Best rated answers

Question Reads Rating Answered Open Answer
Onko kirjassa 'Maailman ympäri 80 päivässä' mainittu Intialainen sati rituaalia oikeasti hajoitetttu ja jos on, mikä on tämän tradition nykytilanne? 324 Teoksessa Intian kulttuuri /toimittanut Asko Parpola kerrotaan, että britit kielsivat lesken polttamisen aviomiehen hautajaisroviolla vuonna 1829.  Kuitenkin rituaali edelleen jatkuu jossain määrin. Parpolan kirjan mukaan "uskollisesta" leskestä käytettiin nimitystä sati ja häntä saatettiin palvoa jumalattarena kuoleman jälkeen. https://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/oudot-perinteet-maailmalt…
Olen etsinyt Aleksis Kiven tuotannosta, runoista, runoa : Jukolan veljesten joulusaunaa. Onko sellaista olemassa, kun en ole löytänyt?Vuonna 1958 olen… 784 Vuoden 1957 Kultaisessa lukukirjassa on runo nimeltä Jukolan veljesten joulusauna. Kultaista lukukirjaa tuolta vuodelta Oulun kaupunginkirjastossa ei ole, mutta runo löytyy myös kirjasta Lapsuuden joulu : rakkaimmat joulurunot (2005) s. 219.
Olen jostain omaksunut tiedon, että maailmankaikkeudessa olisi jokin planeetta, joka on niin iso, että jos normi reittilentokone päättäisi lähteä lentämään sen… 190 Kyseessä saattaa olla VY Canis Majoris -tähti. Tämän punaisen hypergiantin ympäri lentäminen 900 kilometrin tuntivauhdilla normaalilla matkustajalentokoneella kestäisi 1100 vuotta. lähde: https://www.viikonloppu.com/nyt-meni-mittasuhteet-taysin-uusiksi-olemme-mitattoman-kokoisia/
Minua kiinnostaisi tietää, paljonko Suomen valtio on kokonaisuudessaan käyttänyt rahaa, kalustoa ja mitkä olivat henkilötappiot koko Afganistan-operaation… 151 Ylen verkkouutisoinnin mukaan aiheeseen perehtynyt tutkija Ilona Kuusi arvioi, että Suomi on tukenut Afganistania 21 vuodessa karkeasti noin 850 miljoonalla eurolla. Tähän on laskettu kriisinhallinnan, kehitysavun ja humanitaarisen avun kustannukset kansainvälisesti vertailukelpoisella, OECD-järjestön käyttämällä tavalla. Pari vuotta sitten MOT-ohjelmassa puhuttiin jopa miljardin euron kokonaismenoista.https://yle.fi/uutiset/3-11965705Afganistanissa menehtyi kaksi suomalaista sotilasta ja 15 haavoittui. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jarjettomia-rahasummia-suomi-kaytta…
Kantakortin mukaan eräs sukulaiseni oli normaalikutsunnoissa 1927 ja sen jälkeen varusmiehenä 15 päivää 2.9.1929-17.9.1929, minkä jälkeen hänet siirrettiin… 56 1920-luvulla lääkärintarkastusohjesääntö julkaistiin vielä osana valtioneuvoston asetuskokoelmaa. Asetus löytyy verkosta digitoituna:Asetus asevelvollisuuslain soveltamisesta: Asetus asevelvollisten lääkärintarkastuksesta ja heidän kelpaavaisuudestaan ja sopivaisuudestaan palvelukseen eri aselajeissa. Helsinki: Valtioneuvosto, 1923.Tarkastusohjesäännön luettelossa "ruumiinvioista, vammoista ja sairauksista, jotka .... aiheuttavat tarkastetun vapauttamisen vakinaisesta palveluksesta rauhan aikana, siirrolla nostoväen II luokkaan" 32 on "kroonilliset taudit henkitorvessa, keuhkoissa ja keuhkopussissa, jotka tuntuvasti vaikeuttavat hengitystä ja vaikuttavat vahingollisesti yleistilaan."
