Napoliin sijoittuva dekkari on esim. Cosi fan tutti…niin tekevät kaikki, kirjoittajana Michael Dib-din. Myös hänen muissa jännityskirjoissaan tapahtumat ovat usein Italiassa. Dekkarin Pyhien jäljillä, tekijänä Raymond Khoury, tapahtumat sijoittuvat useampaankin kaupunkiin, joista yksin on Napoli. Romanttinen tarina on Anthony Capellan Napolilainen naimakauppa ja Afrikan siirtolaisista kertova on Napolin ihme, kirjoittajana Tahar Ben Jelloun. Napolinlahdelle Pompeijille sijoittuu Robert Harrisin jännityskirja Pompeji. Kirsi Piha kirjoittaa myös italialaista elämänmenosta kirjassaan Medicien naapurissa: pieni kirja Italiasta.
Kuis pyyhkii? tai miten pyyhkii on yksi suomen kielen idiomi, eli Kielitoimiston sanakirjan mukaan "kahden tai useamman sanan muodostama kiinteä ilmaus, jonka merkitystä ei voi päätellä yksittäisten sanojen merkityksen perusteella, fraasi".
Idiomeja syntyy jatkuvasti uusia, ne muuttuvat ajan myötä, eikä niiden alkuperää useinkaan pystytä selvittämään.
Vastausta ei valitettavasti löytynyt tämänkään fraasin alkuperään. Erkki Karin Naulan kantaan - nykysuomen idiomisanakirja kertoo ilmauksen olevan arkikielinen ja tarkoittavan mitä kuuluu?, miten menee?
Hauska artikkeli suomen kielen idiomeista "Idiomeja ihan sikana" on ollut Tiede-lehdessä (10/2011), ja on luettavissa alla olevasta linkistä:
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/…
Lärän om Staten on alkukielisten koottujen teosten osassa 3. Tässä linkki teostietoihin: https://keski.finna.fi/Record/keski.252179. Voit varata kirjan kirjastokortillasi ja pin-koodillasi.
Kyseisistä tekijöistä onkin vaikea löytää taustatietoja suomeksi. Kotimaisissa hakuteoksissa ei ole heistä mainintoja.
Internetistäkin löytyy lähinnä vain tietoa englanniksi ja listauksia sarjan osista.
Mikäli Sinua kiinnostavat myös nämä nettisivut, aloita vaikkapa sivulta
http://www.foxall.com.au/mje/VerlWyat.htm
tai
http://goodolebooks.com/brainsbenton.html
ja http://www.iowamufon.com/octobercountry/brainsbenton.htm jonka alasivulta
http://www.iowamufon.com/octobercountry/brainsbentoncreator.htm
löytyy haastattelu, josta selviää että George Wyatt oli salanimi ja että Verral itse oli syntynyt Kanadassa 1904 ja kuoli 1990.
George Wyatt ja Charles Spain Verral ovat siis molemmat kirjoittaneet kirjasarjaa jonka alkuperäisnimi on "A Brains…
Helmet-kirjastojen kokoelmissa on lintukirjoja, joihin on yhdistetty ääninäytteet. Tässä muutamia:
Lintu ja ääni : kotoiset lintumme solisteina / [teksti:] Riku Cajander ; äänitteet: Lauri Hallikainen (sis. cd-levyn)
Linnut äänessä : 150 Pohjolan lintulajia äänineen / teksti: Jan Pedersen ; suomentanut ja Suomen oloihin soveltanut: Lasse J. Laine ; äänitteet : Lars Svensson ; valokuvat: Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo ; piirrokset: Jony Eriksson (julkaisussa äänilaite, josta voi kuunnella lintujen ääniä)
Rantojen laulavat linnut / Riku Cajander, Juha Sjöholm, Tero Linjama. (lintujen äänet kuunneltavissa julkaisussa olevien QR-koodien kautta)
Suomen linnut : tunnistusopas /…
Fermentoitumisella tarkoitetaan menetelmää, jossa elintarvike hapatetaan mikrobien avulla. Tällöin elintarvikkeen pH laskee käymisreaktion vuoksi. Hapattamisessa tarvittavat mikrobit voivat olla tuotteessa jo valmiiksi tai ne voidaan lisätä. Fermentointi/hapattaminen on yleinen tapa säilöä ja valmistaa elintarvikkeita. Voit lukea aiheesta lisää Ruokaviraston sivuilta: https://www.ruokavirasto.fi/elintarvikkeet/elintarvikeala/hygieeninen-toiminta/tuotanto--ja-kasittelyhygienia/fermentointi/
Etikkaa tai alkoholia ei fermentoitumiseen tarvita. Ohjeita hapattamiseen löytyy esimerkiksi marttojen sivuilta: https://www.martat.fi/ruoka/sailonta/hapansailonta/
Kaikkien tiedot ovat Väestörekisterikeskuksessa, mutta keskus luovuttaa tietoja tietyin perustein. Ne on lueteltu täällä http://vrk.fi/documents/2252790/2783758/VTJ_REKISTERISELOSTE_FI_1-9-14/f6afd077-3ba1-4ca4-a7d3-c93c487cbda8 .
