Haetko avioeroa käsittelevää kirjaa? Kirkes-kirjastoista löytyy paljon kirjoja aiheesta. Hakua voi halutessaan rajata verkkokirjaston sivun oikeasta reunasta esim. kirjan kielen, päägenren (tieto- tai kaunokirjallisuus) tai genren mukaan. Alla linkki hakutulokseen:
https://kirkes.finna.fi/Search/Results?sort=relevance&bool0%5B%5D=AND&l…
Myös kirjastojen kirjallisuusverkkopalvelu Kirjasammon kautta löytyy runsaasti luettavaa:
https://www.kirjasampo.fi/fi/search/kulsa/avioero
Voisikohan kyseessä olla K. M. Peytonin kirja Tähdenlento ja sen jatko-osa Yli esteitten? Kirjat ovat tosin ilmestyneet suomeksi jo vuonna 1979. Päähenkilö Ruth Hollisin perhe muuttaa kirjan alussa maalle, ja Ruth saa luvan ostaa omilla säästöillään kauan haaveilemansa ponin. Poni on kouluttamaton eikä Ruthilla ole hevosista kuin kirjatietoa, joten edessä on monenlaisia hankaluuksia. Ruth tutustuu ensin rikkaan perheen Helmi-nimiseen tyttöön, jolla myös on oma hevonen, ja sittemmin Peter McNairiin, jonka isällä on kalliita kilpaponeja kouluttava ja myyvä talli, ja joka saa ensimmäisen kirjan loppupuolella myös italialaisen, pastaa tarjoilevan oopperalaulajaäitipuolen.
Molempien nimien kantamuoto on Johannes. Juho ja Juhani viettävät molemmat nimipäiväänsä juhannuksena 24.6. Vielä 1800-luvulla päivälle ei ollut merkitty nimipäivän viettäjien nimiä, vaan päivä oli almanakassa nimellä Johannes Kastajan päivä. Juhani lisättiin nimipäiväkalenteriin vuonna 1950, mutta Juho-nimen lisäämisvuodesta ei ole selkeää kirjallista tietoa (kts. lähteet). Vuoden 1945 nimipäiväalmanakasta Juho kuitenkin löytyy, mikä tarkoittaa, että se on lisätty kalenteriin nimipäiväuudistuksessa joko vuonna 1929 tai 1945.Mahdollista lisätietoa voi kysyä Helsingin yliopiston almanakkatoimistosta.Lähteet:Saarikalle, Anne. Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön. Gummerus, 2007.Vilkuna, Kustaa. Etunimet. 4. uud. laitos. Otava,…
Tässä joitain ehdotuksia uudehkoja fantasiakirjoja, joissa romantiikka ei ole pääosassa:Seanan McGuire: Ovi joka sydämessäRimma Erkko: Teräsjää ja KoukosielutKatariina Heikkilä: Merenkirkas, nummenhämärä Carita Forsgren: IättömätAnni Nupponen: Sydänmeri ja AuringonkuoriEmmi Itäranta: LumenlaulajaJS Meresmaa: NoidanlankaKatri Kauppinen: Laakson linnut, aavan laulut ja LaulunpunojatHeidi Nummi: PetovalaKäännetyssä fantasiassa romantiikka on tällä hetkellä varsin suuressa osassa, joten lista tulikin lähinnä kotimaista!
Uneksimasi kirja saattaisi olla Olli Jalosen 813-sivuinen Yksityiset tähtitaivaat (Otava, 1999). Trilogia-ajatuksesi voisi olla peräisin siitä, että kirja on kolmen aikaisemmin julkaistun Jalosen romaanin - Johan ja Johan (1989), Isäksi ja tyttäreksi (1990) sekä Elämä, ja elämä (1992) - uudelleen järjestetty ja laajennettu laitos.
"Ajan kristalleja on kaksitoista. En minä niihin usko, eivät ne ole muuta kuin tavallisia päiviä vaan.
Niistä on alettu puhua vuosituhannen vaihtuessa ja niihin kahteentoista päivään on ennustettu tulevaksi vaikka mitä, kruunupäitten häitä ja salamurhia, maanjäristyksiä ja ikuista rauhaa, mutta sitten kun ensimmäinen niistä on mennyt ohi tammikuun kahdentenakymmenentenä vuonna 2001 ja toinen…
Hei,
Kyseessä taitaa olla Eric: Tetfol suden poika (Helsinki : A-lehdet, 1984; alkup. Le fils du Loup). Tässä blogissa on kansikuva ja juonikuvaus, joka osuu muistamaasi varsin hyvin.
http://suolakuupielessa.blogspot.com/2014/01/tetfol-suden-poika.html
Ensimmäiset japanilaiset autot saapuivat Suomeen, ja ensimmäisenä myös koko Eurooppaan, 10. lokakuuta 1962. Ne olivat Datsun Bluebirdejä, yhteensä 713 autoa.
Lahden kaupunginkirjasto, kuten muutkin yleiset kirjastot, on kaikille avoin paikka, joka tarjoaa oleskelu- ja lukutilat kävijöille ilman velvoitetta lainata mitään. Kirjastossa voi lukea paikalla olevia kirjoja ja lehtiä ilman että lainaa niitä kotiin.
