Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Mistä löytyy tietoja änkytyksestä suomessa? Moniko siitä kärsii, miten pahasti ja miten täällä änkytystä hoidetaan? 65 Suomen Änkytysyhdistyksen mukaan noin 1% Suomen väestöstä änkyttää. Änkytystä hoidetaan esimerkiksi puheterapian avulla. Tarkempaa tietoa änkytyksen kuntoutuksesta löytyy esimerkiksi Suomen änkytysyhdistyksen sivuilta: Änkytyksen kuntoutus | Suomen änkytysyhdistys ryMyös Suomen puheterapialiitolta löytyy kattavasti tietoa änkytyksen kuntoutuksesta ja sen suosituksista.  Hyvät puheterapiakäytännöt - Suomen Puheterapeuttiliitto ry 
Tuumailin tuossa että SMAK yhtyeellä on musiikkivideo kappaleesta Nousen, Onko nuo osa kohtauksista jostain elokuvasta/sarjasta vai onko ne kuvattu ihan vain… 267 Hei! Itse musiikkivideon alkuperästä en saanut laajemmin tietoa mutta luultavimmin musiikkivideolla ajassa 0.09 (linkki alla) esiintyvä näyttelijä joka heittää vastanäyttelijää laukulla on Lauri Nurkse. Nurkse on ollut 2000-luvun alussa mukana useammissa pientuotannoissa ja ajan mukaan isommissakin. Saattaa olla mahdollista että otokset ovat otettu jostakin näistä tuotannoista jos niitä ei ole tehty nimenomaisesti musiikkivideota varten. Smak,Nousen-musiikkivideo Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=uQQl0vR6_qw  Lauri Nurkse Elonetissä: https://elonet.finna.fi/Search/Results?sort=main_date_str+asc&limit=0&f… Smak on julkaissut vuonna 2005 DVD:n nimeltä Gloria Mundi, jolta kyseinen…
Kirjastonhoitaja, voiko Helmet-mikrofilmejä, joissa on tila "ei lainattavissa" lukea mitenkään? 331 Mikrofilmejä voi lukea ainoastaan kirjastossa siihen tarkoitetuilla laitteilla. Helmet-kirjastoista mikrofilmien lukumahdollisuus on ainoastaan Pasilan kirjastossa. https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pasilan_kirjasto/Palvelut
Luin,että kirjasto lainaa ompelukonetta? Asun Hakunilassa, olisiko täällä lähellä? Onko ne vain ompeluhuoneita kirjastossa vai saako kotiin asti? Kuuluuko… 1348 Hei! Hakemalla Helmet.fi:n palvelu-hausta http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut löydät kirjastot, joissa on ompelukone. Koneita ei voi lainata kotiin, vaan niitä voi käyttää paikan päällä. Hakunilan lähikirjastoissa ei valitettavasti ole käytettävissä ompelukonetta. Helpoiten saavutettavissa ovat ehkä Pasilan kirjasto ja Kaupunkiverstas (Elielin aukio). Mahdollisesta käyttöopastuksesta voi kysyä kyseisistä kirjastoista.