Suosittelen ottamaan yhteyttä Väestörekisterikeskukseen. Tältä sivulta pitäisi päästä osoitepalvelun sivulle (siellä on puhelinnumero, ikävä kyllä se ei nyt aukea, joten en pääse tarkastamaan) ja sivun alareunassa on sähköpostiosoite ja puhelinnumero.
Auringonkukkaöljyä valmistetaan auringonkukan siemenistä puristamalla tai uuttamalla.Lähde:Auringonkukkaöljy. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Auringonkukka%C3%B6ljy
Etsimäsi kirja on varmaankin Philip Rothin Mieheni oli kommunisti (WSOY, 2002), joka on trilogian toinen osa. Ensimmäinen osa on Amerikkalainen pastoraali ja kolmas Ihmisen tahra, jonka pohjalta Robert Benton ohjasi vuonna 2003 samannimisen elokuvan (alkuteos The Human Stain). Jos tahdot nähdä, missä pääkaupunkiseudun kirjastoissa kirja on saatavana, käytä Helmet-aineistohakua osoitteessa www.helmet.fi
Rauman kaupunginkirjaston tietokannasta http://ankkuri.rauma.fi/ löytyivät mm. seuraavat rentoutus-cd:t:
Relax with the sounds of nature: Tropical rain forest. (sisältää luonnon ääniä, todennäköisesti myös linnunlaulua)
African forests and savannas (ääninäytteitä afrikkalaisesta luonnosta)
American forests and lakes (ääninäytteitä amerikkalaisesta luonnosta)
Forests of the Amazon (ääninäytteitä amazonin alueen sademetsien luonnosta)
Kotimaan linnut
Luonto soi 1-3.
Sturenkadun suuntainen osoitenumero 19 Helsingin karttapalvelussa viittaa siihen, että kadunpätkä on Sturenkatua. Osoitetta Satamaradankatu 19 ei karttapalvelusta löydy. Satamaradankadun numerointi päättyy kahdeksaan.
https://kartta.hel.fi/
Pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen tietokanta löytyy osoitteesta helmet.finna.fi. Heti etusivulla on hakulaatikko, voit kirjoittaa siihen kappaleen nimen. Nimi kannattaa laittaa lainausmerkkeihin, niin haku hakee sanoja peräkkäin (esim. "Surun pyyhit silmistäni"). Kun olet tehnyt haun, vasemmalle puolelle tulee rajaa hakua -valikko. Valitse Aineistotyyppi-kohdasta nuotti. Jos valikossa ei ole vaihtoehtona nuottia, se tarkoittaa ettei kirjastossa ole nuottijulkaisua, jossa kappale on.Jos kappaletta ei löydy Helmetistä, voit kokeilla Suomen kirjastojen yhteistä tietokantaa, jonka osoite on finna.fi. Näitä nuotteja voi mahdollisesti saada kaukolainaksi tai käydä katsomassa kirjastoissa paikan päällä. Lisäapua kannattaa kysyä suoraan…
Teoksessa : LAULUMATTI [Nuottijulkaisu] : lauluja arkeen ja juhlaan. - Helsinki : WSOY, 2004. - 1 sävelmäkokoelma, (228 s.) : kuv. ; 22 cm. - ISBN 951-0-28308-8 (sid.) on sivulla 13 laulu, jonka nimi on Suomen lippu, säv. Paavo Alanne, sanat tuntematon. Siinä on keskellä ensimmäistä säkeistöä lause: "se korkealla hulmuaa ja laulun kirvoittaa".
Myös teoksessa Aikamme aapinen / [laat.] Kirsi Kunnas apunaan työryhmä Veli Nurmi, Seija Nöjd ja Kyllikki Röman. - Porvoo ; Helsinki : WSOY, 1973 sivulla 137 on tuo runo - ilman tekijää.
