli Ylen lähetyksissä soitettu laulu, voisit tiedustella asiaa vielä Yleisradiolta palautelomakkella: http://www.yle.fi/palaute/palaute.php
Mikä on kirjasto? 1258 Kirjastolla käsitteenä tarkoitetaan 1. kirjojen, käsikirjoitusten, karttojen, äänitteiden, kausijulkaisujen tai muiden sellaisten dokumenttien järjestettyä kokoelmaa, 2. paikkaa, jossa sellaista kokoelmaa säilytetään tai 3. järjestöä, joka ylläpitää kokoelmaa ja tarjoaa siihen perustuvia palveluita kuten luetteloita, tietopalvelua tai vastaavia. Yleinen kirjasto on kunnan- tai kaupunginkirjasto. Se on kaikille avoin kirjasto, jonka kokoelmat on tarkoitettu yleiseen käyttöön. Yleisissä kirjastoissa on pääkirjastoja, sivukirjastoja, laitoskirjastoja, kirjastoautoja, kirjastoveneitä sekä muita palvelupaikkoja. Kirjastolain (4.12.1998/904) mukaan jokaisen kunnan tehtävänä on järjestää kirjastopalvelut itse, yhdessä muiden kuntien kanssa tai…
Opetetaanko musiikkiopistossa harmonikansoittoa ? 668 Harmonikansoittoa voi opiskella musiikkiopistoissa. Suomen Harmonikkaliitto ry:n sivulta löytyy lista musiikkiopistoista, joissa annetaan harmonikansoiton opetusta. Alla on linkki sivustolle. http://www.harmonikkaliitto.fi/koulutus/musiikkiopistot
Mistä löytäisin tietoja suomalaisista ja ulkolaisista musiikkilistoista 50-luvulta; siis mikä oli muodissa silloin kevyessä musiikissa. 1084 1950-luvun hittejä ja hittilistoja löytyy mm. Juha Lassilan kirjasta "Mitä Suomi soittaa" ja Jake Nymanin teoksesta "Onnenpäivät" (osa 1). Joel Whitburnilla on monta teosta aiheesta, mm. "Billboard #1s 1950s-1991". Turun kaupunginkirjaston aineistorekisteristä (http://www.turku.fi/kirja/sivu2.html) voit katsoa lisää hittilistoja esim. käyttämällä asiasanoja "äänitteet" ja "hitit".
Kysymykseni koskee e-kirjojen lukulaitteita. Näköni on heikentynyt, olen kaihileikkausjonossa, ja luen lehtiä tabletilla. Helsingin Sanomien Kirjasto… 222 Helmetin sähkökirjoja voi lukea tietoikoneilla Adobe Digital Edition -ohjelman lisäksi suoraan selainta käyttän. Tällöin tietokoneen täytyy olla verkossa koko ajan. Fonttia voidaan silloin suurentaa. Selainohjelmaksi kannattaa valita Firefox, Chrome tai Safari. Muita selaimia käytettäessä teksti ei asetu näytölle oikein. Kirjoja voi lukea myös IPadeillä tai Android-tableteilla tai useimmilla e-kirjojen lukulaitteilla, ei kuitenkaan Kindlellä. Jos käyttää IPadejä tai Android-tabletteja kirjaston e-kirjojen lukemiseen niitä varten voi ladata jo BlueFireReader -lukuohjelma tai Ellibs (suomenkieliset kirjat) tai Libby-sovellus. Ohjeet lukuohjelmien käyttöön löytyy Helmet-sivulta.  http://www.helmet.fi/fi-FI/Ekirjasto/Ohjeet/…
Voiko vanhoja Ilta-Sanomia ja Hesaria lukea vain Pasilan kirjastossa ? Eikö voi sähköpostitse saada tiettyjä artikkeleita ? Ovatko ne pdf vai mikrofilminä ?… 375 Vanhoja Helsingin Sanomia on luettavissa kirjastoissa HS Aikakone -palvelussa ja Ilta-Sanomia mikrofilmeinä Pasilan kirjastossa. Myös Helsingin Sanomat on mikrofilmattu. Pasilan kirjastossa on käytössä digitaalinen mikrofilmien lukulaite. Laitteella voi skannata mikrofilmattuja lehtiä ja tallentaa tiedostoja pdf- ja jpeg-muodossa muistitikulle. Mikrofilmatuista lehdistä voi ottaa kopioita, joiden hinta on 0,50 €/kpl ja koko A3. Laitteessa ei ole internet-yhteyttä. Lukulaitteen voi varata Varaamosta. Sähköpostitse artikkeleja ei lähetetä. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Juttuja_kirjastosta/Lehdet_mikrofilmit_tietokoneet(27239) Viherlaakson kirjastossa on myös käytössä HS Aikakone –palvelu.
