Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Kuinka suuri osuus bruttokansantuotteesta on mennyt sotilasmenoihin maissa missä viimeisen 20 vuoden aikana on yritetty tai suoritettu sotilasvallankaappaus? 119 Wikipediaan on koottu luettelo vallankaappauksista. Viimeisen 20 vuoden aikanakin niitä on tapahtunut melkoinen määrä. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_vallankaappauksista_ja_vallankaa… Niin ikään valtioiden sotilaallisista menoista löytyy wikipedian listaus. Arviot perustuvat Tukholman kansainvälisen rauhaninstituutin ja brittiläisen International Institute for Strategic Studies -ajatushautomon keräämiin tietoihin vuosilta 2012 ja 2011. https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioiden_sotilaallisista_menoi…
Miksi Kaari Utrion historiallisista romaaneista ei ole tehty elokuvia tai tv-sarjoja? 278 Syytä sille, miksi Kaari Utrion kirjoista ei ole tehty elokuvia, voidaan vain arvailla. Yksi syy voi olla, että historiallisten miljöiden toteuttaminen vaatii elokuva- ja tv-tuotannossa melko suuren rahoituksen ja resurssit. Suomalainen elokuvateollisuus on kuitenkin aika pientä.
Mitä tarkoittaa sana "lehiä" Orimattilan murteessa? 147 lehiä (= liesuta) kuljeskella ympäriinsä, olla menossa, liesussa. Esimerkki Orimattilasta:  "Likkakii on alkannuk kovast lehii  kylällä, vaik koulu viälä kesken on." Lähde: Suomen murteiden sanakirja https://kaino.kotus.fi/sms/?p=main
Olen jo kuumeisesti miettinyt pääni puhki mutta en millään saa kyseistä kirjaa mieleeni ! Voisitteko auttaa? Kyseessä on siis nuorten kirja suomen kielinen,… 514 Yksi varteenotettava ehdokas etsimäksesi kirjaksi voisi olla Sara Kadeforsin Hei Sandor, täällä Ida (Tammi, 2003). "Yhdeksäsluokkalaiset Sandor ja Ida kiinnostuvat toisistaan netin keskustelupalstalla, koska molempien viestit poikkeavat tavallisuudesta. Heidän välilleen syntyy todellinen ystävyys, vaikka he eivät ole koskaan tavanneet. Pian molemmat odottavat jo koulussa, että pääsisivät kotiin lukemaan sähköpostinsa. Aluksi kumpikaan ei paljasta todellista henkilöllisyyttään, vaan keksii itselleen roolin. Mutta entäpä kun Sandor tulee Tukholmaan ja soittaa Idan ovikelloa?"
Onko Suomen tilastoja saatavilla samoin reaaliaikaisina kuin alla olevan linkin takana maailman tilastot? Suomen osalta löysin vain vuoden 2019 tilastoja… 229 Worldometersin tiedot eivät ole reaaliaikaisia tietoja, vaan ne perustuvat luotettavien tahojen arvioihin. Esimerkiksi väestöön liittyvät tiedot perustuvat mm. YK:n väestöennusteeseen. Worldometersin FAQ-sivulla kerrotaan kysymyksen Are the numbers on the home page live counters for population, food, energy, and health real? kohdalla näin: For these counters, we show estimated current numbers based on statistics and projections from the most reputable official organizations. Our sources include the United Nations Population Division, World Health Organization (WHO), Food and Agriculture Organization (FAO), International Monetary Fund (IMF), and World Bank. We analyze the available data, perform statistical analysis, and build our…
Mistä löytäisin tietoa Lahdessa olevasta Fellmannia talo nykyään Kumppanuustalo Fellmannian historiasta? 186 Alkuaan (1981) kyseinen talo rakennettiin Lahden hotelli- ja ravintolakoulua ja kongressitoimintaa varten. 2011 alkaen siinä toimi Lahden ammattikorkeakoulun ja yliopistokeskuksen yhteinen Oppimiskeskus. Tietoa rakennuksen vaiheista löytyy seuraavista lähteistä: Lahden hotelli- ja ravintolakoulu 1980-81. Julkaisussa: Kertomus Lahden kaupungin kunnallishallinnosta. 1981, 2.  [Lahti] : [Lahden kaupunki], 1982. Lahden hotelli- ja ravintolakoulu 1981-1982. Julkaisussa: Kertomus Lahden kaupungin kunnallishallinnosta. 1982, 2. [Lahti] : [Lahden kaupunki], 1983.                                                …
Julkisessakin kielenkäytössä kuulee usein sanottavan esim. ”Molemmat talot rakennettiin samalla tavalla” Onko tämä oikein? 353 Kielitoimiston ohjeiden mukaan lause "Molemmat talot rakennettiin samalla tavalla" on oikein. Molemmat-pronomini tarkoittaa ’kahden joukosta sekä toinen että toinen'. Se siis täsmentää kysyjän mainitsemassa esimerkissä sitä, että taloja on kaksi. Jos asiayhteydestä tiedetään, että taloja on kaksi, molemmat-pronominia ei tarvita. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/molemmat?searchMode=all http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/haku/pronominit/ohje/560
