Marja Liljeqvist on suomentanut kirjan 9. luvun kolmanneksi viimeisen kappaleen seuraavasti:"Hyvä ja paha kasvavat kumpikin korkoa korolle. Siksi pienet päivittäiset ratkaisumme ovat niin äärettömän tärkeitä. Aivan pienikin hyvä teko, jonka tänään teemme, voi vallata meille jonkin strategisen aseman, niin että muutaman kuukauden päästä saatamme saada siitä käsin voittoja, jollaisista emme ole tähän asti uneksineetkaan. Aivan mitättömältä tuntuva seksuaalinen hairahdus tai kiukunpurkaus, johon tänään lankeamme, voi merkitä jonkin harjanteen, radan tai sillanpääaseman menetystä, niin että vihollinen voi tehdä siitä käsin meitä vastaan hyökkäyksen, joka olisi muuten ollut mahdoton." (Tätä on kristinusko, s. 186)Ruth Wathénin tulkinta ei…
Helmat-tietokannasta löytyvät ainakin seuraavat teokset, joista sinulle voisi olla iloa:Haatanen, Pekka : Suomen maalaisköyhälistö. Väitöskirja 1968. Uusintapainos Into, 2019.Peltonen, Matti : Talolliset ja torpparit : vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa. Väitöskirja. Suomen historiallinen seura, 1992Rahikainen, Marjatta ja Vainio-Korhonen, Kirsi: Työteliäs ja uskollinen : naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään. SKS, 2006Rasila, Viljo : Kansalaissodan sosiaalinen tausta. Tammi, 1968. Yksittäisiä kartanoita koskevia kirjoja, joissa kuvataan myös sosiaalisia suhteita:Riksman, Elina Håkansbölen kartanossa . Vantaan kaupunginmuseo, 2019Suominen, Erja : Aateliskartanoiden helmassa : rahvaan ja…
Kyseessä lienee kirja nimeltä The ancient secret of the flower of light. Vol. 2. Tekijä on Melchizedek, Drunvalo. Suomeksi se on ilmestynyt nimellä Elämän kukan salaisuus, Osa 2--[... suomentanut Riitta Metsovuori]. ISBN: 952-5231-16-X.
Kirjaa on Helsingin ja Espoon kaupunginkirjastojen kokoelmissa - ajantasaiset saatavuustiedot voi tarkastaa Plussa-tietokannasta ( http://www.libplussa.fi/ ).
Alejo Carpentierista löytyy esim. kolme väitöskirjaa, Kansalliskirjastosta Histoire et creation litteraire chez Alejo Carpentier ja Heterogeneidad cultural latinoamericana y nueva novela en la narrative de Jose Maria Arguedas, Alejo Carpentier, Miguel Angel Asturias. Kaisatalosta löytyy väitöskirja Matka musiikin syntysijoille: musiikin alkuperä ja oma sävellys etsinnän kohteena Alejo Carpentierin romaanissa Kadotetut askeleet. Kansalliskirjastot löytyvät myös esim. seuraavat El festin de Alejo Carpentier,Biobibliografia de Alejo Carpentier, Racial experiments in Cuban literature and ethonography . Kadotetut askeleet kirjasta löytyy arvostelu Parnasso lehden numerossa 9/59.
Kansalliskirjastossa osaavat varmaan auttaa lisää asiassa, osoite…
Parapsykologiaa käsittelevien teosten mukaan telepatialla tarkoitetaan tietojen hankkimista toisesta, etäällä olevasta henkilöstä, hänen ajatuksistaan, tunteistaan ja mielikuvistaan, käyttämättä tunnettuja aisteja, loogista päättelyä tai teknisiä laitteita. Telepatia on myös yhteydessä sympatiaan ja "samalla aaltopituudella olemiseen". Fyysisen kehon ympärillä olevilla
energioilla katsotaan lisäksi olevan suuri merkitys.