Helsingin avointen yliopistojen ja kansalaisopistojen tarjonnassa on todellakin tänä syksynä tarjolla vain englanninkielinen "Basics of the history of jazz" -luentosarja. Taideyliopiston avoimessa yliopistossa on kuitenkin järjestetty aiemmin (viimeksi keväällä 2018) "Populaarimusiikin historia" -kurssia, jonka aiheisiin kuuluu jazzin historia eri tyylisuuntauksineen, joten kannattaa tutkia ensi kevään kurssitarjontaa, kun se julkaistaan. Taideyliopiston avoimen yliopiston kurssitarjonta: http://avoinkampus.uniarts.fi/fi/kurssit
Pitkän linjan musiikkivaikuttaja Matti Laipio on viime vuosina puhunut jazzin historiasta maksuttomissa luentosarjoissa mm. Kirjasto 10:ssä ja Töölön kirjastossa, mutta…
"Jäähyväiset" (alkusanat: "Kukka vaipui syksyn multaan") sisältyy nuottiin "Viimeisiä levy-säveleitä y.m.", osaan 8 (V. Tynnilä, 1934). Nuotissa on kappaleen melodianuotinnos. Tätä nuottia en löytänyt mistään yleisestä kirjastosta, josta sen voisi saada kotilainaksi, mutta se on Kansalliskirjaston kokoelmassa ja Jyväskylän yliopiston kirjastossa tilattavissa lukusalikäyttöön.
Ehdottamistasi vaihtoehdoista "tietokonevallankumous" kuulostaa minusta paremmalta. Voisiko esimerkiksi "tiedonkäsittelyn vallankumous" olla hyvä otsikko?
Lasiesineistä on erilaisissa tuoteluetteloissa mainittu yleensä vain tuotteen valmistusvuosi/valmistusvuodet, ei määrää. Emme siis valitettavasti pysty vastaamaan kysymykseesi tässä. Voit kuitenkin koittaa tiedustella pullon valmistusmäärää esimerkiksi seuraavista paikoista:
Suomen lasimuseo (yhteystiedot löydät osoitteesta: https://www.suomenlasimuseo.fi/otayhteys)
Designmuseo Nuutajärvi (yhteystiedot löydät osoitteesta: https://www.designmuseum.fi/fi/museot/#nuutajarvi)
Kaj Franck on tuottanut Nuutajärven lasille useita erilaisia lasiesineitä. Voit koittaa halutessasi etsiä hallussasi olevan pullon tarkkaa mallia verkosta tai painetuista tuoteluetteloista. Kirjastoissa on lainattavissa erilaisia tuoteluetteloita.…
Kyseessä on varmaankin Tom Shadyacin ohjaama Patch Adams (1998). Elokuva on tosielämään perustuva ja kertoo mielenterveyspotilaasta, joka ryhtyy lääkäriksi. Siitä löytyy tuo mainitsemasi kohtaus, jossa Robin Williamsin esittämä päähenkilö seisoo jyrkänteen reunalla tuntien syyllisyyttä läheisensä naishenkilön kuolemasta ja on aikeissa hypätä, mutta lähelle laskeutuva perhonen saattaa hänet toisiin ajatuksiin.
Elokuvan DVD-versio löytyy Ratamo-kirjastoista, ja lisäksi täältä voit tarkistaa sen saatavuuden suoratoistopalveluista.
Lauluja, jossa annetaan mennä, on kyllä, mutta aivan noilla sanoilla en löytänyt. Heidi Kyröä kuuntelin ja lähimmäs jäähyväisiä osui Ethän suremaan jää, mutta ehkä se ei ole tuo laulu, https://www.youtube.com/watch?v=k4zObY-7o5Q. Kuinkahan vanha kappale tämä on? Tuollainen saman tyyppiseltä kuulostava aika tuore olisi Laura Närhen Mä annan sut pois. Muita vaihtoehtoja ovat Katja Kärkisen Annan sun mennä tai Chisun Mun koti ei oo täällä, joka sisältää sanat Anna mun mennä. Kasevan Tyhjää -kappaleessa toinen on jo mennyt, Jipun kappaleessa Hei, me erotaan ollaan lähdössä myös ja Eija Kantola laulaa Erotaan vaan. Näitä voi käydä kuuntelemassa Youtubesta, youtube.com.
Ehkä joku lukijoistamme tunnistaisi…
Olisiko kyseessä "Eläköön Pinata", jonka alkuperäinen nimi on "Viva Piñata":
https://en.wikipedia.org/wiki/Viva_Pi%C3%B1ata_(TV_series)
https://fi.wikipedia.org/wiki/El%C3%A4k%C3%B6%C3%B6n_Pinata
YouTubest löytyy klippejä sarjasta:
https://www.youtube.com/results?search_query=viva+pinata
Hei!
En valitettavasti löytänyt kyseistä runoa. Sitä ei tunnistettu myöskään valtakunnallisella kirjastoammattilaisten keskustelulistalla. Ehkä joku Kysy kirjastonhoitajalta-palvelun lukijoista tuntee runon?
Kyseessä lienee Minna Pyykön maailma -ohjelma, jonka 12.11. esitetyn jakson ohjelmatiedoissa kerrotaan näin: "Ovatko eläinten äänet musiikkia, ja voiko musiikilla viestitellä eläinten kanssa? Minna Pyykkö jutteli muusikko, äänitaiteilija Petri Kuljuntaustan kanssa hänen matkastaan luonnon äänien maailmaan. Ohjelmassa kuullaan lyhyt pätkä hänen improvisoinnistaan lintujen kanssa ja järvisimpukoiden äänistä."
Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/podcastit/1-2143340
Petri Kuljuntaustan kotisivut: http://kuljuntausta.com/
Metsästyskoirat ovat alttiita kuulovaurioille alla olevien artikkelien mukaan:"Hunting and hearing: MSU studies gun-noise effect on dogs""Does acoustic trauma occur in pointers due to firearm noise? A prospective study on 50 hunting dogs""How much loud noise can a dog tolerate?""Noise-Induced Hearing Loss in 3 Working Dogs"