Mistä tulee sukunimi Riippi? Tai mitä se tarkoittaa? 965 Riippi-nimen alkuperälle löytyy kaksi rinnakkaista selitystä. Yksi Riippa-, Riippi- ja eteläisten Riipi-nimien (Riipi, Riipinen) lähtökohta on germaaninen miehennimi (Ribbe, Ribe, Ripi, Ribo, Ribbold, Ricbernus jne.), joka on voinut nimilainana päästä varhaisen isännän etunimestä talonnimeen ja sitä kautta sukunimeksi. Osa nimiperheen nimistä on taas muovautunut meillä jo keskiajalla esiintyneestä skandinaavisesta nimestä Grip. Sukunimellä Riippi on eri alkuperä kuin substantiivilla riippi (mm. 'nuorasta verkon tapaan solmittu pussi, joka riippuu hevosen päässä ja josta hevonen syö heiniä', 'heinänkantolaitteena käytetty verkkomainen pussi', 'laite, jolla eväitä kannettiin selässä'; 'heinänkantolaitteena käytetty koivun vitsa, jonka…
Saako mistään kirjastosta enää nidottuna ja suomenkielisenä kirjaa: Hew Len Ihaleakala, Joe Vitale: Ei rajoja 113 Kyllä löytyy monestakin kirjastosta, vaikka juuri Vaara-kirjastojen kokoelmassa teosta ei ole. Mutta huoli pois, voit saada teoksen kaukolainana. Jos olet Vaara-kirjastojen asiakas, voit joko täyttää kaukolaina-lomakkeen verkossa tai mennä lähimpään kirjastoosi tekemään tilaus. Hinnaksi tulee nykytaksoilla 4 euroa.  
Minkä johdosta venäläisiä dvd-elokuvia ( ja sarjoja) Helmet julkaisee niin paljon suhteessa vaikkapa aasialaisiin tai eurooppalaisiin elokuviin? PS. Tässä ei… 1030 Ilahduttavaa, että on uteliaita asiakkaita! Tiedustelimme asiaa Helsingin kaupunginkirjaston hankinnan asiantuntijoilta. Tässä heiltä muutamia faktoja: Aasialaisten ja eurooppalaisten elokuvien suhteen hankintaa vaikeuttavat 1) hyvän jakeluportaan puuttuminen - näitä on yllättävän vaikea löytää 2) tekijänoikeusseikat sekä lainaoikeuksien saaminen. Lainaoikeuksien selvittäminen voi olla erittäin vaikeaa, ja näiden saaminen usein mahdotonta. 3) ikärajat - nämä pitäisi arvioida elokuvakohtaisesti ja virallisin kriteerein erikseen, jollei niitä ole. Venäjänkielistä elokuva-aineistoa on helppo saada, ja meillä on hyvä asiantuntemus sekä toimittajat aineiston suhteen. Venäjänkielistä aineistoa hankitaan nykyään enemmän kuin aiemmin johtuen…
En kerta kaikkiaan saa päähäni sivistyssanaa sille "ilmiölle", kun esimerkiksi näytelmän käsikirjoitukseen on napattu otteita kirjallisista teoksista. Kyseessä… 434 Kirjallisuudentutkimuksessa tästä tekniikasta käytetään ilmaisua intertekstuaalisuus. Muiden taiteenalojen yhteydessä puhutaan nykyään usein intermediaalisuudesta. En ole varma, onko esimerkiksi elokuvissa yleiselle tavalle, että ohjaaja viittaa muihin elokuviin tai tunnettuihin televisio-ohjelmiin tavalla, jonka alan harrastajat huomaavat, jokin aivan erityinen sana, ei ainakaan tule mieleen. Nämä enemmän tai vähemmän avoimet viittaukset voivat olla sanallisia, kuvallisia, musiikillisia tai vaikka henkilöllisyyteen liittyviä (elokuvassa puhutaan cameo-rooleista, joissa julkkikset esittävät - yleensä nopeasti ohi kiitävän hetken - itseään). Musiikissa on kautta aikojen harrastettu tällaista tietoista ja alitajuista tyylillistä…
Tulen hulluksi, lun en löydä mitään tietoa piirretystä, jota olen katsonut lapsena. Alan jo kuvitella että olen keksinyt sen päästäni! Piirretty tuli TV:stä,… 460 Mekään emme onnistuneet selvittämään mistä sarjasta voisi olla kyse. Selasimme lehdistä vanhoja tv-tietoja vuosilta 1998 ja 1999, jolloin Karvista esitettiin TV2:ssa. Lähimmäksi kuvaustasi osui yhdysvaltalainen Ipanat (Rugrats), mutta siinä ei puhuta ranskaa eikä se sijoitu koulumaailmaan. Yksi mahdollinen sarja voisi olla huippusuosittuun sarjakuvaan perustuva Titeuf, josta tehtiin tv-sarja aivan 2000-luvun alussa. Sarja on sveitsiläinen ja sen tapahtumissa liikutaan myös koulumaailmassa. http://sarjakuvat.eurocomics.info/titeuf.html
Mistä saisi ostettua oikein go-pelin laudan ja nappulat? Ei tarvitse olla oikeista materiaaleista, oikea koko riittää. 357 Hei, Tuota saa tilattua nettikauppojen kautta. Koska kohdistit kysymyksen Joensuuhun, on täällä myös pääasiassa lautapeleihin keskittyvä Fantasiapelit-kauppa, joka tilaa pelin, jos heillä ei ole sellaista valikoimissa. Näin säästää itse etsimisen vaivan.