Lisätietoa saat mm. teoksista: Butler, W.E.: Telepatia, Virtanen, Leea:
Telepaattiset kokemukset, Luukanen, Rauni-Leena: Kuolemaa ei ole, Messing, Wolf: Salattu tietoni ja Eysenck, Hans J.: Selittämätön todellisuus. Myös Tieteen kuvalehti 1997 : 2, liiteosa sisältää asiasta lyhyen artikkelin. Oulun kaupunginkirjaston…
Kysymäsi kirja löytyy kaikenkaikkiaan 9 Vaski-kirjastosta, tällä hetkellä se on niistä jokaisessa vieläpä hyllyssä! Pääkirjastosta sen löytää Luonto ja harrasteet -aihealueelta uuden kirjastotalon toisesta kerroksesta, luokka on 58.9 ja tekijä Judson, Olivia. Saatavuuden voi tarkistaa myös verkosta, osoitteesta http://www.turku.fi/vaski . Tässä vielä suora linkki kysymäsi teoksen tietoihin:
https://borzoi.kirja.turku.fi/Intro?boo1=AND&dat1=tohtori+tatjanan+seks…
Lasten tietokirjoja lentämisestä ovat vaikkapa nämä:
- Lentokoneen ohjaimissa / Nick Barnard
- Hui, me lennetään! / Pierre Winters & Tineke Meirink
- Lentokoneita / teksti: Ruth Mabee Lachman
- Sudenpentujen käsikirja. 5 : Taivaalla tapahtuu / [teksti: Jean-Pierre Bernier]
Kuva- ja satukirjoja lentämisestä lentokoneella tai omin siivin ovat mm. nämä:
- Lampaan lentonäytös / [teksti: Sue McMillan]
- Hiiri joka halusi lentää / Virpi Summa
- Urhea pikku pöllö / teksti: Penny Little
- Muumipeikko lentää : luukkukirja! / Riina & Sami Kaarla
- Lentävä pingviini / Oliver Jeffers
- Varo vähän, leppäkerttu! / teksti ja kuvitus: Jack Tickle
- Kipinäisen lentokone / kirjoittanut Karen Wallace
Lisää Helmet-kirjastojen lentokirjoja ja…
Ainakaan Pyhtään kunnankirjaston kotisivulta http://www.kyyti.fi/kirjastot/pyhtaan-kirjasto
en onnistunut löytämään tietoa näyttelytilan varauksista, mutta asiaahan kannattaa kysyä suoraan Pyhtään kirjastosta:
kirjasto@pyhtaa.fi
040 710 4685
Suomessa vuodesta 1998 asunut kirjailija Jim Thompson (s. 1964) kuoli tapaturmaisesti Lahdessa 1.8.2014.
Englanninkielisessä Wikipediassa päiväksi on kirjattu toinen elokuuta, mutta lähteenä on käytetty Helsingin Sanomien verkkoversiossa 3.8. julkaistua uutista, jossa kuolinpäivämäärää ei mainita.
Thompson käytti Yhdysvalloissa etunimeä James erottuakseen vanhemmasta rikoskirjailija Jim Thompsonista (1906-77).
Lähteet:
Muistokirjoitus Helsingin Sanomissa 7.8.2014, B-osa, s. 13; verkkoversio (maksullinen).
Uutinen Iltalehden verkkosivulla 4.8.2014.
Thompson Kirjasampo-tietokannassa
Thompson Goodreads-sivustolla
Pohdintaa tapaturman syistä Thompsonin ex-vaimon blogissa.
Löysin aiheesta sivun, jossa oli ohjeita siihen, miten viitataan johonkin runolähteeseen. Linkki alla:
http://www.xn--minjanikk-02ad.fi/AeI-3-Kirjallisuuden-keinoja-ja-tulkintaa/Runous/Kuinka-runoon-viitataan/mobile/
Muistamasi elokuva voisi olla Eric Toledanon ja Olivier Nakachen ohjaama ranskalainen elokuva Samba. Elokuvassa senegalilaistaustainen maahanmuuttaja Samba ihastuu Aliceen, hermoromahduksen saaneeseen ranskalaiseen liikenaiseen. Elokuva on kylläkin uudempi, vuodelta 2014. Alla linkki elokuvan esittelyyn Elokuvauutiset-sivustolla:
https://www.elokuvauutiset.fi/site/dvd-arvostelut/ulkomaiset/6288-samba…
Digi- ja väestötietoviraston Nimipalvelun mukaan Suomessa on tällä hetkellä 17 henkilöä, joiden sukunimi on Simiö. Heistä seitsemän on miehiä ja 10 naisia.
