HelMet hausta ei löytynyt kovinkaan paljon tästä aiheesta.
Oikeastaan vain teos In Paul Klee's Enchanted garden täytti hakuehdot jos asiasanoina ovat kuvataitelijat + kasvit.
Frank monihaku löysi lukuisia viitteitä jo pelkästaan Aalto yliopiston taidepuolelta.
Haulla: avainsana kasvit, rajaus kirjat löytyvät
esim. Sari Savikko: kasvien taide
Teos on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys botaanisten kuvien historiasta. Samalla se on ensimmäinen yhteiskuva suomalaisista tekijöistä puupiirtäjä Daniel Medelplanista von Wright -veljeksiin ja Ebba Masaliniin. Kirjan yli 400 kasvitaulua ja kukkamaalausta havainnollistavat, kuinka kasveja on eri aikoina kuvattu. Teksti kertoo, ketkä ja miksi kasveja kuvasivat ja millaisia haasteita botaanisen…
Laulu on nimeltään Torkkelin muistoja. Sen on säveltänyt George de Godzinsky, ja sanoittajaksi on merkitty Ola Renner.
Muistamasi tekstinpätkä on laulun viidennen säkeistön alusta (joskin oikea muoto on "Torkkel-kulta" eikä "Viipur-kulta"). Kaikkiaan säkeistöjä on kuusi, joten laulun teksti kokonaisuudessaan on varsin pitkä. Löydät sen samoin kuin laulun nuotit esimerkiksi Súuresta toivelaulukirjasta numero 11, jota voit kysyä omasta lähikirjastostasi.
Kauko Käyhkön levytys vuodelta 1957 on kuultavissa Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=Ggk1qlHpQ9k
Kyllä, Kirkkonummen kirjastossa on ruotsinkielisiä äänikirjoja lapsilla. Saat luettelon äänikirjoista verkkokirjaston tarkennetusta hausta kirjoittamalla asiasanat-kohtaan talböcker, valitsemalla pääkieleksi ruotsinkieliset teokset ja osastoksi lasten ja nuorten osastot. Tuloksena on 251 teosta, joista voitte valita sopivia. Alla linkki:
http://pegasos.kirjas.to/
Tästä linkistä voi löytyä paljon eri tyypistä Viipuriin liittyvää materiaalia. Sieltä löytyy esimerkiksi linkkejä kirkonkirjoihin, siviilirekistereihin ja henkikirjoihin ja muuta sen tyypistä.
Kirjoja voi löytyä myöskin monta eri sorttia. Tositarinoita ja historiallisia romaaneja on kerrottu sekä ajasta ennen sotaa, sodan ajasta, että sodan seurauksista.
Ylen artikkeli vuodelta 2015 kerrotaan että Toimittaja Viki Raaska vieraili Viipurin markkinoilla joulukuussa 1936 mirkofoni mukana ja siinä voikin kuunnella tätä nauhoitusta.
Lempi Jääskeläinen oli viipurilainen kirjailija joka on kirjoittanut jo ennen sotaa monta historiallista romaania elämästä viipurissa hahmojensa näkökulmasta muun muassa 1700- ja 1800-luvulla. Artikkeli hänestä…
Voisiko kyseessä olla Ann-Luise Bertellin Botnia-trilogia? Sarjaan kuuluvat teokset Ikävän jälkeen, Oma maa ja Ikuinen kaipuu.
Mai Tolosen Meiltä on aina lähdetty -romaanissa käsitellään pohjalaisten muuttoa Karjalaan, mutta se ei kuulu sarjaan.
Tästä kannattaisi olla yhteydessä alkuun vaikka Danske Bankin viestintään (viestinta@danskebank.fi). Entinen Sampo Pankkihan on nykyään Danske Bank. Toinen taho, josta asiaa voisi alkaa perkaamaan, saattaisi olla Suomen Pankin Rahamuseo (rahamuseo@bof.fi). Näissä voitaisiin ainakin osata neuvoa eteenpäin.
Vasa adresskalender 1915 kertoo, että suomalainen ylempi ja alempi kansakoulu sijaitsivat osoitteessa Raastuvankatu 31, ks. Digi.kansalliskirjasto.fi Adresskalender.
Internetistä löytyy kaikkien Amerikan High Schoolien kotisivut osoitteesta:
http://www.linkmag.com/writes/netscape/high_school_database/.
Lisää tietoa saat varmasti Suomi-Amerikka -yhdistyksistä, joita on eri puolilla maata. (mm. Turussakin).
Suomi-Amerikka yhdistysten liiton kotisivu löytyy osoitteesta:
http://www.megabaud.fi/~sayl/framesfi.html
TPS:n omilla sivuilla maaleja ei ole, mutta osoitteesta
www.jatkoaika.com nuo tiedot löytyvät.