Mikä on seuraava Lizzie McGuire kirja ja milloin se ilmestyy? 220 Seuraavana ilmestyy kirja nimeltä Koulun uusi kundi ja sarjasta Lizzie McGuire ratkaisee kirja Älykkötytön arvoitus. Nurmijärven kirjaston aineistoa voit etsiä täältä: http://kunta.hyrinet.fi/ratamo-kirjastot/. Valitsemalla haku ja kirjoittamalla teoksen nimen kohtaan kirjojen nimet yhden kerrallaan, voit seurata, milloin kirjat ovat lainattavissa (nyt ne ovat hankinnassa eli ostettu, mutta eivät ole vielä tulleet kirjastoon). Pystyt myös katsomaan kuvailun uusista kirjoista sekä kansikuvat.
Onko kirjastokortin ikäraja 15 vuotta lakisääteinen, vai pelkästään yleinen käytäntö joka voi vaihdella kunnittain? 1579 Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastot Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa noudattavat yhteisiä käyttösääntöjä, joista päättää ns. HelMet -ryhmä. Käyttösääntöjen mukaan lainausoikeuden, kirjastokortin ja tunnusluvun saa esittämällä kirjaston hyväksymän henkilötodistuksen. Pääkaupunkiseudun kirjastoissa 15 vuotta täyttäneellä on mahdollisuus saada kirjastokortti todistamalla henkilöllisyytensä esim. kuvattomalla Kela-kortilla. Ikäraja ei ole siten lakisääteinen, vaan kirjastolaitoksen itse sopima. Ohessa ote HelMet -kirjastojen käyttösäännöistä http://www.lib.hel.fi. Silmäys Tampereen, Turun ja Oulun kaupunginkirjastojen käyttösääntöihin osoittaa kirjastolaitosten edellyttävän 15 vuoden ikärajaa kirjastokortin saamiseksi http://www.kirjastot…
Milloin mahtaa taas kirjastoauto kulkea Helsingin Herttoniemenrantaan Laivalahdenkaarelle? Mistään en löytänyt että miten on kesätauolla tai saatikka että… 273 Kirjastoautot aloittavat 27.7. entisten aikataulujen mukaan. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/kirjastoauto/
Kysyisin minkä arvoinen on 1945 Tri Jekyl ja Mr Hyde 623 Hei! Yleensä vanhojen kirjojen arvo riippuu kunnon ohella painoksen harvinaisuudesta ja siitä, onko kirjalle kysyntää eli ostajia. Asiantuntevissa antikvariaateissa osataan arvioida kirjan hinta. Nettidivareista voi myös kysyä, esim. http://www.antikka.net/ http://www.antikvaari.fi/
Mistä osoitteesta löytäisin tilastotietoa, raportteja tms. ihmisten kirjastossa käymisestä? 1011 Yleisten kirjastojen tilastoja 1990-luvulta löytyy Kirjastolehden sivuilta osoitteesta http://www.fla.fi/kirjastolehti/faktat/tilastva.html ja Opetusministeriön kulttuuripoliittisen osaston perustilastoista osoitteesta http://www.kirjakaapeli.lib.hel.fi/opm-kupo/kirjastotilastot1999/ .Tieteellisten kirjastojen tilastoja löytyy yliopistokirjastojen yhteistilastosta osoitteesta http://www.lib.helsinki.fi/hyk/kt/tilasto.html Kannattaa tutkia myös BTJ-Kirjastopalvelun vuosittain julkaisemaa kirjastotilastoa, uusin "Kirjastot 1999: yleisten ja tieteellisten kirjastojen toiminta" (2000).
Ihmiskunna alkukodista on esitetty monia teorioita. Itselläni on muistissa esitys Afrikasta. Mikähän mahtaa olla status tutkimuksissa tai teoriat valtavirrassa… 130 Esittämästäsi asiasta on viime aikoina taas keskusteltu. Esimerkiksi tämän päivän Helsingin Sanomien tiedopalstalla on asiaa koskeva artikkeli. Helsingin Sanomat: https://www.hs.fi/tiede/art-2000006291967.html Artikkeli kuvaa uusia asiaan liittyviä tutkimuksia, joiden mukaan ihmisen alkukoti olisi saatu paikannettua varsin pienelle alueelle Afrikassa. Artikkelin lopussa kuitenkin todetaan, että koko tiedemaailma ei ole sellaisenaan tutkimuksia hyväksynyt uusia tuloksia, mutta että käsitys Afrikasta ihmisen alkukotina on tieteen piirissä valtavirtaa.  Aiheeseen liittyviä kirjoja Helmet-tietokannassa: Reich, David : Keitä olemme ja miten päädyimme tähän - muinais DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede. Terra Cognita, 2018. Valste…