Jälleen kerätään sotaveteraanijärjestölle rahaa! Onko jotakin lähdettä mistä selviäisi upseeri-/miehistömäärä sotaveteraaneista ja miten veteraanijärjestöjen… 422 Veteraanijärjestöjen yhteiskeräys alkoi vuonna 2006, lukuja sotaveteraanien määristä ja jaetuista tuista vuosilta 2006-2017 löytyy Sotiemme Veteraanit -keräyksen sivuilta: https://veteraanit.fi/ukk/ Yle uutisoi veteraanijärjestöjen varallisuudesta syksyllä 2017. Järjestöt ovat tehneet selvityksen omaisuudestaan sen jälkeen kun niille kertynyt omaisuus ja sen jakaminen veteraanien elinaikana nousivat keskusteluun. Ylen jutusta selviää veteraanijärjestöjen varallisuus jäsentä kohti vuonna 2017: https://yle.fi/uutiset/3-9765826
Haluaisin tietoja kirjailija Irene Wallenius Lintonista. Oliko hän suomalainen, kirjoittiko muuta kuin Salaseuran, henkilötiedot olisivat kiinnostavat. 177 Irene Wallerius Linton syntyi Göteborgissa vuonna 1905 ja on kuollut vuonna 1996. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja toiminut myös kääntäjänä, mutta suomennettu on vain ”Salaseura : seikkailukertomus nuorisolle”. Eri tietokannoissa kirjailijan nimi on kirjoitettu eri tavoin. Kansalliskirjastossa nimi on kirjoitettu ”Wallerius Linton, Irene”, mutta Ruotsin kansalliskirjaston (Kungliga biblioteket) tietokannassa nimi on kirjoitettu muodossa ”Wallerius, Irene Linton”. Finna-hakupalvelusta löytyy teoksia kummallakin nimimuodolla ja lisäksi myös nimellä ”Linton, Irene”. Tässä linkki Finnan hakutuloksiin: https://finna.fi/Search/Results?sort=main_date_str+desc%2Cid+asc&lookfor=linton+irene&type=AllFields   Lähteitä…
Mikä kirja? Tämä siis oma "juonikuvaukseni" siitä. Hämähäkin seitti on maailman kummallisin aine. Samoin on kummallinen ihmisen tarve tutkia ja sörkkiä… 169 Kirja on todennäköisesti Andri Snær Magnasonin Aika-arkku (2017). Kirjasampo: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4410206
”Minulla on liikaa omaisuutta. Paljon sanomattomia sanoja.” Onko tämä Helena Anhavalta? Muistanko siteerauksen oikein? Googlaamalla en löytänyt. 68 Runoilijan nimi on Marja Vaalas, ja runokokoelman nimi on Silmiesi puhetta kuuntelen.  Julkaisija Karas-Sana, vuosi 1980.
Löytyykö Eino Leinon runoja käännettynä englanniksi? 2218 Kopioin Sinulle vastauksen Kysy kirjastonhoitajalta -arkistosta täsmälleen samaan kysymykseen:"Eino Leinolta näyttää löytyvän kaksi englanninkielistä teosta pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen aineistotietokannasta. Toinen on romaanikäännös Musti ja toinen on runokokoelma Whitsongs. Saatavuustietoja voi katsoa osoitteessa http://www.libplussa.fi/ " Lisäksi esim. Heikki Sarmanto: Nocturne--Karen Parks sings music by Heikki Sarmanto( / Lyrics and translations by Aina Swan Cutler) levyltä löytyy käännettynä ainakin yksi Eino Leinon runo (Rauha), ja sanat löytyvät levyn tekstiliitteestä.
Kuinka kauan keskimäärin kestää jonkun albumin julkaisupäivästä, siihen että se sama albumi olisi lainattavissa kirjastoissa? 1001 Se, kuinka nopeasti albumi on lainattavissa kirjastoista rippuu monesta asiasta, joten mitään yksiselitteistä vastausta kysymykseesi ei ole. Albumin (tai minkä tahansa muun kirjastoaineiston) julkaisupäivän ja kirjaston asiakkaan välillä on monta hidastavaa vaihetta. Ensinnäkin teoksen julkaisijasta riippuu paljon: eri levy-yhtiöillä on erilaiset toimitusajat. Toinen merkittävä tekijä on se, mitä kautta kirjastot ostavat levyt. Kun levy on saapunut kirjastoon, pitää se vielä rekisteröidä ja käsitellä lainauskuntoon kirjaston hankinta- ja luettelointiosastolla.
