Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Minulla on etsinnässä nuorten/YA fantasia/scifi kirja, jonka päähenkilö oli nuori tyttö. Muistaakseni kirjan alussa tyttö päätyy tarjoilijaksi/palvelijaksi… 545 Viktoria Aveyardin romaanissa Punainen kuningatar (2016) on päähenkilönä 17-vuotias Mare Barrow. Mare kuuluu punaisiin, rahvaaseen, jota hopeisten eliitti hallitsee. Punaisesta verestä huolimatta Marella on hallussaan väkevä voima, joka uhkaa rikkoa vallitsevan järjestyksen. Punainen kuningatar aloittaa Hopea -sarjan.
Muistan erikoisen uutisen 25-30 vuoden takaa,joka koski Helsingin Vesilaitosta. 218 Yritin löytää uutista Helsingin sanomien arkistoista. Valitettavasti tuollaista tapausta ei löytynyt. Putkirikkoja ja vedenjakelun keskeytyksiä kyllä, mutta syy oli niissä aina selvillä. Yleisin syy oli joko rakentamisen, roudan tai putkien hapertumisen aiheuttama putkirikko.Helsingin Sanomien aikakone Helsingin vesilaitoskin on muuttunut ensin Helsingin vedeksi ja sitten HSY vesi- nimiseksi liikelaitokseksi. Epäilen, ettei heillä ole arkistotietoja tallella parinkymmenen vuoden takaa. Mahtaisiko joku Helsingin kaupunginmuseossa tietää tai löytää paremmin uutisten lähteille? kaupunginmuseo@hel.fi  
Viikon ikäisen lapsen evakkomatka Viipurista,, mihin? Jossain vaiheessa oli Sundsvallissa sairaalassa. Kuinka ja mistä sellaisen tiedonvoisi saada? 146 Makupalat-linkkipalvelusta löytyy runsaasti sukututkimukseen liittyviä linkkejä. https://www.makupalat.fi/fi/k/all/hae/?f%5B0%5D=field_asiasanat%3A66507 Neuvoisin aloittamaan Suomen sukututkimusseuran sivuilta. Sukututkimusneuvontaa on tarjolla sähköpostitse, puhelimitse ja henkilökohtaisesti. Linkki: Suomen Sukututkimusseura | Neuvontapalvelut (genealogia.fi) Ruotsissa vastaava palvelu löytyy täältä: Rötter - Sveriges Släktforskarförbund (rotter.se) Arkistojen Portti -sivustolta voi myös etsiä henkilöitä. Linkki: Portti (narc.fi)  
Löytyiskö nuotteja Kaipaan päästä rantamille kauniin maan 438 Kappaleesta "Kaunis maa" pitäisi olla julkaistu nuotinnos kirjoissa Laulun sanoma. 3 (1985) ja Lauluja Jeesuksesta (2004 ja 2015). Kirjojen saatavuus kirjastoissa näkyy tässä. Laulun soinnut löytyvät täältä: https://www.biblecenter.se/rsmp3/0xx/Jukka063_Kaipaan_paasta_rantamille…
Äitini antoi tehtäväkseni etsiä tälle runolle kirjailija, oli nähnyt tämän ilmoituksen aiemmin jossakin lehdessä kuolinilmoituksessa. Nyt äitini joutuu… 1484 Kyseistä runonkatkelmaa on kysytty palvelustamme aikaisemminkin. Kyseessä on loppuosa Viljo Kajavan runosta Satakielelle. Runo julkaistiin ensimmäisen kerran Viljo Kajavan runokokoelmassa Luomiskuut vuodelta 1939. Se sisältyy myös Kajavan koottujen runojen kokoelmaan Tuuli, valo, meri (1984) sekä teokseen Viljo Kajavan kauneimmat runot (2009). Kyseinen katkelma alkaa näin: Väsynyt jo olen, lähden, tiedän sen... http://www2.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=798fd862-9b… Viljo Kajavan kauneimmat runot (Otava, 2009)
Muistan lapsuudestani runon ”Ranunculus kultatukka nosti keväällä nuoren pään. Ranunculus kultatukka oli hurmaantunut elämään. Oli päässään kultainen kruunu…… 209 Runon "Ranunculus" on kirjoittanut V. A. Koskenniemi. Runo alkaa: "Ranunculus, kultatukka, hän keväällä nosti nuoren pään." Runo sisältyy Koskenniemen kokoelmaan "Valkeat kaupungit ynnä muita runoja" (WSOY, 1908) ja esimerkiksi kirjaan Koskenniemi, V. A.: "Kootut runot" (17. painos; WSOY, 1998). 