Miksi vanhuksille jotka kärsivät hapottomasta vatsasta annetaan B 12-vitamiinilisää? 289 Ottamatta kantaa yksittäisiin tapauksiin, mikä on lääkärien tehtävä, sanottakoon että korkea ikä (tässä tapauksessa yli 65 vuotta) ja hapoton maha ravintoaineiden imeytymisongelmineen ovat kumpikin riskitekijöitä B 12 -vitamiinin imeytymishäiriölle, mikä puolestaan aiheuttaa perniisiöösiä anemiaa. Ravintolisän ottaminen voi olla tarpeen tilan ehkäisemiseksi tai hoitamiseksi. https://www.tevafinland.fi/b12-vitamiinin-puutostila/b12-vitamiinipuuto… https://seura.fi/terveys/narastysta-ja-kiusallisia-vatsavaivoja-erikois… B12-vitamiinin puute voi aiheuttaa anemiaa ja hermoston oireita. https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk0…       lle
Lauloimme ja leikimme piirileikkiä lapsena kevät laulun sanoin. Kaikkia sanoja en muista. Laulu alkoi muistaakseni sanoilla kevät on, kevät on aurinko paistaa,… 633 Kyseessä on Juho Lahtisen säveltämä laulu" Kevät on!". Laulu on sävelletty Klaus U. Suomelan runoon. Sanat sisältyvät muun muassa teokseen Suomalaista urheilurunoa (toimittanut Klaus U. Suomela, Helsinki : Valistus, 1958). Saatte runon sähköpostiinne.
Haluasin lainata J.W. Snellmanin teoksen Läran om Staten, alkuperäiskielellä siis. Näen hakupalvelusta että lainattavissa on moniosainen Snellmanin Samlade… 93 Lärän om Staten on alkukielisten koottujen teosten osassa 3. Tässä linkki teostietoihin: https://keski.finna.fi/Record/keski.252179. Voit varata kirjan kirjastokortillasi ja pin-koodillasi.
Mikä on lapsille suunnaattu tietokirjailijoiden - tutkijoista, taiteilijoista - kirjastoluokanumero? 323 Kirjan kirjastoluokka ei riipu siitä, onko kyseessä lasten vai aikuisten kirja. Eli kirja saa kirjastoluokan aiheen mukaan. Helsingin kaupunginkirjastolla on ainoana Suomen kuntien kirjastona käytössään luokitusjärjestelmä nimeltä HKLJ  (Helsingin kaupunginkirjaston luokitusjärjestelmä), muiden kuntien kirjastot käyttävät Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää (YKL). https://finto.fi/hklj/fi/ https://finto.fi/ykl/fi/ Elämäkertoja löytyy monista luokista. Esim. kirja Minä, Mauri Kunnas (tekijä Mauri Kunnas, muistiin merkitsi Lotta Sonninen) on HKLJ:n luokituksen mukaan luokassa 811 (Suomenkielisen kirjallisuuden historia ja tutkimus). Kirjojen Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) / Taru Anttonen & Milla Karppinen (…
Muistan 70-luvulta romanttisen lempiromaanin: siinä nuori köyhä nainen pestautui luksusjahdille pyörätuolissa olevalle naisen seuraneidiksi, jonka holhooja oli… 138 Kyseessä lienee Carola Salisburyn kirja Välimeren helmi, ilmestynyt 1977. Alkuteoksen nimi on The dolphin summer.