Mistä löytyisi Rudyard Kiplingin runon The Way Trough the Woods suomenkielinen käännös? Mieleeni palautui unkarilaisen runoilijan runosta vain kohta, jossa… 320 Etsimästänne Rudyard Kiplingin runosta ei valitettavasti löydy suomennosta. Unkarilaisen runoilijan László Nagyn runossa Uhri kuumalle tuulelle ”vaikeroivat leivoset, jumalan jojot, ylös alas lentelevät ilmassa”. (Uhri kuumalle tuulelle, suom. Hannu Launonen ja Béla Javorszky, 1978).
Löytyykö Meikänainen-kustantamon kustantamista kirjoista kattavaa (tai edes kattavahkoa) listaa mistään? Kirjasammosta löytyi viisi teosta, mutta ainakin… 216 Suomen Kansalliskirjaston ylläpitämän Suomen kansallisbibliografian Fennican https://kansalliskirjasto.finna.fi/ mukaan Meikänainen-kustantamo on julkaissut 9 kirjaa.   Kaartinen, Auli: Toisenlaisia naisia: elämäntarinoita (1992) Timppa, Jokke & Saarinen, Sanna: Aidsin kasvot: Timpan ja Joken tarina (1992) Gustafsson, Gun: Täyskäsi: novellikokoelma (1993) Heger, Heinz & Hassinen, Matti: Vaaleanpunaisen kolmion vangit (1993) Aarre, Elisa: Valérie: seikkailu Pariisissa (1993) Monferrand, Hélène de & Rajala, Virpi: Héloisen ystävät (1994) Karhusalo, Petri: Miesten häät (1995) Scoppettone, Sandra & Huttunen, Salla: Lihan kirous (1995) Monferrand, Hélène de & Rajala, Virpi: Suzannen päiväkirja (2000)
Onko selvitettävissä, kuka oli se henkilö, joka ampui toisen maailmansodan ensimmäisen laukauksen? Kyseessä oli joku henkilö 1.9.1939 klo 4.45 taistelulaiva… 316 Kommodori (Kapitän zur See) Gustav Kleikampin komentama Schleswig-Holstein ampui ensimmäiset laukaukset, mutta koska kyseessä oli yhteislaukaus, ei henkilöä voitane nimetä. Schleswig Holstein (http://www.german-navy.de/kriegsmarine/ships/linienschiffe/schleswighol…) Wieluńin kaupungin pommituksessa ensimmäiset pommit pudotti kapteeni (Hauptmann) Walter Sigelin johtaman Geschwader 76:n (I./KG76 (4. Luftflotte) 29 Stukaa, jotka aloittivat pommituksen kello 4.40. Wielun, 1. September 1939: Mit der Zerstörung des polnischen Städtchens durch die deutsche Luftwaffe begann der totale Bombenterror des Zweiten Weltkriegs. (http://www.zeit.de/2003/07/A-Wielun?page=3) Poland 1939 - The Diary of Luftwaffe Atrocities. Written by Dariusz Tyminski and…
Kantakortin lukee vapautus. Mitä tarkoittaa lääkärin tarkistuksessta B 1 70? Vuonna 1940 171 Vuoden 1935 lääkärintarkastusohjesäännön mukaan kyseessä on: "Vatsaontelon ja sen elinten sairaudet: 70. Muut kroonilliset ja tai vakavanlaatuiset taudit ruuansulatuselimissä tai -rauhasissa, jos ne suuressa määrin vaikuttavat yleistilaan (Morbi chronici gastrointestinalis et adnexorum: morbi lienis, prolapsus ani etc.)" B I viittaisi melko lievään, tarvittaessa rauhanaikana palvelukseen määrättävään ja apupalveluun sotatoimivyöhykkeellä kelpaavaan tapaukseen.