Etsin lasten kuvakirjaa, joka oli 90- luvun alussa päiväkodissa. En muista muuta kuin että päähenkilönä oli muistaakseni kolme karhua. jotka seikkailivat… 199 Olisiko kyseessä Hermann Altenburgerin ja Peer Heerfordtin Pikku jääkarhu suurella merellä? Kirjan kannesta kuva täällä: https://cdn.kirjaverkko.fi/offerImages/219821_304224.jpg Kirja on ilmestynyt vuonna 1993.
Onko tietoa; montako vuotta Turussa tyttö kävi Turun tyttökoulua (Aurakadulla)? 675 Näillä tiedoilla on vaikea vastata varmasti kysymykseesi, koulun historia vaikuttaa monimutkaiselta. Sinun kannattaisi tulla käymään Turun pääkirjastoon ja pyytää katsottavaksesi kotiseutukokoelman varastosta Turun tyttökoulun vuosikirjoja. Niissä annetaan myös oppilasluettelot, jospa sieltä löytyisi tuttu nimi? Turun tyttökoulun vuosikertomuksessa lukuvuodelta 1972 -1973 kerrotaan koulun historiasta näin:Turun tyttökoulu perustettiin Turun Tyttöopisto -nimisenä yksityiskouluna v. 1921 ja se muuttui asteittain neliluokkaiseksi koekouluksi ja samalla valtion oppilaitokseksi v. 1927 sekä kuusiluokkaiseksi tyttökouluksi v. 1952. Syksystä 1971 lähtien koulu muuttui asteittain viisiluokkaiseksi tyttökouluksi. Vuonna 1906 valmistunut…
Voitaisiinko mehiläisten keräämää hunajaa käyttää paljastamassa kannabisviljelmiä hunajatilojen lähiseuduilta? 209 Pitäisin tätä hyvin epätodennäköisenä. Hamppukasvit ovat tuulipölytteisiä kasveja eivätkä ne ole tarhamehiläisen silmissä millään lailla houkuttelevia. Lisää aiheesta voit lukea täältä: https://www.beeculture.com/bees-and-cannabis/.
Löytyyköhän tällaista tekstiä suomennettuna: “One can live magnificently in this world, if one knows how to work and how to love, to work for the person one… 314 En saanut käsiini teosta Leo Tolstoin elämä ja teokset. I nidos : lapsuudesta ensi miehuuden ikään : autobiografisia muistelmia, kirjeitä ja elämäkerrallisia aineksia / koonnut Paul Birykov ; tarkastanut Leo Tolstoi ; venäläisestä käsikirjoituksesta suomentanut Arvid Järnefelt. Porvoo 1906, joten en voinut tarkistaa, olisiko kirje löytynyt sieltä, mutta teksti löytyy suomennettuna Henry Troyat, Tolstoi -elämäkerrasta sivulta 131: Maailmassa voi elää ihmeellisen ihanaa elämää, jos vain osaa tehdä työtä ja rakastaa, tehdä työtä sen puolesta mitä rakastaa, ja rakastaa sitä mitä tekee. Henri Troyat, Tolstoi 2. painos, 1995 (suomennettu ranskankielisen alkuteoksen saksankielisestä lyhennetystä laitoksesta).…