https://verkkopalvelu.vrk.fi/nimipalvelu/
Hei ja kiitos kysymyksistä!Sanoja surun sanattomuuteen - Kuoleman ja surun runous: Sanoja surun sanattomuuteen - Kuoleman suru ja runous | Diakonia-ammattikorkeakoulun kirjasto | Finna.fiSuruprosessin jäsentymisestä runojen avulla. Opinnäytetyössä hyvät viittaukset ja lähdeluettelo, josta on varmasti apua.Samalta kirjoittajalta julkaistu myös artikkeli aiheesta: MIIA MUHONEN: Runous apuna surun kokemuksen jäsentämisessä – KirjallisuusterapiaLaura Pitkänen on tutkinut kuoleman ilmauksia suomalaisessa loitsurunoudessa: Levossa levänneet, homehessa huokuneet: Kuoleman ilmaukset suomalaisessa loitsurunoudessa | Tampereen yliopisto - Trepo | Finna.fi Lauri Viita on käsitellyt kuolemaan runoissaan. Siitä Mikko Turusen artikkeli:…
Tässä muutama ehdotus samantyyppisistä teoksista, jotka käsittelevät suomen kieltä.Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta : suomen kielen jäljilläVille Eloranta & Jaakko Leino: Sanaiset kansiotJanne Saarikivi: Hankalat sanatJanne Saarikivi: Rakkaat sanatKielet ennen meitä (toim. Topias Haikala)
Kyseessä on aivan ilmeisesti "Odysseuksen" toinen päähenkilö eli Leopold Bloom, joka on
ammatiltaan ilmoitustenhankkija. Romaanin toisen luvun alussa kerrotaan, että Bloom syö mielellään sisäelimiä, varsinkin munuaisia. "Kaikkein eniten hän piti grillatuista lampaanmunuaisista, jotka jättivät vienosti tuoksahtavan virtsanmaun hänen kitalakeensa."
Hei,
kysymästäsi kirjastonhoitajasta löytyi tietoa seuraavista lähteistä:
- pieni maininta kirjassa "Kirjastomatrikkeli 1955 Biblioteksmatrikel" Toimittaja Kaarina Ranta. Helsinki 1955.
- Lehtiartikkeli kyseisestä kirjastonhoitajasta kaupunkilehdessä, "Raahelainen 2.11.1980 s. 4-5"
Lisäksi kannattaa tutkia Kerttu Kastellin kirjoittama kirja "Pattijoen kirjastotoimen historiikki".
Kirjastomatrikkeli ja lehtiartikkeli ovat Raahen kirjastossa. Kastellin kirjoittama kirja on vain Oulun kaupunginkirjastossa.
Arja
Estettä ei ole, jos ottaa huomioon samat varotoimenpiteet kuin ihmistenkin kanssa eli varoo, ettei ilmavirta pääse kuumenemaan liikaa. Koirien lämmönsäätelyjärjestelmä on erilainen kuin ihmisillä, joten varsinkin pienten koirien kanssa on syytä olla varovainen. Vastuullinen koirankuivaaja ottaa tietysti myös huomioon koiran reaktiot itse kuivatustapahtumaan. Jotkut pelkäävät fööniä, jotkut nauttivat siitä kuin lempeästä kesätuulesta. Itse en kuivattaisi föönillä koiraa, joka vähänkin pelkää ääntä ja lämmintä ilmavirtaa. Varsinkin isojen, paksuturkkisten koirien kuivaaminen föönillä on myös aika tehotonta verrattuna pyyhkeeseen. Monen lyhytkarvaisen koiran turkki kuivaa ilman mitään välineitäkin nopeasti. Koiran ehdoilla, saoisin.
Heikki…
Espoon kirjastoissa voit kopioida ilmaiseksi 20 sivua. Paperikopion ottaminen paperisesta asiakirjasto sujuu siis ilmaiseksi myös omatoimiaikaan. Monitoimilaitteissa parhaiten Helppo kopiointi -toiminnolla. Jos laite on pimeänä, paina puolikuun näköistä nappia laitteen näppäimistöllä.
Tulostaminen tai muistitukulla olevien tiedostojen kopiointi paperille sujuu myös omatoimiaikaan Princh -järjestelmän kautta. Omatoimiaikana Maksa tiskillä -vaihtoehto ei ole käytössä.
Monitoimilaitteiden käyttöön saat opastusta kaikissa kirjastoissa henkilökunnan ollessa paikalla.