Yritän etsiä joskus 90-luvulla lapsena näkemääni animaatiota joka esitettiin muistaakseni Ylellä. 283 Kysyin asiaa KAVI:lta (Kansallinen audiovisuaalinen instituutti) ja he vastasivat näin: "Kysymys on kinkkinen. Ylen vuosien 1957–2008 digitoimat tv-ohjelmat ovat kylläkin Ritva-tietokantamme kautta etsittävissä, esimerkiksi Pikku kakkosen jaksoja 90-luvulta löytyy paljon meidänkin tietokannastamme. Jaksoihin ei kuitenkaan yleensä ole liitetty kuin varsin vähän kuvailutietoa, esimerkiksi yksittäisiä, pikku kakkosen sisällä esitettyjä ohjelmia ei tavallisesti ole erikseen kuvailtu.Etsimäsi ohjelman pituus 15–25 minuuttia saattaisi viitata siihen, että ohjelma on voitu esittää pikku kakkosen ulkopuolella itsenäisenä lastenohjelmanaan. Jos kyseessä on ollut ulkomainen tuotanto, se tuskin löytyy meiltä, eikä tuskin Yleltäkään. Tarkempi tieto…
Miksi Suomen metsissä ei ole humusmaata, kuin muutama kymmenen senttiä maksimissaan yleensä ja sitten alkaa savi/kivennäismaa? Lehtiä ja neulasia varissut… 161 Hei ja kiitos kysymyksestä!Ja pahoittelut, että vastaaminen on kestänyt kauan. Suomen metsissä humuskerros on usein ohut useista syistä. Suomen kylmä ilmasto hidastaa orgaanisen aineksen hajoamista, mikä johtaa hitaampaan humuksen kertymiseen. Suomen maaperä on usein hiekkaista tai kivistä, mikä ei suosi paksun humuskerroksen muodostumista. Metsien aktiivinen käyttö ja hoito, kuten hakkuut ja maanmuokkaus, voivat myös vähentää humuskerroksen paksuutta.Lähteitä: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelutBiologia 7-9, Metsäekosysteemi    
Kenen runossa puhutaan kotoa lähtevistä lapsista ja verrataan kotia linnunpesään. Ajatus on, ettei saa pyytää lapsia jäämään vaan kannustaa lähtemään? 1656 Runo on Veikko Polameren Sinä päivänä kokoelmasta Vogelfrei (Tammi 1977).
Kenen runo? En tiedä ystävä minne polkumme johtaa. En, mitkä vaarat ja vaiheet matkalla kohtaa. Mut tiedän; käydessä uusia, outoja teitä, On kaksi meitä. En… 646 Runon kirjoittaja ei ole selvinnyt. Sitä on kysytty kirjastojen yhteiseltä sähköpostilistalta, ja jos sitä kautta tekijä löytyy, palaan asiaan.
Milloin Suomessa asunut yhdysvaltalainen muusikko ja näyttelijä Billy Carson on syntynyt? 1505 Discogs-sivuston tietojen mukaan Bill Carson on syntynyt 1.8.1955. https://www.discogs.com/artist/315681-Bill-Carson
Mistä löytyisi ohjeet kuvan mukaisten pannunalusten tekemiseksi? Sen tiedän että ne on tehty spriaalille kierretystä rautalangasta ja ne on kierretty yhteen… 585 Tässä muutama kirja Helmet-kokoelmista, joista saattaisi olla apua. Voit varata kirjoja Helmet-verkkokirjastossa (https://www.helmet.fi/fi-FI) ja noutaa  omasta lähikirjastosasi. Pannunalunen / mallit, työvaihekuvat ja tekstit: Susanna Uusitalo ; valokuvat valmiista pannunalusista: Ritva Tuomi. - Moreeni, 2016 Metallitöitä kotikonstein : sisustus, valaistus, kattaus, säilytysratkaisut / teksti ja valokuvat: Laura Putnam. - Kustannus-Mäkelä, 2017 Metalliaskartelutyöt : 20 ohjetta tyylikkäisiin käyttö- ja koriste-esineisiin / Lisa Brown. - Mäkelä, 2008 Metallipunonta / Mary Maguire. - Atena, 2004 Wirework : 25 designs for decorative and practical wirework projects that are easy to make at home / Mary…