Valitse ensin linkki "SM-liiga", sieltä "Tilastot". Tilastoista voit valita "Maalipörssin" ja sieltä sitten määritellä pudotusvalikosta, minkä joukkueen maalipörssin
haluat nähdä.
Parc Filmiltä on julkaistu vuonna 1972 elokuva nimeltä "Le Petit Poucet". Elokuva perustuu Charles Perrault'n satuun ja sen on ohjannut Michel Boisrond. Elokuvaa on julkaistu myös englanninkielisellä nimellä "Tom Thumb" tai "Little Tom Thumb" . Tiedot löytyvät mm. Internet Movie Database -hakemistosta.
Pikainen haku kirjastojen tietokannoista ei tuottanut tulosta elokuvasta ainakaan sen ranskalaisella nimellä.
Tervehdys!
Kansalaissodan aikaisia tapahtumia Lappeenrannan seudulla on tarkimmin kuvattu Marko Tikan ja Antti O. Arposen teoksessa Koston kevät (WSOY, 1999). Teoksesssa on paljon henkilötietoa ja henkilöhakemisto. Henkilöhakemisto on myös Tikan teoksessa Kenttäoikeudet. Kansalaissodassa tavalla tai toisella menehtyneiden tietoja voi hakea henkilönnimella Internetissä olevasta tietokannasta Suomen sotasurmat 1914-1922: http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/stat2
Henkilötietoa sisältävät myös muistelmat: Parikka, Jalmari: Viimeinen taisto, Parmanen, Eino I.: Vapaussodan tapahtumat Karjalan armeijakunnan kolmannen rykmentin toiminta-alueella, Hulke, Hugo: Joutsenon punakaartin historiikkia vuosilta 1917-1918.
Valkoisen puolen…
Hannu Heinon kirjassa Raumlaissi sanambätki rommipullon putoamisesta varoitetaan näin: "Rommbott men, ot kii!". Nortamon teoksia selaamalla emme löytäneet kysymääsi lausetta. Rauman kielen asiantuntijalta Hannu Heinolta voi asiaa tiedustella. Yhteystiedot löytyvät hänen Uusi Rauma -kaupunkilehden murrepalstaltaan.
Tietoa Robert Swindellsistä löydät esimerkiksi osoitteesta
http://www.northernlight.com. Kirjoita hakusanaksi robert swindells.
Sivut ovat etupäässä englanninkielisiä, mutta eräällä sivulla kirjailija itse kertoo kirjoittaneensa ensimmäisen kirjansa, nuorten romaanin "When Darkness Comes" tehdessään lopputyötä opettajaksi opiskellessaan. Tämä tapahtui 1973. Vuodesta 1980 hän on ollut päätoimisena kirjailijana.
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi. Ely-keskuksen sivuilla kerrotaan, että "[k]alastusta valvovat kalastuksenvalvojat, poliisi, kalastusviranomaiset, rajavartiolaitos ja Metsähallituksen erävalvojat ja tulli." Näistä ilmoittaisin ensisijassa kalastuksenvalvojalle jo senkin takia, he saisivat tietoonsa nämä ja sen mukaan osaavat kohdentaa valvontaa. He voinevat ottaa tarvittaessa yhteyttä poliisiin tai muihin viranomaisiin. Kalastuksenvalvojaanhan voi olla luonnollisesti yhteydessä ei-akuutistikin ja kertoa havainnoistaan ja vaikkapa sopia, miten toimit, kun on akuutti tilanne.
Tietysti poliisiinkin voi ola suoraan yhteydessä, onhan kyseessä kuitenkin rikosnimike, johon heillä on velvollisuus puuttua. Konsultoin tuttavaani ja hänen mukaansa alan…
Ottomaanien huonekaluista en löytänyt kirjallisuutta, mutta asiasta voi löytyä tietoa taidetta tai kotia käsittelevistä teoksista, joten seuraavia kirjoja voisit tutkia.
The world of Ottoman art/ Levey, Michael.Thames & Hudson cop. 1975. Löytyy Helmet-kirjastoista.
Studies in Ottonian, Romanesque, and Gothic art/ Green, Rosalie. Pindar Press 1994. Kansalliskirjastossa.
Istanbul : the city and the Sultan/ Kleiterp, Marlies ; Huygens, Charlotte. De Nieuwe Kerk 2006. Turun kaupunginkirjastossa.
Everyday life in Ottoman Turkey/Lewis, Raphaela. Dorset Press 1988. Ei löydy Helmet-kirjastosta, mutta sen voi pyytää kaukolainaksi tai tutkia Kansalliskirjaston vanhempaa…
Finna haku löysi vain yhden suomennoksen. Näytelmä Puutarhurin koira on julkaistu Tyyne Tuulion suomennoksena. Linkki Finna-hakuun.
Adlibriksen valikoimista de Vegan teoksia löytyy espanjan lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi ja ranskaksi. Linkki Kirjakauppaan.