Voisiko tämä olla etsimänne runo?
Rovaniemeltä löytyi pieniä tiedonmurusia lisää.
Se tieto mitä Alma Josefina Hildénistä löytyy Rovaniemeltä on Rovaniemen yhteiskoulun toimintakertomuksissa. Näistä kahdessa on hänestä tietoja.
-Rovaniemen yhteiskoulu: Kertomus lukuvuodelta 1922-1923 (Rovaniemi 1923):
Sivulla 3: Tiheään uudistuvat opettajavaihdokset mainitaan haitallisena tekijänä, jopa johtaja on vaihtunut. Poistuneiden tilalle valituissa mainitaan opettajatar Alma Hildén, mahdollisesti Helmi Erkkolan tilalle.
Sivulla 5: Opettajisto-kohdassa, ”Hildén, Alma (v:sta 1922), opettajakandidaatti: ruotsia I, II, VI-VIII, saksaa II-III luokalla.
Sivulla 8: Toinen B luokka, luokanvalvoja Alma Hildén. Oppilasluettelo luokasta.
Toimintakertomus sisältää…
Tuohon ei ole mitään yksiselitteisen selkeitä vastauksia. Kaivostoiminnassa on aina kyse siitä mikä on suhde kaivoksen aiheuttamien ympäristöhaittojen ja kaivoksen tuottaman hyödyn välillä. Kaivoksilla on tietyt kiistattomat vaikutukset ympäristöön ja on varsin olennaista, onko ne osattu jo etukäteen huomioida riittävästi ja myös toteuttaa käytännössä oikein. Tätä monimutkaista ongelmakenttää on käsitelty esimerkiksi seuraavilla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työ- ja elinkeinomisteriön sivuilla:
https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/vesi/kaivokset-vesistojen-kuormittajana
https://tem.fi/kysymyksia-ja-vastauksia-kaivostoiminnasta
Yleensä kaivoksia vastustetaan vähemmän, jos niiden ympäristöhaittojen selvitykset on tehty…
Kyseessä on varmaankin kirja Valeria karnevaaleissa. Finna.fi-palvelusta löytyvät seuraavat bibliografiset tiedot:
Valeria : tarina nukesta, joka kiersi maailmaa. C, (Valeria karnevaaleissa)
Alkuteos: Valériane au Grand hôtel é Rio
Ulkoasu: [54] sivua : kuvitettu ; 16:o
Kieli: suomi
Alkuteoksen kieli: ranska
Julkaisija: [Porvoo] : WSOY [1961]
Lisätiedot: [Madeleine Grize] ; [kuv. Ariane Chatel] ; [Madeleine Grizen tekstin mukaan suomeksi kertoneet Martta Tynni ja L. Aro]
Lähde: https://www.finna.fi/Record/fikka.3551542
Nimimerkki Rouva Huu on lastenkirjablogissaan kirjoittanut Valeria-sarjasta: https://lastenkirjahylly.blogspot.com/2010/03/muistaako-kukaan-valeriaa.html
Dave Lindholmin kirjasta "Puhtaat laivat" (Johanna 1978) löytyy kappaleen sanat kokonaisuudessaan. Kappale on musiikillisesti slaavilaista romanimusiikkia yhdistettynä bluesiin ja rockiin, tämä heijastuu myös sanoitukseen. Kappaleen toistuva refrain on "I love my Nuschka, my donkie, my doggy, too." Sanoituksissa viitataan vuoristomaiseen paikkaan, jossa laulun kertoja viettää aikaansa aasin ja koiran sekä Nuschkan kanssa. Sanoituksesta ei ilmene suoraan, että viittaako Nuschka johonkin naiseen vai mainittuun aasiin. Laulun sanoitus on nimeään lukuunottamatta englantia.
"Puhtaat laivat" on lainattavissa Helmet-kirjastosta:
https://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1376773?lang=fin
Jokamiehenoikeudet antavat luvan poimia kukkia mainitsemissasi paikoissa, joskin valkovuokkoja löytää varmemmin esimerkiksi vähemmän merellisestä Keskuspuistosta.
Valkovuokon suosikkikasvuympäristö on lehto. Kangasmetsissä sitä tapaa usein.
Haltialan ja Tuomarinkylän maisemapelloilla kasvatetaan kukkia, ruiskaunokeista auringonkukkiin, ja herneitä vapaasti poimittavaksi. Kannattaa tutustua!