Ovatko kirjastojen e-kirjojen epub-formaatin kirjat tulosssa vielä lainattavaksi, vai onko e-kirjojen lukulaitteeni muuttunut hyödyttömäksi ongelmajätteeksi? 247 Lukki-kirjastot siirtyivät noin vuosi sitten käyttämään Kansalliskirjaston ylläpitämää E-kirjastoa. E-kirjaston sivuilta löytyy seuraava vastaus lukulaitteen käyttämiseen: Voiko E-kirjastoa käyttää lukulaitteella?Tällä hetkellä E-kirjastoa voi käyttää vain puhelimella tai tabletilla. Sisältöjen saavutettavuusedellytysten vuoksi E-kirjastossa käytetään aineistojen suojaamiseen Readium LCP -teknologiaa. Toistaiseksi mitkään perinteiset lukulaitteet eivät tue Readium LCP:tä.
Miten on suomennettu seuraava sitaatti Arthur Millerin teoksessa Noitavainot/Tulikoe (The Crucible) ja kuka sen on suomentanut 56 Ritva Heikkilän ja Simo Konsalan suomennoksessa kyseinen sitaatti kuuluu näin: ”Muistakaa hyvä mies, että vielä hetkeä ennen kuin saatana taivaassa lankesi, Jumala ajatteli hänestä pelkkää hyvää.”(Miller, Arthur: Tulikoe! Suomen teatteriliitto, 1980)
Rakastin lapsena (80-luvulla) sellaista lasten kuvakirjaa pienestä tytöstä, joka mene balettitunnille. Muistaakseni se oli sinisävytteinen ja ainakin jollakin… 134 Kyseessä voisi olla vuonna 1986 suomeksi julkaistu Jean Richardsonin Tanjan pienet tanssijalat.  Ainakin Googlen kuvahaun perusteella kirjan kannet ovat sinisävyiset. Voit tiedustella kirjan saatavuutta omasta lähikirjastostasi.
Kuulin tänä aamuna radiosta yle 1:ltä pienen pätkän tekstistä, enkä saanut ylös kirjan tietoja. Nyt yritin etsiä areenasta sekä muutaman tiedon avulla… 701 Kyseessä on A.H. Sidgwickin teos Kävelyesseet, josta on luettu katkelma tänä aamuna Yle Radio 1:n Päivän mietelauseena. Alkuperäinen teos on julkaistu jo 1912, mutta suomennos ilmestyi vasta viime vuonna.
Mitä tarkoittaa sana säklä? 189 Karjalaista perua oleva säklä on merkitykseltään 'sukkela, asioiden sekoittaja'; säklääminen on 'hosumista edestakaisin'. Se ei siis ole kovinkaan kaukana sitä läheisesti muistuttavasta sählästä ('toisten asioihin alinomaa sekaantuva ja suulas ihminen) ja sähläämisestä ('toimia taitamattomasti, sotkea asioita'). Suomen kielen etymologinen sanakirja. 3 Suomen sanojen alkuperä : etymologinen sanakirja. 3, R-Ö
Haluaisin tietää onko mahdollista ostaa cd-levyjä kirjastossa? Ei sellaisia joita on otettu pois kirjaston käytöstä, vaan saatavilla olevia. Cd-levyn nimi on… 1322 Valitettavasti emme myy Helmet kirjaston rekisterissä olevaa aineisto. Kun aineisto on poistettu kirjaston rekisteristä, se saatetaan (kunnosta riippuen) myydä tai jopa lahjoittaa pois. Kysymääsi levyä myydään sekä tiedostoina että levynä esim. Discogs -sivustolla noin 60€ hintaan. https://www.discogs.com/Orkidea-Taika-Selected-Works-98-03/release/2216…
Tarvitsisin käännöstä varten suomennuksen pätkälle L.P. Hartleyn romaanista The Go-Between (Sananviejä; suom. J. A. Hollo. Tammi, 1955. Keltainen kirjasto 6)… 443 Kyseinen sitaatti on tosiaankin ensimmäinen virke L. P. Hartleyn romaanissa Sananviejä (The Go-Between). J. A. Hollon suomentamana lause kuuluu näin: "Menneisyys on outo maa; siellä tehdään kaikki toisin." Suomennos on vuodelta 1955 ja kustantaja on Tammi.