Mitä teen, jos kirja, jonka olen lainanut on kadoksissa ja en löydä sitä? 1316 Ensinnäkin sinun kannattaa tarkistaa kirjastosta tai HelMet-verkkokirjastosta omista tiedoistasi, onko kyseisen kirjan laina uusittu jo kolme kertaa. Jos uusimiskertoja on vielä jäljellä, sinun kannattaa uusia laina. Näin saat lisää etsimisaikaa; ehkä kirja sittenkin löytyy jostain. Jos kirjaa ei kuitenkaan löydy, sinun pitää korvata se. Voit kysyä lähimmästä kirjastosta, mikä kirjan korvaushinta on. Maksun voit maksaa mihin tahansa pääkaupunkiseudun kirjastoista. Jos on kyse niin uudesta kirjasta, että sitä vielä myydään kirjakaupoissa, voit myös korvata kadottamasi kirjan toisella vastaavalla teoksella, mutta asiasta on sovittava erikseen kirjaston kanssa. http://www.lib.hel.fi/fi-FI/korvaukset/
Mikä Nintendon Duck Hunt -pelissä ammuttaessa joko sorsia tai savikiekkoja ratkaisee sen, milloin peli päättyy? Kun jos esim. ensimmäisessä erässä jäisi yksi… 312 Sorsanmetsästys-pelissä on 99 tasoa + mahdoton taso 0. Sorsia on 10 ammuttavana 10 per taso ja tasosta pitää selvitä tietyssä ajassa ja saada ammutuksi tietty määrä sorsia. Joka tasolla sorsat lentävät nopeammin. Jos saat kaikki 10 ammuttua, ansaitset täydellisen bonuksen. Strategiaopas ei kerro, kuinka monta sorsaa voi päästä karkuun, jotta taso olisi suoritettu. (Ilmeisesti ainakin yksi voi jäädä eloon) https://strategywiki.org/wiki/Duck_Hunt Samat ohjeet pätevät myös savikiekkoammunnassa.
Kiinnostaa tietää meidän singerin Y 7555301 ikä ja arvo. Kone on täysin ehjä hihna ainoastaan puuttu. 296 Singerin ompelukoneiden sarjanumeroluettelo löytyy osoitteesta https://ismacs.net/singer_sewing_machine_company/serial-numbers/singer-y-series-serial-numbers.html Luettelon mukaan tuo ompelukone on valmistettu 8.1.1930. Ompelukoneen arvon määrittely onkin sitten vaikeampi kysymys. Sitä kannattaisi tiedustella antiikki- ja huutokauppaliikkeistä. Jos on myymässä tavaraa, niin silloinhan oikea hinta eli arvo on se, joka sekä myyjälle että ostajalle sopii.
Onko luetteloa isoilla kirjaimilla painetuista kirjoista? Minkä kokoisilla kijaimilla löytyy Gogolin kuolleet sielut vanäjäksi? 151 Isommalla fonttikoolla painetut teokset löytyvät hakemalla "isotekstiset kirjat". Venäjäksi näitä ei juurikaan julkaista, joten emme ole voineet myöskään hankkia niitä kirjaston kokoelmiin. Kovakantisissa kirjoissa on yleensä suurempi fonttikoko kuin pehmeäkantisissa. Haku Kuolleet sielut venäjäksi Helmet-kokoelmastaIkävä kyllä kansallisessa e-kirjastossa ei näyttäisi ainakaan tällä hetkellä (10.1.2025) olevan Gogolin Kuolleita sieluja, vaikka siellä useita klassikoita löytyykin venäjäksi. E-kirjoissa fonttikoon voi säätää itselleen sopivaksi.  