Varkaus on luonnonläheinen kaupunki, jossa on hyvät ulkoilureitit. Mutta minne olisi suunnistettava, jos haluaisi poimia marjoja ja sieniä? Pääseekö Kämärin… 106 Hei, Kiitos kysymyksestäsi. Tiedustelin hieman asiaa ja sain seuraavanlaisia vinkkejä. Varkausmäki Könönpellossa on varmaan paras paikka kerätä marjoja ja sieniä. Kämärin aluetta hieman epäilimme. Siellä on kyllä muuten mukava liikkua lähiluonnossa, mm. mukavia luontoreittejä ja uimaranta sekä hienoja siltoja kosken yli. Vattuvuori on myös yksi mahdollinen ulkoilualue lähellä kaupungin keskustaa, jossa on myös metsää ja hyviä reittejä liikkujalle ja frisbeegolfratakin. Myös Pieksämäen ja Jäppilän suuntaan mennessä, läheltä tietä, voi löytää marjapaikkoja, näin täällä meillä arveltiin. Hyviä hetkiä luonnossa!   Yst. terv. Virpi Naumanen            
Mikä on kiitos-sanan etymologia? 1113 Kiitos-sana on johdos verbistä kiittää. Kiittää-verbillä on vastineita kaikissa lähisukukielissämme (esim. karjalan kiitteä, viron kiita). Verbin etäisempi alkuperä on epäselvä, mutta se vaikuttaa johdokselta, jonka kantasanaksi on arveltu samaa vanhaa vartaloa, josta on muodostettu myös verbi kiehua. Toisaalta merkityssuhteet eivät tule tätä selitystä. Kiittää-verbi saattaa olla myös vanha balttilainen laina, joka olisi samaa juurta kuin liettuan giedoti ’laulaa’.Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja (2004)
Koulussa äidinkielen opettaja painotti aina että välimerkkejä ei koskaan lausuta ääneen. Kuitenkin lähes aina kuulee esim. mainoksissa että jokin tapahtuma on… 2610 Kielenhuollon kirjoista ei selvinnyt onko ajatusviivan lukeminen viivaksi virheellistä. Sitä pitäisi kysyä Kielitoimistosta http://www.kotus.fi/index.phtml?s=110 . Kielitoimiston sanakirjan mukaan pitkäjännitteinen on rinnakkainen ilmaisu pitkäjänteisen kanssa, joten molemmat ovat oikein.
Jos jotain kirjaa ei ole saatavilla Piki-verkkopalvelusta eli mistään Pirkanmaan kirjastosta että sitä ei voi tehdä sitä kautta kaukovarausta mutta se olisi… 899 Sellaisia kirjoja tai muuta aineistoa, joka ei kuulu PIKI-kirjastojen kokoelmiin, voi tilata kaukolainaksi muista kirjastoista. Kaukolainapyynnön voi tehdä omassa kirjastossa, joka hoitaa kirjan tilaamisen muualta. Tilaavalla kirjastolla on yleensä kaukopalvelumaksu, jonka lisäksi asiakkaalta peritään mahdolliset lähettävän kirjaston maksut. Kaukolainan hinta saattaa siis vaihdella eri tapauksissa. Maakuntakirjastot ja esim. Varastokirjasto eivät peri mitään maksua, jolloin maksettavaksi tulee vain oman kirjaston kaukopalvelumaksu. Toisaalta esim. yliopistojen kirjastot perivät usein tuntuvan maksun. Aineisto pyritään toki tilaamaan asiakkaan kannalta edullisimmasta paikasta silloin, kun vaihtoehtoja on tarjolla.