Mihin kaasuverkosta tulevaa kaasua käytetään?Entä öljyverkosta öljyä? 125 Hei, maakaasulla tuotetaan lämpöä ja sähköä, sekä yksityisiin koteihin että etenkin teollisuuden tarpeisiin. Biokaasua voidaan käyttää autojen polttoaineena.   https://yle.fi/uutiset/3-11138528 ”Keski-Euroopassa ja myös Virossa maakaasulla lämmitetään yleisesti koteja ja käyttövettä. Kaasuverkot ovat siellä kattavat. Meillä maakaasuverkko ulottuu vain Kaakkois- ja Etelä-Suomeen sekä Tampereen seudulle. Kaasuliesillä ruokansa paistaa alle 20 000 kotitaloutta lähinnä Helsingissä. Valtaosan putkikaasusta hotkivat noin 40 isoa teollisuusasiakasta. Maakaasua poltetaan lämmön tuottamiseksi erityisesti kemianteollisuudessa ja metsäteollisuudessa. Lisäksi maakaasulla tuotetaan sähköä ja lämpöä erityisesti Etelä-Suomen kotien…
Mistä löytyisi nuotit kappaleeseen Sea Shanty Wellerman? 762 Tarkoitat ilmeisesti Nathan Evansin tunnetuksi tekemää uusiseelantilaista kansanlaulua ”The Wellerman”, josta käytetään myös nimiä ”Wellerman” tai ”Soon may the Wellerman come”. Laulu sisältyy esimerkiksi nuottiin ”Chart hits of 2021” (Hal Leonard, [2021]; HL00386448; nimeke takakannessa: ”Easy piano arrangements of 20 smash hits”). Nuotissa on helppo pianosovitus, sanat ja sointumerkit. Myös verkosta löytyy useita nuotinnoksia tästä laulusta, osa niistä voi olla maksullisia. Tässä yksi esimerkki: https://musescore.com/user/6695411/scores/6613120
Etsin runoa missä on kohta "... keskipäivä hikoilee kadulla/kadusta..." en löydä tätä enää mistään ja runo oli muistaakseni hyvin kaunis. Löytyisiköhän? 145 Annetut vihjeet eivät valitettavasti riittäneet johtamaan kaivatun runon jäljille.
Etsin suomennosta Goethen runoon, joka kuuluu englanniksi näin: So long as you haven’t experienced this: to die and so to grow, you are only a troubled guest… 242 Säkeet ovat West-östlicher Divan -kokoelman ensimmäiseen osioon (Moganni Nameh : Buch des Sängers) kuuluvan runon Selige Sehnsucht viimeinen säkeistö. Löysin siitä kolme suomennosta, kaikki nimeltään Autuas kaipuu.Otto Mannisen suomennos Goethe-valikoimassa Runoja (Otava, 1928) on seuraavanlainen: "Kuole – synny! Kunnes lain / sydämees sen suljet, / olet valju vieras vain, / öistä maata kuljet."Teivas Oksalan tulkinta hänen toimittamassaan valikoimassa Der Musensohn = Runotarten lemmikki (Artipictura, 2004) on tällainen: "Ellet tyydy lausumaan / 'Kuole, synny!' täällä, / olet synkkä ainiaan, / vieras myös maan päällä."Helmut Diekmannin ja Arja Hakulisen suomennosvalikoimassa Jälkisointuja : Goethen kirkkaimmat runot (Absurdia, 2013) säkeet…
Löytyykö kirjaa "Bobby ja Jackie-A love story" suomennettuna ja toinen kysymys liittyy Caroline Kennedyn tänä syksynä julkaisemaan kirjaan Jacqueline… 642 Bobby and Jackie -A love story kirjaa ei ole toistaiseksi suomennettu. Myöskään Caroline Kennedyn tämän syksyisen kirjan suomentamisesta ei vielä ole tiedotettu.
Onko materiaalia kehitysvammaisten mielenterveydestä? 2221 Aihe on laaja ja kannattaa näiden tietojen lisäksi ottaa yhteyttä oman kirjaston tietopalveluun. Kirjoja aiheesta: Seppälä, Heikki. Vaikuttavat viestit: opas kehitysvammaisten mielenterveyden ja käyttäytymisen arviointiin. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 1997. ISBN 951-580-210-5 Ojanen, Markku. Kehitysvammaisten psykososiaalisen toimintakyvyn arviointi: esittämis- ja tulkintaohjeet. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 1996. ISBN 951-580-204-0 Ojanen, Markku. Mikä hätänä?: kehitysvammaisten psykososiaalisen toimintakyvyn ja emotionaalisten häiriöiden arviointimenetelmän kehittäminen. Helsinki: Kehitysvammaliitto, 1997. ISBN 951-580-223-7 Solmut auki: kehitysvammaisten mielenterveyspalvelut 2000-luvulla. Toim. Heikki Seppälä. Helsinki:…
Onko Helsingin kirjastoissa valokuvien negatiiveja skannaavia skannereita? 979 Seuraavissa kirjastoissa on diaskanneri, jolla voinee skannata myös negatiiveja: Itäkeskus http://www.lib.hel.fi/itakeskus Kohtaamispaikka Lasipalatsi http://www.lib.hel.fi/kohtaamispaikka Käpylä http://www.lib.hel.fi/kapyla Malmi http://www.lib.hel.fi/malmi Maunula http://www.lib.hel.fi/maunula Munkkiniemi http://www.lib.hel.fi/munkkiniemi Pohjois-Haaga http://www.lib.hel.fi/pohjois-haaga Suutarila http://www.lib.hel.fi/suutarila Töölö http://www.lib.hel.fi/toolo Vuosaari http://www.lib.hel.fi/vuosaari