Minkälaisia kuvateoksia teillä on Kotkasta, onko Kotkan kirkosta historia? 1166 Kyyti-tietokannasta (www.kyytikirjastot.fi) löytyy mm. seuraavat Kotkan kirkkojen historiaa käsittelevät teokset: -Harjunpää, Kaisu: Kotkan kirkko 1898-1998.1998 -Kotkan Pyhän Nikolaoksen kirkon historia. 1995 Kotkan kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmasta löytyy mm. lehtileikkeitä Kotkan kirkoista ja vhs-tallenne Kotkan neljä kirkkoa. Kotiseutukokoelman teoksiin voi tutustua Kotkan pääkirjastossa. Kotka-aiheisia kuvateoksia ovat mm. -Kotkalainen kirja. 2006. -Komulainen, Jorma: Kotka. 2002 -Mäkelä, Pekka: Kotka, merestä noussut. 1987 -Vainonen, Joel M.: Kotka. 1982 -Bonin, Volker von: Kotka. 1975 -Savikko, Jorma: Kotka. 1962 -Kotka. (toimittanut: Eino Mäkinen) 1952 -Sandberg, Börje: Kotka. 1936 Edellä mainitut kirjat ovat mm. Kotkan…
Singer ompelukone C2390414. Miltähän vuodelta mahtaa olla? 958 Singerin C-sarja valmistettiin Saksassa Singerin Wittenbergin tehtaalla vuosina 1904-1943. Muista sarjoista poiketen C-sarjan koneiden valmistusvuotta ei pysty selvittämään sarjanumeron perusteella, sillä toisen maailmansodan jälkeen Wittenberg jäi Itä-Saksan puolelle ja Venäjä takavarikoi tehtaan koneet. Sarjanumeroista ei jäänyt rekisteriä. Tehtaassa valmistettiin yhteensä arviolta noin 6,5 miljoonaa konetta. Singersewinginfo.uk.co -sivuston mukaan Internetistä on löydettävissä listoja C-sarjan numeroista, mutta ne perustuvat arvioihin eivätkä ole alkuperäisiä eivätkä paikkansapitäviä. Singersewinginfo.uk.co: https://www.singersewinginfo.co.uk/wittenberge/ International Sewing Machine Collectors' Society: http://ismacs.net/…
Millaisia pikkuleipiä ovat Jönköpingin piparit? Mistä löytyisi resepti? 516 Kyseessä on varmaan pikkuleipä nimeltään Jönköpingsbröd. Se tunnetaan myös nimellä Sirapskakor ja Kolasnitt. Suomeksi ohjeen voi löytää nimellä Nekkuviipaleet. Netissä on tälle kahvileivälle useita ohjeita, tässä suomeksi yksi: https://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/401550/Nekkuviipaleet/    
Jos kirjastokorttia ei käytä muutamaan vuoteen, ei lainaa tai varaa mitään, säilyykö se silti aktiivisena, ovatko kirjastokortit tavallaan ikuisia? 489 Jos Helmet-kirjastokorttia ei käytetä kolmeen vuoteen, asiakastiedot poistetaan kirjastojen rekisteristä. Kortilla ei saa myöskään olla selvittämättömiä lainoja ja maksuja. Kortti ei siis ole "ikuinen".  ekisterissämme, sinun pitäisi käydä missä tahansa Helmet-kirjastojen toimipisteessä, niin saat uuden kortin. Varaa mukaan voimassa oleva henkilötodistus. Voit myös tehdä Helmetissä ennakkorekisteröitymisen alla olevasta linkistä. https://luettelo.helmet.fi/selfreg*fin~S9
Mahtaako jossain lipussa olla tällaisia värejä, tuli mieleen katsellessa serpentiiniä pöydällä. 323 Lähimmäs oheisen kuvan väriyhdistelmää osunee Azerbaidžanin lippu (kuunsirppi ja tähti vain puuttuvat punaisesta "raidasta").
Miten teen "tarkennetun haun"? Etsin elämäkertoja / muistelmia Suomeksi perinteisen kirjan muodossa tietystä kirjastosta. Ei ole kokeilut onnistuneet ja… 128 Päättelen, että tuskailet uuden finna.helmet.fi-sivuston kanssa. Ihan alkuun ei ehkä kannata mennä tarkennettuun hakuun. Minä etsisin elämäkerrat ja muistelmat erikseen. 1. Kirjoita hakuruutuun elämäkerrat 2. Klikkaa hakuruudussa olevaa pientä kolmiota, jolloin sen alta avautuu nelikohtainen valikko. Valitse aihe. Tällöin olet hakemassa teoksia, joiden sisältönä / lajityyppinä ovat elämäkerrat.3. Klikkaa suurennuslasia, jolloin järjestelmä tekee sinulle haun (yli 14 000 teosta).4. Ryhdy rajaamaan hakutulosta. Käytä hyväksesi vasemmalla olevaa RAJAA HAKUA -otsikon alla olevia rajausmahdollisuuksia.5. Klikkaa KIELI -valikko auki  klikkaamalla ja valitse suomi (vähän yli 6000 teosta)6. Valitse AINEISTOTYYPPI-valikon alta KIRJA.…