Onko olemassa lähdettä jossa on listattu ne tahot (säätiöt ja rahastot) joihin on siirretty yhteiskunnan varallisuutta, viimeiset 20 vuotta, siten että… 134 Suomessa on erityyppisiä säätiöitä. Itsenäisten säätiöiden lisäksi on paljon ns. epäitsenäisiä säätiöitä ja rahastoja. Säätiöt rekisteröidään patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään säätiörekisteriin. Säätiöiden enemmistö on pieniä säätiöitä, joiden hallituksessa saattaa olla usein vain lain vaatimat kolme henkilöä. Pienten säätiöiden hallinto perustuu usein täysin vapaaehtoisuuteen ja muun muassa hallituksen jäsenyydet ovat tavallisesti luottamustoimia, joista ei makseta palkkiota.  Suuri osa säätiöistä hoitaa varainhankintansa itse, osa taas on julkisen viranomaisen perustamia ja/tai rahoittamia. Säätiön vuosittaiset tulot voivat koostua sijoitusten tuotoista kuten koroista ja osingoista, vuokrista, lahjoituksista sekä…
Valerie .. matka Rion karnevaaliin ... tai jotain, lasten pieni kuvakirja. Bibliografiset tiedot kadoksissa. Myös alkuperä… 177 Kyseessä on varmaankin kirja Valeria karnevaaleissa. Finna.fi-palvelusta löytyvät seuraavat bibliografiset tiedot: Valeria : tarina nukesta, joka kiersi maailmaa. C, (Valeria karnevaaleissa) Alkuteos: Valériane au Grand hôtel é Rio Ulkoasu: [54] sivua : kuvitettu ; 16:o Kieli: suomi Alkuteoksen kieli: ranska Julkaisija: [Porvoo] : WSOY [1961] Lisätiedot: [Madeleine Grize] ; [kuv. Ariane Chatel] ; [Madeleine Grizen tekstin mukaan suomeksi kertoneet Martta Tynni ja L. Aro] Lähde: https://www.finna.fi/Record/fikka.3551542 Nimimerkki Rouva Huu on lastenkirjablogissaan kirjoittanut Valeria-sarjasta: https://lastenkirjahylly.blogspot.com/2010/03/muistaako-kukaan-valeriaa.html
Useasti tulee kuultua wanhoja nauhoituksia. Nyt lehdenjakaja Siiri Nieminen- niminen kappale tulla tupsahti. Olen merkinnyt esittäjäksi myös ko. Siirin… 218 Löysin Kansallisdiskografiasta seuraavan tietueen, https://kansalliskirjasto.finna.fi/kansalliskirjastofikka/Record/fikka…. Siinä kappaleen nimi on Tuntematon lehdenjakaja, säveltäjä Orvo, E., sanoittaja Puhtila, Sauvo (Saukkinakin tunnettu), sovittaja Virtanen, Eino ja esittäjät Nieminen, Siiri sekä Virtanen, Eino.
Mikä mahtaa olla lastenkirja, jossa on tummankeltainen kansi, jota on luettu ahkerasti ainakin vuonna 1966-67 ja jonka ensimmäinen (?) loru kuuluu: Olipa… 384 Kyseessä on vuonna 1959 ilmestynyt lastenkirja Kiis kiis kippurahäntä. Kirjan on toimittanut Elli-Kaija Köngäs ja kuvittanut Pirkko Koski. Kiis kiis kippurahäntä Helmetissä   
Erääseen Suomen karttaan on merkattu luovutetut alueet (Petsamo, Salla ja Karjala). Milloin alueet luovutettiin? 2325 Kyseiset alueet luovutettiin Neuvostoliitolle Moskovassa 19.9.1944 solmitussa välirauhansopimuksessa. Lopullisesti rajat vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 10.2.1947. (Jukka Tarkka - Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi : seitsemän vuosikymmentä kansankunnan elämästä. Helsinki: Otava, 1987. S. 168, 181-182.)
Mikä oli puhelin insinööriksi valmistuneen oppilaitoksen nimi 60-luvun lopulla ja oliko sellainen riihimäellä? (Ei siis Dipl insinööriksi) 452 Ns. opistoinsinöörejä valmistui teknillisistä oppilaitoksista. Riihimäen teknillisessä oppilaitoksessa koulutettiin insinöörejä 1960-luvulla. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa 21.7.1968 julkaistun ilmoituksen mukaan Riihimäelle otettiin uusia oppilaita koneosaston valmistustekniikan ja sähköosaston puhelintekniikan insinööriopintoihin. Kolme vuotta kestäneen koulutuksen edellytyksenä oli ylioppilastutkinto. http://oulun1.blogspot.com/2010/02/insinoorien-heikentynyt-arvostus.html Helsingin Sanomat, arkistohaku